John Lennon

Wikipedia

John Winston Lennon
John Lennon azerbaidžanilaisessa postimerkissä
Syntynyt	9. lokakuuta 1940
Kuollut	8. joulukuuta 1980 (40 vuotta)
Syntymäpaikka	Liverpool, Englanti
Aktiivisena	1957–1975, 1980
Tyylilajit	Rock Pop Psykedeelinen rock
Soittimet	Kitara, kosketinsoittimet, banjo, tamburiini
Yhtyeissä	The Beatles (komppikitara) Plastic Ono Band (koskettimet, komppikitara)
Levy-yhtiöt	EMI

John Winston Ono Lennon, MBE (9. lokakuuta 1940, Liverpool, Iso-Britannia – 8. joulukuuta 1980, New York, Yhdysvallat)^[1] oli laulajana, kitaristina ja lauluntekijänä The Beatles -yhtyeessä, kunnes siirtyi soolouralle vuonna 1970. Hän oli Paul McCartneyn ohella Beatlesin keulahahmo. Lennonin elämä päättyi Mark David Chapmanin ampumiin luoteihin joulukuussa 1980. Lennon oli kuollessaan vasta 40-vuotias.

Lennon muistetaan rehellisenä taiteilijana, joka puhui rauhan puolesta, mutta hän ei myöskään peitellyt väkivaltaista nuoruuttaan eikä inhimillisiä heikkouksiaan. Beatles-vuosien jälkeen hän oli avoimesti puhunut haastatteluissaan siitä, kuinka hän oli ollut nuorena mustasukkainen poikaystävä ja lyönyt tyttöystäväänsä.^lähde? Hän oli aina valmis myös kyseenalaistamaan ja kritisoimaan omia ajatuksiaan ja tutkimaan asioita monesta näkökulmasta.

Lennonin soolotuotannosta kenties arvostetuimpina ovat albumit Plastic Ono Band/John Lennon (1970) ja Imagine (1971). Tunnetuimpia kappaleita muun muassa "Give Peace a Chance", "Instant Karma! (We All Shine On)", "God", "Happy Xmas (War Is Over)", "Imagine", "Jealous Guy" ja "Whatever Gets You Thru the Night".

Sisällysluettelo 1 Elämäkerta 1.1 Lapsuus ja nuoruus 1.2 Taideopisto 1.3 Cynthia Powell 1.4 The Silver Beetles ja Hampurin vuodet 1.5 Singlelistojen huipulle 1.6 The Beatlesin viimeiset vuodet 1.7 Yoko Ono ja The Beatlesin hajoaminen 1.8 Soolouralle 1.9 Paluu julkisuuteen ja kuolema 2 Kunnianosoituksia 3 Diskografia 3.1 Studioalbumit 3.2 Livealbumit 3.3 Lennonin säveltämiä Beatles-kappaleita 4 Kirjat 5 Lähteet 5.1 Viitteet 6 Aiheesta muualla 6.1 Kirjallisuutta

[muokkaa] Elämäkerta

[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus

John Winston Lennon syntyi 9. lokakuuta 1940 Liverpoolissa. Samana yönä Saksan ilmavoimat teki Liverpooliin ilmahyökkäyksen, joka oli yksi pahimmista siihenastisista. John pantiin muiden vauvojen tapaan sängyn alle suojaan. John oli Alfred ja Julia Lennonin ainoa yhteinen lapsi. Alfred Lennon oli merimies ja lähti merille melkein heti Johnin syntymän jälkeen.

Johnin äiti katsoi parhaaksi, että John jätettäisiin hänen sisarensa Mary Smithin ja tämän miehen Georgen huostaan. John kutsui tätiään Mimiksi, ja 'Mimi-täti' oli aina Johnille hyvin läheinen ja tärkeä ihminen.

Myös George Smith oli Johnille läheinen lapsuusvuosina. 'George-setä' kylvetti Johnia, luki hänelle aina iltasadun ja vietti muutenkin paljon aikaa Johnin seurassa. John oli neljä ja puoli vuotta, kun George opetti hänet lukemaan. John istui aina polvella ja George opasti Johnia kirjain kirjaimelta, kunnes John osasi kaiken oikein. Tämä tapa on saattanut hyvinkin vaikuttaa siihen, että John oli intohimoinen sanomalehtien lukija koko elämänsä ajan. Hän sai idean moniin kappaleisiinsa sanomalehtien artikkeleista.

Kansakoulussa John oli keskinkertainen oppilas. Hän kuitenkin selvisi oppikoulun pääsykokeesta, jota pidettiin melko vaativana. Sen jälkeen hänen koulumenestyksensä laski jyrkästi vuosi vuodelta. Oppikouluvuosina John oli tottelematon lapsi, jota ei koulunkäynti kiinnostanut, vaikka opettajat pitivät häntä älykkäänä ja luovana persoonana. Hänellä on kerrottu olleen outo ja ilkikurinen huumorintaju, ja hän häiritsi oppitunteja erikoisilla tavoilla. 1950-luvun puolivälissä Elvis Presley ja Bill Haley toivat rockin Englantiin, ja Lennonin elämä muuttui täysin. Samoihin aikoihin hänen äitinsä palasi Lennonin elämään ja opetti Johnille banjonsoittoa.

Uudesta rockmusiikista innostuneena Lennon perusti koulukavereiden kanssa The Quarrymen -nimisen yhtyeen. Johnin äiti, joka oli lähes yhtä kiinnostunut tästä uudesta musiikkilajista kuin John itse, tuki Johnin musiikkiharrastusta varauksetta - päinvastoin kuin Mimi-täti. Mimi karkotti Johnin aina kuistille, kun oli saanut tarpeekseen tämän kitaransoitosta. Hän sanoi myös Johnille: 'Kyllähän kitaransoitto harrastuksesta käy, mutta et sinä ikinä tule sillä elantoasi tienaamaan'.

Vuonna 1957 Lennon tapasi Liverpoolissa järjestetyn ulkoilmaesiintymisen jälkeen Paul McCartneyn. Lennon oli vaikuttunut Paul McCartneyn kitaransoittotaidoista sekä siitä, että McCartney pystyi muistamaan Eddie Cochranin "Twenty Flight Rock" kappaleen sanat, ja pyysi tätä liittymään yhtyeeseen. McCartneyn kautta yhtyeeseen liittyi myöhemmin George Harrison.

Seuraavana vuonna Lennon koki elämänsä järkytyksen, kun hänen äitinsä Julia jäi auton alle ja kuoli. Autoa ajanut vapaalla ollut poliisi todettiin oikeudessa syyttömäksi onnettomuuteen, joka oli tapahtunut Julian astuessa pensasaidan sisältä suoraan tiellä ajaneen auton eteen.^[2] Usein julkisuudessa on kerrottu, että auton ajaja olisi ollut juovuksissa. Äitinsä kuoleman seurauksena Lennonista tuli hyvin katkera ja vihainen. George-setä, joka oli hänen isähahmonsa, kuoli myös Johnin kouluvuosina.

Johnin läheiset muistelevat, että Johnin piti aina saada olla pomo kaikessa. Lapsenakin, kun hän leikki jotain ystäviensä kanssa, hänen piti aina saada päättää leikki ja kuka hän itse siinä on. Tämä piirre säilyi Lennonissa pitkään.

[muokkaa] Taideopisto

Lennon kävi taidepainotteisen oppikoulun loppuun, mutta reputti loppukokeissa eikä saanut koulusta päästötodistusta. Hän pääsi kuitenkin piirustusnäytteiden perusteella taideopistoon, jossa hän opiskeli muutaman vuoden, mutta ei koskaan valmistunut. Hän asui opiskeluaikoinaan yhdessä Stuart Sutcliffen kanssa.

Opiskelukaveri Helen Andersonille John kertoi luottamuksellisesti rakkausjutuistaan. Hän oli kärsivällinen kuuntelija, ja hän ihaili Lennonin nokkeluutta. Koska heidän välillään ei koskaan näkynyt merkkiäkään siitä, että heistä voisi tulla rakastavaisia, hänestä tuli Johnin ystävä ja uskottu. Johnin ja Helenin ystävyys sinetöityi, kun John toi aina hänelle housunsa, joihin hän kavensi muodinmukaiset pillilahkeet.

Opettajille Lennon oli kiusankappale. Myös monet opiskeluun vakasti suhtautuneet opiskelijat vierastivat oudosti pukeutuvaa teddypoikaa ja hänen välinpitämätöntä käytöstään. Lennon vähät välitti. Hänellä oli oma jenginsä. Lennon huomasi jo teini-iässä, mikä oli yksi hänen viehättävimmistä ominaisuuksistaan, jos hän oli pahassa pulassa. Hän onnistui aina naurattamaan omalla julmalla, muita säälimättömällä huumorillaan. Monet koulun tytöt olivat ihastuneet häneen.

[muokkaa] Cynthia Powell

Pääartikkeli: Cynthia Lennon

John alkoi seurustella Cynthia Powellin kanssa taideopistossa ensimmäisen lukuvuoden loppupuolella. Cynthia oli ollut ihastunut Johniin jo pitkään. Johnin ja Cynthian suhde vakavoitui muutamassa viikossa. Hoylaken hienostoalueella ankarassa kurissa kasvaneen tytön ja teddypojan romanssi herätti huomiota, eikä monikaan uskonut sen kestävän pitkään.

Lopulta John ja Cynthia eivät olleet erossa toisistaan juuri lainkaan. Koska John oli hyvin mustasukkainen, hän vaati Cynthiaa lähtemään kotiinsa Hoylakeen vasta 23.47 junalla, jottei hän tapaisi muita poikia enää illalla. Joskus John ja Cynthia viettivät yön Stuart Sutcliffen luona. John keksi sanoa Mimi-tädilleen, että Quarrymen soittaisi liian kaukana, jotta hän ehtisi kotiin yöksi. Cynthia taas sanoi yöpyvänsä erään ystävänsä luona Liverpoolissa.

Johnilla oli ollut suhteita moniin muihin tyttöihin ennen Cynthiaa. Vuonna 1960 Johnin yhtye, joka oli nyt nimeltään Beatles, lähti Hampuriin tarkoituksenaan olla siellä muutama kuukausia esiintymässä. Kaikki bändin jäsenet olivat innoissaan, mutta Johnia ja Cynthiaa harmitti, kun he joutuivat olemaan erossa toisistaan niin kauan. Cynthia pelkäsi, että John tapaisi Hampurissa jonkun toisen tytön. Cynthia päätti ottaa valokuvan itsestään hienoimmassa puvussaan ja lähetti sen Johnille ja ajatteli näin estävänsä hankaluudet. Johnilta tuli postikortteja joka viikko.

Cynthia oli iloinen, kun John viimein palasi Hampurista. Mutta 1962 tapahtui jotain, joka vaikutti paljon Johnin ja Cynthian elämään: Cynthia oli tullut raskaaksi. Cynthia ja John pelästyivät, miten he kertoisivat asian Cynthian vanhemmille ja Johnin Mimi-tädille. He eivät olleet huolehtineet kunnolla ehkäisystä. John sanoi saatuaan tietää uutisen: "Älä huoli, Cyn. Me mennään naimisiin." Johnia ei oikeastaan huvittanut mennä vielä naimisiin, mutta se oli pakko tehdä lapsen vuoksi. Hän puhui ongelmastaan manageri Brian Epsteinille, ja Epstein lupasi järjestää asian. Epstein järjesti häät ja illallisen samassa ravintolassa, missä Johnin vanhemmatkin olivat juhlineet naimisiinmenoaan, ja Epstein antoi Johnin ja Cynthian käyttöön omistamansa kerrostalohuoneiston.

[muokkaa] The Silver Beetles ja Hampurin vuodet

1960-luvun alussa Lennon, McCartney ja Harrison alkoivat tosissaan panostaa muusikon uraan. Hampurissa jokailtaiset ja monia tunteja kestäneet keikat hioivat yhtyeen soittotaidon ammattimaiseksi. Stuart Sutcliffe jätti yhtyeen ja jäi Hampuriin uuden tyttöystävänsä Astrid Kircherrin kanssa. Vuosi myöhemmin Stuart Sutcfliffe kuoli aivoverenvuotoon. Vasta 22-vuotiaana Lennon oli menettänyt sekä äitinsä, isäpuolena toimineen 'George-sedän' että parhaan ystävänsä.

Liverpoolissa Beatles kasvatti suosiotaan ja herätti paikallisen levykaupan pitäjän Brian Epsteinin mielenkiinnon. Epstein näki Beatlesin ensimmäistä kertaa The Cavern Clubissa ja huomasi heti heissä olevan ainesta. Epstein yritti saada bändille sopimusta lontoolaisten levy-yhtiöiden kanssa, mutta se oli vaikeaa. Lopulta hän onnistui hankkimaan yhtyeelle koelaulutilaisuuden EMI:lle. Koesoittoa valvoi tuottaja George Martin, joka piti persoonallisista nuorukaisista ja suostui tuottamaan heidän levynsä. Epsteinistä tuli The Beatlesin manageri.

[muokkaa] Singlelistojen huipulle

The Beatles nousi nopeasti Britannian singlelistojen huipulle pophiteillään, jotka vetosivat ikätovereihin ja nuorempiin. Keväällä 1963 syntyi Lennonin ensimmäinen lapsi Julian Lennon, jonka kummisedäksi tuli Brian Epstein. Yhtyeen suosio levisi ympäri maailmaan, vuonna 1964 myös Yhdysvaltoihin. Suosio saavutti hysteerisiä piirteitä; alettiin puhea "beatlemaniasta".

Beatlemanian ensimmäiset vuodet olivat yhtyeelle hienoa aikaa, mutta pian Lennon koki suuren suosion myös rasittavaksi. Konsertit olivat huutomyrskyjä, joissa bändi ei enää kuullut edes omaa soittoaan. Näihin aikoihin Lennon alkoi kirjoittaa henkilökohtaisempia kappaleita, kuten muun muassa I'm A Loser, Help! ja In My Life. Tähän vaikutti osittain Bob Dylanin musiikki ja eräs musiikkitoimittaja, joka kysyi Lennonilta, miksei hän kirjoita kappaleita omasta elämästään.

Vuonna 1966 Lennonin aiemmin eräälle englantilaiselle lehdelle antama haastattelu, jossa hän totesi Beatlesin olevan suositumpi nuorten keskuudessa kuin Jeesus, nosti myrskyn Yhdysvalloissa. Britanniassa kommenteista ei ollut välitetty, mutta umpimielisessä ja varovaisessa Amerikassa Beatlet saivat tappouhkauksia, heidän levyjään ja kuviaan poltettiin, ja heitä haukuttiin julkisesti mm. kommunisteiksi ja saatananpalvojiksi. Erityisesti Yhdysvaltain fundamentalistiset kristityt ja rotusortoa kannattava Ku Klux Klan -järjestö olivat suunniltaan, jälkimmäinen jopa siinä määrin, että aikoi keskeyttää Beatlesin keikan Yhdysvalloissa.

Tilanne rauhoittui Lennonin pyydettyä avoimesti anteeksi puheitaan sanoen, että ne oli irrotettu asiayhteydestään ja ettei hänellä ole mitään kristinuskoa eikä Jeesusta vastaan. Anteeksipyyntö hyväksyttiin, mutta tapauksesta koitui myös jälkiseuraamuksia – esimerkiksi Lennonin mielipiteisiin ja lausuntoihin alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Vatikaanivaltio antoi sanomiset anteeksi vasta vuonna 2008, Lennonin oltua kuollut jo 28 vuotta.

Kaoottiset konsertit ja Jeesus-kommentin nostama vihamielisyys olivat molemmat vaikuttamassa siihen, että Beatles lopetti keikkailun kokonaan. Vaikuttavana tekijänä oli bändin itsensä mukaan myös se, että yhtye katsoi musiikillisen kehityksen vaativan tiiviimpää keskittymistä studiotyöskentelyyn. Vuoden 1966 lopulla oli epäselvää jatkaisiko Beatles enää toimintaansa ollenkaan.^lähde? Yhtyeen jäsenet aloittivat omia sooloprojektejaan. Lennon löysi itselleen työtä näyttelijänä.

[muokkaa] The Beatlesin viimeiset vuodet

Lennon lähti Espanjaan filmaamaan elokuvaa How I Won The War. Siellä ollessaan hän kirjoitti laulun Strawberry Fields Forever, jossa hän käsitteli Jeesus-kommenttinsa aiheuttamia tuntoja.^lähde? Hänestä tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt mitä hän oli halunnut sanoa, mutta kuten laulussakin sanotaan: "but it all works out, it doesn't matter much to me" (mutta kaikki selviää, minua se ei juuri liikuta). Vuonna 1967 ilmestyi Beatlesin vallankumouksellinen albumi Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band. Vuoden 1967 kesä tultiin myöhemmin tuntemaan nimellä "summer of love" ja Lennonin säveltämä All You Need Is Love sai ensi-iltansa BBC:n Our World -lähetyksessä, jota katsoi 360 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa.

Beatlet tutustuivat myös intialaiseen guruun Marashishiin ja matkustivat hänen luokseen Intiaan meditoimaan. Heidän siellä ollessaan yhtyeen manageri Brian Epstein kuoli. Lennon itse sanoi, että silloin hänestä tuntui, että yhtyeen taru oli lopussa. Hänellä ei ollut kuvitelmia siitä, että yhtye pystyisi itse hoitamaan taloudellisia asioita. Managerin kuoltua McCartney yritti ottaa yhtyeen asioita hoidettavakseen, mikä ärsytti erityisesti Lennonia mutta myös Harrisonia. McCartney ehdotti yhtyeen uudeksi managariksi appeaan, mutta muut Beatlet (erityisesti Lennon) halusivat manageriksi Allen Kleinin.

Seurauksena oli riitoja, jotka pahenivat seuraavan albumin (White Album) levytyksissä. Yhtyeen jäsenet eivät albumia levytettäessä työskennelleet enää yhtä tiiviisti toistensa kanssa, ja joillakin White Albumin kappaleilla jopa esiintyy vain yksi beatle.

[muokkaa] Yoko Ono ja The Beatlesin hajoaminen

9. päivä marraskuuta 1966 John tapasi avantgarde-taiteilija Yoko Onon. Tapaaminen johti myöhemmin seurustelusuhteeseen ja Lennonin eroon vaimostaan Cynthiasta. Pian Yokosta ja Johnista tuli erottamattomat, ja Beatlesin levytyssessioissakin Yoko oli tästä lähin aina Johnin vieressä. Tämä loi lisää kitkaa yhtyeen sisälle. Lennon vaati myös kokeilevimpien kappaleiden (Revolution #9) julkaisemista Beatles-levyillä. McCartney on myöhemmin todennut, että hänkin oli melkoisen kokeileva tuolloin, mutta McCartneylla ei kuitenkaan ollut rohkeutta julkaista teoksiaan, toisin kuin Lennonilla – murskakritiikistä huolimatta. Lennonista alkoi myös tuntua, että hän oli kasvanut ulos Beatles-imagostaan, ja hän ilmoitti vuonna 1969 muille Beatleille lähtevänsä yhtyeestä. Julkisuudessa eroamisestaan Beatlesista ilmoitti kuitenkin ensimmäisenä McCartney. Lennon vietti häämatkansa "markkinoimalla" rauhaa tilaisuuksissa, jotka tunnettiin nimellä "Bed-In".

[muokkaa] Soolouralle

Lennonin kolme ensimmäistä sooloalbumia olivat yhdessä Yoko Onon kanssa tehdyt Two Virgins, Life With The Lions ja The Wedding Album. Ne olivat lähinnä kokeilua erilaisilla oudoilla äänillä ja luupeilla. Tämä sai jotkut Beatles-fanit vieraantumaan Lennonista, mikä taisi olla Lennonin tarkoituskin.^lähde? Hän halusi hengähdystauon beatlemanialta. Toisaalta tämä vahingoitti Lennonin kaupallista mainetta, mutta lisäsi taiteellista.

Ennen The Beatlesin virallista hajoamista julkaistiin myös livealbumi Live Peace in Toronto 1969. Vuonna 1969 ilmestyi Lennonin ensimmäinen soolosingle "Give Peace A Chance", jonka esittäjäksi oli merkitty Plastic Ono Band. Lennon aloitti myös niin sanotun primaaliterapian (primal therapy) Arthur Janovin johdolla. Terapian vaikutukset kuuluivat Lennonin ensimmäisellä The Beatlesin virallisen hajoamisen jälkeisellä soololevyllä Plastic Ono Band, joka ilmestyi vuonna 1970. Monissa albumin kappaleissa Lennonin laulu muistuttaa huutoterapiaa. Albumin kappaleet käsittelivät lapsuuden ja Beatlemanian traumoja, kuten terapiakin. Yokon opastuksella Lennon alkoi kiinnostua jälleen muista taidemuodoista. Plastic Ono Band -albumia pidetään nykyään Lennonin taiteellisena täysosumana ja rehellisenä kuvauksena taiteilijan senhetkisestä elämäntilanteesta. "God"-kappaleessa Lennon luettelee ne asiat, joihin hän ei enää usko. Näitä ovat muun muassa Dylan, Kennedy, Jeesus, Elvis ja The Beatles. Kappale loppuu sanoihin: "The dream is over". Toinen albumin tunnettu kappale on Dylan-vaikutteinen "Working Class Hero". Kappale herätti pientä kohua sillä siinä käytettiin kirosanaa 'fuck' kahdesti, joka ei ollut kyseisenä aikana normaalia popmusiikissa. Levy-yhtiö meinasi jopa sensuroida kyseisen kielenkäytön myös kappaleesta, mutta myöhemmin ainoastaan albumin sisäkannen lyriikoissa kyseinen sana oli sensuroitu asteriskilla.

Vuonna 1971 ilmestyi Lennonin kaupallinen täysosuma eli Imagine-laulu, jonka on ehkä tunnetuin Lennonin soolovuosien kappale. Idean lauluun Lennon oli saanut Yokon runosta, jonka rivit alkavat sanalla "imagine...". 1971 ilmestyi myös samanniminen albumi. Samana vuonna ilmestyi myös Lennonin jouluklassikko Happy Xmas (War Is Over!). (Tosiasiassa kappale on kopio Stewball-nimisestä kappaleesta. Sitä ovat esittäneet mm. Peter, Paul & Mary sekä Joan Baez. Välillä laulu on merkitty trad., välillä eri nimillä ja alkuperä jopa 1900-luvun alkuun.) Vuoden lopussa Lennon muutti Yokon kanssa New Yorkiin, eikä enää koskaan palannut Englantiin.

Vuonna 1972 Lennon osallistui moniin Vietnamin sodan vastaisiin ja naisten tasa-arvoa kannattaviin mielenosoituksiin. Saman vuonna ilmestyi hyvin poliittinen albumi Sometime In New York City. Lennonin kanta Vietnamin sotaan sai Richard Nixonin hermostumaan, ja FBI alkoi salakuunnella ja varjostaa tähteä. Lennon haluttiin saada karkotetuksi Yhdysvalloista. Suunnitelma epäonnistui, ja vuonna 1975 lukuisten karkotusoikeudenkäyntien jälkeen Lennon sai pysyvän oleskeluluvan USA:han.

Vuosi 1973 merkitsi Lennonin ja Yokon suhteessa välirikkoa, joka johti Lennonin 18 kuukauden mittaiseen "kadonneeseen viikonloppuun" Los Angelesissa. Tänä aikana Lennon teki albumit Mind Games ja Walls and Bridges, joista jälkimmäisen albumin "Whatever Gets You Thru The Night" -kappale oli Lennonin ensimmäinen soolouran ykköshitti USA:ssa 1974. Elton John soittaa raidalla sähköpianoa. Tähän ajanjaksoon sisältyi myös paljon juhlia ja ryyppäämistä muun muassa Harry Nilssonin, Ringon, Keith Moonin ja Mick Jaggerin kanssa. Toisaalta tämä oli myös hänen soolouransa tuotteliainta aikaa. Myös osa vuonna 1975 ilmestyneestä Rock'n'roll -albumista äänitettiin tänä aikana. Albumi sisältää muun muassa Lennonin unohtumattomat tulkinnat kappaleista "Stand By Me" ja "Be Bop a Lula". Albumin tuottajana oli levytysten alkuvaiheessa Phil Spector.

Marraskuussa 1974 Elton John kutsui Johnin esiiintymään New Yorkin Madison Square Gardenissa konsertissa, jonka yleisössä istui Lennonin tietämättä myös Yoko. Konsertin jälkeen Yoko tuli Johnin luo takahuoneeseen ja näin kaksikko palasi yhteen. Seuraavana vuonna syntyi Lennonin toinen lapsi, Sean (Lennonin 35-vuotispäivänä 9.10.1975). Pojan syntymän jälkeen Lennon päätti omistautua lapselleen ja vetäytyi julkisuudesta viideksi vuodeksi. Tähän ajanjaksoon sisältyy matkustelua muun muassa Etelä-Afrikkaan, Singaporeen ja Bermudalle. Vuonna 1977 Lennonit asuivat viisi kuukautta Japanissa.

[muokkaa] Paluu julkisuuteen ja kuolema

Lennon täytti 40 vuotta 9. lokakuuta 1980. Samaan aikaan hän julkaisi comeback-albuminsa, joka kantoi nimeä Double Fantasy. Tällä levyllä puolet lauluista on Johnin ja puolet Yokon tekemiä. Lennon palasi julkisuuteen optimistisena ja haaveili tulevaisuudesta ja kiertueista. Beatles-vuosista oli myös jäljellä enää hyvät muistot, ja välit entisiin bändikavereihin olivat parantuneet. Aika oli parantanut haavat. Albumin julkaisun jälkeen Lennon siirtyi takaisin studioon äänittämään jo seuraavaa albumiaan. Tarkoituksena oli julkaista vielä yksi albumi Double Fantasyn jatkeeksi ja lähteä sen jälkeen kiertueelle. Joulukuun 8. päivä muutti kaiken.

Entinen Beatles-fani Mark Chapman oli oleskellut Lennonin Dakota-rakennuksen läheisyydessä jo kaksi viikkoa. Lennonin lähtiessä studiolle Chapman pyysi nimikirjoituksen Double Fantasy -albumiinsa. Viisi tuntia myöhemmin n. klo 22.49 Lennon palasi studiosta ja Chapman odotti porttikäytävän varjossa.

Johnin käveltyä ohi Chapman huusi hänen peräänsä "Mister Lennon?". Kun John kääntyi katsomaan, Chapman ampui viisi luotia häntä kohti. Luodit osuivat selkään ja käsivarteen. John Lennonin viimeiset sanat olivat "I'm shot". Lennon kuoli verenhukkaan Rooseveltin sairaalassa. Dakotan vahtimestari Jay Hastings korjasi talteen Johnin kasettinauhurin, jonka hän oli kaatuessaan pudottanut. Yoko Ono otti myöhemmin haltuunsa Johnin veriset silmälasit.

Samana iltana uutinen Lennonin kuolemasta järkytti ympäri maailmaa tavalla, jolle vertailukohdaksi kelpaa presidentti Kennedyn murha 17 vuotta aikaisemmin. Lennon polttohaudattiin paria päivää kuolemansa jälkeen. Paikalla oli vain hänen lähipiirinsä: Yoko ja Sean sekä Julian. On kohtalon ivaa, että Double Fantasyn viimeisen kappaleen nimi on Hard Times Are Over.

»Minun piti kertoa Seanille tapahtuneesta. Hän kysyi että miksi Chapman oli murhannut Johnin, vaikka hän piti Johnista. Vastasin että hän saattoi olla jollakin tavalla häiriintynyt. Sean sanoi, että heidän pitäisi ottaa selvää oliko mies häiriintynyt vai tappanut Johnin tarkoituksella. Sanoin että siitä päättää tuomari. Sean kysyi: 'mikä niistä – koripallotuomari vai jalkapallotuomari?'. Sean itki myöhemmin isänsä kuolemaa. Hänen kesti kauan toipua tästä kaikesta»
(Yoko Onon haastattelusta )

[muokkaa] Kunnianosoituksia

Seuraavien vuosien aikana Lennonille järjestettiin muistokonsertit Yhdysvalloissa (jossa ne jostain syystä eivät olleet menestys), Britanniassa ja Neuvostoliitossa. Näihin tapahtumiin Johnin entiset muusikkoystävät lähettivät tribute-versioita hänen kappaleistaan videoina. Näin teki muun muassa Paul McCartney.

Monet artistit ovat luoneet menestyksekkäitä kunnianosoituksia Lennonin muistoksi. Ensimmäisiin kuului George Harrisonin hyväntuulinen "All Those Years Ago", jossa George muisteli korvaamatonta työkaveriaan. Kappaleessa soittavat myös Ringo Starr ja Paul McCartney. Seuraavaksi ilmestyi Johnin ja Yokon Sean-pojan kummisedän Elton Johnin kappaleet "Empty Garden (Hey Hey John)" ja "The Man Who Never Died". Kuuluisimpia Johnia muistelevista kappaleista oli Paul McCartneyn haikea "Here Today". Myös Queenin "Life Is Real (Song For Lennon)" on kunnianosoitus Lennonille.

Yoko Ono julkaisi hänen ja Lennonin kesken jääneen albumin Milk And Honey, joka sisältää muun muassa kappaleet "Borrowed Time" ja "I'm Stepping Out". Eräänlaisena "epävirallisena" Lennon-tribuuttina voidaan pitää hänen poikansa Julian Lennonin läpimurtosingleä, etäisestä isä–poika-suhteesta innoituksensa ammentanutta laulua "Too Late For Goodbyes". Julian ja John olivat vain hieman ennen Johnin kuolemaa löytäneet toisensa uudelleen.

Suomalaisessa musiikintuotannossa Lennonia muistaa J. Karjalainen vuonna 1982 ilmestyneessä kappaleessaan "Hyvästi John Lennon", samoin kuin myös Kari Peitsamo kappaleissaan "Lennon elää" ja "Lennon elää osa 2".

John Lennonin muistoa on muistettu ympäri maailmaa myös muunlaisin keinoin. Esimerkiksi Johnin entinen koulu Liverpoolissa on nimetty hänen mukaansa, samoin kuin Liverpoolin lentokenttä, jossa, kuten myös The Cavern Clubin edustalla sekä Kuubassa, on täysikokoinen Lennon-patsas.

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Studioalbumit

• John Lennon/Plastic Ono Band (1970)
• Imagine (1971)
• Some Time in New York City (Yoko Onon kanssa,1972)
• Mind Games (1973)
• Walls and Bridges (1974)
• Rock 'n' Roll (1975)
• Double Fantasy (Yoko Onon kanssa,1980)
• Milk and Honey (Yoko Onon kanssa, postuumi,1984)

[muokkaa] Livealbumit

• Live Peace in Toronto 1969 (1969)
• Live in New York City (postuumi, 1986)

[muokkaa] Lennonin säveltämiä Beatles-kappaleita

Lennon ja McCartney olivat sopineet Beatlesin alkuvuosina, että heidän kappaleidensa tekijöiksi merkitään aina Lennon/McCartney riippumatta siitä, kumpi kappaleen oli tehnyt. Vain osa yhtyeen alkuaikojen kappaleista (kuten "She Loves You" ja "I Want to Hold Your Hand") on sävelletty kokonaan yhteistyössä. Useimmat kappaleet on tehnyt pääasiassa jompikumpi, kuitenkin siten ne että ne on yleensä viimeistelty yhdessä. Jotkut Lennon/McCartney-sävelmistä on kuitenkin täysin itsenäisesti tehtyjä.

Seuraavassa listassa on Lennonin tunnetuimpia Beatles-sävellyksiä:^[3]

• The Ballad Of John And Yoko
• Because
• Don't Let Me Down
• Strawberry Fields Forever
• Day Tripper
• I Feel Fine
• Across The Universe
• Come Together
• I Want You (She's so Heavy)
• All You Need Is Love
• Happiness Is A Warm Gun
• Revolution
• Lucy in the Sky with Diamonds
• Nowhere Man
• Norwegian Wood
• Help!
• Ticket to Ride
• Girl
• A Hard Day's Night
• The Continuing Story of Bungalow Bill
• Yer Blues
• Tomorrow Never Knows
• In My Life
• I Am The Walrus

[muokkaa] Kirjat

• John Lennon panee omiaan (John Lennon In His Own Words 1964, suom. Anselm Hollo 1964)
• Hispanialainen jakovainaa (Spaniard In The Works 1965, suom. Anselm Hollo 1966)

[muokkaa] Lähteet

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteet, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

• Coleman, Ray: John Lennon : täydellinen elämäkerta, Kustannus Oy Jalava, 2005
• Barry Miles: Eilinen / Paul McCartney, Kustannus Oy Jalava, 2002

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• John Lennon virallinen sivusto
• BBC - John Lennon
• John Lennon Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Philip Norman: John Lennon, alkuteos: John Lennon, The Life, suom. J. Pekka Mäkelä, WSOY, 2008