Animaatio

Wikipedia
Ohjattu sivulta Animaatioelokuva
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Animaatio
Edellisen animaation muodostelma

Animaatio (lat. animatio, elävöittäminen) on tekniikka, jossa elokuva toteutetaan kuva kuvalta. Animaatio voidaan valmistaa kuvaamalla piirrettyjä pieniä muutoksia sisältäviä kuvia filmille tai tekemällä pieniä muutoksia fyysiseen malliin (esimerkiksi esineeseen, animaationukkeen tai vahaan) ja kuvaamalla muutokset. Kun kuvattu filmi näytetään normaalinopeudella, peräkkäin nopeasti vaihtuvat kuvat luovat illuusion liikkeestä. Animaatio voidaan toteuttaa myös tietokoneen avulla.

Animaation historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rekonstruktio Reynaud'sta käyttämässä praksinoskooppia. © 1955 The Walt Disney Company.
Varhainen animaatioelokuva Humorous Phases of Funny Faces (1906) tehtiin liitutaulun avulla.


Animaatio syntyi jo ennen elokuvaa. Viktoriaanisissa salongeissa olivat suosittuja taikalyhty-esitykset, joissa heijastettiin yleisön nähtäville kuultokuvia. Tuolloin oli jo huomattu, että näyttämällä nopeasti peräkkäin kuvia toiminnan eri vaiheista saatiin aikaan vaikutelma liikkeestä. Joseph Plateau keksi vuonna 1832 phenakistoskoopin ja William George Horner vuonna 1834 zoetroopin, joitka hyödynsivät tätä periaatetta. Näissä kummassakin vain yksi tai muutama henkilö kerrallaan pystyi katsomaan elävöitettyä kuvaa. Émile Reynaud kehitti vuonna 1876 praksinoskooppin, jossa liikkuvat kuvat pystyttiin vihdoin heijastamaan taikalyhdyn tavoin kankaalle, suuremman yleisön nähtäväksi.[1]Praksinoskoopissa piirrokset oli sijoitettu pyörivälle rummulle, ja ne heijastettiin valkokankaalle peilien avulla. Reynaud esitti jo vuonna 1888 Optisessa teatterissaan (Théâtre Optique) piirrettyjä animaatiojaksoja. Elokuvan keksimisen jälkeen Georges Méliès käytti elokuvissaan animaatiota nokkelien trikkien tekoon.

Ensimmäinen kokonaan animaatiolle perustunut elokuva oli ilmeisesti James Stuart Blacktonin 1906 valmistunut Noiduttu hotelli, jossa esineet oli saatu liikkumaan stop motion -tekniikalla. Blackton kuvasi samana vuonna myös ensimmäisenä varsinaisena piirroselokuvana pidetyn Humorous Phases of Funny Faces -filmin.[1] Huomattavin piirrosanimaatioelokuvan pioneereista oli Emile Cohl, jonka ensimmäiset animaatioelokuvat valmistuivat 1908. Cohl teki vuosien 1908–1918 välillä arviolta 200 lyhyttä animaatiota. Piirrosanimaation lisäksi Cohl teki myös nukkeanimaatioita. Samaan aikaan Winsor McCay teki kuuluisan elokuvansa Dinosaurus Gertie.

Pian tämän jälkeen Pat Sullivan kehitti ensimmäisen laajaa suosiota nauttineen piirroselokuvien hahmon, Felix-kissan. 1920-luvulla Walt Disney kehitti kilpailevan hahmon, Oswald-jäniksen, mutta tämä suosittu hahmo siirtyi tekijänoikeuksiltaan Universal-yhtiölle ja Disney joutui kehittelemään uuden hahmon. Vuonna 1928 Walt Disney esitti ensimmäisen Mikki Hiiri -elokuvansa, ja kymmenen vuotta myöhemmin valmistui ensimmäinen kokoillan animaatioelokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Disneyn tuotanto hallitsi seuraavina vuosikymmeninä valtavirran animaatiota, ja Disneyn studioiden piirrostyyli omaksuttiin laajalti muiden animaatiotuotantojen esikuvaksi. Lyhyemmissä animaatioelokuvissa Warner Bros. loi omintakeisen, vauhdikkaan ja kekseliään tyylin.

Yksi merkittävä animaatioiden esitysmuoto aina nykypäivään asti on ollut pitkien näytelmäelokuvien alkuteksti-animaatiot. Usein animaatioissa näytetään päähenkilöiden karikatyyrihahmoja tai muuta aiheeseen etäisesti liittyvää alkutekstien yhteydessä. Esimerkiksi Kaupunki-cowboyt (City Slickers) käytti tätä. Animaatio voi olla myös aiheeseen varsinaisesti liittymätön, kuten Vaaleanpunainen pantteri -sarjassa. Juonessa pantteri viittaa vaaleanpunaiseen jalokiveen, mutta animaatiossa esiintyy vaaleanpunainen kissa-hahmo. Vaaleanpunaisen pantterin alkutekstianimaatio lisäsi osaltaan elokuva-sarjan suosiota ja spin-offina syntyi piirrossarja kissahahmon ympärille.

Toisen maailmansodan jälkeen japanilainen animaatio, anime, alkoi kehittyä voimakkaasti. Osamu Tezuka antoi töillään animelle suuntaviivat. Japanista on tullut animaation suurvalta, ja siellä tuotetaankin animaatiota enemmän kuin missään muualla. Animen kulttuurivaikutukset ovat merkittäviä. Elokuvat kuten Akira, Ghost in the Shell – aaveääni ja Henkien kätkemä ovat erittäin suosittuja ympäri maailman.

Valtaosa animaatiosta tehdään nykyisin televisiota varten. Lastensarjat muodostavat tuotannon pääosan, mutta myös aikuisyleisölle suunnattuja sarjoja tehdään entistä enemmän, näistä huomattavimpina Simpsons ja South Park.

Pitkien animaatioelokuvien painopiste siirtyi perinteisestä piirrosanimaatiosta tietokoneanimaatioon vuonna 1995, kun Pixarin Toy Story sai ensi-iltansa. Kuitenkin myös muut tekniikat ovat säilyttäneet suosionsa. Esimerkiksi Nick Parkin parivaljakko Wallace ja Gromit on vaha-animaatio.

Animaatio Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Animaatiota on Suomessa tehty melko pienimuotoisesti, ja tekijöitä on aina ollut vähän. Animaattoreiden suurin työllistäjä on ollut televisio ja varsinkin lastenohjelma Pikku Kakkonen, jossa on esitetty muun muassa Camilla Mickwitzin ja Heikki Partasen lyhyitä pala-animaatioita.

Animaation pioneeri Suomessa oli Ola Fogelberg, Pekka Puupään luoja. Fogelberg teki 1920-luvulla viisiminuuttisen Puupää-piirrosfilmin, joka ei kuitenkaan tiettävästi ole säilynyt jälkipolville. Vuonna 1953 ilmestyneen elokuvan Lentävä kalakukko alkutekstit esitettiin animaationa, jossa kalan päällä ja pyrstöllä varustettu pahvijuna liikkui eteenpäin, esiintyjien nimet vuorollaan vaunuissa. Lentävä kalakukko oli ensi-iltavuotensa suosituimpia elokuvia ja on tiheästi esitetty myös televisiossa.

Animaation kukoistuskausi Suomessa oli 1970-luku, jolloin pala-animaatio tuli suosituimmaksi animaatiotekniikaksi. Riitta Nelimarkka teki 1970-luvulla yhdessä Jaakko Seeckin kanssa useita pitempiä animaatioelokuvia, kuten 1979 valmistuneen Seitsemän veljestä. Heikki Prepula on tehnyt pala-animaatiota 1960-luvun lopulta lähtien, muun muassa Kössi Kenguru.

Selluloidianimaatiota Suomessa on tehnyt trikkikuvaajana tunnettu Jan-Eric Nyström. Hänen tunnetuin animaatioelokuvansa on 1974 valmistunut Kidnapping. Tietokoneanimaation edelläkävijä Suomessa oli Tööt-Filmi Oy, jonka tuottamista animaatioelokuvista tunnetuin on 1982 valmistunut Mennyt Manner. Suomalaisista nukkeanimaation tekijöistä tunnetuin on Katariina Lillqvist, jonka animaatio Tyttö ja sotamies (1996) palkittiin Tampereen lyhytelokuvajuhlilla. Lumifilm Oy on tuottanut nukkeanimaatiosarjat Turilas ja Jäärä (2001) sekä Urpo ja Turpo (1996–1997).

Suomalainen animaatio on 1990-luvulta lähtien kokenut uuden nousun, mikä johtuu sekä alan opetustarjonnan kasvusta että erilaisten tietokoneavusteisten animointiohjelmien kehityksestä. Vuonna 2001 aloitti tietokoneanimoitu Itse valtiaat -satiirisarja, ja sarjan tekijöiltä valmistui vuonna 2006 ensimmäinen kokopitkä tietokoneanimaatioelokuva Keisarin salaisuus. Vuonna 2007 valmistunut Röllin sydän on osittain suomalaisten tekemä kokoillan piirretty. Vuonna 2008 ilmestyi suomalais-tanskalais-irlantilais-saksalaisena yhteistyönä valmistunut elokuva Niko – Lentäjän poika, josta tuli myös kaikkien aikojen laajimmalle levitetty suomalainen elokuva, sillä sen markkinointioikeudet on myyty jo yli sataan maahan.

Animaatiotekniikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Animaatiotekniikoita on monenlaisia ja niitä voi myös yhdistellä.[2]

Animaatiostudioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Animointi-ohjelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juho Gartz: Animaatioelokuvat. 1978, Suomen Elokuvasäätiön julkaisusarja nro 6. ISBN 951-9349-08-1

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Dave Kehr: Animation Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Encyclopædia Britannica Inc.. Viitattu 29.7.2013. englanti
  2. Ylen mediakompassi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]