Iskelmämusiikki
Sivulta puuttuu
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Iskelmämusiikki (kansainvälisesti saks. Schlager)[1] on historiallisesti tarkoittanut 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa ja suurissa Euroopan maissa syntynyttä helposti omaksuttavaa musiikkia. Nykyään iskelmällä viitataan keski-ikäisille ja vanhemmille suunnattuun populaarimusiikin tyyliin. Popmusiikki on periaatteessa samankaltaista helposti omaksuttavaa musiikkia kuin iskelmä, mutta nuoremmille suunnattua. Lisäksi iskelmä viittaa sellaiseen musiikkiin, johon kuuluu olennaisena osana paritanssi, kun taas popmusiikkia voi tanssia myös yksin. Iskelmämusiikin sanoitukset kuvaavat useimmiten (seksuaalista )lähde? rakkautta tai laajemmin ihmiselämää.
Iskelmämusiikki muuttuu yleensä ajan mittaan, kuten muotikin. Iskelmämusiikilla tarkoitettiin alun perin muun muassa kamari- ja orkesterimusiikin kappaleita, jotka saattoi oppia helposti. Myös joitakin operettisävelmiä voidaan ymmärtää iskelmämusiikiksi. Yksi tyypillinen piirre iskelmämusiikille on yksinkertainen melodia ja tanssittavuus parin kanssa. Suurimman paritanssi-buumin aikaan iskelmämusiikki oli varsin suosittua ja yleistä etenkin teollisuusmaissa, onhan sen levityskin ollut aina teollista (esimerkiksi nuottien painaminen, äänilevyt ja videot). Paritanssi-innostus on kuitenkin muiden tanssimuotojen mukaantulon myötä hiipunut ja nykyisellään iskelmä-käsitettä on pyritty laajentamaan myös muuhun kuin paritanssimusiikkiin. Esimerkiksi rockyhtye Yön keulahahmo Olli Lindholm sai vuonna 2008 Iskelmä-Finlandia-palkinnon ja Iskelmäradion soittolistalla soi paljon rock- ja popyhtyeiden musiikkia.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Saksalainen schlager
Kansainvälisesti iskelmämusiikki tunnetaan saksankielisellä nimellä ”Schlager” (verbistä schlagen ’iskeä’). Schlageria ja sen alalajia volkstümlich pidetään yhä olennaisesti saksalaisina. Schlager sai vaikutteita 1800- ja 1900-lukujen operettien ja tanssimusiikin melodioista ja 1920-luvulta lähtien suosittujen elokuvien sävelistä.[1]
[muokkaa] Iskelmämusiikki Suomessa
Iskelmä-sanan suomen kieleen on keksinyt R. R. Ryynänen, joka yhdessä Georg Malmstenin kanssa esitteli ensiksi sanan iskusävelmä, joka sittemmin hioutui lyhyempään muotoonsa iskelmäksi.[2][3]
Suomen ensimmäisenä iskelmälaulajana voidaan pitää 1910- ja 1920-luvuilla suosittua J. Alfred Tanneria. Toisenlaisen määritelmän mukaan ensimmäisenä iskelmälaulajana pidetään oopperalaulaja Ture Araa, jonka vuonna 1929 levytetty ”Emma” oli Suomen ensimmäinen suurhitti. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisiä vaikuttajia ovat muun muassa Georg Malmstén ja Matti Jurva sekä Dallapé-orkesteri. Myöhempien vuosikymmenten iskelmätähtiä ovat esimerkiksi Olavi Virta, Juha ”Watt” Vainio, Annikki Tähti, Laila Kinnunen, Jukka Kuoppamäki, Eino Grön, Katri Helena, Marion Rung, Reijo Taipale, Teuvo Valo, Topi Sorsakoski, Janne Tulkki, Paula Koivuniemi, Lea Laven. Isto Hiltunen, Anna Eriksson, Matti ja Teppo, Kaija Koo sekä Juha Tapio että edesmennyt Kari Tapio ja Carola.
Suomalainen iskelmämusiikki on saanut paljon vaikutteita slaavilaisesta musiikista, joita useat artistit ovat vuosien ajan tulkinneet suomeksi.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ a b Applegate, Celia & Maxine Potter, Pamela: Music and German national identity, s. 235. University of Chicago Press, 2002. Teoksen verkkoversio (viitattu 21.8.2009).
- ↑ Jukka Lindfors: R. R. Ryynänen keksi iskelmän YLEn elävä arkisto. 29.12.2006. YLE. Viitattu 16.1.2008.
- ↑ Juhani Leinonen: Georg Malmstèn stadin kundi 100 vuotta SELVIS. 2002. Viitattu 16.1.2008.
[muokkaa] Aiheesta muualla
