Pirkko Hämäläinen
Pirkko Päivikki Hämäläinen (s. 29. toukokuuta 1959 Helsinki) on suomalainen näyttelijä.[1]
Hämäläinen opiskeli Teatterikorkeakoulussa vuosina 1979–1983. Hän on ollut teatteriurallaan kiinnitettynä Turun kaupunginteatteriin (1983–1985), Lilla Teaterniin (1985–1986), Tampereen Työväen Teatteriin (1986–1989) ja Tampereen Teatteriin (1989–1992). Vuodesta 1993 hän on työskennellyt vapaana näyttelijänä.[1] Hän on myös opettanut Teatterikorkeakoulussa.[2]
Ensimmäinen pitkä elokuva, jossa Hämäläinen näytteli, oli Mika Kaurismäen ohjaama lyhytelokuva Valehtelija vuodelta 1981. Lisäksi hän on näytellyt Mika Kaurismäen ohjaamissa elokuvissa Arvottomat (1982), Paperitähti (1989), josta hänet palkittiin parhaan naispääosan Jussi-palkinnolla, Amazon (1990) ja Kolmessa viisaassa miestä (2008).[3] Hän on näytellyt myös monissa muissa elokuvissa ja esiintynyt useissa televisiosarjoissa, muun muassa komediasarjoissa Kaverille ei jätetä ja Me Stallarit (2004) sekä draamasarjoissa Uudisraivaaja (2006) ja Vuoroin vieraissa (1997).[2]
Hämäläinen oli pitkään avoliitossa näyttelijä Puntti Valtosen kanssa. Heillä on kaksi yhteistä lasta, molemmat poikia.[4] Alkuvuonna 2010 Hämäläinen kertoi seurustelevansa kirjailija Kirsti Simonsuuren kanssa.[5]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Rautiainen, Reima: Näyttelijä imitoi elämää. Kaleva, 29.5.2009, s. 32.
- ↑ a b Pirkko Hämäläinen yle.fi/uudisraivaaja. Viitattu 29.3.2012.
- ↑ Pirkko Hämäläinen Elonetissä
- ↑ Näyttelijät Pirkko Hämäläinen ja Puntti Valtonen erosivat HS.fi. 12.3.2009.
- ↑ Lehti: Näyttelijä Pirkko Hämäläinen rakastui naiseen MTV3.fi. 29.4.2010. Viitattu 29.4.2010.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Pirkko Hämäläinen Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Ylen Elävä arkisto: Taiteilijaelämää: Pirkko Hämäläinen