Rottatouille

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rottatouille
Ratatouille
RatatouillePoster2.jpg
Ohjaaja Brad Bird
Jan Pinkava (apuohjaaja)
Käsikirjoittaja Jan Pinkava
Jim Capobianco
Brad Bird
Tuottaja Brad Lewis
John Lasseter
Andrew Stanton
Säveltäjä Michael Giacchino
Kuvaaja Robert Anderson
Sharon Calahan
Leikkaaja Darren T. Holmes
Pääosat Patton Oswalt
Ian Holm
Lou Romano
Brad Garrett
Peter O'Toole
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Walt Disney Pictures
Pixar
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 29. kesäkuuta 2007
Kanadan lippu 29. kesäkuuta 2007
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu 12. lokakuuta 2007
Suomen lippu 19. lokakuuta 2007
Ruotsin lippu 19. lokakuuta 2007
Hongkongin lippu 3. elokuuta 2007
Australian lippu 6. syyskuuta 2007
Kesto 111 min.
Alkuperäiskieli Englanti
Budjetti $150 miljoonaa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Rottatouille (engl. Ratatouille, IPA: ɹætəˈtui, -ˈtwi/; ransk. ra-ta-too-ee, /ʁataˈtuj/) on Disneyn ja Pixarin tuottama animaatioelokuva, jonka ensi-ilta oli Yhdysvalloissa 29. kesäkuuta 2007. Suomessa elokuva sai ensi-iltansa 19. lokakuuta 2007. Elokuva voitti Oscar-palkinnon parhaasta animaatiosta vuonna 2008.

Elokuvan alkuperäinen nimi ratatouille on ranskalainen ruokalaji. Elokuvan tapahtumapaikkoihin on saatu ideoita pariisilaisesta ravintolasta La Tour d'Argent.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva kertoo Pariisissa asuvasta Rémy-nimisestä rotasta, joka haluaisi olla kokki. Rémy haluaa kokiksi vaikka hänen perheensä sitä vastustaa ja hän tietää, ettei ravintolamaailmassa rotta ole kovin toivottu vieras. Rémy joutuu seikkailuun ennen kuin hän pääsee laittamaan keitoksiaan Pariisin ravintolamaailman huipulla. Rotat joutuvat aina välillä hankaluuksiin ruoanhimonsa (ja ruoanlaittohimonsa) takia. Hankaluuksista kuitenkin selvitään kekseliäisyydellä ja pienillä huijauksilla.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Ääninäyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen ääninäyttelijä Suomalainen ääninäyttelijä Rooli
Patton Oswalt Aksu Palmén Remy
Ian Holm Jorma Uotinen Skinner
Lou Romano Samuel Harjanne Linguini
Brian Dennehy Jarmo Koski Django
Peter Shon Tuomas Uusitalo Émile
Peter O'Toole Lars Svedberg Anton Ego
Brad Garret Markus Bäckman Auguste Gusteau
Janeane Garofalo Susa Saukko Colette
Will Arnett Roman Schatz Horst
Julius Callahan Sami Garam Lalo
Julius Callahan Kari Hietalahti Francois
James Remar Jyrki Sukula Larousse
John Ratzenberger Pekka Lehtosaari Mustafa
Teddy Newton Jukka Voutilainen Talon Labarthe
Tony Fucile Aki Wahlman Pompidou
Jake Steinfeld Kari Tamminen Git
Brad Bird Juha Muje Ambrister Minion
Stéphane Roux Juha Varis kertoja
Jack Bird Aku Laitinen sivuääniä
Lindsey Collins Ella Pyhältö sivuääniä
Lori Richardson Kiti Kokkonen sivuääniä

[2] [3]

Suomenkielisen version ohjasi Carla Rindell, ja käänsi Marko Hartama.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Travel spotlight Economist.com.
  2. IMDb: Ratatouille
  3. Elokuvan lopputekstit
  4. Elokuvan lopputekstit

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]