Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
Sivulta puuttuu | Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1920 – 1940 1956 – 1991 |
|||||||
|
|||||||
 |
|||||||
|
|
|||||||
| Valtiomuoto | autonominen sosialistinen neuvostotasavalta | ||||||
| Osa | Neuvostoliittoa ja Venäjän neuvostotasavaltaa | ||||||
| Pääkaupunki | Petroskoi | ||||||
| Pinta-ala | 172 400 km², josta vettä 25 % | ||||||
| Väkiluku | 790 150 (1989) | ||||||
| Virallinen kieli | suomi, venäjä | ||||||
| Valuutta | Neuvostoliiton rupla | ||||||
| Seuraaja(t) | (1)  Karjalais-suomalainen SNT(2)  Karjalan tasavalta |
||||||
| Motto | Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! | ||||||
Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta (ven. Карельская Автономная Советская Социалистическая Республика, Karelskaja Avtonomnaja Sovetskaja Sotsialistitšeskaja Respublika) eli Karjalan ASNT, yleiskielessä Itä-Karjala, Venäjän Karjala ja Neuvosto-Karjala, oli Venäjän neuvostotasavaltaan kuulunut itsehallinnollinen alue Neuvostoliitossa vuosina 1920–1940 ja 1956–1991.
Vuosina 1940–1956 alueella oli täysivaltainen neuvostotasavalta nimeltään Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta.
Sisällysluettelo |
Työkommuuni [muokkaa]
Vuonna 1917 Venäjästä itsenäistynyt Suomi lupasi luopua vaatimuksistaan suomalais-ugrilaisten kansojen, ennen kaikkea karjalaisten asuttamaan Itä-Karjalaan, jos bolsevistinen Venäjä järjestää alueelle kansallisen hallinnon. Ennen kuin Venäjän ja Suomen väliset Tarton rauhanneuvottelut alkoivat, lakia säätänyt yleisvenäläinen toimeenpaneva keskuskomitea päätti antoi asetuksen Karjalan työkommuunin perustamisesta Aunuksen ja Arkangelin kuvernementtien karjalaisten asuttamalle seudulle kesäkuussa 1920.[1] Kulttuuriautonominen valtiomuodostuma sopi bolsevikkien kansallisuuspolitiikkaan pienten kansojen itsemääräämisoikeudesta, mistä ne kuitenkin luopuisivat "liittymällä vapaaehtoisesti suurempaan neuvostovaltioon turvallisuuden ja suuruuden ekonomian vuoksi". Käytännössä päätöksellä kuitenkin pyrittiin parantamaan Venäjän neuvotteluasemia ja torjumaan väitettyä Suur-Suomi-aatetta sekä antaa kuva siitä, että Venäjä ei sorra Itä-Karjalan väestöä.
Vaikka Karjalan työkansan kommuuni olikin osaksi Venäjän keskushallinnon ohjauksessa, se kuitenkin oli ensimmäinen nimenomaan Itä-Karjalan käsittänyt hallintoyksikkö Venäjän historiassa. Suomen kieli sai venäjän ohella virallisen kielen aseman kommuunissa ja alueen kouluissa opetusta annettiin suomeksi, jolla myös karjalaisväestön kulttuuritasoa kehitettiin.
Ennen heinäkuussa 1920 Petroskoissa pidettyä työtätekevien karjalaisten yleiskarjalaista edustajakokousta järjesti Venäjä Itä-Karjalassa luotettavuudeltaan epäselväksi jääneen kansanäänestyksen, jonka mukaan asukkaista 88,3 % halusi jäädä Venäjän yhteyteen sekä 10,8 % toivoi itsenäisyyttä ja vain 0,9 % halusi liittymistä Suomeen. Edustajakokouksen sekä yleisvenäläisen toimeenpanevan keskuskomitean ja Venäjän hallituksen päätöksellä kommuunin alueeksi määriteltiin 21 Aunuksen kuvernementin Petroskoin, Aunuksen ja Poventsan kihlakunnista 21 pitäjää, 2 yhteisöä ja 1 kylä; Arkangelin kuvernementin Kemin kihlakunnasta 19 pitäjää sekä Petroskoin, Aunuksen ja Kemin kaupungit.[2] Kommuunissa asui runsaat 144 000 asukasta, joista noin 60 % oli karjalaisia ja 37 % venäläisiä pinta-alan ollessa 115 186 km².
Suomalaisia punaisia oli Suomen sisällissodan myötä paennut Venäjälle yli 5 000, joista monet nousivat johtaville paikoille Itä-Karjalassa, kuten Jaakko Mäki, Kustaa Rovio ja Edvard Gylling, josta tuli Itä-Karjalan vallankumouskomitean puheenjohtaja, käytännössä pääministeri.
Itä-Karjalan asema oli vielä 1921–1922 epävakaa, koska karjalaisten kansannousu, johon myös vapaaehtoiset Suomesta eli heimosoturit osallistuivat, oli epäonnistunut.
Vuonna 1922 Arkangelin kuvernementista liitettiin Puutoisten kihlakunta, jolloin kommuunin pinta-ala kasvoi 144 600 km²:iin ja asukasluku yli 200 000:n. Samalla venäläiset tulivat enemmistöksi.
Autonominen neuvostotasavalta [muokkaa]
Neuvostoliiton perustamisen jälkeen Karjalan Työkommuunin nimi muutettiin Karjalan autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi heinäkuussa 1923 ja hallituksen virallinen nimi muuttui kansankomissaarien neuvostoksi.[3]
Vuonna 1924 Itä-Karjalaan liitettiin Lotinapellon kihlakunnasta Latvan pitäjä ja suurin osa Soutjärven pitäjästä. Näissä oli 12 000 asukasta, joista 9 000 vepsäläisiä.
Suomalaiskansallinen politiikka [muokkaa]
Koska karjalan kirjakieltä ei ollut, vaihtoehtona oli venäläistyminen ja siksi Itä-Karjalan hallitus pyrki tietoisesti juurruttamaan suomen kieltä. Osana suomalaiskansallista ohjelmaa perustettiin vuonna 1925 neljästä komppaniasta koostunut Karjalan jääkäripataljoona, jonka ensimmäisenä komentajana toimi Ahvenanmaalta kotoisin ollut Eyolf Mattsson. Vuonna 1931 pataljoona laajennettiin Karjalan jääkäriprikaatiksi, joka lakkautettiin 1935.
Yhdysvalloista ja Kanadasta muutti 1920-1930-luvulla noin 5 000–12 000 amerikansuomalaista. Heidän motiivinsa olivat aatteellisia ja Neuvostoliiton poliittinen johto tuki muuttoa. Amerikansuomalaiset perustamia kolhooseja olivat mm. Hiilisuo lähellä Petroskoita, Säde Aunuksessa ja Vonganperä Uhtualla.
Taloudellinen ja poliittinen itsehallinto tosiasiallisesti lopetettiin 1935, jolloin Itä-Karjalan puoluejohtaja Roviota ja pääministeri Gyllingiä syytettiin suomalaisten suosimisesta ja nationalistisesta sovinismista ja heidät syrjäytettiin. Tilalle tulivat Neuvostoliiton keskushallinnolle uskolliset venäläiset johtajat. Rovio ja Gylling siirrettiin Moskovaan muodollisesti toisiin tehtäviin, mutta heidät Jaakko Mäen tavoin tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin 1938.
Suomalaisjohtajien syrjäyttäminen oli alkusoitto suomalaisiin kohdistuneelle etniselle puhdistukselle eli Stalinin vainoille Itä-Karjalassa. Kymmeniä tuhansia suomalaisia teloitettiin ampumalla tai siirrettiin pakkotyöhön Siperiaan. Suomen kieli korvattiin karjalan kielellä, jota kuitenkin yritettiin venäläistää muuttamalla kirjaimisto kyrilliseksi Dmitri Bubrihin johdolla 1937.
Suomalaiskansallista politiikkaa vastustava toiminta kuitenkin lopetettiin ennen talvisodan alkamista 1939, sillä Neuvostoliitto tarvitsi suomen kieltä osaavaa väestöä asettamansa nukke- eli Terijoen hallituksen palvelukseen.
Karjalais-suomalainen neuvostotasavalta [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta
Talvisodan aikana Neuvostoliiton oli vähin äänin luovuttava Terijoen hallituksesta ja oltava yhteydessä oikeaan Suomen hallitukseen. Kuitenkin kasvojensa säilyttämiseksi neuvostohallinto liitti pian sodan jälkeen 1940 suurimman osan Moskovan rauhassa Suomen luovuttamista alueista Karjalan autonomiseen sosialistiseen neuvostotasavaltaan ja samalla muutti sen Karjalais-suomalaiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi.[4]
Uudelleen autonominen neuvostotasavalta [muokkaa]
Neuvostoliiton diktaattorin Iosif Stalinin vuonna 1953 tapahtuneen kuoleman ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen XX edustajakokouksen jälkeen 1956 Karjalais-suomalainen neuvostotasavalta muutettiin jälleen Karjalan autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi ja samalla osaksi Venäjää.[5] Vaikka virallisesti syynä olivat "Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan työtätekevien toivomukset, väestön kansallinen rakenne, talouden yhtenäisyys, Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan tiiviit taloudelliset ja kulttuurisuhteet Venäjän SFNT:aan", Neuvostoliiton valtionpäämiehen Kliment Vorošilovin mukaan statuksen alentaminen tehtiin Suomen ylimmän valtiojohdon toivomuksesta ja valtioiden ystävällisten suhteiden kehittämiseksi.
Venäläisten osuus Itä-Karjalan asukkaista kasvoi huomattavasti neuvostovallan aikana: suomalaisen ja karjalaisen väestön osuus koko väestöstä oli loppuaikoina laskenut noin kymmeneen prosenttiin. Suomen kielen asema oli heikentynyt, karjalan kielelle ei ollut kyetty luomaan yhtenäistä kirjakieltä ja karjalaa taitavien lasten ja nuorten määrä oli romahtanut jopa karjalaisuuden vahvimmilla alueilla Aunuksen kaupungin ympäristössä.
Neuvostoliiton hajoamisen aikana 1991 Itä-Karjalasta tuli virallisesti Karjalan tasavalta.
Väestö [muokkaa]
Karjalan autonomisen neuvostotasavallan väkiluvussa näkyi melko selvästi ensimmäisiin viisivuotissuunnitelmiin liittyvä raskas teollistaminen, Karjalais-suomalaisessa neuvostotasavallassa puolestaan toisen maailmansodan aiheuttamat henkilötappiot sekä sodan jälkeinen muuttoliike pahasti tuhoutuneista Ukrainan ja Valko-Venäjän neuvostotasavalloista sekä Venäjältä.
| vuosi | asukasluku |
| 1926 | 261 000 |
| 1939 | 469 000 |
| 1950 | 445 000 (Karjalais-suomalainen snt, ei virallinen väestönlaskenta) |
| 1959 | 651 000 |
| 1970 | 713 000 |
| 1979 | 736 000 |
| 1989 | 790 150 |
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Yleisvenäläisen toimeenpanevan keskuskomitean päätös Karjalan Työkommuunin luomisesta Heninen.net
- ↑ Yleisvenäläisen toimeenpanevan keskuskomitean ja VSFNT:n kansankomissaarien neuvoston päätös Karjalan työkommuunin perustamisesta Heninen.net
- ↑ Yleisvenäläisen toimeenpanevan keskuskomitean ja kansankomissaarien neuvoston asetus Karjalan autonomisesta sosialistisesta neuvostotasavallasta Heninen.net
- ↑ Laki Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan muuttamisesta liittovaltion Karjalais-suomalaiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi Heninen.net
- ↑ Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston laki Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan muuttamisesta Karjalan autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi ja Karjalan ASNT:n liittämisestä VFSNT:aan Heninen.net
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Kolomainen, Robert: Kahdeksankymmentä vuotta kansallis-valtiollista kehitystä. Carelia 6/2000.
- Kilin, Juri: Suurvallan rajamaa: Neuvosto-Karjala Neuvostovaltion politiikassa 1920–1941. suom. Robert Kolomainen ja Ari Hepoaho. Rovaniemi: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2001. ISBN 952-9888-18-X.
- Tuominen, Arvo: Kremlin kellot. Tammi 1956, Helsinki.
- Ylärakkola, Arvo: Edvard Gylling - Itä-Karjalan suomalainen rakentaja. Otava 1976, Helsinki. ISBN 951-1-04043-X.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Kangaspuro, Markku: Karjalan Työkansan Kommuunin perustaminen
Neuvostoliiton hajotessa olemassa olleet:
Baškiirien ASNT | Burjaatti-Mongolien ASNT | Dagestanin ASNT | Jakuuttien ASNT | Kabardi-Balkarian ASNT | Kalmukkien ASNT | Karjalan ASNT | Komin ASNT | Marin ASNT | Mordvan ASNT | Pohjois-Ossetian ASNT | Tataarien ASNT | Tšetšeenien ja inguušien ASNT | Tšuvassian ASNT | Tuvan ASNT | Udmurtian ASNT
Abhasian ASNT | Adžarian ASNT | Karakalpakian ASNT | Krimin ASNT | Nahitševanin ASNT
Aikaisemmat:
Kazakkien ASNT | Kirgiisien ASNT | Moldavian ASNT | Tadžikistanin ASNT | Turkestanin ASNT | Volgan saksalaisten ASNT | Vuoriston ASNT
