Shades of Deep Purple

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Shades of Deep Purple
Deep Purple
Studioalbumin Shades of Deep Purple kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  11.–13. toukokuuta 1968; Pye Studios, Lontoo
 Julkaistu Yhdysvaltain lippu heinäkuu 1968
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu syyskuu 1968
 Formaatti LP, CD
 Tuottaja(t) Derek Lawrence
 Tyylilaji psykedeelinen rock
progressiivinen rock
hard rock
pop rock
 Kesto 43.27
 Levy-yhtiö Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Parlophone
Yhdysvaltain lippu Tetragrammaton Records
Muut kannet
Yhdysvaltain painos
Yhdysvaltain-painos
Shadesofdeeppurple.jpg
Vuoden 2000 remasteroitu CD-painos
Listasijoitukset

Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat: 24.

Deep Purplen muut studioalbumit

Shades of Deep Purple
1968
The Book of Taliesyn
1968

Shades of Deep Purple on brittiläisen Deep Purple -yhtyeen esikoisalbumi. Se äänitettiin toukokuussa 1968 ja julkaistiin saman vuoden heinäkuussa. Yhdysvalloissa albumin julkaisi levy-yhtiö Tetragrammaton ja Britanniassa Parlophone.

Albumilla oleva lainakappale ”Hush” oli suuri hitti Yhdysvalloissa nousten singlelistan sijalle neljä. Levyllä on myös hidastempoinen ja alussa mystisiä tunnelmia luova versio The BeatlesinHelpistä”. Itse albumi nousi sijalle 24, ollen Deep Purplen menestynein albumi Yhdysvaltain markkinoilla vuoden 1972 Machine Head -albumiin asti.

Albumin työstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi äänitettiin 11.–13. toukokuuta 1968 Pye Studiosissa, Lontoon Marble Archissa.[1][2] Tämä oli aikakaudelleen tyypillinen aika ensilevynsä tehneeltä yhtyeeltä. The Beatlesin levy-yhtiönä Parlophone oli tottunut vaatimuksiin pidemmästä levytysajasta, mutta Deep Purplen Yhdysvaltain levy-yhtiö Tetragrammaton oli työskentelytavoissaan hektisempi. Shades of Deep Purple oli vasta yhtiön toinen äänite, ja sen julkaisu oli sovittu heinäkuulle. Niinpä levy piti äänittää yhden viikonlopun aikana. Se kuitenkin riitti yhtyeelle, joka oli harjoitellut materiaaliaan ja soittanut kappaleita keikoilla. Levylle päätyivätkin kaikki äskettäisellä Skandinavian-kiertueella soitetut kappaleet.[2]

Levyn kappaleet soitettiin kahteen kertaan ja parempi versio valittiin albumille.[3] Ensimmäisenä studiopäivänä, lauantaina 11. toukokuuta, valmistuivat ensin kappaleet ”And the Address” ja ”Hey Joe”, ja niitä seurasivat ”Hush” ja ”Help”. Sunnuntaina äänitettiin kappaleet ”I’m So Glad”, ”Love Help Me” ja ”Mandrake Root”. Maanantaiaamuna saatiin vielä valmiiksi ”One More Rainy Day”.[4] Deep Purple oli päättänyt kappalejärjestyksen jo ennen levytystä ja heidän toiveensa kahdeksan kappaleen sitomisesta toisiinsa toteutettiin lisäämällä raitojen väleihin BBC:n kaupallisessa levityksessä olleita ääniefektejä.[2]

Levyn tuotti Derek Lawrence, joka pääasiassa katseli sivusta, kun yhtye äänitti ohjelmistonsa, jonka esitykset ja sovitukset olivat hioutuneet jo keikoilla. Omien sanojensa mukaan hän vain seurasi kelloa, ettei Blackmoren ja Lordin soolot venyisi liian pitkiksi.[2] Kesken äänitysten yhtyeen aiempi yhteistyökumppani Chris Curtis oli saapunut studiolle ilmoittamaan, että hänet on valittu Deep Purplen uudeksi tuottajaksi. Kitaristi Ritchie Blackmore sanoi, ettei soita siinä tapauksessa nuottiakaan, minkä jälkeen Curtis lähti, eikä enää saapunut paikalle.[3]

Studio oli varattu niin lyhyellä varoitusajalla, että yhtyeen majoittamisessa oli ongelmia. Solisti Rod Evans nukkui yöt pakettiautossa, mikä heikensi hänen lauluääntään.[4]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shades of Deep Purple on musiikillisesti epäyhtenäinen albumi, sillä yhtyeellä ei ollut vielä selvää suuntaa tyylistään. Esillä on eritysesti kosketinsoittaja Jon Lord. Kappaleet valittiin pääasiassa muusikoiden entisten yhtyeiden esittämistä lainakappaleista, sillä uusia omia kappaleita ei ehditty kiireessä säveltää tarpeeksi.[3][5] Kenelläkään yhtyeen jäsenistä ei ollut myöskään juurikaan kokemusta laulujen kirjoittamisesta.[6] Myös omista sävellyksistä löytyy elementtejä aiemmin tehdystä musiikista. Avausraidassa ”And the Address” esiintyy Myrskylinnut-televisiosarjan tunnussävel ja kappaleessa ”Mandrake Root” on vahvoja vaikutteita Jimi Hendrixin levytyksestä ”Foxy Lady”.[7]

Albumia on myös sanottu tyypilliseksi 1960-luvun lopun psykedeelisvaikutteiseksi levyksi sillä erolla, että siinä ei ole yhtä paljon sooloja. Vaikutteita saatiin esimerkiksi Vanilla Fudge -yhtyeeltä. Mukana on myös vaikutteita klassisesta musiikista, joita toi mukanaan erityisesti kosketinsoittaja Lord.[3][5]

Kappalemateriaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levyn ensimmäinen kappale on Ritchie Blackmoren ja kosketinsoittaja Jon Lordin säveltämä instrumentaali ”And the Address”, jota on verrattu The Outlawsin ja Jimi Hendrixin materiaaliin.[3][7] Lainakappale ja singleksi päätynyt ”Hush” valittiin albumille Blackmoren ehdotuksesta. Siinä on esillä erityisesti Jon Lord, joka soittaa puolitoistaminuuttisen kosketinsoolon. ”One More Rainy Day” on pop-kappale, jonka rumpukuvioita on verrattu Pink Floydin kappaleeseen ”Paintbox”. Jon Lord lisäsi klassisia vaikutteita lainakappaleeseen ”I’m So Glad”. Kappaleen intro, The Nice -vaikutteinen ”Prelude: Happiness”, merkittiin yhtyeen yhdessä tekemäksi, jotta myös basisti Nick Simperin ja rumpali Ian Paicen nimet saatiin mukaan Shades of Deep Purplen säveltäjätietoihin.[7][8]

B-puolen aloittaa ”Mandrake Root”, jota on pidetty esimerkkinä siitä, mihin Deep Purple vielä pystyisi. Kuusiminuuttisesta kappaleesta yli puolet on Blackmoren ja Lordin sooloilua Simperin ja Paicen luoman rytmipohjan päällä. Osia kappaleesta esitettiin yhtyeen konserteissa vielä 1980-luvullakin. ”Help” on hidas, psykedeelinen versio The Beatlesin kappaleesta. ”Love Help Me” on The Beach Boys -tyylinen kappale, jossa Blackmore soittaa wah-wah-soolon. Albumin päättää lainakappale ”Hey Joe”, johon on otettu klassisia vaikutteita sekä sekoitettu boleron rytmiä.[5] Kappaleen alku sisältää lainauksen Manuel de Fallan Kolmikolkkahattu-baletin esityksestä ”Myllärin tanssi”.[4]

Kappalelista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli

  1. And the Address – 04:38 (säv. Ritchie Blackmore/Jon Lord)
  2. Hush – 04:24 (säv. Joe South)
  3. One More Rainy Day – 03:40 (säv. Rod Evans/Lord)
  4. a) Prelude: Happiness (säv. Evans/Blackmore/Lord/Nick Simper/Ian Paice)
    b) I’m So Glad (säv. Skip James) – 07:19

B-puoli

  1. Mandrake Root – 06:09 (säv. Evans/Blackmore/Lord)
  2. Help – 06:01 (säv. John Lennon/Paul McCartney)
  3. Love Help Me – 03:49 (säv. Evans/Blackmore)
  4. Hey Joe – 07:33 (säv. Billy Roberts)

Remasteroidun CD-version bonuskappaleet (2000)

  1. Shadows (album out-take) – 03:38 (säv. Evans/Blackmore/Lord/Simper/Paice)
  2. Love Help Me (instrumentaaliversio) – 03:29 (säv. Evans/Blackmore)
  3. Help (vaihtoehtoinen otto) – 05:23 (säv. Lennon/McCartney)
  4. Hey Joe (BBC Top Gear session) – 04:05 (säv. Roberts)
  5. Hush (live US TV) – 03:53 (säv. South)

Julkaisu ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa albumin julkaisi Tetragrammaton Records, jonka kanssa Deep Purple oli solminut levytyssopimuksen pian äänitysten päätyttyä.[9] Levy ilmestyi siellä heinäkuussa 1968,[1] heti ”Hush”-singlen jälkeen.[7] Single oli noussut siellä listan viidenneksi, minkä myötä levy-yhtiön vahvasti markkinoima albumikin ylsi sijalle 24. Myöhemmin on spekuloitu, että mikäli Shades of Deep Purple ei olisi menestynyt, yhtye olisi saattanut hajota heti alkuun.[10]

Yhtyeen kotimaassa Britanniassa Parlophone julkaisi albumin vasta syyskuussa. Se ilmestyi sekä mono- että stereoformaatissa.[1] Levy ei saavuttanut siellä listasijoitusta.[11] Beat Instrumental -lehti kuitenkin kutsui Deep Purplea ensimmäiseksi superyhtyeeksi.[6]

Listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Lista Korkein sijoitus Nousu listalle Lähde
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Billboard 200 24. syyskuu 1968 [7][12]

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ekblad, Jan M. (toim.): Deep Purple – syvän purppuran vuodet 1967–2004. Sisältää Deep Purplen historiikin, yhtyeeseen liittyviä arvosteluja, fanitarinoita sekä diskografian. Useita kirjoittajia. Suurimman osan tekstistä on kirjoittanut historiikin laatinut Heikki Heino, jonka tekstiin tässä artikkelissa pääasiassa viitataan. Kirjan loppupuolelta löytyy myös levyarvosteluja: Shades of Deep Purplen on arvostellut Esa Ström. Tampere: Juvenes Print, 2004. ISBN 952-5546-02-0.
  • Shades of Deep Purple -albumin CD-version kansilehti (EMI 7243 4 98336 2 3)
  • Thompson, Dave: Smoke on the Water – Deep Purplen tarina. Minerva, 2013. ISBN 978-952-492-743-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Shades Of Deep Purple Deep-Purple.net. Viitattu 14.1.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Thompson: s. 55
  3. a b c d e Ekblad: s. 14
  4. a b c kansilehti: s. 7
  5. a b c Ekblad, s. 15
  6. a b kansilehti: s. 8
  7. a b c d e Thompson: s. 56
  8. Ekblad: s.14–15
  9. kansilehti: s. 9
  10. Ekblad: s. 16
  11. ChartArchive - Deep Purple ChartArchive.org. Viitattu 15.1.2014. (englanniksi)
  12. Shades of Deep Purple - Deep Purple Awards AllMusic AllMusic.com. Viitattu 15.1.2014. (englanniksi)