Rock

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Teemasivu Rockin teemasivu
Rock
Alkuperä rhythm and blues
Alkuperämaa Yhdysvallat
Kehittymisen ajankohta 1950-luku
Tyypillisiä soittimia sähkökitara, sähköbasso, rummut, joskus mm. kosketinsoitin
Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia folk rock, garage rock, glam rock, goottirock, grunge rock , hardcore, hard rock, heavy metal, indie rock, industrial, instrumental rock, poprock, post-rock, progressiivinen rock, punk, psykedeelinen rock, rap rock, rock and roll, rockabilly, suomirock, vaihtoehtorock, aikuisrock, technorock

Rock eli rokki on 1950-luvulla syntynyt populaarimusiikin tyyli, joka jakautuu useisiin alalajeihin. Rockmusiikin keskeisimpiin soittimiin kuuluvat rummut, sähköbasso ja erityisesti sähkökitara. Sana "rock" on lyhennys termistä "rock and roll", joka on rockin ensimmäisen suuntauksen nimi. Rock on muun populaarimusiikin ohessa keskeinen osa länsimaista nuorisokulttuuria.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Rockin synty 1950-luvulla

Rock and roll syntyi Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Se perustui tyylinä rhythm and blues -musiikin räväköiden piirteiden korostamiseen. Rockille myöhemmin tyypillinen särjetty kitarasoundi ei vielä kuulunut 1950-luvun musiikkiin, mutta rockin perusasenne - vauhdikkuus, räväkkyys ja tiukka yhteys nuorisokulttuuriin - oli jo musiikissa läsnä. 1950-luvun rock and rollin edustajia olivat esimerkiksi Chuck Berry, Bo Diddley, Elvis Presley ja Buddy Holly. Vuosikymmenen lopussa syntyi myös Dick Dalen ja Duane Eddyn johdolla instrumentaalinen, letkeää rytmiä painottanut rockin suuntaus, jota kutsutaan surf-musiikiksi.

[muokkaa] 1960-luvun monet muutokset

1960-luvulla rock muutti muotoaan. Tärkeä muutos rockin soundissa oli se, että särjetty sähkökitaran soundi tuli nyt keskeiseen asemaan. Sähköbasso korvasi akustisen pystybasson.

Rhythm and bluesista otettiin edelleen paljon vaikutteita. Monet artistit varsinkin Englannissa hakivat vaikutteensa vielä kauempaa vanhasta bluesista. Vuosina 1963 - 1965 brittiläinen rockmusiikki nousi sekä innovatiivisuudessa että kaupallisessa menestyksessä maailman huipulle. Merkittäviä brittiyhtyeitä olivat muun muassa The Rolling Stones, The Beatles, The Kinks, The Who ja Cream.

Yksi tärkeä vaikutin rockille oli myös folkmusiikki. Folkin uusi tuleminen ja siihen perustuva folk rock olivat 1960-luvun musiikin keskeisiä ilmiöitä. Nykyaikaisen, vakavasti otettavan rocklyriikan isänä pidetään folkartistina aloittanutta Bob Dylania. The Byrds oli toinen amerikkalaisen folk rockin klassikko.

Blues- ja folk-vaikutteisen rockin rinnalle syntyi vuosina 1966 ja 1967 hippikulttuurin myötä psykedeelinen rock, jossa tietoisesti tavoiteltiin omaperäisiä sävellyksiä, sanoituksia ja soundeja. Psykedeelisen "happorockin" suuriin nimiin lukeutui esimerkiksi yhdysvaltalainen kitarataituri Jimi Hendrix. Hänen antamallaan esikuvalla oli suuri merkitys kokeelliselle rockille ja raskaalle rockille.

Muita amerikkalaisia 1960-luvun rocklegendoja olivat mm. ensimmäinen naispuolinen rock-tähti Janis Joplin, synkeä The Doors ja hippihenkinen Jefferson Airplane. 1960-luvun amerikkalaisen rockin historiaan kuuluvat myös ns. kulttiyhtyeet, joiden musiikki oli usein liian hyökkäävää 1960-lukulaiseen makuun, ja jotka alkoivat saada laajaa huomiota osakseen vasta toimintansa jo päätyttyä. Tällaisia olivat esimerkiksi The Velvet Underground ja MC5.

[muokkaa] 1970-luvun alun uudet tyylit

1960- ja 1970-luvun vaihteessa rockissa yhä lisääntyvä kokeellisuus johti progressiivisen rockin syntymiseen. Progressiivinen rock jatkoi psykedeeliselle rockille tyypillistä musiikin tietoisen omaperäisen kehittämisen linjaa. Progressiivista rockia edustivat esimerkiksi yhtyeet King Crimson, Yes ja Jethro Tull. Osittain progressiivisen rockin piiriin kuului myös Pink Floyd, joka oli 1970-luvun menestyneimpiä yhtyeitä.

Toinen psykedeelisen rockin perillinen oli heavy metal (josta myöhemmin kehittyi koko metallimusiikin kirjo), joka syntyi Black Sabbathin ja Led Zeppelinin kaltaisten yhtyeiden myötä. Heavy metalissa tärkeää oli raskaan soundin painottaminen. Se erkani pian omaksi metallimusiikin traditiokseen, joka nähdään usein muusta rockista selvästi erillisenä.

1970-luvun alussa myös monet jazz-muusikot innostuivat rock-soundista ja ns. fuusiojazzin parissa perustettiin jazz-rockia soittavia yhtyeitä. Jimi Hendrixin aloittaman funk rockin parissa myös mustat artistit (merkittävimpänä Funkadelic-yhtye) kokeilivat rock-musiikin soundeja.

1970-luvun alun ilmiöihin lukeutui myös melodramaattinen glam rock, joka korosti rockin visuaalisuutta ja tähtikulttia, usein ironisella ja seksuaali-identiteettejä sekoittavalla tavalla. Musiikillisesti glam rock lähestyi toisinaan heavy metalia. Tyylin kuuluisimmat edustajat olivat David Bowie ja Marc Bolanin yhtye T. Rex, glam-henkisen hard rock -suuntauksen puolella KISS ja Queen. Glam rockin varhaisina edelläkävijöinä pidetään jo 1960-luvulla kiiltäviä vaatteita ja silmämeikkiä käyttänyttä Alice Cooperia, sekä imagoonsa vaikutteita homoseksuaalisesta alakulttuurista ottanutta The Kinksiä.

Yhdysvalloissa säilyi folk rockin perinne, jota 1970-luvulla vaalivat muun muassa Joni Mitchell ja Neil Young. The Eagles popularisoi country rockin. Bruce Springsteen vei kantaaottavan lauluntekijän perinnettä urbaanimpaan suuntaan. Carlos Santana teki suosituksi latinalaisamerikkalaisen populaarimusiikin ja rockin fuusion. Yhdysvaltojen "syvästä etelästä" nousi southern rock, jota edustivat muun muassa Allman Brothers Band, Creedence Clearwater Revival ja Lynyrd Skynyrd.

[muokkaa] Punk rock ja muut 1970-luvun lopun ilmiöt

1970-luvun puolivälin jälkeen progressiivinen rock alkoi menettää vauhdilla suosiotaan. Samalla päätään nosti yksinkertaisempi punk-musiikki, joka otti taas vaikutteita perinteisestä rock and rollista ja amerikkalaisesta underground-musiikista. Punkia voitiin soittaa joko humoristisella tai poliittisella asenteella. Musiikki synnytti uuden alakulttuurin muodon, jonka edustajia kutsutaan punkkareiksi. Tärkeimpiä punk-yhteitä olivat yhdysvaltalainen Ramones, Patti Smith sekä brittiläiset Sex Pistols ja The Clash. Punkin rinnalla kehittyi hillitympi uuden aallon rock, jonka pohjalta syntyi monenlaisia tyylisuuntia. Esimerkkejä suosituista uuden aallon edustajista olivat urbaanin kovapintainen The Jam, synkeän goottirockin pioneeri Joy Division ja muodikkaita reggae-vaikutteita hyödyntänyt The Police.

Vaikka 1970-luvun loppu nykyisin muistetaan ennen kaikkea punk rockin aikakautena, suuri yleisö kuunteli silti usein rauhallisempaa musiikkia. Vuosikymmenen lopun menestyksekkäisiin stadionrock-yhtyeisiin lukeutui muun muassa Dire Straits.

[muokkaa] 1980-luku

1980-luvun alkua rockin kentällä hallitsivat vielä uuden aallon perilliset. Kaupallisen uuden aallon vastapainoksi oli kehittynyt 1970-luvun lopulta alkaen hardcore-punk. Vuosikymmenen jälkipuolella rockin valtavirtaan nousivat mm. U2:n suurieleinen stadionrock ja Guns N' Rosesin sleaze-henkinen hard rock. Yksi 1980-luvun hallitsevista uusista tyylilajeista oli glam metal, eli ns. "tukkahevi". Sitä edustivat mm. amerikkalaiset Ratt, Skid Row, Poison, Mötley Crue ja Twisted Sister, sekä brittiläinen Def Leppard. Glam metal -yhtyeet yhdistelivät musiikissaan varhaisten heavy metal-yhtyeiden, kuten Black Sabbathin ja Deep Purplen tyylistä raskasta soundia, sekä glam rock-yhtyeiden kuten T. Rexin, Alice Cooperin ja Sladen ulkoista olemusta. The Smiths oli vuosikymmenen arvostetuimpia brittiläisiä yhtyeitä. 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa huomiota herätti The Stone Roses, joka heijasteli aikaisempien vuosikymmenten musiikkia hyödyntävien kierrätystyylien kasvavaa merkitystä rockissa.

Mustan populaarimusiikin (R & B) ja rockin fuusiota edustivat muun muassa Prince ja funk rock -yhtyeet.

Myös uuden nousun kokenut ja moniksi eri tyylilajeiksi hajonnut metallimusiikki oli 1980-luvulla erittäin suosittua. Hardcore punkin vaikutuksesta kehittyi thrash metalin kaltaisia entistä hyökkäävämpiä tyylejä, joiden edustajista tunnetuin on Metallica. Perinteisen "melodisen" heavy metalin uutta suuntausta edusti mm. Iron Maiden.

[muokkaa] 1990-luku ja 2000-luvun alku

1990-luvun alun ehkä merkittävimmät rock-tyylit olivat 1980-luvun hardcoresta kehittyneet ja Nirvanan esiin nostamat grunge , muu vaihtoehtorock ja monta uutta metallimusiikin alagenreä, jotka syrjäyttivät 1980-luvulla hallinneen "tukkahevin". Vaihtoehtorock sisälsi monia erilaisia tyylejä, joka olivat kehittyneet Yhdysvalloissa 1980-luvun mittaan ja nousivat nyt rockin valtavirtaan. Esimerkkejä 1980-luvulla aloittaneista, mutta vasta nyt suuren yleisön tietoisuuteen lopullisesti nousseista vaihtoehtorockin edustajista olivat Red Hot Chili Peppers ja R.E.M.. Ensin mainittu sekoitti 1970-luvun alusta juontuvaan funk rockiin rap-vaikutteita ja jälkimmäinen edusti vaihtoehtorockin pehmeämpää, folk-henkistä suuntaa. Metallican ja Faith No Moren kaltaiset yhtyeet (jotka olivat nekin aloittaneet toimintansa jo edellisen vuosikymmenen aikana) puolestaan viitoittivat raskaan rockin hardcoresta kehittyneitä uusia suuntaviivoja.

1990-luvun mittaan rockissa saivat yhä suuremman jalansijan kierrätystyylit, jotka jäljittelevät aikaisempien vuosikymmenten musiikkia. 1990-luvulla pinnalle nousi uudestaan punk (esimerkiksi yhtyeet Offspring ja Green Day), sekä brittipop (esimerkiksi yhtyeet Oasis ja Blur). Kierrätyshenkeä jatkoivat 2000-luvun alussa glam rock, garage rock ja post-punk.

[muokkaa] Rockin tyylisuuntia

Rockin suuntauksia
folk rock | garage rock | glam rock | goottirock | grunge | hard rock | industrial | metallimusiikki | pop rock
post-rock | progressiivinen rock | punk | psykedeelinen rock | rap rock | rock and roll | rockabilly | suomirock | vaihtoehtorock
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Rock
Henkilökohtaiset työkalut