Japanin kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Japanin kieli
Oma nimi 日本語 (nihongo, nippongo)
Muu nimi nipponi
Tiedot
Alue Japani
Palaun lippu Palau
Virallinen kieli Japani
Puhujia 127 miljoonaa
Sija 9
Kirjaimisto japanilaiset kirjoitusjärjestelmät (hiragana, katakana, kanji)
Kielenhuolto Japanin opetusministeriö [1][2] (de facto)
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta Japanilaiset kielet
Kieliryhmä altailaiset kielet (kiistanalainen)
Kielikoodit
ISO 639-1 ja
ISO 639-2 jpn
ISO 639-3 jpn

Japanin kieli (jap. 日本語, nihongo, nippongo Ja-nihongo.ogg kuuntele ääntämys (ohje)) on japanilaisiin kieliin kuuluva kieli, jota puhutaan pääasiassa Japanissa. Mahdollisista sukukielistä on useita teorioita, muun muassa korean kieltä ja altailaisia kieliä on pidetty mahdollisina sukulaiskielinä. Japanin kieltä puhuu äidinkielenään noin 130 miljoonaa ihmistä ja se muodostaa okinawan kielen ja muiden Ryūkyū-saarilla puhuttujen kielten kanssa japanilaisten kielten kielikunnan. Jotkut tutkijat pitävät japanilaisia kieliä vain toistensa murteina ja näin ollen yhtenä kielenä ja tällöin japanista tulee maailman suurin isolaattikieli. Morfologialtaan japanin kieli on agglutinoiva kieli kuten suomen kielikin.

Nihongo, eli japanin kieli kanjimerkein.

Länsimaalaisille japanin kielessä lienee vaikeinta oppia kiinalaisperäiset kanji-kirjoitusmerkit, joita on jopa kymmeniä tuhansia. Japanin opetusministeriö on kuitenkin määritellyt yleisimmät kanjit, joihin kuuluu 2 136 kirjoitusmerkkiä.

Kirjoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japania kirjoitetaan kolmea eri merkistöä käyttäen. Merkistöt ovat hiraganat, katakanat ja kanjit. Kaksi ensimmäistä ovat toisiaan muistuttavia tavuaakkosia, joissa molemmissa on 46 merkkiä (laskutavasta riippuen 71 merkkiä), ja joita käytetään hieman eri tarkoituksiin. Kolmas on Kiinasta peräisin oleva ideogrammimerkistö.

Ääntäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin ääntäminen on suomalaisittain jopa helpohkoa. Vokaalit (a, e, i, o ja u) ovat laajalti yhteneviä suomen kanssa, kieli ei ole samassa määrin tonaalinen kuin esimerkiksi kiina (katso kuitenkin: japanin kielen sävelkorkeuspainotus). Tosin sanapaino ei tule aina sanan ensimmäiselle tavulle toisin kuin suomessa. Homonyymien kohdalla pelkkä sanapainon sijoittuminen sanan sisällä eri tavulle voi joskus vaikuttaa sanan merkitykseen ratkaisevasti. Suomalaisittain vieraita ääniä ei juuri ole, lukuun ottamatta japanin l/r- ja ch/j-äänteitä, vokaaleista u muistuttaa välillä y-äännettä, mutta välillä suomenruotsin u- tai vokaalia englannin sanassa "book". Japanin kielessä ei ole erikseen l- ja r-äännettä, vaan yksi äänne, joka on ikään kuin r ilman varsinaista resonointia. Samaten transkriboitaessa vierasta kieltä käytetään samoja merkkejä sekä l- että r-kirjaimen transkriboimiseksi. Sama pätee yleensä myös v- ja b-äänteisiin sekä usein myös f- ja h-äänteisiin.

Latinalaisilla aakkosilla transkriboidun tai kana-aakkosilla kirjoitetun japanin lausuminen on melko helppoa, sillä kuten suomessa, myös japanissa yhtä kirjainta tai tavua vastaa yleensä tietty äänne, joka ei muutu sanasta toiseen (ns. foneemiperiaate). Tiettyjä poikkeuksia kuitenkin on, erityisesti liitepartikkelien osalta ja n-kirjaimen lausumisessa (joka edustaa jopa neljää eri äännettä, joista suomalainen korva erottaa helposti n-, m- ja ng-äänteet).

Katso myös japanin transkriptio suomalaisella ortografialla.

Kielioppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin lausejärjestys on pohjimmiltaan subjekti-objekti-verbi, joskin lausejärjestys on osittain vapaa ja teeman käsite monimutkaistaa luokittelua jossain määrin. Sanojen kieliopilliset merkitykset merkitään erityisillä liitepartikkeleilla, joista lisää alla:

食べています。
Uma ga soto de kusa o tabete imasu.
Hevonen (subjekti) ulkona (paikka) ruoho (objekti) syömässä.
"Ulkona on hevonen syömässä ruohoa."

Teema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin kieliopin merkittävin ominaisuus lienee teeman käsite. Teemalla merkitään lauseen aihetta ja se säilyy samana virkkeestä toiseen, ellei sitä erikseen muuteta:

これはペンです。 Kore wa pen desu. Tämä (teema) kynä on. ”Tämä on kynä.”
赤いですか? Akai desu ka? Punainen onko? ”Onko [tämä] punainen?”
赤いです。 Akai desu. Punainen on. ”[Tämä] on punainen.”

Teemaa merkitään -liitepartikkelilla, vrt. subjektin -liitepartikkeli.

食べています。
Uma wa soto de kusa o tabete imasu.
Hevonen (teema) ulkona (paikka) ruoho (objekti) syömässä.
”Hevonen on ulkona syömässä ruohoa.”

Silloin kun hevonen on teemana, se jää taustalle, ja lauseen ydin (uusi asia) on jatkossa "ulkona syömässä ruohoa". Esimerkkinä keskustelu:

馬はどこですか。Uma wa doko desu ka? ”Missä hevonen on?”
馬は外で草を食べています。Uma wa soto de kusa o tabete imasu. ”Hevonen on ulkona syömässä ruohoa.”

Koska teema jätetään usein mainitsematta, mikäli sen ymmärtää kontekstista, vastaus kysymykseen ilmaistaan yleisesti ilman teemaa:

外で草を食べています。Soto de kusa o tabete imasu. ”On ulkona syömässä ruohoa.”

Silloin kun hevonen on lauseen subjekti, se tulee edustalle, ja lauseen ydin (uusi asia) on "hevonen syömässä ruohoa".

何でそんなにずっと外を見ているのですか。Nan de sonna ni zutto soto o mite iru no desu ka? ”Miksi oikein niin kovasti katselet sinne (ulos)?”
馬が外で草を食べていますから。Uma ga soto de kusa o tabete imasu kara. ”Koska siellä (ulkona) on hevonen syömässä ruohoa.”

Jos joku selittää nähneensä hevosen kiipeämässä lipputankoon sen siitä katkeamatta, kuulijan kysymys ”馬が?” tarkoittaisi ”mitä, hevosenko?” ja ”馬は?” taas ”entäs miten kävi hevoselle?” Näistä edellinen painottaa hevosta (subjekti), jälkimmäinen jättää hevosen (teema) taka-alalle ja painottaa ilmiselvää hevoseen liittyvää kysymystä (”(lipputangolle ei käynyt kuinkaan, mutta) entäs hevoselle?”).

Taivutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin kielessä sekä verbit että adjektiivit taipuvat, mutta eivät persoonamuodoissa. Japania kirjoittaessa on huomattava, että kanjeilla kirjoitettu sanan ydin ei koskaan muutu, vaan taivutusmuodot kirjoitetaan sanan perään kana-merkeillä (okurigana eli ”saattava kana”).

Kuten suomen kielessä, futuuria ei tunneta ja japanissa on vain preesens (-u) ja imperfekti (-ta). Taivutukset voivat silti olla varsin monimutkaisia: 食べる taberu (syödä) voi taipua muotoon 食べさせられた tabesaserareta (laitettiin syömään, ts. kausatiivin passiivin imperfekti) ja apuverbejä käytetään runsaasti. Erityisesti puhekielessä onkin yleistä, että lause koostuu yksinomaan verbeistä: motte kite iru, kirj. ”ottaen-tullen-on” olisi tyypillinen tapa ilmaista ”otin mukaani”, jos tekijä ja kohde on määritelty jo aiemmin.

Adjektiivit puolestaan eivät taivu suomen lailla substantiivin mukaan, vaan verbien lailla muun muassa kielteiseksi ja aikamuodon mukaan: 赤い akai (punainen), 赤くない akakunai (ei punainen), 赤くなかったら akakunakattara (”jos se ei olisi ollut punainen” tai ”niillä kerroilla kun se ei ollut punainen”).

Japanin substantiivit eivät taivu koskaan. Suomen kielen substantiivien taivutuksia vastaavia merkityksiä saadaan aikaan liitepartikkeleilla. Liitepartikkelit kirjoitetaan hiraganalla sanan tai lauseen perään.

Yleisimpiä liitepartikkeleita ovat

  • ha – äännetään wa, käytetään merkitsemään lauseen teema, ks. edellä.
  • ga – käytetään eräänlaisena tunnistepartikkelina.
  • no – käytetään genetiivin tyyppisiin merkityksiin tai muuten vain deskriptiivisesti, esimerkiksi nihongo no hon = japaninkielinen kirja. Partikkelilla on myös lukuisia muita käyttötarkoituksia.
  • wo – nykykielessä redusoitunut pelkäksi äänteeksi o, käytetään merkitsemään verbin suora objekti. Esimerkiksi nihongo wo hanashimasu = puhun japania.
  • ni – Merkitsee kohdetta. Tiettyjen verbien (esim. いる, iru, olla jossakin ja 住む, sumu, asua) kanssa merkitsee sijaintia.
  • he – äännetään e, edellisen partikkeliin verrattuna lopullisen kohteen sijaan epämääräisempi, kohteen sijasta pääpaino on suunnassa.
  • de – perusmerkitys ”jossakin”, ”jollakin”, ”hinta jostakin määrästä jotakin”. Vastaa suomen inessiiviä ja adessiivia.
  • ka – kysymyspääte kuten suomen ”-ko/-kö”, käytetään myös kysymyssanan sisältävässä lauseessa (toisin kuin suomessa), esimerkiksi Kore wa nan desu ka. = Mikä tämä on?
  • mo – perusmerkitys ”myös”, korvaa liitepartikkelit o, ga ja ha, vrt. suomen ”-kin”
  • to – perusmerkitys ”ja” (-to isshoni "jonkun kanssa")
  • から -kara – perusmerkitys ”jostakin”, vastaa suomen elatiivia ja ablatiivia.
  • まで -made – perusmerkitys ”johonkin”, vrt. suomen ”asti”, ”saakka”.

Esimerkiksi バス東京行く人 (Basu de Tōkyō e iku hito) = ”Bussilla Tokioon menevä henkilö.”

Monikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin kielessä ei ole varsinaista monikkoa. Sanoista käytetään samoja muotoja riippumatta siitä, onko puheen kohteita yksi vai useampia.

Lukumääriä ilmoittaessa on käytettävä erityisiä laskusanoja, jotka liitetään lukusanaan seuraavasti: ”kolme kurkkua” on kyūri san-bon, kirjaimellisesti ”kurkku kolme-(pitkulainen)”, kun taas ”kolme paperia” on kami san-mai = ”paperi kolme-(litteä)”. Käytettävä laskusana riippuu laskettavien kohteiden laadusta. Esimerkiksi Akira Kurosawan elokuva Seitsemän samuraita on Shichi-nin no samurai (七人の侍) eli Seitsemän (ihmis)samuraita, mutta eläinsatu Seitsemän samuraita on Shichi-hiki-no samurai (七匹の侍) eli Seitsemän (pientä eläin)samuraita. Laskusanan ensimmäinen äänne ja joskus jopa vartalo riippuvat lukusanasta: esimerkiksi kaksi (ihmis)samuraita olisi futari no samurai ja kahdeksan (eläin)samuraita happiki no samurai. Myös lukusanat voivat siis riippua laskettavista asioista, sillä japanissa käytetään sekä alkuperäisiä japanilaisia (ひと― (hito-), ふたー (futa-), みー (mi-), よー (yo-), いつー (itsu-)...) että kiinasta lainattuja lukusanoja (イチ (ichi), ニ (ni), サン (san), シ (shi), ゴ (go)...).

Lukusanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Numeraali Kanji Kiinalainen tapa Japanilainen tapa
1 イチ (ichi) ひと― (hito-)
2 ニ (ni) ふた― (futa-)
3 サン (san) み― (mi-)
4 シ (shi) よ― (yo-), よん (yon-)
5 ゴ (go) いつ― (itsu-)
6 ロク (roku) む― (mu-)
7 シチ (shichi) なな― (nana-)
8 ハチ (hachi) や― (ya-)
9 キュウ (kyū), ク (ku) ここの― (kokono-)
10 ジュウ () とお ()

Muita laskusanoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

-つ-tsu (pyöreät tai epäsäännölliset esineet; käytetään alkuperäisten japanilaisten lukusanojen kanssa; lukusanasta riippuen myös -ttsu; kymmenen esinettä poikkeuksellisesti vain too)
-人-にん (-nin) (ihmiset)
-歳-さい (-sai) (ikävuodet)
-か月 tai -ヶ月 tai -ヵ月 tai -箇月-かげつ (-kagetsu) (kuukausien määrä ajanjaksossa)
-月-がつ (-gatsu) (kuukauden numero vuoden alusta)
-日-にち (-nichi) (päivät)
-日-か/-たち (-ka/-tachi) (kuukauden päivät: alkuperäinen japanilainen lukusana muokattuna + -ka tai -tachi päiville 1-10 ja 20; kiinalainen lukusana + -nichi muille päiville, poikkeuksina 14. päivä jūyokka ja 24. päivä nijūyokka).
-年-ねん (-nen) (vuosi)
-時-じ (-ji) (tunnit)
-分-ふん (-fun) (minuutit; lukusanasta riippuen myös -ぶん -bun tai -ぷん -pun)
-回-かい (-kai) (kerrat)
-台だい (-dai) (mekaaniset esineet, koneet, kulkuvälineet)
-本-ほん (-hon) (pitkulaiset esineet, kuten pullot, kynät, puut; suorituspisteet (urheilu); lukusanasta riippuen myös -ぼん (-bon) tai -ぽん (-pon))
-枚-まい (-mai) (litteät esineet, kuten paperit, kankaat ja vaatteet)
-個-こ (-ko) (pienet (usein pyöreät) esineet)
-冊-さつ (-satsu) (sidotut esineet, kuten kirjat, vihot ym.)
-杯-はい (-hai) (kupilliset, lasilliset, kulholliset, lusikalliset; lukusanasta riippuen myös -ばい (-bai) tai -ぱい (-pai)
-頭-とう (-tō) (suuret eläimet)
-匹ひき (-hiki) (pienet elämet; lukusanasta riippuen myös -ぴき (-piki) tai -びき (-biki))
-羽-わ (-wa) (linnut ja jänikset)
-ヶ所 tai -箇所-かしょ (-kasho) (paikat)
-階-かい (-kai) (talon kerrokset)
-円-えん (-en) (jenit)

Monikollisia ilmaisuja voidaan lisäksi tietyissä tapauksissa muodostaa muutamilla liitepartikkeleilla kuten -ra, -tachi ja -gata tai toistamalla sana kahteen kertaan. Toistossa sanan jälkimmäisen kerran aloittava konsonantti usein muuttuu soinnilliseksi. Esimerkkejä: watashi = minä, watashitachi = me, minun seurueeni; hito = ihminen, hitobito = ihmiset

Kohteliaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin kielessä käytetään runsaasti ilmaisuja, jotka määrittelevät puhujan ja kuulijan välisiä ”kunnioitus- ja kohteliaisuussuhteita”. Niitä ilmaistaan muun muassa nimien ja henkilöä tarkoittavien substantiivien jälkiliitteillä, substantiivien etuliitteillä ja monilla verbimuodoilla. Kohteliaisuuden ”puute” suorasukaisemmissa ilmaisuissa voi olla esimerkiksi nuorten ystävysten kesken myös yksi tapa ilmaista läheisyyttä.

Etu- ja loppuliitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkiksi isää tarkoittava sana otōsan sisältää kaksi kunnioitusta ilmaisevaa osaa, etuliitteen o- ja jälkiliitteen -san. Jälkiliite -san voidaan lisätä lähes aina henkilön nimeen tai titteliin häntä puhuteltaessa. Sitä voimakkaampia kunnioituksen ilmaisuja ovat esimerkiksi -sama (tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin mestari, herra tai rouva) ja -sensei (opettaja, tohtori, mestari). Tuttavalliset jälkiliitteet -kun (miehille) tai -chan (tytöille) puolestaan kertovat, että kuulija on samalla tasolla tai alempana kuin puhuja.

Persoonapronominit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin kielessä on runsaasti persoonapronomineja, jotka vaihtelevat kohteliaisuusasteeltaan äärimmäisen kunnioittavasta aina törkeästi loukkaavaan ja jopa hyökkäävään. Pronomineja kuitenkin käytetään suhteellisen harvoin: yleensä suositaan puhuteltavan nimeä ja jotakin kohteliaisuuspäätettä.


Rinnakkaissanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin kielessä on olemassa myös kohteliaisuusasteeltaan kokonaan toisistaan eroavia sanoja, jotka tarkoittavat samaa asiaa. Ne voidaan kuitenkin usein kirjoittaa samoilla kanjeilla, tosin liitteistä voi lähes aina päätellä kummasta on kyse. Tällaisia sanoja ovat erityisesti sukulaisuussuhdesanat kuten isä (父 chichi, お父さん otōsan) ja äiti (母 haha, お母さん okāsan), mutta muitakin on, esimerkiksi riisi (飯 meshi, ご飯 gohan). Erityisesti sukulaisuussanoista on tarvittu useita eri kohteliaisuusmuotoja eri tilanteisiin riippuen siitä, kuka on puhunut kenen äidistä kenelle, missä tilanteessa ja keiden läsnä ollessa.

Verbien taivutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verbimuodoissa desu-kopulan ja -masu-taivutusmuodon käyttö lisäävät ilmaisun kohteliaisuusastetta; tätä muotoa kutsutaan japaniksi nimellä teineigo (丁寧語) eli ”kohtelias kieli”. Kun sanotaan, että ruoka oli hyvää, on kohteliaampaa sanoa oishikatta desu kuin pelkästään oishikatta. ”Kiitos” taas on kohteliaampi, kun sanotaan arigatō gozaimasu eikä pelkästään arigatō. Samoin kuin monissa muissa kielissä, ehdotukset, pyynnöt ja kysymykset ovat kohteliaampia kun ne ilmaistaan epäsuorasti. Esimerkiksi: ”ocha ga arimasen ka?”, ”eikö ole teetä?” pro ”ocha ga arimasu ka?”, ”onko teetä?”. Toisaalta esimerkiksi nuorten puhekielessä verbien taivutusmuodot lyhenevät tai jopa jäävät kokonaan pois; esimerkiksi de wa arimasen (”ei ole”) voi lyhentyä muotoihin de wa nai, ja nai ja jopa jan.

On myös olemassa joitain alatyylisiä verbejä ja taivutusmuotoja, esimerkiksi -yagaru, joilla ilmaistaan suoranaista vihaa tekijää kohti.

Keigo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liike-elämässä on usein tarpeen käyttää vielä kohteliaampaa kieltä, joka tunnetaan yleisnimellä keigo (敬語) eli ”kunnioittava kieli”. Keigo-ilmaisut jaetaan kahteen ryhmään: sonkeigo (尊敬語) eli ”kunnioittava kieli”, jolla viitataan kunnioittavasti toisen tekemisiin, ja kenjōgo (謙譲語) eli ”nöyrä kieli”, jolla viitataan vähätellen omiin tekoihin. Sekä sonkeigo- että kenjōgo-ilmaisut voivat olla joko erityisiä taivutusmuotoja tavallisista verbeistä tai aivan uusia verbejä, jotka itsekin taipuvat (itasuitashimasuitashimashita). Keigon sujuva hallinta on japanilaisillekin vaikeata, ja monet yritykset järjestävät esimerkiksi myyntimiehilleen keigo-koulutusta.

Esimerkkejä verbien kohteliaisuusasteista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verbi Alatyyli Puhetyyli Kohtelias tyyli
teineigo
Kunnioittava tyyli
sonkeigo
Nöyrä tyyli
kenjōgo
”tehdä” yaru suru shimasu nasaru itasu
”sanoa” - iu iimasu ossharu mōshiageru
”syödä” kuu taberu tabemasu meshiagaru

Murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin kieli sisältää lukuisia murteita, joista Kanton, erityisemmin Tokion murretta pidetään yleisesti Japanin yleiskielenä. Suurin murreryhmä Tokion murteen jälkeen on Kansain murre, jota puhutaan Kansaissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. mext.go.jp Ministry of Education, Culture, Sports, Science and Technology. Viitattu 5.7.2012.
  2. bunka.go.jp Agency for Cultural Affairs. Ministry of Education, Culture, Sports, Science and Technology. Viitattu 5.7.2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Karppinen, Takako: Japanin kielen alkeet. Helsinki: Finn lectura, 1999 (5. korjattu painos 2007). ISBN 951-792-042-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikipedia
Japaninkielinen Wikipedia, vapaa tietosanakirja