Carola Häggkvist

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Carola Häggkvist konsertissa 2005

Carola Maria Häggkvist (s. 8. syyskuuta 1966 Hägersten, Tukholma) on ruotsalainen laulaja. Hän on edustanut Ruotsia kolmesti Eurovision laulukilpailuissa, ja hänet tunnetaan yleensä artistinimellään Carola.

Carola Häggkvist oli ensi kertaa televisiossa 1977 osallistuessaan ohjelmaan, jossa etsittiin nuoria musiikillisia lahjakkuuksia. Muutamia vuosia myöhemmin häntä houkuteltiin mukaan Melodifestivaleniin, ruotsalaiseen laulukilpailuun joka toimii Euroviisujen esikarsintana. Vasta 16-vuotias Carola osallistui Melodifestivaleniin vuonna 1983 kappaleellaan Främling ja voitti kilpailun ylivoimaisesti saaden täydet pisteet kaikilta 11 tuomaristolta. Samana keväänä hän edusti Ruotsia Euroviisuissa 1983 Münchenissä, jossa Främling sijoittui kolmanneksi. Laulusta tuli hyvin suosittu ja se levytettiin myös englanniksi, saksaksi ja hollanniksi. Carolan debyyttialbumia Främling myytiin Ruotsissa yli miljoona kappaletta ja se on maan kaikkien aikojen myydyin levy. Seuraavina vuosina Carola julkaisi useita albumeja, jotka myivät erinomaisesti.

Carola piti 1980-luvun lopulla taukoa pop-musiikin tuotannosta ja suuntautui hengellisemmälle puolelle. Hartaana kristittynä tunnettu laulaja julkaisi kirkkomusiikkia ja liittyi Livets Ord (Elämän Sana) -nimiseen uppsalalaiseen herätysliikkeeseen. Sen jälkeen häneltä ei muutamaan vuoteen kuultukaan mitään.

Vuoden 1990 Melodifestivalenilla Carola teki yllättävän paluun kappaleella Mitt i ett äventyr sijoittuen toiseksi. Hän julkaisi uuden albumin ja osallistui seuraavankin vuoden kisaan. Vuoden 1991 Melodifestivalenin hän voitti selvästi kappaleella Fångad av en stormvind saaden tosin täydet pisteet vain kahdeksalta raadilta yhdestätoista. Carola pääsi Euroviisuihin 1991 Roomaan, jossa kilpailusta tuli äärimmäisen tiukka. Ruotsi päätyi tasapisteisiin Ranskan kanssa, jota edusti Amina kappaleella C'est le dernier qui a parlé. Molemmilla oli 146 pistettä, joten jouduttiin soveltamaan tasapelin varalta kehitettyä lisäsääntöä: molemmilla oli yhtä paljon myös 12 pisteen ykkössijoja, mutta Ruotsilla oli enemmän 10 pisteen kakkossijoja, joten Carola voitiin julistaa voittajaksi. Hän oli kolmas ruotsalainen euroviisuvoittaja, aikaisemmat olivat ABBA ja Herreys. Carolan jälkeen Ruotsi on saanut vielä kaksi voittoa, vuonna 1999 Charlotte Nilssonin (nyk. Perrelli) ja 2012 Loreenin voimin.

Voittonsa jälkeen Carola palasi jälleen hengelliselle puolelle ja levytti gospelia. Uudemmilla albumeillaan hän siirtyi popista enemmän rock-musiikin suuntaan, mutta on jatkanut uskonnollisen musiikin esittämistä. Carola on myös näyttelijä, ja 1995 hän esiintyi musikaalissa Sound of Music. Häggkvist oli naimisissa norjalaisen saarnaajan Runar Søgaardin kanssa. Tästä avioliitosta heillä on vuonna 1998 syntynyt poika nimeltä Amadeus. Liitto päättyi avioeron vuonna 2000.

Carola osallistui jälleen vuoden 2006 Melodifestivaleniin. Hänen tämänkertainen kappaleensa oli nimeltään Evighet, mutta jonka hän esitti euroviisuissa englanninkielisenä versiona Invincible. Carolaa pidettiin kilpailujen alla suurimpana ennakkosuosikkina. Hän voittikin Melodifestivalenin loppukilpailun 18. maaliskuuta ja edusti kolmannen kerran Ruotsia keväällä järjestetyissä vuoden 2006 euroviisuissa. Ruotsin edellisvuotisen heikon menestyksen johdosta Carola joutui osallistumaan semifinaaliin, josta selvitti kuitenkin tiensä jatkoon finaaliin, jossa sijoittui viidenneksi. Kilpailun voitti Lordi Suomen edustajana kappaleellaan "Hard Rock Hallelujah".

Tammikuussa 2006 Carola myönsi kokeilleensa botoxpistoksia poistaakseen ryppyjään. Aftonbladet-lehden mukaan Carola olisi maksanut pistoksista yli 320 dollaria.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Främling (1983)
  • Julefrid med Carola (1983)
  • Steg för Steg (1984)
  • På egna ben (1984)
  • Happy Days (1985)
  • Runaway (1986)
  • Live i Rättviks kyrka (1987, Per-Erik Hallinin kanssa)
  • Much More (1990)
  • Carola Hits (1991)
  • Jul (1991)
  • My Tribute (1993)
  • Personligt (1994)
  • Sound of Music (1995, Tommy Körbergin kanssa)
  • Hits Vol. 2 (1996)
  • Det bästa av Carola (1997)
  • Blott en dag (1998)
  • Jul i Betlehem (1999)
  • Sov på min arm (2001)
  • My Show (2001)
  • Guld, platina & passion (2003)
  • Credo (2004)
  • 18 bästa (2004)
  • Störst av allt (2005)
  • Från nu till evighet (2006)
  • "I denna natt blir världen ny - Jul i Betlehem II" (2007)
  • "Främling 25 år" (2008)
  • "Christmas in Betlehem" (2009)
  • "Elvis Barbra och jag" (2011)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Carola Häggkvist.