Ulla Tapaninen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ulla Tapaninen
Syntymäaika 19. marraskuuta 1955 (ikä 59)
Syntymäpaikka Suomen lippu Suomussalmi
Oikea nimi Ulla Maija Tapaninen
Merkittävät roolit Lava-ammuntaa I–IV
Muumimamma
(Muumilaakson tarinoita)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Kaikki vouhkaa jonkun stand upin perään – – näin pienessä maassa, ja näin pienillä näyttelijävaroilla, ja näin pienillä stand up -lahjakkuuksilla, niin esitykset on yleensä kammottavia.

– Ulla Tapaninen 2001. [1]

Ulla Maija Tapaninen (s. 19. marraskuuta 1955 Suomussalmi) on suomalainen näyttelijä, laulaja, koomikko ja ääninäyttelijä. Tapaninen tunnetaan vahvana naisnäyttelijänä, jolta sujuvat sekä koomiset että vakavat roolit. Hän on myös yksi suomalaisen standup-komiikan edelläkävijöitä.[2]

Suomussalmella ja Kuhmossa nuoruuttaan viettänyt Ulla Tapaninen jätti lukion kesken ja meni töihin myymäläautoon. Hän pääsi harjoittelijaksi ja sitten kolmeksi vuodeksi vakinaiseksi näyttelijäksi Kajaanin kaupunginteatteriin 1970-luvun lopulla. Hän ei olisi halunnut lähteä Kainuusta, mutta työtovereiden yllyttämänä hän haki Teatterikorkeakouluun, jonne pääsi ja josta valmistui 1982.[1] Opiskeluvuosina Tapaninen näytteli muun muassa Puckin roolia Suomen Kansallisteatterin Kesäyön unelmassa 1980.[3] Hänen myöhemmistä teatteritöistään tunnetaan erityisesti Ryhmäteatterin monologinäytelmien sarja Lava-ammuntaa, joka alkoi 1995 ja sai neljännen osansa vuonna 2013. Hän on myös kirjoittanut monologit yhdessä Raila Leppäkosken kanssa.[4] Vantaan Tikkurilan Silkkisalissa Tapaninen on esittänyt näitä monologeja nimellä Hämmennystä.[5][6] Vuonna 2013 Tapaninen oli mukana Helsingin Kaupunginteatterissa vanhenevien naisten bridge-joukkueesta kertovassa komediassa Vielä ehtii.[7]

Elokuvissa Ulla Tapaninen on nähty muun muassa Pakastaja-Elvin roolissa kolmessa Risto Räppääjä -elokuvassa. Ääninäyttelijänä hän on antanut äänensä muun muassa Muumimammalle ja Pienen merenneidon (1989) Ursulalle.[8]

Tapaninen on tullut tunnetuksi myös musiikin saralla, sekä kajaanilaisen H-Bandin laulusolistina että teatterikorkeakoululaisten yhtyeprojektista, Kake Singersistä.[9] Hän on esiintynyt 2010-luvulla laulusolistina kokoonpanossa Ulla Tapaninen & Nasevat Kurtut. Häntä säestävässä naiskvintetissä soittaa muun muassa harmonikkataiteilija Merja Ikkelä.[10]

Tapaninen vietti 30-vuotistaiteilijajuhlaansa vuonna 2005.

Keväällä 2011 Tapaninen osallistui kilpailijana Yle TV1:n Maestro – tikusta asiaa -sarjaan, jossa julkisuuden henkilöt opettelivat johtamaan orkesteria.[11]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli
1973 Kettuvaari
1979 Ihmemies laivan kokki
1980 Täältä tullaan, elämä! nainen kadulla
Milka Ojasen naisystävä
1981 Kauhea murhamies Lalli
Läpimurto Priskilla, näyttelijäoppilas
1982 Ramses ja unet Hatsepsutin ääni
1983 Yön sankari
1984 Pallo hallussa (UIT:n revyyn tv-taltiointi, ei televisiosarja) monia rooleja
Uuno Turhapuro armeijan leivissä parturi-kampaaja
1985 Tähti sumusta
Yespoks! (UIT:n revyyn tv-taltiointi, ei televisiosarja) monia rooleja
1986 Mikko iz Tampere prosit soveta
1989 Tanssit lähestyvät, Riku Elssa-täti
Raatimies Silvesterin sairaus Silvesterin tytär
Anni tahtoo äidin parturi 2
1990 Kiljusen herrasväen uudet seikkailut sosiaalivirkailija
1991 Kadunlakaisijat toimittaja
Keskiyön aurinko moottoripyöräjengiläinen
1992 Näyttelijä Sundin tapaus Anneli Sund
1993 The Last Border – viimeisellä rajalla huora
Muistoja Caprilta
Frank Viides
1996 Tie naisen sydämeen Hotelli Casinon ravintolan tarjoilija
Huomenta Ilona, hyvästi
Kansalainen Kent siivooja
1999 Pitkä kuuma kesä Lajusen äiti
Pikkusisar Sylvi, sairaanhoitajalotta
2000 Sotamies Jokisen vihkiloma parturin rouva
2008 Risto Räppääjä Pakastaja-Elvi
2010 Risto Räppääjä ja polkupyörävaras Pakastaja-Elvi
Prinsessa Iso-Iita
Napapiirin sankarit Räihäsen äiti
2012 Risto Räppääjä ja viileä Venla Pakastaja-Elvi

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Tv-sarja Rooli
1982 Tatsia! Tatsia!
Linnani on kotini
Teatterituokio Sirpa
1983 Ulosmittaajat
Naimisissa, naimisista, naimisiin
1987 Fakta homma toimittaja
1989 Kielipeli
1990 Valehtelu virkistää
1991 Nyhjää tyhjästä
1992 Luonnonmukainen rakastaja Lea Käkelä
1993 Pimennys ohjaaja
Hynttyyt yhteen Terttu
1994 Napaseutu
1995 Takaisin kotiin Ritva Pärssinen
19961997 Ammuntaa – Ulla Tapaninen monia rooleja
1998 Konstan koukkuja
Ihmeidentekijät Aina Kananen
Putkinotko Maunon Pertta
1999 Trasselirakastaja Viivi
2001 Korkeajännitystä – eli sähköä kotiin kuljetettuna Kukka-Maaria Barre
2002 Sänky Sanni
2010 Tonttu Toljanteri Konnamuori
2011 Maestro – tikusta asiaa Oma itsensä
2014 Putous Elastisen äiti (3. Jaksossa)

Dubbaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva / Tv-sarja / Peli Rooli
19881993 Kreivi Duckula (sarja) sivuäänet
1989 ja 1999 Pieni merenneito Ursula
19901992 Muumilaakson tarinoita (sarja) Muumimamma, Vilijonkan keskimmäinen lapsi, Vertti, Naps, Lumimies
1992 Muumipeikko ja pyrstötähti Muumimamma
1993 Super Mario Bros. sivuäänet
1994 Leijonakuningas Sarabi
Peikko Keskuspuistossa Queen Gnorga
1995 Babe – urhea possu rouva Hogget
1996 Joulupukki ja noitarumpu Joulupukin muori
19971999 Peppi Pitkätossu (sarja)[12] rouva Rissanen
1997 Muumit ja Taikurin hattu Muumimamma
1998 Leijonakuningas 2 – Jylhäkallion ylpeys Zira
Petteri Punakuono Myrsky-Maire
Babe suurkaupungissa rouva Hogget
1999 Muumit ja Näkymätön lapsi Muumimamma
2000 Pieni merenneito II: Atlantiksen salaisuus Morgana
Apua! Olen kala Anna-täti
Peppi Etelämerellä
2003 Sammakoiden ennustus Juliette
2004 Leijonakuningas 3 – Hakuna Matata Timonin äiti
2005 Salamaseepra Venla

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Moilanen, Anne: Nainen koomikkona. Naiskoomikon elämänvaiheet, sisäinen vamma ja ruumiillisuus, s. 19, 45, 56. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Humanistinen tiedekunta, 2003. Teoksen verkkoversio (viitattu 20.12.2014).
  2. Mykkänen, Suvi-Jonna Helena: Naiskomiikka – Huumorista stand upiin, naurusta valtaan, s. 10, 12, 23. Opinnäytetyö. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, Esittävä taide, 2006.
  3. Tapaninen, Ulla, Ilona-esitystietokanta, Teatterin tiedotuskeskus, viitattu 20.12.2014.
  4. Lava-ammunta palaa, Ryhmäteatteri 2013, viitattu 20.12.2014.
  5. Hämmennystä, Ulla Tapaninen, Teatteri Rio 2013, viitattu 20.12.2014.
  6. Ulla Tapaninen tuo uusimman Lava-ammunnan Tikkurilaan, Vantaan Sanomat 14.9.2014, viitattu 20.12.2014.
  7. Leppälä, Anni-Helena: Iloittelua ikääntymisellä Helsingin kaupunginteatterissa, Kansan Uutiset 7.11.2013, viitattu 20.12.2014.
  8. Ulla Tapaninen Elonetissä
  9. Lindfors, Jukka: Kake Singers: Ollaan kahden lällällää, Yle Elävä arkisto. Viitattu 20.12.2014.
  10. Ulla Tapaninen & Nasevat Kurtut, Teatterin tiedotuskeskus 2014. Viitattu 20.12.2014.
  11. Tapio Liinoja tahtoo kapellimestariksi. Iltasanomat.fi 22.2.2011.
  12. Peppi Pitkätossu - Talvi Huvikummussa. CDON.com