Mõisaküla

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mõisaküla linn
EST Mõisaküla linn COA.gif Flag of Mõisaküla.svg
vaakuna lippu
Eesti moisakyla linn.png
Sijainti
Valtio Viron lippu Viro
Maakunta/Lääni Viljandimaa
Väkiluku 1 013 (1.1.2010)
Pinta-ala 2,20 km²
Väestötiheys 460,5 as./km²


Sivusto Mõisaküla linn

Mõisaküla (saks. Moiseküll) on kaupunki Viljandimaan maakunnassa, Virossa. Sen asukasluku on 1 013 (2010), pinta-ala 2,20 neliökilometriä ja asukastiheys 460,5 asukasta neliökilometrillä.[1] Siitä tuli kaupunki 1. toukokuuta 1938. Se sijaitsee Viljandimaan lounaisosassa, lähellä Latvian rajaa.

Painonnostaja Arnold Luhaäär on syntynyt Mõisakülassa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mõisakülan, eli suomeksi Moisiokylän kehitys tavallisesta moisiosta alkoi kun puolalaissyntyinen pietarilainen insinööri Kaspar Krzizanovski yhdessä insinööri Jaluvetskin kanssa päättivät perustaa kapearaiteisen 750 mm raideleveydelle rakennettavan Venäjän Ensimmäisen Apurautatie yhtiön hoitamaan kuljetuksia leveäraiteisille 1524 mm raideleveydelle rakennetuille rautateille tammikuun 1 päivänä 1895. Ensimmäinen rata päätettiin rakentaa Valgan asemalta Mõisakülan kautta Pärnuun. Rakennuskulut olivat 2570 kultaruplaa. Uusi yhtiö tarvitsi myös keskuspaikan ja siksi valittiin Mõisaküla, joka sijaitsi noin Valgan ja Pärnun puolivälissä. Mõisakülaan rakennettiin aluksi pieni veturivarikko ja iso puinen asemarakennus. Myöhemmin kun rautatieyhtiö laajeni ja rakensi uuden radan Mõisakülasta Viljadin ja Lellen kautta Reveliin Mõisakülasta tuli tärkeä kapearaiteisen rautatien risteysasema. Myöhemmin Mõisakülaan rakennettiin myös rautatien pääkonepaja, jota laajennettiin useaan otteeseen. Siitä tuli ensimmäisen maailmansodan aikana alueen suurin työnantaja. Mõisaküla oli todellinen rautatien synnyttämä asutuskeskus, joka kehittyi pienestä Moisiokylästä yli 2500 asukkaan taajamaksi jonka aikuisväestöstä miltei puolet oli rautatien palveluksessa.

Ensimmäisen maailmansodan seurauksena Viro, Latvia ja Liettua itsenäistyivät. Uusi raja Viron ja Latvian välille vedettiin noin hieman yli kilometrin verran etelään Mõisakülan asemalta. Joten Mõisakülasta tuli myös rajakylä johon perustettiin myös tullipiste ja passintarkastuspiste. Näiden viranomaisten tulo paikkakunnalle loi uusia työpaikkoja Mõisakülaan. Vastaavasti Latvia perusti oman rajaasemansa pienelle Ipikin seisakkeelle heti rajan toiselle puolelle jonne rakennettiin myös uusi raja-asema. Viron ja Latvian rautatiet pääsivät sopimukseen siitä että latvialaiset veturit ja junamiehistö saattoivat yöpyä Mõisakülassa ja että latvialainen juna siirtyi vasta aamulla takaisin Latvian puolelle Ipikiin. Näin vältyttiin päälekkäisistä investoinneista. Järjestely oli voimassa elokuuhun 1940 saakka jolloin Baltian maat liitettiin osaksi Neuvostoliittoa. Tällöin Mõisakülan merkitys raja-asemana loppui. Saksalaisten hyökkäyksen tieltä perääntyneet Puna-armeijan yksiköt yrittivät tuhota koko Mõisakülan mutta eivät onnistuneet siinä paikallisten asukkaiden estäessä kommunistien suorittamaa tuhoamistyötä. Vain veturivarikko ja konepaja kärsivät vahinkoja ennen kuin paikalliset kommunistit ja paikalle tuodut venäläiset rautatiejoukot saatin karkoitettua alueelta. Osan paikalla olleista vetureista ja vaunuista he onnistuivat räjäyttämään käyttökelvottomiksi. 1941 - 1944 Mõisaküla toimi tärkeänä saksalaisten kuljetuskeskuksena.

Jopa Tallinnan ja Rujienan, eli virolaisittain Ruhjan, välillä alkoi liikennöidä kapearaiteisen rautatien pikajuna joka kuljetti saksalaisia sotilaita ja muuta henkilökuntaa ja muodosti tärkeän toisen rautatieyhteyden Riian ja Tallinnan välillä. Venäläisten vallattua Tartton ja katkaistua siten Tartton kautta kulkevan Riian ja Tallinnan välisen rautatieyhteyden jäi Mõisakülan kautta kulkeva kapearaiderata saksalaisten hallussa olevaksi ainoaksi rautatieyhteydeksi etelästä Tallinnaan. Vuoden 1944 syyskuussa saksalaiset perääntyivät Virosta ja venäläiset palasivat. Kaikki Mõisakülan virolaiset rautatieläiset jotka olivat olleeet saksalaisen palveluksessa erotettiin ja paikkakunnalle tuotettiin venäläisiä rautatieläisiä muualta Neuvostoliitosta. Näin puhtaasti virolaisesta paikkakunnasta tuli kaksikielinen yhteisö jossa venäläiset olivat johtavassa asemassa. Kaupungin väkiluku ei enää kasvanut. Kun Neuvostoliiton Korkein Neuvosto teki 1966 päätöksen lopettaa maan kapearaiteiset rautatiet ja korvata niiden junakuljetukset kuorma-autoilla, alkoi myös Mõisakülan taantuminen. Tosin päätetiin rakentaa uusi Riian ja Tallinnan yhdistävä leveäraiteinen rautatie Mõisakülan kautta joka samalla lyhentäisi Tallinnan ja Riian välistä rautatieyhteyttä 73 km. Kapearaiteisen rautatien toiminta Mõisakülassa päättyi vuonna 1975 kestettyään miltei 80 vuotta. Uusi Riian ja Tallinnan välinen leveäraiteinen rautatie ei koskaan saavuttanut sitä asemaa joka sille oli kaavailtu. Kuljetukset kulkivat edelleen pääosin Tartton kautta. Viron ja Latvian uudelleen itsenäistyminen pysäytti Mõisakülan kautta tapahtuneet kuljetukset miltei kokonaan. Aluksi suunniteltiin jopa uuden nopean matkustajajunayhteyden luomista, mutta toiveet eivät koskaan toteutuneet. Rataosa Pärnuun ja Latvian puolelle Rujienaan päätetiin sulkea. Mõisakülan asukasluku romahti työpaikkojen katoamisen myötä. Viime aikoina ainoa toive on ollut saada jo osittain purettu rautatie uudelleen käyttöön pääratana Tallinnasta Keski-Eurooppaan, mutta mitään ei ole tapahtunut. Korvaavia työpaikkoja ei ole syntynyt ja asukasluku on pysynyt edelleen nykyisellä tasollaan. Aivan viime aikana asukkaiden toivo on kuitenkin herännyt uudelleen kun Suomen ja Viron välisen junalautta ja rautatietunnelin rakentamisen tähtäävät selvitystyöt ovat käynnistyneet.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]