Saue
|
|
||
|---|---|---|
Lippu |
Vaakuna |
|
|
|
||
|
|
||
|
Koordinaatit: |
||
| Valtio | Viro | |
| Maakunta | Harjumaa | |
| Pinta-ala | ||
| – Kokonaispinta-ala | 3.49 km² | |
| Korkeus | 44 m | |
| Väkiluku (2006) | 5 594 | |
| – Tiheys | 1603 as./km² | |
| Aikavyöhyke | UTC+2 | |
| – Kesäaika | UTC+3 | |
Saue (aik. saks. Friedrichshof) on kaupunki Harjumaalla, Pohjois-Virossa. Se sijaitsee 18 kilometriä kaakkoon maan pääkaupungista Tallinnasta. Pinta-alaltaan kaupunki on 3,49 neliökilometrin suuruinen, ja sen asukasluku on noin 5 500. Asukastiheys on 1 603 asukasta yhtä neliökilometriä kohti.
Sisällysluettelo |
Väestö[muokkaa]
Suurin osa Sauessa asuvista on etnisiä virolaisia, noin 93 prosenttia. Kaupungin asukasluku on jo pitkään ollut kasvamaan päin. Kaupunki vetää puoleensa erityisesti Tallinnassa työskenteleviä ihmisiä läheisen sijaintinsa takia.
Historia[muokkaa]
Sauen kylä mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1548. Samalla vuosisadalla Saueen perustettiin moisio, johon valmistui vuonna 1792 suuri päärakennus ja puisto.[1] Nykyään moision tilat ovat kaupallisessa käytössä: sitä vuokrataan juhliin ja tapahtumiin.
Vuonna 1960 Saue yhdistettiin Tallinnaan, johon se kuului vuoteen 1993 asti. Tuolloin Saue sai kaupunginoikeudet.[2]
Muuta[muokkaa]
Sauessa on toiminut Gustav Pauligin tytäryhtiö vuodesta 1993 lähtien.
Lähteet[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saue Wikimedia Commonsissa- Sauen kaupunki (viroksi)
Abja-Paluoja | Antsla | Elva | Haapsalu | Jõgeva | Jõhvi | Kallaste | Karksi-Nuia | Kehra | Keila | Kilingi-Nõmme | Kiviõli | Kohtla-Järve | Kunda | Kuressaari | Kärdla | Lihula | Loksa | Maardu | Mustvee | Mõisaküla | Narva | Narva-Jõesuu | Otepää | Paide | Paldiski | Pärnu | Põltsamaa | Põlva | Püssi | Rakvere | Rapla | Räpina | Saue | Sillamäe | Sindi | Suure-Jaani | Tallinna | Tamsalu | Tapa | Tartto | Tõrva | Türi | Valga | Viljandi | Võhma | Võru
Sivulta puuttuu