Tartto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tartto
(Tartu)
Näkymä Toomemäeltä kaupungintalolle
Näkymä Toomemäeltä kaupungintalolle
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna

Tartto

Koordinaatit: 58°23′N, 26°43′E

Valtio Viro
Maakunta Tartumaa
Perustettu 1030
Kaupunginoikeudet Ennen vuotta 1262
Hallinto
 – Kaupunginjohtaja Urmas Kruuse
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 38,8 km²
 – Maa 37,9 km²
 – Sisävesi 1,3 km² (3,39 %)
Korkeus 57,2 m
Väkiluku (2009) 102 817
 – Tiheys 2 650 as./km²
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3
Muut nimitykset: Tarbatu (alkup. nimi), Dorpat (saks.), Dorpt, Derpt (Дерпть), Jurjev (Юрьев) (ven.), Tarto (eteläviron murteella)

Tartto (viroksi Tartu) on Viron toiseksi suurin kaupunki, jossa asui vuonna 2012 runsas 104 000 asukasta.[1] Emajoen varrella sijaitseva Tartto on Etelä-Viron keskus ja Tartumaan maakunnan pääkaupunki.

Tarttoa pidetään Viron kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunkina. Kaupungissa toimii maan vanhin ja suurin yliopisto, joka on vanhempi kuin Helsingin yliopisto, vanhin vironkielinen teatteri Vanemuine, Viron opetusministeriö, korkein oikeus ja Viron kansallismuseo (Eesti Rahva Muuseum). Tartto on Tampereen ja Turun ystävyyskaupunki.lähde?

Maantiede ja kaupunginosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartto sijaitsee Emajoen keskijuoksulla Võrtsjärven ja Peipsijärven välillä. Emajoen laakso halkaisee kaupungin luoteesta kaakkoon 800–2000 metriä leveänä. Laakeaa laaksoa ympäröivät aaltoilevat moreenitasanteet. Tarton keskusalueella sijaitsee tasalakinen Toomemägi, jota ympäröivät pienemmät notkelmat.lähde?

Tartto on liikenteellinen solmukohta: sen kautta kulkee rautatie Tapaan, Valgaan ja Petseriin sekä TallinnanVõrun sekä JõhvinValgan kantatiet. Tartosta lähtee lisäksi tie Viljandin, Jõgevan ja Räpinan suuntiin. Tarton lentokenttä sijaitsee Ülenurmella.

Kaupungin pinta-alasta (38,8 km²) 27,8 % (10,8 km²) on asuinmaata, 13,4 % (5,2 km²) soista vesijättö- ja joutomaata, 12,6 % (4,9 km²) katuja ja rautateitä, 10,0 % (3,9 km²) puistoja ja viheralueita sekä 7,2 % (2,8 km²) teollisuusalueita.

Kaupungissa sijaitsevasta yli 8 000 yrityksestä kolmannes toimii kaupan, palveluiden ja kiinteistönvälityksen alalla. Tartossa on kehittynyt huonekalu-, kone- ja tekstiiliteollisuus. Lisäksi elintarviketeollisuuden alalla toimii kaksi suuryritystä: A Le Coq -juomatehdas ja Salvest-säilyketehdas. Tarttoon on sijoitettu myös useita valtakunnallisesti tärkeitä instituutioita yliopiston lisäksi, esimerkiksi Baltic Defence College, Valtakunnanoikeus, opetus- ja tiedeministeriö sekä muun muassa Viron kansallismuseo ja Viron kirjallisuusmuseo.

Tarttoon jaettu 17 kaupunginosaan (linnaosa) ja 31 alueeseen (asum), jotka vaihtelevat asukasluvultaan ja pinta-alaltaan suuresti. Väkirikkaimmat kaupunginosat ovat itäinen lähiökaupunginosa Annelinn (28 000 asukasta), puutalokaupunki Karlova (9 000 as.) sekä omakoti- ja viheralue Tammelinna (8 000 as.). Väestömäärältään pienimpiä ovat Maarjamõisa (500 as.) sekä läntisimpänä sijaitseva Ränilinn, maaseutumainen Ihaste keskustan kaakkoispuolella ja puutaloalue Supilinn (1 800 as.). Pinta-alaltaan suurimmat kaupunginosat ovat Annelinn (536 km²), Ihaste (424 km²) ja eteläinen teollisuusalue Ropka (354 km²). Alueeltaan pienimpiä kaupunginosia ovat Supilinn (48 km²), Vaksali (75 km²) ja Variku (77 km²).lähde?

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarton asukasluku ylitti ensimmäisen kerran 100 000 asukkaan rajan v. 1977. Ennen Neuvostoliiton hajoamista suoritetussa väestönlaskennassa väkiluku oli 113 977,[2] mutta väheni 1990-luvulla jatkuvasti, kunnes alkoi vuoden 2002 jälkeen vähitellen kasvamaan.[1]

Vuosi 1840[3] 1897[4] 1934[5] 1959[6] 1970[7] 1979[8] 1989[2] 2001[1] 2006[1] 2012[1]
Väkiluku &&&&&&&&&&012309.&&&&0012 309 &&&&&&&&&&042308.&&&&0042 308 &&&&&&&&&&058876.&&&&0058 876 &&&&&&&&&&074263.&&&&0074 263 &&&&&&&&&&090459.&&&&0090 459 &&&&&&&&&0104518.&&&&00104 518 &&&&&&&&&0113977.&&&&00113 977 &&&&&&&&&0101207.&&&&00101 207 &&&&&&&&&0101740.&&&&00101 740 &&&&&&&&&0104109.&&&&00104 109

Viron muiden suurten kaupunkien tapaan Tartossakin on merkittävä venäjänkielinen vähemmistö: 16 % kaupungin asukkaista on venäläisiä ja 1,2 % ukrainalaisia. Suomalaisia on 1,1 % ja muita kansallisuuksia 4–7 %. Virolaisten osuus on 80 %.lähde?

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin päättävänä elimenä toimii 49-jäseninen kaupunginvaltuusto eli linnavolikogu, jonka jäsenet valitaan kuntavaaleissa neljän vuoden kausiksi. Kaupunkia hallinnoi toimeenpanevana elimenä kaupunginhallitus eli linnavalitsus, johon kuuluu kaupunginjohtajan (linnapea) lisäksi viisi apulaiskaupunginjohtajaa (abilinnapea).

Kaupunginvaltuusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunginvaltuuston vaalit pidetään joka neljäs vuosi: viimeksi 18.10.2009 ja seuraavan kerran 2013. Kaupunginvaltuuston poliittinen jakauma on seuraava:

  • oikeistoliberaalinen Reformierakond (Reformipuolue): 17 paikkaa
  • oikeistokonservatiivinen Isänmaan ja Res Publican Liitto (IRL): 13
  • keskustapopulistinen Keskerakond: 9
  • sosialidemokraattinen Sotsiaaldemokraatlik Erakond (SDE): 8
  • keskusta-agraari Rahvaliit (Kansanliitto): 2

Kaupunginvaltuuston työtä johtaa puheenjohtaja Aadu Must (Keskerakond) ja varapuheenjohtaja Triin Anette Kaasik (Reformierakond). Puheenjohtajat muodostavat valtuustoryhmien johtajien kanssa valtuuston johtoelimen. Kaupunginvaltuuston työtä tukee ja asioita valmistelee yhdeksän lautakuntaa, joilla on oikeus tehdä aloitteita. Valtuuston päätäntävallassa ovat kaupungin tulo- ja menoarvio, lainat, varojen jakaminen hallintoalojen kesken, kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus jne.[9]

Kaupunginhallitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunkia hallinnoi reformi- ja keskustapuolueiden muodostama kaupunginhallitus. Kaupunginjohtajana on toiminut huhtikuusta 2007 Urmas Kruuse. Hänen apunaan toimii viisi apulaiskaupunginjohtajaa, jotka kukin vastaavat eri hallintoalojen toiminnasta. Lisäksi kaupunginjohtajan alaisuudessa työskentelee kaupunginsihteeri ja hänen johtamansa kaupunginkanslia. Hallituksen jäsenet ja vastuualueet ovat seuraavat:[10]

  • Urmas Kruuse, kaupunginjohtaja: suhdetoiminta (tiedotus, markkinointi- ja matkailupalvelut, protokollaosasto), kaupunginsihteeri ja kaupunginkanslia (kirjanpito, henkilöstöasiat, oikeuspalvelut, sisäinen tarkastus, it-palvelut)
  • Karin Jaanson, apulaiskaupunginjohtaja: yrittäjyysasiat (rekisteröinti) ja taloustoimi (kirjanpito)
  • Jüri Sasi, apulaiskaupunginjohtaja: sivistystoimi ja kulttuuritoimi (kulttuuripalvelut, liikunta- ja nuorisoasiat)
  • Vladimir Šokman, apulaiskaupunginjohtaja: sosiaalitoimi ja terveydenhoito
  • Margus Hanson, apulaiskaupunginjohtaja: varainhallinta (katu- ja puisto-osasto, liikenneosasto, puhtaanapito) ja tilapalvelut (asunto- ja rakennuspalvelut)
  • Raimond Tamm, apulaiskaupunginjohtaja: suunnittelu- ja maankäyttötoimi (kehittämispalvelut, kaupungin ja maankäytön suunnittelu, insinööripalvelut) ja rakennusoimi (arkkitehtuuripalvelut, rakennustarkastus, suojelukohteet)

Kaupunginjohtaja Urmas Kruuse toimi aikaisemmin Elvan kaupunginjohtajana (2002–2007). Hänen edeltäjänsä Laine Jänes siirtyi Tarton kaupunginjohtajan tehtävistä kulttuuriministeriksi, ja sitä aiempi kaupunginjohtaja Andrus Ansip työskentelee nykyään Viron pääministerinä.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartto on Viron vanhin ja Pohjois-Euroopan vanhimpia kaupunkeja. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on vuodelta 1030[11][12] – esimerkiksi Moskova, Tallinna, Riika, Tukholma ja Turku ovat nuorempia kuin Tartto.

Venäläisten, saksalaisten, puolalaisten ja ruotsalaisten kiistakapula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologiset tutkimukset osoittavat, että Tarton kohdalla Toomemäen laella on ollut virolaisten muinaislinna jo 400-luvulla. Vuonna 1030 Kiovan ruhtinas Jaroslav I Viisas valloitti Tarbatun ja rakensi paikalle oman linnansa nimeltään Jurjev.[11][12] Tarton kautta kulkivat kauppatiet Suomenlahdelta länteen liiviläisten maille sekä itään Pihkovan ja Novgorodin valtakuntiin. Joenylityskohta Tarton kohdalla oli strategisesti tärkeä.

Saksalaiset ristiritarit valloittivat Liivinmaan ja Vironmaan vuoteen 1224 mennessä, mutta Tarton linna piti puoliaan pisimpään. Tarbatun linnoitusrakennelmat jäivät 1200-luvun loppupuolella rakennetun saksalaisten piispanlinnoituksen muurien alle. Samalla Toomemäen pohjoisosaan alettiin rakentaa Baltian suurinta kirkkoa, P. Dionysiuksen tuomiokirkkoa, joka jäi käytöstä reformaation levittyä alueelle 1525. Kaupunkina Tartto mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1262. 1200-luvun lopusta lähtien se kuului Hansaliittoon saksalaisella nimellä Dorpat.

Liivin sodassa venäläiset valloittivat Tarton. Sen jälkeen valta vaihtui tiuhaan tahtiin, kun venäläisten jälkeen tulivat puolalaiset, sitten ruotsalaiset, sen jälkeen taas puolalaiset. Venäläisvalta kesti pisimpään (1558–82), mutta Venäjän–Puolan rauhansopimuksessa 1583 Tartto jäi Puolalle. Alkoi katolilainen vastauskonpuhdistus, jota tekivät kaupunkiin saapuneen jesuiitat. He perustivat myös Viron ensimmäisen korkeakoulun, kymnaasin, Tarttoon 1583.

Ruotsin valtaan kaupunki joutui jälleen 1625. Kaupunkia alettiin luterilaistaa kovin ottein. Vuonna 1630 ruotsalaiset perustivat kaupunkiin kymnaasin ja 1631 kirjapainon. Seuraavana vuonna (1632) perustettiin Tarton yliopistoAcademia Dorpatensis – josta kaupunki parhaiten tunnetaan. Puhdasoppisuuden hengessä kansalta vaadittiin lukutaitoa, minkä vuoksi tarvittiin opettajia. Tarttoon perustettiin koko Ruotsin valtakunnan ensimmäinen kyläkouluopettajien seminaari, ns. Forseliuksen seminaari.lähde?

Tsaarin aika ja kansallinen herääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1786 valmistunut Tarton raatihuone hansapäivien aikana
Toisessa maailmansodassa tuhoutuneen Kivisillan pienoismalli nykyisen Kaarisillan luona

Suuressa Pohjan sodassa venäläiset pääsivät taas Tarton isänniksi. Ruotsalaiset veivät yliopiston sodalta turvaan Pärnuun, ennen kuin sen toiminta lakkasi kokonaan. Ruotsalaisten paluuta pelätessään venäläiset karkottivat vuonna 1708 kaupungin kaikki 800 saksalaista asukasta Venäjälle sekä hävittivät kaupungin talot ja puolustusrakennelmat. Taistelutoiminnan päätyttyä Liivinmaalla 1710 oli Tartossa jäljellä neljä ehjää taloa ja 21 asukasta.lähde?

Kaupunki palautui sodasta hitaasti, ja 1700-luvun kuluessa kaupunkia tuhosivat myös tulipalot 1755, 1763 ja pahimmin v. 1775, jolloin kaupungista tuhoutui kaksi kolmasosaa. Sen jälkeen, keisarinna Katariina Suuren hallintokaudella, Tartto rakennettiin lopullisesti uudelleen. Keisarinna lahjoitti kaupungille myös Kivisillan, joka oli ensimmäinen pysyvä silta joen yli.

Vuodesta 1782 lähtien Tartto ei ole ollut enää linnoituskaupunki. Tuolloin Toomemäki siirtyi kaupungin hallintaan. Asukkaita kaupungissa oli 1700-luvun lopulla 3500. Yliopisto avattiin uudelleen vuonna 1802. Sen ansiosta kaupungin elämä vilkastui ja se alkoi kasvaa nopeaan tahtiin, niin että 1800-luvun lopulla asukkaita oli jo 42 000. 1876 Tartto sai rautatien, joka yhdisti sen Tallinnaan ja sitä kautta Pietariin. Myöhemmin rautatieyhteyttä jatkettiin Valgaan ja Riikaan.

Tartto oli yliopiston ansiosta koko Vironmaan ja Liivinmaan henkinen keskus. Siksi ei myöskään ole ihme, että siitä tuli Viron kansallisen heräämisen keskipiste 1800-luvun loppupuolella. Kaupungissa alkoi ilmestyä Eesti Postimees -sanomalehti ja siellä perustettiin Vanemuine-yhdistys. Tartossa perustettiin myös Eesti Kirjameeste Selts (Viron kirjailijoiden seura) ja Õpetatud Eesti Selts (Viron sivistysseura). Täällä aloitti toimintansa myös ensimmäinen vironkielinen oppikoulu, Miina Härman tyttökoulu 1906.

Lokakuun vallankumous tapahtui Tartossa rauhanomaisesti ja toi mukanaan lähinnä maltillisia muutoksia. 24.2.1918 kaupunki joutui kuitenkin saksalaisten ankaran miehityksen alle. Vallankumous Saksassa pakotti saksalaiset miehitysjoukot lähtemään, ja seuraavaksi kaupunki joutui Viron työkansan kommuunin joukkojen hirmuhallinnon alle 22.12.1918. Viron joukot vapauttivat kaupungin lopulta 14.1.1919 Julius Kuperjanovin johdolla.

Kaupungin nimi oli vuosina 1893–1919 jälleen Jurjev (ven. Юрьев).[11][12] Tämän Liivinmaan kuvernementin kihlakuntakaupungin löytää esimerkiksi vuoden 1897 väestönlaskennasta.[4]

Itsenäisen Viron sivistyspääkaupunki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartossa solmittiin rauhansopimukset Neuvosto-Venäjän ja Viron välillä 2.2.1920 sekä Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä 14.10.1920. Itsenäisessä Virossa Tarton asema sivistyspääkaupunkina jatkui ja jopa vahvistui. Kaupungissa toimi kansallinen yliopisto, musiikkikorkeakoulu, taidekorkeakoulu Pallas, ja museoita kaupungissa oli yhtä paljon kuin muualla maassa yhteensä.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viro liitettiin Neuvostoliittoon 6.8.1940, minkä seurauksena alkoivat suuret sosialistiset reformit. Kaupungin budjetti kasvoi peräti kolminkertaiseksi, kun terveydenhuoltoa ja sivistystointa tehostettiin. Yritykset ja kiinteistöt kansallistettiin, ja monia omistajia vainottiin. Ensimmäiset suurkarkotukset olivat virolaisille suuri järkytys: 14.6.1941 kaupungista vietiin karjavaunuissa Siperiaan lähes tuhat henkeä.

Kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941, alkoivat Tartossa pakkoevakuoinnit ja summittaiset vangitsemiset. Saksalaiset joukot saapuivat kaupunkiin 13.7. Neuvostojoukot pitivät puoliaan Emajoen toisella puolella vielä reilun viikon tuhottuaan joen yli vievät sillat, muun muassa historiallisen Kivisillan.

Vaikka saksalaiset otettiin aluksi vastaan vapauttajina, pian huomattiin, että hirmuhallinto oli vain vaihtunut toiseen. Saksalaiset perustivat kaupungin laidalle jopa keskitysleirin, johon koottiin vasemmistoaktivistit, juutalaiset ja mustalaiset. Teloitukset suoritettiin kaupungin etelälaidalla, eikä panssarikaivantoihin haudattujen ruumiiden määrää tiedetä nykyisinkään.

Puna-armeija alkoi lähestyä Viroa murrettuaan Leningradin saartorenkaan. Elokuussa 1944 puna-armeijan joukot saapuivat Tarttoon etelästä Peipsijärven eteläpuolelta. Tällä kertaa taistelut olivat ankarammat kuin sodan alussa. Saksalaiset polttivat kaupunkia vetäytyessään. Keskikaupunki jäi puna-armeijan haltuun 25.8., mutta saksalaiset onnistuttiin ajamaan Emajoen takaa vasta 17.9. Taisteluissa ja tykistön tulituksessa kaupungista raunioitui kaksi kolmasosaa, muun muassa kaikki sillat, Armas Lindgrenin suunnittelema Vanemuine-teatteri ja Raadin kartano, jossa toimi Viron kansallismuseo. Yliopisto ja Raatihuone sen sijaan säästyivät.

Sodan jälkeen kaupunkilaiset velvoitettiin mittaviin raivaus-, purku- ja rakennustöihin. Vaativimmat rakennustyöt jäivät saksalaisten sotavankien vastuulle. Kaupungin keskustassa olevat puistot ja viheralueet ovat peräisin sodanjälkeiseltä ajalta, sillä kaupunginarkkitehti Arnold Matteus vaati, että keskikaupunkiin jätettäisiin tilaa.

Suljettu neuvostokaupunki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1949 suurkarkotus oli suunnattu erityisesti kulakkeja vastaan eikä se kohdistunut niinkään kaupunkiväestöön. Tartosta vietiin noin 700 henkeä, maakunnasta kaikkiaan 3 800 henkeä.

Nikita Hruštšovin aikana asuntopulan tyydyttämiseksi alettiin rakentaa nopeasti yksinkertaisia asuinrakennuksia. Näiltä ajoilta ovat peräisin ensimmäiset tyyppitalot, viisikerroksiset harmaatiiliset asuintalot, joita nimitetään hruštšovkaksi. Myös Brežnevin kaudella, ns. pysähtyneisyyden aikana, rakennustoiminta oli vireää. Tuolloin siirryttiin kuitenkin tehokkaampaan elementtirakentamiseen. Erityisesti Emajoen itäpuolella Annelinnassa on laajoja elementtitalolähiöitä eli mikrorajooneja (ven. микрорайон).

Neuvostoliiton aikana Tartto oli ulkomaalaisilta suljettu kaupunki, sillä kaupungin itäosissa, Raadilla, oli yksi Neuvostoliiton suurimpia sotilaslentokenttiä. Siksi esimerkiksi yliopiston kansainväliset tieteelliset konferenssit piti järjestää Tallinnassa. Lentotukikohdan henkilökuntaa varten rakennettiin kaupungin itäosiin kokonainen uusi kaupunginosa. Raadin lentokenttä on nykyisin joutomaata, ja sinne kaavaillaan Viron kansallismuseon uutta päärakennusta. Maaperän puhdistaminen ja yleinen siivoaminen on vaatinut sotilastukikohdan lakkauttamisen jälkeen valtavasti resursseja.

Tartto oli henkisenä pääkaupunkina ja yliopistokaupunkina myös Viron vapaustaistelun keskus. Sieltä saivat alkunsa 1980-luvulla kuuluisa venäläistämistä vastustava "40:n kirje" ja vuoden 1986 "fosforiittisota". Tartossa käytettiin julkisesti ensimmäistä kertaa kansallisvärejä, kun kansallisperintöä vaaliva Muinsuskaitse Selts (Muinaismuistoyhdistys) piti siellä massakokoontumisensa 1988.lähde?

Uudelleen itsenäistyneessä Virossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisyyden aikana Tartto on joutunut kilpailemaan pääkaupunki Tallinnan kanssa. Uusi poliittis-taloudellinen järjestelmä toi mukanaan aluksi elintason laskun, työttömyyden, sosiaaliset ongelmat, kaupunkikuvan kurjistumisen. Vuonna 1989 Tartossa oli asukkaita 113 000, mutta vuoteen 2000 mennessä se oli laskenut 101 000:een. Taloudellinen ja sosiaalinen tilanne on kehittynyt viimeisen vuosikymmenen aikana hyvään suuntaan.

Matkailu ja nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartto oli neuvostoaikana kielletty kaupunki, eikä matkailu Neuvosto-Viroon muutenkaan ollut koskaan massiivista. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana matkailu on Tartossa kuitenkin kasvanut jatkuvasti. Samalla kun turismin kysyntä eli turistien määrä on kasvanut, on kehittynyt myös tarjonta, esim. majoituspalvelut. V. 2003 matkailijoita kävi Tartossa yhteensä 91 000, ja v. 2006 130 700. Ulkomaalaisia kävijöitä vastaavasti 40 000 ja 63 000, joista suomalaisten osuus on melkein puolet.

Toomemäen puistoalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toomemägi on saanut nimensä mäelle rakennetuista Tarton tuomiokirkosta ja piispanlinnasta. Alue on todennäköisesti ollut asuttuna jo nuoremmalla kivikaudella. Vuonna 1708 venäläiset tuhosivat lähes kaikki keskiaikaiset linnoitteet alueelta. Nykyisin paikka on Tarton omaleimaisin puisto, jota kaunistavat yliopiston maineikkaimmille opiskelijoilleen ja opettajilleen pystyttämät muistomerkit sekä lukemattomat vaahterat, lehmukset ja jalavat.

Tarton tuomiokirkko oli aikanaan koko Baltian merkittävimpiä goottilaistyylisiä tiilirakennuksia. Sen rakentaminen aloitettiin ilmeisesti 1200–luvun puolivälissä; tiilikirkkoa laajennettiin 1300–luvulla. Kirkon kuoriosaa laajennettiin 1400–luvun jälkipuoliskolla; samalla länsifasadiin lisättiin mahtavat kaksoistornit ja koko portaalin levyinen muuri.

Kirkko jäi käytöstä uskonpuhdistuksen myötä, ja se raunioitui tulipalossa vuonna 1624. Vuosina 18041807 Tarton yliopiston arkkitehti J.W. Krause kunnostutti kirkon kuoriosan ja teki siitä yliopiston pääkirjaston. Kirjasto muutti vuonna 1982 uuteen kirjastotaloon. Nykyään tiloissa toimii Tarton yliopiston museo. Tornit on kunnostettu näköalapaikaksi, jotka ovat yleisölle avoinna kesäkausina. Raunioissa järjestetään kesäisin teatteriesityksiä ja konsertteja.

Tuomiokirkon vieressä seisoo Kristjan Jaak Petersonin (18011822) patsas. Riiassa syntynyt Peterson ehti lyhyen elämänsä aikana luoda vironkielisen kirjallisuuden perustan. Hän myös käänsi viroksi maailman runouden klassikoita ja ehtipä hän kääntää ruotsista saksaksi Kristian Gananderin Mytologica Fennicankin.

Toinen muistomerkki Toomemäellä on K.E. von Baerin patsas. Keski-Virossa syntynyt baltiansaksalainen Karl Ernst von Baer (17921876) oli yksi 1800–luvun monipuolisimmista luonnontieteilijöistä sekä tunnetuimpia Tarton yliopiston kasvatteja ja professoreita. Baer muistetaan alkio-opin eli embryologian kehittäjänä. von Baer tutki myös muun muassa geologiaa, oli antropologian kehittäjiä Venäjällä sekä selvitti jokien virtaamisen lainalaisuuksia.

Toomemäen lounaislaidalla on Tarton Tähtitorni (J.W.Krause 1810). Se rakennettiin entisen bastionin päälle. Vuonna 1825 valmistui uusi, kääntyvä torni. Lisäksi Toomemäellä on vanha anatomian laitos eli Vana anatoomikum (J.W.Krause 1805), Valtakunnanoikeuden rakennus sekä naisklinikka.

Toomemäelle johtavien katujen yli on rakennettu kaksi siltaa: ns. Enkelinsilta ja Pirunsilta. Niistä etenkin v. 1838 valmistunut Enkelinsilta on suosittu nähtävyys. Toomemäen toisella puoella sijaitseva vaatimattomampi Pirunsilta on rakennettu 1913 Romanovien dynastian 300-vuotisjuhlien kunniaksi.

Raatihuoneen tori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen raatihuone on jo kolmas samalla paikalla. Se rakennettiin vuosina 17821786 arkkitehti Johann Reinrich Bartholomäus Walterin suunnitelmien mukaan. Julkisivun 12 kapiteelia valmistuivat vuonna 1789. Raatihuone on Viron parhaiten säilyneitä varhaisklassisia rakennuksia.

Raatihuoneen edessä oleva pitkä aukio kapenee Emajokea kohti. Tämän ns. valeperspektiivin ansiosta aukio näyttää suuremmalta kuin todellisuudessa on. Aukion yläpäässä on ollut vuodesta 1998 suutelevia opiskelijoita kuvaava suihkulähde. Aukio päättyy etelässä Emajoen yli rakennettuun Kaarisiltaan, jonka paikalla toiseen maailmansotaan saakka oli vaikuttava Kivisilta.

Raatihuoneen torin rakennukset muodostavat harmonisen klassistisen kokonaisuuden, joka koostuu suurelta osin 1700-luvun lopulla tai 1800-luvun alussa rakennetuista 3- ja 4-kerroksista asuintaloista. Yhtenäisestä julkisivusta erottuu tosin uudempiakin rakennuksia, muun muassa sodan jälkeen stalinismin kaudella rakennettu eteläpuolen kortteli, joka on sovitettu kokonaisuuteen hyvin. Kiinnostavin rakennus torin Emajoen-puoleisessa päässä on Tarton taidemuseon rakennus, ns. vino talo (1793). Sen kapea julkisivu on tosiaankin kallellaan vasemmalle, sillä sen oikea sivu on rakennettu vanhan kaupunginmuurin päälle ja vasen sivu uuden perustan päälle.

Yliopiston päärakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarton yliopiston toiminta keskeytyi sadaksi vuodeksi suuren pohjan sodan alettua. Se avattiin uudelleen 1802, ja 1809 se sai uuden, J.W.Krausen suunnitteleman, empireklassistisen päärakennuksen. Päärakennuksen kauniissa juhlasalissa pidetään yliopiston tärkeimpiä tilaisuuksia ja konsertteja. Rakennuksen vasemmassa siivessä toimii myös yliopiston taidemuseo ja yläkerrassa vanha arestihuone. Myös suomen kielen laitos ja professuuri toimii päärakennuksessa.

Päärakennuksen takana sijaitsee Kustaa II Aadolfin, yliopiston perustajan patsas. Se paljastettiin vuonna 1928. Kommunistit poistivat patsaan vuonna 1950, ja paikalle jäi kukkapenkki. Vuonna 1992 valmistetun uuden muistomerkin malliksi otettiin Göteborgissa sijaitseva Kustaa Aadolfin kipsiveistos. Kustaa II Aadolf allekirjoitti Tarton yliopiston perustamisasiakirjan sotaleirillä lähellä Nürnbergiä 30. kesäkuuta 1632.

Vanhankaupungin korttelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarton vanhimmat säilyneet rakennukset keskittyvät Yliopiston päärakennuksesta pohjoiseen Jaaninkadun ympäristöön.

Johanneksen kirkko on kunnostettu äskettäin

Johanneksen eli Jaanin kirkko rakennettiin todennäköisesti 1300-luvun ensimmäisellä kolmanneksella, torni vasta 1300-luvun jälkipuoliskolla. Kirkko vaurioitui Liivinmaan sodissa. 1830-luvulla kirkkoa uudistettiin klassismin ja puhdasoppisuuden hengessä. 1800-luvun lopussa kirkko palautettiin taas vanhaan asuunsa. Kirkko paloi toisen maailmansodan aikana. Kirkko on tunnettu terrakottaveistoksistaan. Veistoksia on alun perin ollut yli tuhat, ja niitä on edelleen jäljellä huomattava määrä. Kirkko vihittiin uudelleen käyttöön pitkällisten korjaustöiden jälkeen 2005. Nykyisin se palvelee seurakuntakirkkona sekä konserttitilana. Kirkon tornissa on yleisölle avoin galleria ja näköalatasanne.

Johanneksen kirkkoa vastapäätä sijaitsee Tampere Maja, Tarton ystävyyskaupunki Tampereen kulttuuri- ja yhteistyökeskus, jossa toimii pieni majatalo ja galleria. Tampere Majan rakennus on tyypillinen 1700-luvun loppupuolella rakennettu puinen porvaristalo. Tällaisia taloja Jaaninkadun varressa ovat vielä Kaupunginmuseon porvariskotimuseo ja Uppsala Maja, joka Tampere Majan tapaan on ystävyyskaupunki Uppsalan varoilla kunnostettu majataloksi.

Lutsunkadulla on lisäksi Tarton Leikkikalumuseo ja Antoniuksen käsityökillan talo, jossa voi käydä tutustumassa työpajojen toimintaan ja tehdä ostoksia. Killan pihalla pidetään myös konsertteja ja muita tapahtumia. Lutsunkadun yläpäässä seisova ns. Lutsun teatteritalo on viimeisiä suuria kunnostuskohteita vanhassakaupungissa. Rakennukseen kaavaillaan viereisen leikkikalumuseon lisätiloja, ja sen kunnostustyöt aloitetaan vuoden 2008 aikana.

Kasvitieteellinen puutarha ja kaupunginmuurin rauniot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yliopiston kasvitieteellinen puutarha on aivan kaupungin sydämessä. Se on Baltian kasvitieteellisistä puutarhoista vanhin (perustettu 1803) ja pienin (3,1 ha). Puutarhassa kasvaa 6000 eri kasvilajia. Keskusrakennuksena on palmusali, jonka takana on vuoristo-osasto ja myös pieni lampi.

Tarton kaupunginmuuri rakennettiin 13001400-luvuilla. Muuri oli kahden kilometrin pituinen; siinä oli yhdeksän porttia ja 27 tornia. Kolme lyhyttä osaa muurista on säilynyt. Vallihautaa on kunnostettu yliopiston kasvitieteellisen puutarhan lammikoksi.

Tarton yliopiston kirjaston edessä on abstrakti patsas, jonka kohteena on Juri Lotman.

Tarton suomalaiskohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartossa paljon Suomeen ja suomalaisiin liittyviä kohteita. Suomalaisen matkailijan kannattaa yllä mainitun Tampere Majan lisäksi käydä tutustumassa myös Suomen Viron-instituuttiin Viron kirjailijaliiton talossa, missä on pieni kirjasto-lukusali ja galleria. Kolmas kohde on Turun kaupungin infopiste (Ülikooli 1 sisäpiha), jossa on Turku-infon lisäksi myös pieniä näyttelyitä. Toomemäen takana on myös Suomen kunniakonsulaatti ja Viron inkerinsuomalaisten liiton toimisto, ns. Inkerin talo. Täällä voi arkisin käydä lounaalla, ja myös majoittuminen on mahdollista.

Tampere Maja on tamperelaisen, suomalaisen ja tarttolaisen kulttuurin kohtaamispaikka.

Tartossa on myös joitakin suomalaisen arkkitehdin suunnittelemia rakennuksia. Tähtveren kaupunginosassa on Alvar Aallon varhainen työ: funktionalismia edustava Villa Tammekann (1932), jossa toimii Turun yliopiston ja Tarton yliopiston yhteinen Granö-keskus. Lähistöllä on Armas Lindgrenin ja Wivi Lönnin yhteistyönä toteutettu Sakala-osakunnan talo, joka edustaa tyyliltään hillittyä jugendia. Lindgren suunnitteli myös Tarton Vanemuine-teatteritalon (valm. 1906), mutta se raunioitui toisen maailmansodan taisteluissa.

Lähellä Sakalan osakuntaa on myös Eesti Üliõpilaste Seltsin (Viron ylioppilasseuran) kansallisromanttinen tiilirakennus (G. Hellat, valm. 1902). Talossa käytiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän väliset rauhanneuvottelut ja solmittiin Tarton rauha 14.10.1920. Edelleen etelämpänä Riian maantiellä on Tarton merkittävin suomalaisarkkitehtuurin näyte, Paavalin eli Paulusen kirkko. Massiivisen tiilikirkon on suunnitellut Eliel Saarinen 1913 ja se valmistui lopullisesti 1919. Kirkon ulkoasusta on Saarisen tyyli helposti tunnistettavissa, ja se luokitellaan suomalaisen kansallisromantiikan yhdeksi merkkiteokseksi. 1944 kirkko paloi, sodan jälkeen se korjattiin, mutta kirkkosali jaettiin, niin että vain osa siitä toimi kirkkona. Kirkon entistäminen on parhaillaan kesken. Kirkkosali palautetaan alkuperäistä muistuttavaan asuunsa suomalaisen arkkitehtiryhmän (Kari Järvinen, Merja Nieminen ja Markku Norsi) suunnitelman pohjalta.

Puutalokaupunginosat Karlova ja Supilinn[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin Suomessa, on Virossa vielä jäljellä runsaasti laajoja puutaloalueita. Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä oli suunnitelmia purkaa puutaloalueita. Paikallisten kaupunkisuunnittelijoiden vastarinnasta johtuen alueita ei purettu, mutta ne rapistuivat. Neuvostokauden jälkeen heikossa kunnossa olevat puutaloalueet ovatkin viime vuosina kohentuneet huomattavasti. Virolaiset ovat myös uskollisia perinteellisille rakennusteknologioille, minkä vuoksi ns. kestävä rakentaminen on muodissa puutalojen kunnostuksessa. Kaupunki palkitsee vuosittain parhaiten toteutettuja kunnostuskohteita.

Tarton keskustasta kaakkoon sijaitseva Karlovan kaupunginosa keskittyy Kalevin- ja Tähenkatujen sekä niiden välisille pienille poikkikaduille. Toinen puutalokaupunginosa Tartossa on keskustasta luoteeseen, Emajoen varressa sijaitseva pienempi Supilinn (suom. 'keittokaupunki'), joka on saanut nimensä kasvisten mukaan nimetyistä kaduistaan. Tyyliltään puutalot edustavat aikakautensa – vuosisadan vaihteen ja 1900-luvun alun – tyylejä. Enimmäkseen ne ovat kaksikerroksisia ja suomalaisittain puutaloiksi suuria. Useat ulkoisesti kivitalolta näyttävät, massiiviset rakennukset ovat hirsirakenteisia.

Myös keskustasta lounaaseen sijaitsevan Kastaninkadun varressa on joukko komeita vuosisadan alun puurakenteisia asuintaloja.

Kansanlaulu- ja -tanssitapahtuma Europeade järjestettiin vuonna 2011 Tartossa. Yksi tapahtumapaikoista oli Tarton laululava Tähtveren asuinalueella.

Ystävyyskaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartolla on lukuisia ystävyyskaupunkeja eri puolilla Eurooppaa ja yksi Yhdysvalloissakin. Suhteiden toimivuus vaihtelee kuitenkin huomattavasti. Aktiivisimmat ja tiiviimmät suhteet Tartolla on Tampereen, Turun sekä Uppsalan kanssa, joilla kaikilla on Tartossa myös omat edustustonsa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Statistical Database: Population (PO0291: Population number, area and density by administrative unit or type of settlement, 1 January: Tartu city (Tietokantahaku Viron tilastokeskuksen tietokannasta) Statistics Estonia, Tallinn. Viitattu 2013-05-02. (englanniksi)
  2. a b demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1989 g. Gorodskoi. (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1989.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 2013-05-02. (venäjäksi)
  3. Statistitšeskija tablitsy o sostojanii gorodov Rossijskoi imperii. (Tilastotaulukoita Venäjän keisarikunnan kaupungeista (1840). Kaupunki löytyy nimellä Derpt (Дерпть) julkaisun sivulta 19/41 otsikon Liftljandskaja gubernija (Liivinmaan kuvernementti) yhteydestä.) Viitattu 2013-05-02. (venäjäksi)
  4. a b demoscope.ru: Pervaja Vseobštšaja perepis naselenija Rossijskoi imperii 1897 g., Liftljandskaja gubernija. (Venäjän keisarikunnan väestönlaskenta 1897. Liivinmaan kuvernementti, kaupunki löytyy nimellä g. Jurjev (г. Юрьев)) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 2013-05-02. (venäjäksi)
  5. Rahvastiku koostis ja korteriolud. 1. III 1934 Rahvaloenduse andmed, vihk II. (pdf) Riigi statistika keskbüroo. Tallinn, 1934.. Viitattu 2013-05-03. (viroksi)
  6. demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1959 g. (krome RSFSR) (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1959. Muut neuvostotasavallat kuin Venäjä.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 2013-05-02. (venäjäksi)
  7. demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1970 g. (krome RSFSR) (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1970. Muut neuvostotasavallat kuin Venäjä.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 2013-05-02. (venäjäksi)
  8. demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1979 g. (krome RSFSR) (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1979. Muut neuvostotasavallat kuin Venäjä.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 2013-05-02. (venäjäksi)
  9. [1]
  10. [2]
  11. a b c Tartu (Suuren neuvostotietosanakirjan eli Bolšaja sovetskaja entsiklopedijan (BSE) kaupunkiartikkelin verkkoversio) 1969—1978. dic.academic.ru. Viitattu 20.12.2013. (venäjäksi)
  12. a b c Tartu (lähdeteokset vuosilta 2001, 2006 ja 2008) Geografitšeskaja entsiklopedija- kokoelmaverkkotietosanakirjan artikkelien nettiversio. Viitattu 20.12.2013. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tartto.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malle Salupere: Tuhandeaastane Tartu – Nooruse ja heade mõtete linn. Tartu Ülikooli Kirjastus, 2004. ISBN 9985-56-908-3
  • Villem Raam (toim.): Eesti arhitektuur 4. Tartumaa, Jõgevamaa, Valgamaa, Võrumaa, Põlvamaa. Valgus, Tallinn, 1999. ISBN 9985-68-050-2