Põltsamaa

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Põltsamaa (saks. Oberpahlen) on kaupunki Keski-Virossa. Põltsamaa sijaitsee Jõgevan maakunnassa, Põltsamaajoen varrella. Asukkaita 4 750 (2004).

[muokkaa] Historia

20. heinäkuuta 1920 Põltsamaalle annettiin kauppalan itsehallinto-oikeus. Samana vuonna perustettiin myös ETK Põltsamaan Tehtaat. Tehtaiden tuotannon kasvu nostatti myös kauppa-alaa, ja Viron hallituksen päätöksellä Põltsamaasta tuli kaupunki 30. kesäkuuta 1926. Ensimmäisenä kaupunginjohtajana vuosina 1927-30 oli eversti Martin Terras.

Uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin vuonna 1929 Georg Kold, joka alkoi kehittää kaupunkia: hän perusti koulun, korjautti linnaa sekä päällystytti teitä. Rantaan rakennettiin paviljonki ja raivattiin uimaranta. Perustettiin Põltsamaan Kaunistamisen Yhdistys, jolla kaupungin asukkaat saataisiin toimintaan mukaan. 1930-luvulla varustettiin kaikki kadut katulampuilla, joihin saatiin sähkö omasta sähkölaitoksesta.

Kokoelma "Sakalamaa elu" (Sakalamaan elämä) kuvaa 1930-luvun Põltsamaata vaatimattomasti elävän, työteliään väen kaupunkina: viinitehtaan ja hedelmäpuutarhan lisäksi Põltsamaalla oli myös useita raudan- ja puunjalostamoita, kolme ajanmukaista myllyä sekä sahaa, meijeri sekä joukko pienempiä ja suurempia kauppoja, unohtamatta sairaalaa, apteekkia, kolmea koulua sekä kahta pankkia, valtion ja kaupungin virastoja. Koska TartonTallinnan maantie kulki kaupungin läpi, riitti myös kolmelle hotelli-ravintolalle ja viidelle kahvilalle asiakkaita. Samana ajanjaksona Põltsamaalla ilmestyi kolme viikkolehteä viikossa.

II maailmansota tuhosi lähes 75 % kaupungin rakennuksista. Vuosina 1950-62 Põltsamaa oli lähialueidensa keskus, ja kyseisellä ajanjaksolla kaupunkiin rakennettiin kulttuuritalo, sauna sekä stadion. Uudessa kirjapainossa painettiin alueen lehteä "Kiir" (Säde). Mahtava elokuvateatteri ja lennätinrakennus ovat peräisin 1970-80-luvuilta, mutta uuden kauppahallin rakentaminen jäi puolitiehen. EPT-rakennuskokonaisuuteen perustettiin saunallinen uimahalli ja urheilutilat.

Uuden heräämisen aikana aktiivista työtä teki Põltsamaan Muinaismuistoseura, jonka johdolla uudistettiin vanhoja ja pystytettiin uusia muistomerkkejä, anottiin lupaa museon avaamiseksi ja järjestettiin kotiseutupäiviä. Kaupungin itsehallinnollinen asema palautettiin joulukuussa 1991.

[muokkaa] Ystävyyskaupungit


Tämä Viroon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut