Töölön kisahalli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kisahalli Olympiastadionin tornista kuvattuna. Hallin takana sen suuntaisesti kulkee Mannerheimintie.

Töölön kisahalli, entinen Messuhalli, on urheiluhalli Helsingin Töölössä. Se sijaitsee Olympiastadionin, Oopperan, Helsingin jäähallin, Sonera-stadionin ja Töölön pallokentän lähistöllä. Halliin on sisäänkäynnit Mannerheimintieltä ja Paavo Nurmen kujalta.

Rakennus valmistui vuonna 1935 ja oli alun perin nimeltään Messuhalli. Sen rakennutti Suomen Messut Osuuskunta messu- ja näyttelytiloiksi. Vuonna 1950 sen pohjoispuolelle valmistui lisärakennus, josta käytettiin nimeä B-Messuhalli tai Pikku-Messuhalli. Vuonna 1962 rakennettiin viereisen aukion, nykyisen Mäntymäenkentän, toiseen reunaan lisätiloiksi väliaikaisella luvalla vielä aaltopeltihalli, josta käytettiin nimeä C-messuhalli eli Kansojen halli. Se purettiin vuonna 1975.

Messuhalleja käytettiin myös urheilukilpailuihin. Vuoden 1952 olympialaisissa siellä pidettiin voimistelu-, paini-, nyrkkeily- ja painonnostokilpailut sekä koripallon loppuottelut. Kun Itä-Pasilaan vuonna 1975 valmistui uusi Messukeskus, vanha Messuhalli siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen ja sai nykyisen nimensä.

Sisällysluettelo

Toiminta [muokkaa]

Kisahallilla voi harjoittaa monia liikuntamuotoja. Siellä on kuntosali, koripallokenttä, lentopallo- ja sulkapallokenttiä, pingispöytiä, permanto, volttirata, nyrkkeilysäkkejä, painimatto ja miekkailualueita. Myös telinevoimistelun harrastamiseen Kisahalli tarjoaa mainiot puitteet.

Helsinkiläisistä urheiluseuroista muun muassa koripalloseuraTorpan Pojat pelaa ottelunsa Töölön kisahallissa. Kisahallissa toimivat myös miekkailuseurat Miekka-Miehet, Ylioppilasmiekkailijat ja HABDA. Telinevoimisteluseuroista Kieppi, Suomen Taitovoimistelu Klubi‎ ja Alppilan Salamat toimivat aktiivisesti Kisahallissa. Cheerleaderit ovat myös yksi kisahallin suurimpia käyttäjäryhmiä.

Rakennuksen pohjoispäässä Paavo Nurmen kujan puolella on päihtyneiden selviämisasema.

Lasimaalaus [muokkaa]

Messuhallin eteläpäässä olleessa ravintolassa oli ulospäin näkyvä 20 neliömetrin kokoinen moniosainen lasimaalaus. Sen maalasi Eino Kauria noin 1946 tai 1947. Se siirrettiin 1980-luvulla Tampereelle ravintola Tillikkaan. Molemmat ravintolat omisti Yhtyneet Ravintolat, joka katsoi että Tillikan remontin yhteydessä se sopisi hyvin sinne. Osa laseista varastoitiin ja vain osa tuli ravintolaan. [1]

Lähteet [muokkaa]

  1. Anna Takala, Lasimaalaus muljahti Tampereelle, Helsingin sanomat s. A12 25. huhtikuuta 2012

Aiheesta muualla [muokkaa]

Koordinaatit: 60°11′00″N, 24°55′32″E

Tämä urheiluareenaan tai -paikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.