Yrittäjyys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Käsityöläisyrittäjä Kiinassa.
John D. Rockefeller (1839–1937) oli amerikkalainen liikemies ja aikanaan maailman rikkain mies. Kuvassa Rockefeller vuonna 1885.

Yrittäjyys on uusien toimintaorganisaatioiden, erityisesti liiketoiminnallisten yritysten, luomista vastauksena havaittuihin mahdollisuuksiin tai puutteisiin markkinoilla[1]. Yrittäjyys lisää markkinoilla olevaa hyödykekirjoa, kehittää parempia hyödykkeitä ja mahdollistaa toimialojen uusiutumista yhteiskunnassa.

Yrittäjyyttä pidetään kansantaloudellisen toiminnan perustana. Ilman riittävää yrittämisintoa yhteiskunnan työllistämismahdollisuudet heikkenevät. Joissakin yhteiskunnissa on luotu mielikuvaa suuresta yrittämisen vapaudesta ja myönteisestä suhtautumisesta yrittäjyyteen, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa. Sosialistisen suunnitelmatalouden maissa yrittämisen vapaus taas on rajoitettua. Yrittäjyydellä voidaankin tarkoittaa useaa eri asiaa riippuen siitä, millaisesta yhteiskunnasta on kyse. Suomea ei pidetä erityisen yrittäjämyönteisenä maana. Tosin Suomessa valtio tukee yrittäjyyttä monenlaisilla tuilla ja Suomessa on valtion lainatakauksia ja uusyrityskeskuksia. Esimerkiksi uuden yrityksen perustaja voi hakea starttirahaa.[2] Yrittäjyyden taustalla on voiton tavoittelu, minkä vuoksi yrittäjyyden kannattavuuteen vaikuttavat negatiivisesti korkeat verot ja veroluonteiset maksut. Yrittäjyyteen vaikuttavat negatiivisesti myös erilaiset riskit, joita voi syntyä esimerkiksi pitkäkestoisista sopimuksista, työntekijöistä ja epävarmasta toimintaympäristöstä.

Yrittäjyyttä on erilaista. Pienimmät yrittäjät voivat toimia toiminimellä ammatin- tai liikkeenharjoittajina. Erona näillä on se, että ammatinharjoittaja myy osaamistaan ja liikkeenharjoittaja ennemminkin tavaraa tai tuotettaan. Laajasti ymmärrettynä yrittäjyyteen voi kuulua oman yrityksen perustamisen lisäksi myös freelance-tyyppisten keikkatöiden tekeminen. Yrityksissä voidaan puhua sisäisestä yrittäjyydestä, joka tosin liittyy enemmän työntekijöiden motivointiin ja tulospalkkaukseen kuin yritystoimintaan.

Yrittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrittäjäksi ryhtyminen on haasteellista. Suurin osa vasta perustetuista yrityksistä ei ole enää toiminnassa muutaman vuoden kuluttua. Yrittäjällä ei ole kiinteää kuukausipalkkaa ja hän toimii erilaisen sosiaali- ja eläketurvan alaisuudessa kuin palkansaaja. Yrittäjä kantaa riskin ja vastuun yksin, henkilökohtaisesti, mikä vaatii yrittäjältä hyvää riskinotto- ja -sietokykyä. Jos yrittäjä toimii osakeyhtiömuodossa (ks. yhtiömuoto) ovat vastuut yhtiöllä, eivät yrittäjällä henkilökohtaisesti. Henkilökohtaiset riskit ovat olemassa siinä tapauksessa, että yrittäjä on toiminnan rahoittamiseksi antanut henkilökohtaisen takauksen yrityksen lainoille.

Yrittäminen tarjoaa riskien lisäksi myös mahdollisuuksia määrätä itse tekemisistään. Riskin vastapainoksi yrityksen menestyminen voi tarjota huomattavasti palkansaajaa suuremmat tulot. Yleisesti yrittäjät tekevät enemmän töitä kuin palkansaajat, mutta ovat työhönsä tyytyväisempiä.

Yrittäjät joutuvat yleensä investoimaan yrityksen alkuvaiheen panostukset omasta taskustaan. Korkean profiilin starttiyritykset voivat yrittää etsiä yritykselleen myös riskirahoitusta (engl. venture capital) tai niin kutsuttua enkelirahoitusta (engl. angel capital). Rahoituksen myötä yrittäjä voi menettää päätösvallan ja joutua työntekijän asemaan kantamastaan riskistä huolimatta. Rahoituksen on tarkoitus tarjota käyttöpääomaa, jolla katetaan yrityksen alkuvaiheen negatiivinen kassavirta (ns. kuoleman laakso).

Usein käytetty työkalu yrityksen perustamisessa ja erityisesti rahoitusta haettaessa on liiketoimintasuunnitelma ja siihen liittyvät yrityslaskelmat. Liiketoimintasuunnitelmien laatimisen hyöty varsinaiselle liiketoiminnalle, rahoituksen hakua lukuun ottamatta, on kuitenkin kyseenalaistettu joissakin viimeaikaisissa tutkimuksissa. [3][4]

Rahoitusvaihtoehtoja yrittäjille on satoja. [5]

Yrittäjyys Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrittäjien osuus koko Suomen työllisistä on 9,1% kauppa- ja teollisuusministeriön Yrittäjyyskatsauksen 2006 mukaan. Eniten yrittäjiä löytyy Ahvenanmaalta (11,8%), Satakunnasta (11,1%) ja Etelä-Pohjanmaalta (10,7%). Vähiten yrittäjiä on Pohjois-Pohjanmaalla (6,7%) ja Kainuussa (7,1%).

Kun Suomen taloudesta poistui 1990-luvun laman aikana lähes 450 000 työpaikkaa eli joka viides työpaikka, poliitikot asettivat toiveensa uusien työpaikkojen luomisesta yrittäjiin. Nuoria ja työttömiä kehotettiin työllistämään itsensä, sillä yritykset ja julkishallinto eivät siihen kyenneet. Samaan aikaan monet yrittäjät olivat ajautuneet talouskriisin takia vararikkoon tai pysyvään ylivelkaantumiseen. Ulospääsyä näistä ongelmista ei useinkaan ollut henkilökohtaisten takausten vuoksi. Vuosien 19911993 välisenä aikana noin viisi prosenttia yrityksistä haettiin konkurssiin.[6]

Yrittäjyyttä tukevat toimet ovat perustuneet Suomessa erilaisten kehitysyhtiöiden ja organisaatioiden perustamiseen, jotka pyrkivät tarjoamaan asiantuntijapalveluita yrittäjiksi aikoville. Näitä ovat muiden muassa (uus)yrittäjyyskeskukset, yrityshautomot ja tiedepuistot. Yrityksen perustamiseen on mahdollista saada julkista rahoitusta. Yrittäjyyttä - mitä sillä sitten tarkoitetaankin - voi myös opiskella joissakin yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa.

Pakkoyrittäjyys eli yrittäjäksi joutuminen vastoin tahtoaan on herättänyt Suomessa yhteiskunnallista keskustelua.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Haidar, J.I., 2012. "Impact of Business Regulatory Reforms on Economic Growth," Journal of the Japanese and International Economies, Elsevier, vol. 26(3), pages 285–307, September
  2. Starttiraha - aloittava yrittäjän tuki Työ- ja elinkeinotoimisto.
  3. T.Karlsson, B.Honig: Institutional forces and the written business plan 2004. Journal of Management.
  4. Lange,Mollov: Pre-start-up formal business plans and post-start-up performance: A study of 116 new ventures 2007. Venture Capital.
  5. Fredrik Teir: Rahoituskone 2011. Greenstep Oy.
  6. Kiander, Jaakko: Laman opetukset : Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaisuja 27:5. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Helsinki, 2002.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Uudistuva, ihmisläheinen ja kilpailukykyinen Suomi. Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia 2007-2015. Valtioneuvosto, Helsinki, 2006.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]