Metsäveljet
Metsäveljet (viroksi metsavennad, latviaksi meža brāļi, liettuaksi miško broliai) on nimitys Virossa, Latviassa ja Liettuassa toisen maailmansodan aikana ja jälkeen esiintyneille neuvostomiehitystä vastustaneille vastarintaliikkeille.
Taustaa [muokkaa]
Neuvostoliitto solmi Baltian tasavaltojen kanssa keskinäiset niin sanotut avunantosopimukset syksyllä 1939. Viro taipui sopimukseen syyskuun lopussa, Latvia ja Liettua lokakuun alussa. Kuhunkin Baltian maahan perustettiin suuret puna-armeijan tukikohdat. Viroon sijoitettiin 25 000 miestä, Latviaan 30 000 ja Liettuaan 20 000 miestä. Poliittinen hyökkäyskampanja jatkui ja huipentui kesällä 1940 Baltian maiden miehittämiseen. Vangitsemiset ja pakkosiirtotoimet aiheuttivat miesten piiloutumisen metsiin. Samalla ryhdyttiin muodostamaan aseellisia vastarintaryhmiä, joiden jäseniä kutsuttiin metsäveljiksi.
Natsi-Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941. Sotatoimet ulottuivat heti myös Baltian alueelle, ja elokuun loppuun mennessä koko Baltian manneralue oli saksalaisten hallussa. Saksalaisten lähestyessä neuvostovallan aikana maan alle painuneet metsäveljet ryhtyivät puhdistamaan maata puna-armeijasta ja helpottamaan saksalaisten etenemistä. Virossa vuoden 1941 ”kesäsotaan” osallistui todennäköisesti 25 000–30 000 miestä. Saksan miehitysaikanaan 1941–1944 harjoittama ankara miehityspolitiikka synnytti puolestaan kansallisia vastarintaliikkeitä kuhunkin Baltian tasavaltaan. Sotaonnen käännyttyä saksalaiset panivat toimeen pakko-ottoja vuonna 1943, jolloin suuri määrä virolaismiehiä pakeni Suomenlahden yli Suomeen.
Rintamalinja lähestyi jälleen Baltiaa vuoden 1944 alussa. Saksan armeijaan liittyi noin 40 000 virolaista miestä. Virolaisjoukoilla oli tärkeä osuus kesän 1944 taisteluissa Neuvostoliittoa vastaan Sinimäedin alueella Narvan lähistöllä. Latviassa syntynyt kansallinen vastarintaliikkeen keskuskomitea yritti onnistumatta palauttaa maan itsenäisyyden. Liettuassa syntyi useita vastarintaryhmiä, jotka 1943 yhdistyivät Liettuan vapautuskomiteaksi. Saksalaiset kuitenkin pidättivät sen jäsenet.
Koko Baltia joutui neuvostojoukkojen haltuun marraskuuhun 1944 mennessä. Virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset eivät alistuneet uuteen neuvostomiehitykseen vastarinnatta. Kaikkiin kolmeen Baltian maahan syntyi saksalaisten nopean perääntymisen aikana syksyn 1944 kuluessa laaja aseellinen vastarintaliike. Aseita saatiin saksalaisten jälkeensä jättämästä kalustosta ja sotasaaliina venäläisiltä.
NKVD:n miehiä pukeutui usein metsäveljien asuihin. Metsäveljiksi naamioituneina he kävivät taloissa ja kylissä ryöstämässä niin että kyläläisten mieli muuttuisi ja apu metsäveljille loppuisi.
Maittain [muokkaa]
Viroon jäi tuhansia Saksan armeijaan kutsuttuja virolaisia sotilaita. Monet näistä piiloutuivat metsiin. Syksyllä 1944 heihin liittyi Saksan armeijan veteraaneja. Virossa metsävelitoiminta oli vahvinta maan sankkametsäisimmillä ja soistuneimmilla seuduilla, Virumaalla, Pärnumaalla ja Võrumaalla. Arvioidaan, että vuosien 1945–1952 välisenä aikana sissiliikkeeseen kuului Virossa yhteensä noin 30 000–40 000 miestä.
Latviassa sissiliike käynnistyi neuvostomiehityksen alkaessa 1944. Sissien kokonaismääräksi Latviassa arvioidaan koko vastarinta-ajalta 40 000, aktiivitaistelijoiden määrä huippuaikana oli 10 000–15 000 miestä.
Liettuan vastarintaliike oli laajempi kuin Latvian. Jo Saksan miehityksen aikana oli metsissä monikymmentuhantinen sissiarmeija. Neuvostomiehityksen aikana arvioidaan vastarintaliikkeeseen osallistuneen Liettuassa satatuhatta miestä. Liikkeellä oli sanomalehti- ja kirjapainoja. Vuoden 1945 vaiheilla metsäveljiä oli Liettuassa arviolta 30 000.
Metsäveljet kykenivät ajoittain luomaan jopa jonkinlaisen varjohallinnon kontrolloimilleen alueille. Sissiliike oli voimakkaimmillaan vuosina 1944–1949. Tämän jälkeen toiminta hiipui. Vuoden 1952 tienoilla Virossa arvellaan aseissa olleen enää muutama sata miestä. Kaikkiaan Baltiassa miehityshallintoa vastaan käyty sota vaati Virossa ja Latviassa kummassakin ehkä lähes 10 000 uhria. Liettuassa kaatuneita metsäveljiä oli yli 20 000.
Vastarintaliike oli parhaiten organisoitunut Liettuassa. Vuonna 1949 toteutettu maatalouden kollektivisointi vaikeutti metsäveljien toimintaa. Josif Stalinin jälkeen myönnetty yleinen armahdus, joka toteutettiin lupauksen mukaisesti vuonna 1955, käytännössä lopetti liikkeen.
Muutama kaikkein sinnikkäin loppuvaiheessa mukaan tullut jatkoi aina neuvostomiehityksen loppuun asti, mutta näiden merkitys jäi lopulta täysin mitättömäksi.
Viimeisiä virolaisia vapaustaistelijoita oli 69-vuotias August Sabbe, joka hukuttautui (tai hukutettiin) 28. syyskuuta 1978 Vöhandu-jokeen, kun KGB:n agentit olivat saamassa hänet kiinni. Hukkumispaikalla on muistokivi. Hänet on haudattu Tarttoon.
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Mart Laar, Unohdettu sota (suom. Jouko Vanhanen), FinnEpos Jyväskylä 1993 ISBN 952-9523-18-1
- Kari Alenius, Viron, Latvian ja Liettuan historia, Atena Kustannus Oy Jyväskylä 2000 ISBN 951-796-216-9
- Toivo U. Raun, Viron historia (suom. Heidi Järvenpää), Otava Helsinki 1989 ISBN 951-1-10610-4
- Seppo Zetterberg, "Historian jännevälit", teoksessa Viro, historia, kansa, kulttuuri, toim. Seppo Zetterberg, SKS, 1995 ISBN 951-717-806-9 (Sarja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 610)
- Seppo Zetterberg, "Ribbentropista Gorbatšoviin", teoksessa Näkökulmia Baltian maiden historiaan ja kulttuuriin, toim. Mauno Jokipii, Atena Kustannus Oy Jyväskylä 1989 ISBN 951-9362-20-7
