Post-rock

Post-rock on eräs rockin suuntauksista. Termin ”post-rock” määritteli ensimmäisenä Simon Reynolds The Wire -lehden numerossa 123 (toukokuu 1994) – tosin hän on myöhemmin todennut termiä käytetyn jo 1970-luvulla. Hän kuvaili sitä musiikiksi, ”jossa käytetään rockin soittimia epä-rockmaisiin tarkoituksiin, kitaraa luomaan äänenvärejä ja rakennetta ennemmin kuin riffejä ja voimasointuja”. Post-rockille ominaista on dynamiikan (erityisesti crescendon) ja rytmin kirjava käyttö, pelkistetyt ja toistuvat harmoniset kulut sekä hidas tempo. Joidenkin post-rock-yhtyeiden äänimaailma lähestyy jopa orkestraalisuutta; etenkin Constellation-yhtyeet ovat enimmäkseen kollektiiveja, joissa vaski- ja jousisoittimet ovat tavanomainen näky.

Alun perin termiä post-rock käytettiin kuvaamaan sellaisten yhtyeiden kuin Stereolab, Disco Inferno, Bark Psychosis ja Pram musiikkia. Vuoden 1994 jälkeen nimitykseen on yhdistetty kaikenlainen jazz- ja krautrock-vaikutteinen instrumentaalinen ja elektroninen musiikki.

Ensimmäisiä tunnettuja post-rock-yhtyeitä olivat muun muassa Tortoise, Mogwai, Sigur Rós ja Godspeed You! Black Emperor, muita suosittuja yhtyeitä ovat esimerkiksi Explosions in the Sky, Mono ja Do Make Say Think. Suomalaisista post-rock-yhtyeistä menestynein lienee Magyar Posse.

Post-rockilla on usein yhteyksiä taiderockiin.

Talk Talkin voidaan nähdä edustavan post-rockia kahdella viimeisellä albumillaan Spirit of Eden ja Laughing Stock. Post-rock-käsitettä ei ollut vielä tosin keksitty siihen aikaan.

Kanadalainen Constellation Records on merkittävimpiä post-rock-levy-yhtiöitä.