The Beatles

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Beatles logo.svg
The Beatles vuonna 1964. Vasemmalta oikealle: John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr.
The Beatles vuonna 1964. Vasemmalta oikealle: John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr.
Tiedot
Toiminnassa: 1960–1970
Tyylisuunta: rockmusiikki
Tyylilaji: pop rock
psykedeelinen rock
beat
Kotipaikka: Englannin lippu Liverpool, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli: englanti
Sivusto: www.thebeatles.com
Entiset jäsenet
John Lennon laulu, kitara, huuliharppu
Paul McCartney laulu, basso, kitara, koskettimet
George Harrison laulu, kitara
Ringo Starr rummut, laulu
Stuart Sutcliffe basso
Pete Best rummut
Levy-yhtiöt
Apple Records  
EMI  

The Beatles oli vuosina 1960–1970 toiminut brittiläinen menestyksekäs rockyhtye. Sen äänitteiden myynti on arvioiden mukaan ylittänyt miljardin kappaleen rajan[1], mikä tekee siitä maailman kaupallisesti menestyksekkäimmän yhtyeen. The Beatles aloitti levytysuransa harmonisten vokaaliosuuksien leimaamalla perinteisellä popmusiikilla. Vuoteen 1967 mennessä yhtye oli siirtynyt psykedeelisen rockin ja kokeellisten sovitusten kautta huomattavasti monimutkaisempaan ilmaisuun. The Beatlesistä tuli populaarimusiikin keskeisimpiä suunnannäyttäjiä. Se on säilyttänyt suuren suosionsa myös vuonna 1970 tapahtuneen hajoamisensa jälkeen.

Ennen The Beatlesia laulusolistit olivat hallinneet pop-musiikkia, mutta The Beatlesin läpimurron jälkeen yhtyeet ja etenkin niiden soittajat saivat laulusolisteja vastaavan suosion yleisön keskuudessa. Beatlesilla oli myös suuri vaikutus siihen, että muusikot alkoivat enemmän itse tehdä musiikkiaan, ja että pop-musiikkia alettiin pitää taiteen lajina. Beatlesin merkittävimpänä levynä on pidetty albumia Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band (1967).

The Beatlesin jäsenet olivat liverpoolilaiset John Lennon (komppikitara, huuliharppu ja koskettimet), Paul McCartney (basso, kitara ja koskettimet), George Harrison (soolokitara ja sitar) ja Ringo Starr (oik. Richard Starkey, rummut ja lyömäsoittimet). Yhtyeen kaikki jäsenet myös lauloivat, vaikka päävastuun siitä kantoivat Lennon ja McCartney, jotka myös sävelsivät suurimman osan yhtyeen tuotannosta. Lennonin ja McCartneyn tekemien kappaleiden tekijöiksi merkittiin aina molemmat, vaikka yleensä ne oli tehnyt kaksikosta jompi kumpi yksin. Heillä oli tosin tapana esitellä tekemänsä laulut toisilleen ja ottaa huomioon toisen tekemät muutosehdotukset. Kappaleiden soolo-osuudet lauloi yleensä säveltäjä tai pääasiallinen ideoija.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia (1957 - 1970)

[muokkaa] Perustaminen ja alkuajat (1957 - 1960)

John Lennon perusti The Quarrymen -nimisen skiffleyhtyeen vuonna 1957. Paul McCartney liittyi siihen jo perustamisvuonna ja George Harrison 1958.[2] Yhtyeen kokoonpano ja nimi vaihtelivat, kunnes Lennonin ja alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluneen Stuart Sutcliffen[3] ideoima nimi The Beatles vakiintui vuonna 1960.

Myöhemmin, kun The Beatles -nimen alkuperää kysyttiin haastattelussa, Lennon kertoi, että "näyssä mies ilmestyi heille liekehtivässä piiraassa ja sanoi: teidän nimenne on oleva Beetles A:lla."[4] "The Beatles"-nimi viittaa beatmusiikkiin, jota yhtye alkuaikoinaan edusti, ja samalla se on kunnianosoitus muille samantyyppisiä nimiä käyttäneille yhtyeille — ennen kaikkea Lennonin ihailemalle Buddy Hollyn The Crickets -yhtyeelle; crickets tarkoittaa sirkkoja, beetles kovakuoriaisia.

Yhtye esiintyi Liverpoolissa mm Jacaranda ja Casbah -klubeilla sekä teki pieniä kiertueita.Saatuaan 1960 keikkatarjouksen Hampurista, Saksasta, yhtyeen piti hankkia vakituinen rumpali, joksi suostui Harrisonin ystävä, Pete Best, Casbah -klubin omistajattaren poika. Hampurissa yhtye asusti pahamaineisella punaisten lyhtyjen alueella, elokuvateatterin takana olevassa varastossa. Yhtyeen jäsenet joivat runsaasti alkoholia ja käyttivät piristäviä lääkkeitä jaksaakseen soittaa joka ilta kahdeksasta kahteen aamulla.[5]. Yhtyeen managerina toimi tuolloin Allan Williams, tunnetaan tittelillä "the Man who gave the Beatles away".

Yhtyeen musiikki oli tuolloin rock'n'roll-painotteista, mutta mukana oli myös ikivihreitä balladeita tasapainottamassa ohjelmistoa. Harrison oli vielä alaikäinen. The Beatlesin eräs esiintyminen keskeytyikin äkillisesti, kun hänet pidätettiin kesken keikan ja karkotettiin maasta. Samalla selvisi, että yhtye esiintyi ilman asianmukaista työlupaa. Paljastuminen oli Beatlesin entisen klubin omistajan kosto siitä, että yhtye siirtyi toiseen paikkaan saatuaan paremman palkkio- ja majoitustarjouksen. Yhtyeen palatessa Liverpooliin Sutcliffe oli jättänyt yhtyeen ja jäänyt Hampuriin. Tämän jälkeen McCartney siirtyi soittamaan bassoa. Hampurissa he saivat vaikutteita paikallisilta taideopiskelijoilta ja beatnikeiltä ja ns. Beatles-"moppi"tukka sekä bootsit kuubalaisine korkoineen on peräisin tältä ajalta. Ystävistä Klaus Voorman myöhemmin suunnitteli "Revolverin" kannen ja soitti bassoa Lennonin yhtyeessä.

Brian Epstein oli varakkaan perheen poika, joka hoiti Liverpoolissa äitinsä musiikkikauppaa epäonnistuttuaan pyrkimyksissään näyttelijän uralle. Kun yhä useammat teinitytöt kävivät hänen liikkeessään kysymässä Hampurissa Tony Sheridanin taustayhtyeenä levyttämää "My Bonnie" -levyä, Epstein kiinnostui yhtyeestä. Hän kävi Cavern-klubilla, jossa yhtye esiintyi lähes 300 kertaa, katsomassa yhtyettä, ihastui ja ryhtyi yhtyeen manageriksi. Epstein suunnitteli The Beatlesille uuden imagon, josta heidät parhaiten tunnetaan: puhdas rock-tyyli nahkatakkeineen vaihtui pukuun.[6]

Epstein ryhtyi myös etsimään levy-yhtiötä The Beatlesille. Useat lontoolaiset levy-yhtiöt sanoivat yhtyeelle 'kiitos ei'. Esimerkiksi Decca Records -yhtiön edustaja Dick Rowe teki populaarimusiikin historian ehkä pahimman virhearvioinnin torjuessaan yhtyeen sillä perusteella, että "kitarayhtyeet ovat jo menossa pois muodista".[7] The Beatles sai lopulta levytyssopimuksen EMI-yhtiöltä. EMI:n palveluksessa ollut tuottaja George Martin ei hänkään pitänyt The Beatlesin musiikkia kovin kummoisena, mutta hän ihastui yhtyeen jäsenten karismaan ja huumorintajuun ja päätti antaa heille tilaisuuden.lähde?

Ringo Starr, joka oli aiemman yhtyeensä kanssa esiintynyt myös Hampurissa ja toiminut Bestin sijaisena, korvasi[3] Pete Bestin The Beatlesin levyttäessä ensimmäisen singlensä kappaleita Love Me Do ja P.S. I Love You. Levytystä varten Martin oli kuitenkin hankkinut lontoolaisen studiomuusikko Andy Whiten, joten The Beatlesin ensimmäisellä singlellä Starr ei vielä soittanut. Hän kuitenkin sopeutui nopeasti uuteen bändiinsä, ja Lennon sanoi: "Pete on hyvä rumpali, mutta Ringo on hyvä beatle."lähde?

[muokkaa] Suurmenestyksen ensimmäiset vuodet (1962 - 1965)

The Beatles saapuu John F. Kennedyn kansainväliselle lentoasemalle Yhdysvaltain kiertueellaan 7.2.1964
Richard Lesterin puolidokumentaarinen elokuva A Hard Day's Night (1964) lietsoi beatlemaniaa. Elokuvassa oli mukana Wilfred Brambell, joka esitti Paulin isoisää.

The Beatlesin ensimmäinen single menestyi kohtalaisesti ja toinen single Please Please Me nousi Britannian listan ykköseksi. Tästä alkoi yhtyeen jättimenestys; kaikki levyt nousivat listojen kärkeen ja The Beatlesista tuli yksi maailman suosituimmista yhtyeistä. Seuraavat listaykkössinglet olivat From Me To You ja She Loves You, jonka kertosäkeestä "yeah yeah yeah" tuli yksi The Beatlesin tunnusmerkeistä. Suomessakin alettiin puhua "jeejee-musiikista". Vuonna 1964 julkaistu viides single I Want To Hold Your Hand nousi ykköseksi myös Yhdysvalloissa ja teki The Beatlesistä huippusuositun Amerikassakin.

Alkuaikojen levytykset olivat perinteistä, mutta omaleimaista, popmusiikkia, joiden instrumentteina oli kaksi sähkökitaraa, basso ja rummut. Lisäksi joissain kappaleissa Lennon soittaa huuliharppua tai hammondia, McCartney tai Beatles-levyjen tuottaja George Martin pianoa ja balladeissa yhtye käytti myös espanjalaista tai akustista kitaraa. Tyypillistä musiikille olivat lauluharmoniat. Tuohon aikaan oli uutta, että yhtye sävelsi ja sanoitti oman materiaalinsa. The Beatles oli aloittanut uransa esittämällä pääasiassa yhdysvaltalaisten rock'n'roll-artistien kappaleita. Näitä cover-versioita yhtye myös levytti jonkin verran vuosina 1963-1965. Tunnetuimpia ovat Chuck Berryn Rock And Roll Music ja Little Richardin Long Tall Sally. Pääosan yhtyeen levytyksistä muodostavat kuitenkin yhteisesti Lennonin ja McCartneyn nimiin merkityt kappaleet. Myöhemmin myös Harrison sai julkaistua omia kappaleitaan, jotka ovat keskeisiä Beatlesin tuotannossa. Starr on hänkin julkaissut pari kappaletta.

The Beatlesin konserteissa yleisö kirkui hysteerisesti ja yhtyeen jäsenet eivät enää voineet liikkua julkisesti saamatta innokasta fanilaumaa peräänsä.lähde? Ilmiöstä käytettiin nimitystä "Beatlemania". Kiertueet huipentuivat kaikkien aikojen ensimmäiseen stadionkonserttiin Shea-stadionilla New Yorkissa vuonna 1965.

Vuonna 1965 The Beatlesin musiikki alkoi muuttua entistä monipuolisemmaksi ja kokeilevammaksi. Yesterday -kappaleessa McCartney laulaa jousikvartetin säestyksellä, eikä the Beatles esiinny levyllä lainkaan. Eleanor Rigby -kappale jatkoi samaa linjaa ja For no one -kappaleessa käytetään käyrätorvea, Got to get you into my life torvisektiota. Rubber Soul -albumilla Harrison soittaa intialaista sitaria kappaleessa Norwegian Wood. Myös sanoitukset alkoivat muuttua aiempaa taiteellisemmiksi ja moniselitteisemmiksi.

26. lokakuuta 1965 yhtyeen jäsenet saivat Englannin kuningattarelta MBE-kunniamerkit.[3]

[muokkaa] Hajoamista kohti (1966 - 1969)

1. maaliskuuta 1966 John Lennon sanoi "The Beatles on nyt suositumpi kuin Jeesus".[3] Englantilaiset vähät välittivät lausunnosta, mutta Yhdysvalloissa asiasta nousi skandaali, ja osa radiokanavista lopetti The Beatlesin soittamisen. Kristilliset piirit järjestivät tilaisuuksia, joissa ihmiset saivat polttaa kaikenlaista The Beatlesiin liittyvää tavaraa. John Lennon pyysi sanomisiaan julkisesti anteeksi ja väitti, että sanat oli irrotettu asiayhteydestä ja hän vain tarkoitti Beatlesin suosiota ja merkitystä nuorisolle. Tämä tepsi, ja hänelle annettiin anteeksi.

Yhtyeen ollessa maailmalla suosituimmillaan vuonna 1966 se päätti lopettaa keikkailun. Harrison oli kyllästynyt epämiellyttävänä pitämäänsä keikkaelämään, ja voitti Lennoninkin puolelleen, sillä tämä ei enää kestänyt keikoilla kirkuvia faneja, ja tiesi monien tulevan keikoille vain The Beatlesin maineen vuoksi. lähde?

Jo ennen viimeisiä keikkojaan, albumilla Rubber Soul yhtye teki erilaisia kokeiluja ottaen muun muassa mallia folkmusiikista. George Harrison oli innostunut intialaisesta kansanmusiikista ja soitti sitaria kappaleen Norwegian Wood taustalla. Albumit Revolver (1966) ja Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band (1967) ja erosivat jo huomattavasti aiemmasta tuotannosta. Revolverilla yhtye käytti muun muassa nauhaefektejä kuten käännettyjä kitararaitoja. Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandillä yhtye muutti myös imagoaan entistä hippimäisemmäksi. Albumi oli yhtyeen kokeilevin ja rikkoi silloisen studiotekniikan rajoja. Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band on musiikkihistorian ensimmäinen levy, jonka kansilehteen on painettu levyn sisältämien kappaleiden sanoitukset. Levyn kansitaide on muutoinkin poikkeuksellista. Muun muassa Rolling Stones -lehti on valinnut sen vuonna 2003 kaikkien aikojen albumiksi[8]. The Beatles sai kymmenen parhaan joukkoon kolme muuta albumia (Revolver, Rubber Soul ja the Beatles) Abbey Roadin jäädessä 14:sta.

The Beatles julkaisi 1967 singlen Penny Lane / Strawberry Fields Forever. Se oli niin sanottu tupla-A-single, eli kumpikaan kappaleista ei ollut laadultaan tavallista B-puolimateriaalia. Julkaisua pidettiin myöhemmin virheenä, koska kappaleet söivät toisensa suosiota siten, ettei kumpikaan niistä noussut listan kärkeen. 1967 ilmestynyttä, promootiotarkoitukseen tehtyä Strawberry Fields Forever -videota pidetään ensimmäisenä varsinaisena musiikkivideona. Myös musiikilliset kokeilut jatkuivat, joista esimerkkinä on julkaisematon "Carnival of Light" -levytys The Million Volt Light and Sound Rave -tapahtumaa varten.

Seuraavilla The Beatles (1968) ja Abbey Road (1969) -levyillä yhtye palasi taas hieman tavanomaisemman rock- ja popmusiikin pariin. The Beatlesillä olevan Helter Skelter -kappaleen on sanottu vaikuttaneen heavy metalin syntyyn.

Yhtyeen viimeisen julkaistun levyn äänitykset tehtiin ennen Abbey Road - albumia työnimellä Get Back, mikä viittasi yhtyeen paluuseen musiikillisia juuriaan kohti. Idea kuitenkin hyllytettiin, sillä yhtye ei erimielisyyksiensä vuoksi saanut koottua yhtenäistä materiaalia albumia varten, vaikka nauhoituksia tehtiin runsaasti. Ainoastaan nimikappale sekä "Don't Let Me Down" julkaistiin singlenä ja esittäjänä mainittiin The Beatles with Billy Preston. Preston soitti kappaleissa kosketinsoittimia ja oli ensimmäinen nimensä esittäjiin Beatlesin kanssa mukaansaanut muusikko.

Albumi julkaistiin tuottaja Phil Spectorin koostamana nimellä Let It Be vuonna 1970 sekä myöhemmin Let it be, naked - versiona ilman Spectorin lisäämää äänimaailmaa.

[muokkaa] Hajoaminen (1969 - 1970)

Viimeisen kerran The Beatles nähtiin esiintymässä 30. tammikuuta 1969, kun yhtye nousi levy-yhtiö Applen katolle pitämään konserttia osana Get Back -levytyssessiota (jota myöhemmin käytettiin Let It Be -albumin perustana). Tämän jälkeen kaikkia neljää ei nähty esiintymässä yhdessä enää missään, joten yhtye hajosi jo tuolloin epävirallisesti. Kesällä 1969 yhtye päätti kuitenkin tehdä vielä yhden levyn; Abbey Roadia tehtäessä keskityttäisiin edellisiä levytyssessioita vaivanneiden riitelyjen sijasta pääasiaan. The Beatlesin viimeiseksi albumiksi jäi hajoamisen jälkeen 1970 ilmestynyt Let It Be.

Hajoamisen syistä on erilaisia näkemyksiä. Todennäköisesti merkittävin syy oli manageri Epsteinin kuolema vuonna 1967. Epsteinin kerrotaan olleen yhtyeen jäsenille hyvin tärkeä[9]. Yhtye oli kadottanut suuntansa: Lennon makoili kartanossaan tai rakensi uutta suhdettaan, kun McCartney pyrki ottamaan ohjat käsiinsä. Tämä loi ristiriitoja. Uuden managerin valintaan vuonna 1969 liittyi erimielisyyttä: McCartney kannatti appeansa, Lee Eastmania, kun taas muut kannattivat Allen Kleinia. Klein valittiin manageriksi.

Samoihin aikoihin (v 1966)Lennon tutustui japanilaissyntyiseen taiteilija Yoko Onoon. Osaltaan Onon vaikutuksesta Lennon ryhtyi tekemään sellaista kokeellista musiikkia ja taidetta, joka ei vastannut yhtyeen aikaisempaa linjaa. McCartneyn kerrotaan suivaantuneen asioihin esimerkiksi studiolla: aikaisemmin yhtye oli työskennellyt nelistään, mutta nyt Ono oli myös mukana ja pyrki vaikuttamaan sävellyksiin. Yhtenä hajoamisen syynä oli varmasti myös se, että yhtyeen jäsenet yksilöityivät yhä enemmän eikä heillä ollut enää riittävästi tilaa ilmaista itseään haluamallaan tavalla.

McCartney oli ensimmäinen julkinen bändistä lähtijä.[10] Hän oli saanut Lennonin perumaan lähtemisen ja sai yhtyeen vielä kerran studioon tekemään levyä, minkä tuloksena syntyi Abbey Road. Levyn tekemisen jälkeen McCartney ilmoitti julkisesti lähtevänsä yhtyeestä. Pian eron jälkeen McCartney sävelsi Ram-albumilleen kappaleen Too Many People, jolla hän viittasi Onoon. Vihastunut Lennon vastasi säveltämällä Imagine-levylleen kappaleen How Do You Sleep. McCartney puolestaan teki Wings-yhtyeensä kanssa kappaleen "Let Me Roll It" albumille Band On The Run jossa hän matkii Lennonin laulutapaa ja kaikuefektiä kitaristi Denny Lainen mukaillessa Eric Claptonin soittoa Plastic Ono Bandin "Cold Turkey" kappaleessa.

Lennon oli ilmoittanut muulle yhtyeelle erostaan jo aiemmin syksyllä 1969. Tätä ennen Harrison oli uhannut lähteä tammikuussa 1969 ja Ringo Starr kesällä 1968. Lopullisen vahvistuksen yhtyeen hajoamiselle antoi kuitenkin vasta tuomioistuimen päätös 1975.

Hajoamisen jälkeen kaikki The Beatlesin jäsenet ovat julkaisseet soolomateriaalia ja olleet mukana erilaisissa kokoonpanoissa. Kaupallisesti menestynein on ollut McCartney. Lennon taas on saanut eniten kriitikoiden arvostusta osakseen. Tästä huolimatta McCartney on voittanut soolokautenaan neljä Grammyä (Wings) ja lisäksi useita ehdokkuuksia, Lennon taas vain yhden Grammyn postuumisti molempien elämäntyöhön liittyvien palkintojen lisäksi.[11]

Mark Chapman ampui John Lennonin 8. joulukuuta 1980 New Yorkissa. George Harrison kuoli keuhkosyöpään 29. marraskuuta 2001.

[muokkaa] Tuotanto

The Beatlesin alkuperäinen tuotanto julkaistiin Euroopassa 12 LP:n[1] (joista yksi tupla-LP), yhden tupla-EP:n ja lukuisten singlejen muodossa. Monet kuuluisat kappaleet, kuten Hey Jude ja Lady Madonna, julkaistiin alun perin vain singleinä, eivätkä ne ole mukana The Beatlesin varsinaisilla studioalbumeilla.

Levyjen ohella The Beatles teki neljä elokuvaa. Richard Lester ohjasi elokuvat Yeah, yeah, tässä me tulemme (A Hard Day's Night, 1964) sekä Apua! (Help!, 1965). Magical Mystery Tour (1967) oli lähes kokonaan yhtyeen jäsenten käsikirjoittama, ohjaama ja leikkaama elokuva. Let It Be (1970) koostuu lähinnä yhtyeen viimeiseksi julkaistuksi jääneen albumin harjoitus- ja äänityssessioista, ja sen ohjasi Michael Lindsay-Hogg. Lisäksi The Beatles oli mukana Keltainen sukellusvene -piirroselokuvan (Yellow Submarine, 1968) tuotannossa.

Yhtyeestä on julkaistu etenkin englannin kielellä lukemattomia elämäkertateoksia. Suomeksi on julkaistu muun muassa teos The Beatles – Historia ja levytykset (Pop-lehti 2004).

[muokkaa] Kokoonpanot

[muokkaa] The Quarry Men (1957–1958)

  • John Lennon (laulu/kitara/huuliharppu 1957–1958)
  • Eric Griffith (kitara 1957–1958)
  • Pete Shotton (pyykkilauta 1957)
  • Colin Hanton (rummut 1957–1958)
  • Bill Smith (teelaatikko-basso 1957)
  • Len Garry (teelaatikko-basso 1957–1958)
  • Paul McCartney (kitara/laulu/piano 1957–1958)
  • George Harrison (kitara/laulu 1958)
  • John Lowe (piano 1958)

[muokkaa] The Quarry Men, Johnny and the Moondogs, The Blackjacks, The Silver Beatles (1958–1960)

[muokkaa] The Beatles (1960–1962)

[muokkaa] The Beatles (1962–1970), tunnetuin kokoonpano

[muokkaa] Jäsenten esiintymiset Suomessa

The Beatles ei koskaan esiintynyt Suomessa.

Paul McCartney on konsertoinut Suomessa neljästi: vuonna 1972 esiintyen Wings-yhtyeensä kanssa Helsingin Messuhallissa ja Turussa Kupittaan jäähallissa, vuonna 2004 Summer Tour-kiertueellaan Helsingin olympiastadionilla sekä vuonna 2011 On The Run-kiertueellaan Helsingin Hartwall Areenalla. Vuonna 1972 hän pyrki tekemään pesäeroa Beatlesiin eikä kyseisen kiertueen keikoilla kuultu lainkaan Beatles-materiaalia lukuunottamatta Little Richardin alunperin levyttämää Long Tall Sallya josta myös Beatles teki aikanaan coverin. Sen sijaan puolet vuosien 2004 ja 2011 settilistasta koostui McCartneyn itse säveltämistä Beatles-kappaleista. [12]

Ringo Starrin All-Starr Band esiintyi Suomessa Porin Jazzeilla 1992 sekä Helsingin jäähallissa 1998. Settilistat sisälsivät myös muutamia Beatlesin kappaleita. [13]

Ringon Starrin edeltäjä, Beatlesissa vuoteen 1962 asti rumpuja soittanut Pete Best oli Parikkalassa vuosittain järjestettävän Kovan Päivän Ilta-tapahtuman pääesiintyjänä vuonna 1999. [14]

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Brittiläinen diskografia

[muokkaa] Kokoelmat ja muut julkaisut

[muokkaa] Filmografia

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ a b c Music Profiles – The Beatles BBC. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  2. ↑ Kurt Loder: Beatles3.html The Beatles – sivu 3 8.6.1998. TIME. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d The Beatles Rock and Roll Hall of Fame and Museum. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  4. ↑ Dave Persails: The Beatles: What's In A Name? 1996. Viitattu -125. tammikuuta 2012 kello 07.48 (UTC). (englanniksi)
  5. ↑ Coleman, Ray: John Lennon: täydellinen elämäkerta, Kustannus Oy Jalava, 2005
  6. ↑ The Beatlesien vuosikymmen YLE Teema. Viitattu 17.2.2007.
  7. ↑ The Biggest Blunders In Music History CityNews. 12. 3. 2008. Rogers Broadcasting Limited. Viitattu -125. tammikuuta 2012 kello 07.48 (UTC). (englanniksi)
  8. ↑ http://www.rollingstone.com/music/lists/6862/35223/48213
  9. ↑ Barry Miles - Paul McCartney - Eilinen Jalava 2002 s.105
  10. ↑ Kurt Loder: Beatles4.html The Beatles – sivu 4 8.6.1998. TIME. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  11. ↑ http://www2.grammy.com/GRAMMY_Awards/Winners/
  12. ↑ http://www.rytmi.com/paluu-beatlesin-saundiin-paul-mccartney-654
  13. ↑ http://www.geetarz.org/reviews/beatles/ringo-comp.htm
  14. ↑ http://www.beatles.fi/2009/03/beatles-muisteloa/

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Tenho Immonen: Historia & levytykset. Pop-Kirja, 2004.
  • Philip Norman, Shout!, The Beatlesien tarina, suom. Juhani Niemi, Otava, 1984, 2. p. 1994 ISBN 951-1-07791-0
  • Jonathan Gould: Can't Buy Me Love - Beatles, Britannia ja Yhdysvallat, suom. Elias Salminen, Johnny Kniga, 2010.
  • Steve Turner: The Beatles ja usko rakkauteen, suom. Kira Poutanen, Kirjapaja, 2008.
  • Howard Sounes, Paul McCartney, suom. Sami Heino, Otava 2011 ISBN 978-951-1-23741-9

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta The Beatles.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=The_Beatles&oldid=11188529
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä