Progressiivinen rock
Wikipedia
Progressiivinen rock, puhekielessä proge, on 1960- ja 1970-luvun taitteessa syntynyt rockin suuntaus. Käsite "taiderock" on varsinkin aiemmin mielletty progressiivisen rockin synonyymiksi. Progressiiviselle rockille on luonteenomaista musiikillinen kokeellisuus, joka ilmenee esimerkiksi epätavallisten instrumenttien, totutusta poikkeavien äänimaailmojen ja monimutkaisten kappalerakenteiden käytössä. Usein inspiraatio on haettu klassisesta musiikista, jazzista tai erilaisesta etnisestä musiikista.
[muokkaa] Progressiivisen rockin synty
1960-luvun jälkipuoliskolla psykedeelisen rockin edustajien kokeellisimmat levyt raivasivat tietä progressiiviselle rockille. 1960-luvun puolivälistä alkaen voidaan löytää monia esimerkkejä rockin muuttumisesta "taiteellisempaan" suuntaan. Esimerkiksi Frank Zappan tuotannossa oli kuultu rohkeasti kokeellisia sävellyksiä jo vuonna 1966 ilmestyneestä debyyttilevystä alkaen. The Beatlesin albumeista vuonna 1967 ilmestynyt Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band on usein nähty levynä, joka lopullisesti avasi portit kokeelliselle populaarimusiikille. Vuonna 1968 levytetty Jimi Hendrixin 13 minuuttia pitkä kappale "1983" voitaisiin jo tyylinsä puolesta laskea progressiivisen rockin lajiin. Myös The Moody Bluesin tuotannosta voidaan löytää selvästi progressiivisia piirteitä.
Ensimmäisenä lp-levynä, joka kokonaisuudessaan edustaa progressiivista rockia, on pidetty ainakin King Crimsonin debyyttialbumia In the Court of the Crimson King vuodelta 1969. King Crimsonin jälkeen saman aikakauden progressiivisia rockyhtyeitä olivat esimerkiksi Emerson, Lake & Palmer, Gentle Giant, Yes, Jethro Tull, Genesis ja Pink Floyd. Näiden brittiläisten yhtyeiden lisäksi merkittäviä olivat muiden muassa hollantilainen Focus ja yhdysvaltalainen Kansas. Myös eräät länsisaksalaiset progressiivisen rockin yhtyeet saivat kansainvälistä mainetta ja tunnustusta (ns. krautrock-suuntaus).
Vaikka progressiivinen rock nähdään nykyisin melko epäkaupallisena musiikillisena erityisalueena, jolla on oma pieni kuuntelijakuntansa, nousivat edellä lueteltujen yhtyeiden levyt usein albumilistojen kärkipäähän. Varsinkin Pink Floyd ja Genesis nousivat lopulta rockhistorian suosituimpien yhtyeiden joukkoon.
Myös Suomessa vaikutti 1970-luvulla monipuolinen progressiivisen rockin harrastus. Tunnetuimmat kotimaiset progeyhtyeet olivat Wigwam, Tasavallan Presidentti ja Tabula Rasa. Kaksi ensin mainittua herättivät jonkin verran huomiota Suomen ulkopuolellakin. Muita vähemmän tunnettuja suomalaisen progressiivisen rockmusiikin edustajia olivat muun muassa Haikara, Apollo ja Kalevala.
[muokkaa] Tyylin erityispiirteitä
Progressiiviselle rockille tyypillisiä ovat pitkät, rakenteeltaan monimutkaiset kappaleet. Koko vinyylilevyn puoliskon täyttävissä, yli 20 minuuttia kestävissä kappaleissa ei 1970-luvun alkupuolella ollut mitään erikoista. Mallia sävellyksille haettiin usein klassisen musiikin puolelta. Monimutkaisuus ei ole kuitenkaan edellytys progesävellykselle, vaan musiikin "edistyksellisyys" voi perustua muihinkin seikkoihin.
Sanoituksissa progeyhtyeet harvoin tyytyvät rockille tyypillisiin aiheisiin. Usein sanoitusten tematiikka haetaan esimerkiksi mytologiasta, filosofiasta tai yhteiskunnallisista aiheista.
Progressiivisen rockin kokeellisuus ilmenee usein myös rockille epätavallisten soittimien käyttönä. Huilu oli varsin tavanomainen soitin progessa. 1970-luvun alussa vasta myyntin tulleita syntetisaattoreita käytettiin ensimmäisten joukossa juuri progeyhtyeissä.
[muokkaa] Progressiivisen rockin kehitys
Musiikillisena ilmiönä progressiiviselle rockille läheistä sukua olivat monet 1970-luvun fuusiojazz-yhtyeet sekä käsitteenä hieman epämääräisen "new age" -musiikin artistit, kuten Vangelis ja Mike Oldfield. Myös heavy metalissa esiintyi toisinaan progressiivisen rockin piirteitä (ja päinvastoin), mistä kanadalainen Rush on yksi esimerkki. Disko ja punk sen sijaan kuuluivat progressiivista rockia seuranneeseen musiikin yksinkertaistumiseen, joka oli progressiiviselle rockille vastakkainen tendenssi. 1970-luvun lopulla progressiivisesta rockista olikin tullut jo varsin epäsuosittua.
1990-luvulta lähtien "progen" arvostus on taas noussut. Nykyään progressiivisen rockin kaupallisesti menestyneimmät albumit luetaan useinkin koko populaarimusiikin historian keskeisimpien levyjen joukkoon. 1990-luvulla progressiivinen rock sai uutta suosiota Suomessakin muun muassa Kingston Wall -yhtyeen myötä. 2000-luvulla progressiivista rockia on Suomessa edustanut muun muassa Von Hertzen Brothers.
[muokkaa] Progressiivisen rockin historiallisesti merkittävimpiä edustajia
Pitkäikäisistä usean musiikkityylilajin yhtyeistä on mainittu kausi, jolloin ne ovat pääasiassa edustaneet progressiivista rockia.
- Asia
- Camel
- Can
- Caravan
- Dream Theater
- Electric Light Orchestra
- Emerson, Lake & Palmer
- Focus
- Genesis
- Gentle Giant
- Gong
- Jethro Tull
- Kansas
- King Crimson
- Magma
- Marillion (1980-luvulla)
- The Mars Volta
- Pink Floyd
- Porcupine Tree
- Premiata Forneria Marconi
- Procol Harum
- Rush
- Uriah Heep
- Van der Graaf Generator
- Yes
- Frank Zappa
[muokkaa] Suomalaisia progressiivisen rockin edustajia
- Absoluuttinen Nollapiste
- Apollo
- CMX
- Finnforest
- Haikara
- Höyry-kone
- Jeavestone
- Kalevala
- Kingston Wall
- Kuha.
- Kuusumun Profeetta
- Magyar Posse
- Overhead
- Nova
- Piirpauke
- Pekka Pohjola
- Tabula Rasa
- Taipuva luotisuora
- Tasavallan Presidentti
- Uzva
- Wigwam
- Von Hertzen Brothers
- YUP
- Sydän, sydän
[muokkaa] Tärkeimpiä progressiivisen rockin albumeita
- Camel - Mirage (1974), The Snow Goose (1975)
- Emerson, Lake & Palmer - Tarkus (1971), Pictures at an Exhibition (1972), Trilogy (1972), Brain Salad Surgery (1973)
- Focus - Moving Waves (1972)
- Genesis - Foxtrot (1972), Selling England by the Pound (1973), The Lamb Lies Down on Broadway (1974)
- Gentle Giant - Octopus (1972), Free Hand (1975)
- Jethro Tull - Aqualung (1971), Thick as a Brick (1972)
- Kansas - Leftoverture (1976), Point of Know Return (1977)
- King Crimson - In the Court of the Crimson King (1969), Lizard (1970)
- Pink Floyd - The Dark Side of the Moon (1973), Wish You Were Here (1975), The Wall, (1979)
- Premiata Forneria Marconi - Per Un Amico (1972)
- Rush - 2112 (1975), Moving Pictures (1981)
- Van der Graaf Generator - Pawn Hearts (1971), Godbluff (1975)
- Yes - The Yes Album (1971), Fragile (1971) Close to the Edge (1972), Relayer (1974)
[muokkaa] Tärkeimpiä suomalaisen progressiivisen rockin albumeita
- Haikara - Haikara (1972)
- Kalevala - People No Names (1972)
- Kingston Wall - Kingston Wall I (1992), Kingston Wall II (1993), Tri-Logy (1994)
- Tabula Rasa - Tabula Rasa (1975)
- Tasavallan Presidentti - Lambertland (1972)
- Wigwam - Fairyport (1971), Being (1974), Nuclear Nightclub (1975)
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Taru Oksanen: Suomalainen progressiivinen rock - Synty ja kehitys. Pop-Kirja, 2004.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- ProgolForum - Suomalainen progressiivisen musiikin keskustelufoorumi.
- Prog Archives
- Strawberry Bricks - Progressiivisen rockin aikajana vuosilta 1967 - 1979
- YLE Elävä arkisto: Progen kulta-aika
| Rockin suuntauksia |
| folk rock | garage rock | glam rock | goottirock | grunge | hard rock | industrial | kristillinen rock | metallimusiikki | pop rock post-rock | progressiivinen rock | punk | psykedeelinen rock | rapcore | rock and roll | rockabilly | suomirock | vaihtoehtorock |
