Keith David
| Keith David | |
|---|---|
Keith David kesäkuussa 2010. |
|
| Syntymäaika | 4. kesäkuuta 1956 (ikä 56) |
| Syntymäpaikka | |
| Aktiivisena | 1980– |
| Oikea nimi | Keith David Williams |
| Merkittävät roolit | Childs (The Thing – ”se” jostakin) King (Platoon – nuoret sotilaat) Goliath (Gargoyles) Arbiter (Halo 2, Halo 3) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Palkinnot | |
|
|
| Ehdokkuudet | |
|
|
Keith David Williams (s. 4. kesäkuuta 1956 Harlem, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän voitti Emmy-palkinnon vuonna 2005 Amerikkalaiset sodassa -televisiosarjan kerronnasta, ja vuonna 2008 Unforgivable Blackness: The Rise and Fall of Jack Johnson -elokuvan kerronnasta.[1]
Sisällysluettelo |
Ura [muokkaa]
Näyttelijänä [muokkaa]
Jo lapsena David huomasi haluavansa näyttelijäksi näyteltyään pelokasta leijonaa koulunsa näytelmässä "The Wizard of Oz". Myöhemmin David päätyi New Yorkin High School of the Performing Artsiin, jonka jälkeen hän jatkoi opintojaan Juilliardissa. Valmistumisensa jälkeen David näytteli teattereissa ja aloitti samalla uransa televisiossa 1980-luvulla. Hän on esiintynyt monissa elokuvissa uransa aikana, kuten The Thing – ”se” jostakin, Platoon – nuoret sotilaat, Saigon – kahden poliisin helvetti, Armageddon ja Vihollisen keskellä 2 – pahuuden akseli. Lisäksi hän on vieraillut useissa televisiosarjoissa kuten Greyn anatomia, Everwood, Seitsemäs taivas ja Teho-osasto.
Teatterinäytelmissä David sai Tony Award -ehdokkuuden vuonna 1992 parhaasta sivuroolista Broadwayn musikaalissa "Jelly's Last Jam".
Ääninäyttelijänä [muokkaa]
Näyttelemisen lisäksi David on työskennellyt ääninäyttelemisen parissa, jossa hän on hyvin suosittu. Erityisesti videopelien Halo 2, Halo 3, Mass Effect ja Mass Effect 2 myötä. Matalan ja komentavan äänensä ansiosta David on usein saanut konnien rooleja sarjoissa ja videopeleissä kuten Despero (Justice League), Mufasa (Mikin klubi), Atlas (Teen Titans) ja Barricade (Transformers: The Game). Lisäksi hän on usein eri televisiosarjoissa kertojaäänenä ja voitti elokuvasta Unforgivable Blackness: The Rise and Fall of Jack Johnson, sekä televisiosarjasta The War Emmy-palkinnon kertojan ääniroolistaan.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Awards for Keith David IMDb. IMDb.com, Inc.. Viitattu 1. marraskuuta 2010.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Keith David Voice Chasersissa (englanniksi)
Sivulta puuttuu