Mika Ala-Panula
| Mika Ala-Panula | |
|---|---|
| Syntymäaika | 1970 |
| Aktiivisena | 2001- |
| Ammatti | Ääninäyttelijä, imitaattori, juontaja |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Palkinnot | |
|
Vuoden viihdetaiteilija 2007, Viihdeohjelmien SM-hopea, Viihdeohjelmien SM-pronssi |
|
Mika Ala-Panula (s. 1970) on suomalainen imitaattori, juontaja ja ääninäyttelijä.
Hän aloitti imitoinnin harrastuksena vuonna 1984.[1] Vuonna 2009 Ala-Panula juhlisti 25-vuotista esiintymisuraansa. Vuonna 2007 Esiintyvät Taiteilijat ry palkitsi hänet ansioistaan Vuoden viihdetaiteilija -tunnustuksella. Ala-Panula on toiminut televisiossa juontajana muun muassa MTV3:n Pöllölaakson aarre -ohjelmassa vuosina 1995–1996. Imitaatioistaan hänet muistetaan muun muassa TV1:n Itse valtiaat -satiirisarjasta, jota hän teki koko sarjan olemassaolon ajan vuodesta 2001 vuoteen 2008. Parhaimmillaan hän teki sarjaan 14 vakiohahmon äänet. Hän on ollut myös dubbaamassa lukuisissa lastenelokuvissa ja -sarjoissa. Ala-Panula toimii yleisesti pääasiassa imitaattorina, mutta hänellä on myös lisäksi oma ääni- ja videotuotantostudio, jossa hän tekee muun muassa radio- ja televisiomainoksia sekä yritys-, esittely- ja opetusvideoita. Yritys on nimeltään MSV Action Oy.
Dubbaukset [muokkaa]
- Animalia - Viljo, Pahkasika, Tukaani
- Asterix ja viikingit - Pilaf
- Autot - Jay Limo
- Hain tarina
- Itse valtiaat
- Itse valtiaat pilotti
- Keisarin salaisuus
- Niko - Lentäjän poika
- Kim Possible - Slim Possible, Shakaali, sivuäänet
- Huisi Hai
- Lilo & Stitch (televisiosarja) - Reuben/625, sivuäänet
- Robots
- The Simpsons Movie - Joe Quimby, Sideshow Mel
- Madagascarin pingviinit - Kippari
- Jogi-karhu - Metsänvartija Smith
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Esiintyjät Marianneharjula.com. Viitattu 27.1.2011.
Sivulta puuttuu