Linnavuori

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Linnavuori Liettuassa

Linnavuori on arkeologinen termi, joka tarkoittaa korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettua muinaista puolustusvarustusta. Myös nimityksiä mäkilinna ja kukkulalinnake käytetään; käytännössä myös käsitettä muinaislinna käytetään useimmiten linnavuorta tarkoittavana.

Esi- tai varhaishistoriallisia mäkilinnoja tunnetaan monissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Ruotsissa niitä on rekisteröity yli 1 000. Etenkin keltit rakensivat rautakaudella lukuisia mäkilinnoja[1].

Linnavuoret Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa linnavuoria käytettiin rautakaudella, varsinkin ristiretkiajalla (noin 1050–1150/1300 jaa.), ja keskiajallakin. Myös pronssikautisista linnavuorista on muutamia viitteitä mm. Laitilan Hautvuori.

Linnavuoret tunnistaa parhaiten kivisistä valleista, jotka ovat ilmeisesti toimineet puisten rintavarustusten perustuksina. Usein linnavuoret ovat luultavasti olleet nopeasti rakennettuja, tilapäisiä varustuksia. Joskus linnavuorella saattoi olla pysyväkin miehitys.

Yhteensä varmoja tai todennäköisiä linnavuoria tunnetaan Suomessa noin 90 kappaletta. Näiden lisäksi tunnetaan lukuisia kohteita, joiden nimi tai joihin liittyvä perimätieto viittaa mäkilinnaan, vaikka niiltä ei tunneta varustusten jäänteitä. On myös mäkiä, joita tiedetään käytetyn puolustus- tai pakopaikkoina, mutta joita ei ole tiettävästi linnoitettu. Tällainen on esimerkiksi Seinävuoren rotkolaakso Tuusniemellä.lähde?

Luettelo Suomen ja lähialueiden tunnetuimmista linnavuorista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnasmäen muurin kiviperustaa

Varsinais-Suomi

Häme ja Pirkanmaa

Hakoisten linnavuori

Satakunta

Keski-Suomi

Savo

Näkymä Sulkavan linnavuorelta Saimaaseen kuuluvalle vesireitille, jota se aikoinaan vartioi
Sulkavan linnan jäänteitä

Uusimaa

Etelä-Karjala

Luovutettu Karjala

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Appelgren, Hjalmar: Suomen muinaislinnat. Näköispainos. Alkuperäinen: Väitöskirja, Suomen Keisarillinen Aleksanterin yliopisto. Ylipainos S. Muinaismuisto-Yhdistyksen Aikakauskirjasta XII. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1891. Helsinki: Kanerva-sarja & Salakirjat, 2010. ISBN 978-952-5774-09-2.
  • Hyvärinen, Jari: Hirsilinnojen aika. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-14853-2.
  • Seppälä, Sirkka-Liisa: Muinaislinna ja maisema - visuaalinen maisema-analyysi arkeologiassa esimerkkinä Rapolan muinaislinna. Teoksessa: Sirkka-Liisa Seppälä, Aino Nissinaho, Tuovi Kankainen & Irmeli Vuorela: Sääksmäen Rapolan rautakautinen maisema ja elinkeinot Valkeakoskella, s. 5-75. Rapola-tutkimuksia 3. Helsinki: Museovirasto, 2003. ISBN 951-616-087-5.
  • Taavitsainen. J.-P: Ancient Hill-forts of Finland, with special reference to the hill-fort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Helsinki 1990.
  • Taavitsainen, J.-P: Kun nuoruus on ongelma - Rapolan muinaislinnan keskuslinna-ajatuksen purkuyritys. Masunni. Kirjoituksia Tampereelta ja Pirkanmaalta 3. Tampere 1999.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. James, Simon: Keltit, s. 60–61. (Exploring the world of the celts, 1993.) Suomennos: Tarja Kontro. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-19271-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Linnavuori.