John Lennon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Lennon
John Lennon 1964 001 cropped.png
John Lennon (1964)
Syntynyt 9. lokakuuta 1940
Kuollut 8. joulukuuta 1980 (40 vuotta)
Kotipaikka Liverpool, Englanti
Aktiivisena 1957–1975, 1980
Tyylilajit Rock
Pop
Psykedeelinen rock
Pop rock
Soittimet Kitara, kosketinsoittimet, banjo, basso, tamburiini, huuliharppu
Yhtyeet The Beatles (komppikitara)
Plastic Ono Band (koskettimet, komppikitara)
Levy-yhtiöt EMI
Nimikirjoitus


Firma de John Lennon.svg


John Winston Ono Lennon, MBE (9. lokakuuta 1940, Liverpool, Iso-Britannia8. joulukuuta 1980, New York, New York) oli brittiläinen laulaja, lauluntekijä ja muusikko. Lennonia pidetään yhtenä rock-musiikin historian merkittävimmistä henkilöistä.

Lennon oli kaikkien aikojen menestyneimmän rockyhtyeen The Beatlesin perustaja ja keulahahmo yhdessä Paul McCartneyn kanssa 1960-luvulla. Soolourallaan 1960-luvun lopulta 1970-luvun puoliväliin hän oli poliittisesti aktiivinen ja osallistui rauhanliikkeeseen yhdessä vaimonsa Yoko Onon kanssa. Lennon murhattiin vuonna 1980 juuri kun hän oli tekemässä paluuta musiikkiin viiden vuoden tauon jälkeen.

Lennonin soolotuotannon arvostetuimpia albumeja ovat John Lennon/Plastic Ono Band ja Imagine, ja hänen soolouransa kappaleista tunnetuimpia ovat muun muassa ”Imagine”, Give Peace a Chance, Working Class Hero ja Jealous Guy. Hän myös teki monet The Beatlesin tunnetuimmista kappaleista.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Winston Lennon syntyi 9. lokakuuta 1940 Liverpoolissa yönä jona Luftwaffe teki Liverpooliin ilmahyökkäyksen[1]. Hän sai ensimmäisen etunimensä isoisänsä mukaan ja toisen nimensä pääministeri Winston Churchillin mukaan. Lennonin isänpuoleinen suku oli tullut Irlannista Liverpooliin 1800-luvun puolivälissä ja oli alkuperäiseltä nimeltään O’Leannain. Lennonin isä Alfred ”Freddie” Lennon oli laivastuertti ja äiti Julia oli työskennellyt elokuvateatterissa tavatessaan Freddien. Pian häiden jälkeen Freddie lähti merille pitkäksi aikaa ja parin avioliitto alkoi rakoilla. Julia sai toiselle miehelle tyttären, joka annettiin adoptoitavaksi Norjaan. Sen jälkeen Julia tapasi John ”Bobby” Dykinsin, jonka kanssa hän muutti yhteen. Aviottomassa suhteessa elävä ja ahtaasti asuva Julia joutui luopumaan Johnin huoltajuudesta, ja Julian sisar Mary Smith, ”Mimi-täti”, otti Johnin vastuulleen yhdessä maitotilallisen George-miehensä kanssa.[2]

Freddy palasi lopulta meriltä ja otti viisivuotiaan Johnin päiväksi mukaansa Blackpooliin, tarkoituksenaan kuitenkin häipyä hänen kanssaan Uuteen-Seelantiin. Vaikka John viihtyikin isänsä seurassa, hän ei kuitenkaan dramaattisen huoltajuusriidan jälkeen lopulta halunnut jättää äitiään, vaan palasi tämän kanssa takaisin Mimin luokse.[3]

Johnin lapsuudenkoti Mendips osoitteessa 251 Menlove Avenue.

Johnin lapsuus oli idyllistä ja materiaalisesti turvattua aikaa. Mimi ja George asuivat mukavasti ja pitivät pojasta hyvää huolta, vaikka Mimi pitikin kotona tiukkaa kuria.[4] Mimi-täti oli aina Johnille hyvin läheinen ja tärkeä ihminen. Myös Mimin mies, Johnia hemmotteleva George oli pojalle läheinen: hän kylvetti Johnia, luki hänelle iltasatuja ja opetti hänet lukemaan sanomalehdestä kirjain kirjaimelta kun John oli neljä- ja puolivuotias. Tämä tapa oppia lukemaan saattoi vaikuttaa siihen, että John oli intohimoinen sanomalehtien lukija koko elämänsä ajan ja sai idean moniin kappaleisiinsa sanomalehtien artikkeleista.[5] Lähistölle muuttaneet Julia ja Bobby olivat myös tiiviisti mukana Johnin elämässä, ja heidän kahdesta tyttärestään Juliasta ja Jacquista tuli Johnille rakkaat pikkusiskot.[6]

John kärsi lapsena kuitenkin ulkopuolisuuden tunteesta, mikä näkyi hänessä usein väkivaltaisuutena ja verbaalisena julmuutena.[1] Hän oli kapinallinen lapsi eikä kaihtanut tappeluita[7][8]. Hänen piti myös aina saada päättää omat leikkinsä ja johtaa omaa poikaporukkaansa[9].

John oli jo varhain kiinnostunut piirtämisestä, ja hän herättikin koulussa huomiota piirustustaidoillaan. Hänen suosikkikirjansa lapsena oli Liisa Ihmemaassa.[7]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansakoulussa John oli keskinkertainen oppilas. Hän kuitenkin selvisi oppikoulun pääsykokeesta, jota pidettiin melko vaativana. Sen jälkeen hänen koulumenestyksensä laski jyrkästi vuosi vuodelta. Oppikouluvuosina John oli tottelematon lapsi, jota ei koulunkäynti kiinnostanut, vaikka opettajat pitivät häntä älykkäänä ja luovana persoonana. Hänellä on kerrottu olleen outo ja ilkikurinen huumorintaju, ja hän häiritsi oppitunteja erikoisilla tavoilla.[10]

Vuonna 1956 Bill Haley ja Elvis Presley toivat rock'n'rollin Englantiin, ja etenkin Elvis mullisti Lennonin elämän kokonaan[11]. Uudesta musiikista innostuneena Lennon perusti koulukavereidensa kanssa The Quarrymen -nimisen yhtyeen, johon liittyivät myöhemmin Paul McCartney ja George Harrison. Johnin äiti, joka oli lähes yhtä kiinnostunut tästä uudesta musiikkilajista kuin John itse, tuki Johnin musiikkiharrastusta varauksetta – päinvastoin kuin Mimi-täti. Mimi myös sanoi Johnille: ”Kyllähän kitaransoitto harrastuksesta käy, mutta et sinä ikinä tule sillä elantoasi tienaamaan”.[12]

George kuoli yllättäen vuonna 1955 ja 15-vuotias John menetti näin isäpuolensa[1]. Äiti Julia, josta oli tullut entistä tärkeämpi osa 17-vuotiaan Johnin elämää, kuoli vuonna 1958 astuessaan kotinsa lähellä kaistoja erottavan pensasaidan sisältä suoraan tiellä ajaneen auton eteen. Autoa ajanut vapaalla ollut poliisi todettiin oikeudessa syyttömäksi onnettomuuteen. John piilotti surunsa vaikenemalla ja pakeni tuskaa ryhtymällä juomaan.[13]

Taideopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lennon reputti taidepainotteisen oppikoulun loppukokeissa eikä saanut koulusta päästötodistusta. Hän pääsi kuitenkin piirustusnäytteiden ja oppikoulun rehtorin suositusten ansiosta Liverpoolin taidecollegeen vuonna 1957.[14] Siellä hän tutustui Stuart Sutcliffeen, josta tuli hänen paras ystävänsä, ja Cynthia Powelliin, jonka kanssa hän alkoi seurustella[15]. The Quarrymen ja rock'n'roll veivät kuitenkin Lennonin ajasta yhä suuremman osan, ja hän tiesi jo, ettei taiteesta tulisi hänelle ammattia. Lennon ystävystyi Paul McCartneyn kanssa ja pojat viettivät paljon aikaa yhdessä lintsaten tunneilta Paulin kotiin soittamaan ja kirjoittamaan lauluja yhdessä.[16]

Vuonna 1959 Lennon muutti Stuartin kämppäkaveriksi tämän pieneen asuntoon. Hän oppi Stuartilta taidemaalausta ja otti Stuartin vastapalvelukseksi The Quarrymeniin, vaikka Stuartin soittotaidot olivatkin vaatimattomat. Samalla hän jatkoi yhdessä soittamista McCartneyn kanssa ja sopi hänen kanssaan jo tuolloin, että kaikkiin heidän tekemiinsä lauluihin merkittäisiin tekijöiksi aina Lennon–McCartney.[17]

Cynthia Powell[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Cynthia Lennon
Cynthia Lennon 1960-luvulla.

Lennon alkoi seurustella Cynthia Powellin kanssa taideopistossa ensimmäisen lukuvuoden loppupuolella. Johnin ja Cynthian suhde vakavoitui muutamassa viikossa. Hän tapaili edelleen muitakin tyttöjä, mutta Cynthialle riitti se, että John antoi hänelle kaiken huomionsa heidän ollessaan kahden. He viettivät iltojaan ja öitään kahdestaan Stuart Sutcliffen asunnossa ja salasivat suhteensa vanhemmiltaan. Hoylaken hienostoalueella kasvaneella Cynthialla oli vaikutus Johnin pukeutumiseen, sillä John alkoi luopua teddytyylistään ja siirtyi käyttämään kaulaliinaa, tavallisia vaatteita ja alkoi kammata tukkansakin perinteisemmin.[18] John ja Cynthia menivät kihloihin ja tutustuivat lopulta toistensa vanhempiin; John ei kuitenkaan tullut toimeen Cynthian äidin kanssa, joka olisi halunnut tyttärensä löytävän jonkun siistimmän[19].

Vuonna 1960 Lennon lähti Hampuriin yhtyeensä kanssa, joka oli jo vaihtanut nimekseen The Beatles, ja vietti siellä kaksi vuotta. Hän ja Cynthia pitivät toisiinsa tiiviisti yhteyttä kirjeitse koko ajan.[20] Lennonin palattua lopullisesti Liverpooliin vuonna 1962 Cynthia tuli vahingossa raskaaksi, ja he päättivät mennä naimisiin lapsen vuoksi. Beatlesin manageri Brian Epstein järjesti häät ja illallisen samassa ravintolassa, missä Lennonin vanhemmatkin olivat juhlineet naimisiinmenoaan ja antoi Johnin ja Cynthian käyttöön omistamansa kerrostalohuoneiston. Keväällä 1963 syntyi Lennonin ensimmäinen lapsi Julian Lennon.[21] Lennon oli tuolloin jo tunnettu rocktähti, ja Epsteinin kehotuksesta hän pyrki salaamaan vaimonsa raskauden ja avioliittonsa faneiltaan. Hän myös lähti heti häidensä jälkeen konserttikiertueelle.[22]

The Beatles[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: The Beatles

John Lennon oli The Beatlesin johtaja, ja yhtyeen nimeksikin ehdotettiin aluksi Lennonin nimen mukaan "Long John Silver". Sanavalmis Lennon itse keksi nimeksi The Beatles Sutcliffen ehdottaman Beetles-nimen muunnoksena.[23]

1960-luvun alussa Lennon, McCartney ja Harrison alkoivat tosissaan panostaa muusikon uraan. Hampurissa jokailtaiset ja monia tunteja kestäneet keikat hioivat yhtyeen soittotaidon ammattimaiseksi. Lennonin paras ystävä Stuart Sutcliffe kuitenkin jätti yhtyeen ja kuoli pian aivoverenvuotoon. Myös Liverpoolissa Beatles kasvatti suosiotaan ja herätti paikallisen levykaupan pitäjän Brian Epsteinin mielenkiinnon. Epsteinista tuli Beatlesin manageri vuonna 1962 ja yhtye sai levytyssopimuksen Parlophonelta, ja samalla rumpali Ringo Starrista tuli yhtyeen neljäs jäsen.[24]

The Beatles Yhdysvalloissa vuonna 1964: John Lennon vasemmalla.

The Beatles nousi vuoden 1963 keväällä Britannian singlelistojen huipulle Lennonin ja McCartneyn tekemillä lauluilla. Yhtyeen suosio levisi ympäri maailman ja vuonna 1964 myös Yhdysvaltoihin. Suosio saavutti hysteerisiä piirteitä – alettiin puhea ”beatlemaniasta”.[24]

Vuoden 1964 albumin A Hard Day's Night kappaleista 10 on Lennonin tekemiä, ja hän oli tuolloin tuotteliammillaan.lähde?

Beatlemanian ensimmäiset vuodet olivat yhtyeelle hienoa aikaa, mutta vuoteen 1965 mennessä Lennon koki suuren suosion myös rasittavaksi. Konsertit olivat huutomyrskyjä, joissa bändi ei enää kuullut edes omaa soittoaan. Lennon kertoi Rolling Stone -lehden päätoimittajalle vuonna 1970 Beatlesin hajoamisen jälkeen: "Koko homma alkoi tuntua paskalta, koska me jouduttiin kuristamaan parin tunnin soittojakso kahdeksikymmeneksi minuutiksi, mistä me oltiin kyllä tavallaan iloisiakin, ja sitten me toistettiin se sama kaksikymmentä minuuttia lavalla joka ikinen ilta. Me kuoltiin silloin muusikkoina." Yhtyeen tilanteeseen turhautunut Lennon alkoi näihin aikoihin kirjoittaa entistä henkilökohtaisempia ja synkempiä kappaleita, kuten "I’m A Loser", "Help!" ja "In My Life". Tähän vaikutti osittain Bob Dylanin esimerkki.[25] Laulustaan "In My Life" Lennon sanoi: "Se oli ensimmäinen laulu, jonka kirjoitin tietoisesti omasta elämästäni. --- Mieleeni alkoi virrata näitä sanoja menneistä ystävistä ja rakkauksista."[26]

Vuonna 1966 Lennon aiheutti myrskyn Yhdysvalloissa sanottuaan englantilaisessa lehtihaastattelussa Beatlesin olevan suositumpi kuin Jeesus: "Kristinuskon aika alkaa olla ohi. Se kutistuu ja katoaa. --- Me ollaan nyt suositumpia kuin Jeesus, enkä minä tiedä kumpi tulee ensin, rock'n'roll vai kristinusko". Britanniassa kommenteista ei ollut välitetty, mutta Yhdysvaltain Etelävaltioissa Beatles sai tappouhkauksia ja heidän levyjään ja kuviaan poltettiin. Lennon pyysi kommenttiaan lopulta vastahakoisesti anteeksi lehdistötilaisuudessa Chicagossa.[27][24]

Kaoottiset konsertit ja Jeesus-kommentin nostama vihamielisyys olivat molemmat vaikuttamassa siihen, että Beatles lopetti Harrisonin ja Lennonin vaatimuksesta keikkailun kokonaan San Franciscon konserttiin 29. elokuuta 1966. Vaikuttavana tekijänä oli myös se, että yhtye katsoi musiikillisen kehityksen vaativan tiiviimpää keskittymistä studiotyöskentelyyn.[28] Samana vuonna Lennon matkusti Saksaan ja Espanjaan filmaamaan elokuvaa Miten voitin sodan (How I Won The War), mutta kokemus ei saanut häntä harkitsemaan näyttelijän uraa[29].

Vuonna 1966 Lennonin LSD:n käyttö alkoi näkyä hänen kokeilevissa sävellyksissään ja sanoituksissaan, kuten kappaleissa "Rain" ja "Tomorrow Never Knows"[30]. Hänen ja McCartneyn musiikilliset tyylit erkaantuivat toisistaan yhä selkeämmin. Lennon uudisti myös ulkonäköään: hän kasvatti viikset ja alkoi käyttää pyöreitä silmälaseja entisten piilolinssiensä sijaan.[24]

Vuonna 1967 ilmestyi Beatlesin vallankumouksellinen albumi Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band, jonka kohokohta oli Lennonin kokeellinen "A Day in the Life".[31] Samana vuonna Beatles esitti Lennonin säveltämän "All You Need Is Love" BBC:n suorassa maailmanlaajuisessa Our World -lähetyksessä.[32]

Lennonin musiikillinen tyyli muuttui vuonna 1967. Hän alkoi tehdä enemmän psykedeelisiä kappaleita kuten Lennonin pojan Julianin piirtämän kuvan innoittama "Lucy in the Sky with Diamonds" ja "Being for the Benefit of Mr. Kite", jotka molemmat olivat Sgt. Pepper -albumilla, sekä kappaleen "I Am the Walrus".lähde?

Beatlet tutustuivat vuonna 1967 intialaiseen guruun Maharishi Mahesh Yogiin ja matkustivat hänen luokseen Intiaan meditoimaan, mitä Lennon saattoi tehdä kahdeksankin tuntia päivässä[33]. Heidän siellä ollessaan yhtyeen manageri Brian Epstein kuoli. Uuden managerin valinnasta oli seurauksena riitoja, jotka pahenivat seuraavan albumin The Beatles (White Album) levytyksissä. Yhtyeen jäsenet eivät albumia levytettäessään työskennelleet enää yhtä tiiviisti toistensa kanssa. Yhtyeen viimeiseksi levyksi jäi Abbey Road.[24]

Lennon joutui vuonna 1969 Skotlannissa auto-onnettomuuteen juuri ennen kun yhtye alkoi levyttää Abbey Roadia ja oli siksi osasta albumin levytyssessioista poissa.[34] Hän kuitenkin osallistui levyn tekoon vahvasti, ja sävelsi albumille mm. rock-klassikon Come Together, psykedeelis-tyylisen ja arvostetun kappaleen Because sekä myös useita lauluja The Beatlesin laulujatkumoon Abbey Road -sikermään. Vuonna 1969 Lennon sai pienen sakkotuomion hasiksen hallussapidosta[35], kun poliisi teki ratsian hänen asuntoonsa. Pian Abbey Roadin julkaisun jälkeen, Lennon ilmoitti vaikean päätöksen The Beatlesin liiketapaamisessa, jossa oli tarkoitus suunnitella tulevia projekteja: hän eroaa ja lopettaa yhtyeen.

Vuonna 1995, 15 vuotta Lennonin kuoleman jälkeen, muut Beatlesin jäsenet levyttivät Lennonin sävellyksen "Free As a Bird" vuodelta 1977. He äänittivät omat laulu- ja soitto-osuutensa Lennonin laulun säestykseksi. Kappale julkaistiin Beatlesin kuusilevyisellä kokoelma-albumilla The Beatles Anthology.[24]

Yoko Ono[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yoko Ono
Lennon ja Ono Bed-In-rauhantapahtumassaan Amsterdamissa 1969.

Marraskuun 11. päivänä 1966 Lennon tapasi avantgarde-taiteilija Yoko Onon tämän taidenäyttelyssä, jonne hän oli uteliaisuuttaan mennyt katsomaan Onon "happeningia". Onon erikoiset taideteokset huvittivat ja kiinnostivat Lennonia, joka piti tapahtumaa "hurahtaneena". Kun Lennon kohtasi Onon galleriassa ensimmäistä kertaa, tämä antoi hänelle lapun, jossa luki vain "HENGITÄ".[36] Vaikka kumpikin oli tahoillaan naimisissa, Ono alkoi kohtaamisen jälkeen pitää yhteyttä Lennoniin kirjeitse ja lähettämällä hänelle kirjojaan. Ono herätti Lennonin mielenkiinnon, ja lopulta Lennon kutsui hänet kotiinsa. He sävelsivät illan aikana yhdessä teoksen "Unfinished Music" ja viettivät yön yhdessä. Aamulla lomalta yllättäen palannut Cynthia Lennon löysi heidät yhdessä keittiön pöydän äärestä.[37] Tapahtuma johti Lennoneiden jo etäisten välien kylmenemiseen entisestään, ja pian John haki avioeroa. Asumuseropäätös tuli voimaan marraskuussa 1968, kun Ono oli alkanut odottaa lasta Lennonille. Julian-pojan huoltajuus annettiin Cynthia Lennonille. Cynthia kertoo ymmärtäneensä aina, että John ja Yoko olivat sukulaissieluja, jotka kuuluivat yhteen.[38]

Lennon ja Ono vihittiin 20. maaliskuuta 1969 Gibraltarilla. Kuukautta myöhemmin Lennon otti toiseksi etunimekseen Ono. Hän olisi halunnut luopua kokonaan Winston-nimestään, sillä se toi mielleyhtymiä sotaan, Brittiläiseen imperiumiin ja yläluokkaan, mutta nimestä luopuminen ei ollut mahdollista. Lennonin nimeksi tuli siten virallisesti John Winston Ono Lennon, mutta yksityisesti John Ono Lennon.[39]

Beatlesin hajoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johnista ja Yokosta oli tullut erottamattomat, ja Beatlesin levytyssessioissakin Ono oli aina Lennonin vieressä. Tämä loi lisää kitkaa yhtyeen sisälle. Lennon vaati myös kokeilevampien kappaleidensa, kuten "Revolution #9", julkaisemista Beatles-levyillä.[40] Musiikillisia erimielisyyksiä oli yhtyeen sisällä muitakin, Paul McCartney halusi pitäytyä Beatlesin perinteisessä pop ja rock-musiikissa, George Harrison halusi hengellisempiä ja itämaalaistyylisiä kappaleitaan Beatlesin levyille, ja oli hieman kyllästynyt olemaan lauluntekijämestareiden Lennonin ja McCartneyn varjossa, Lennon halusi kokeilevampien kappaleidensa lisäksi levyille myös protestilauluja ja yhteiskunnalista sanomaa sisältäviä kappaleita. Lennonista alkoi tuntua, että hän oli kasvanut ulos Beatles-imagostaan[41].

Vuonna 1969 Lennon ilmoitti yhtyeen muille jäsenille aikovansa lähteä Beatlesistä, mutta halusi asian pidettävän toistaiseksi salassa. The Beatlesin viimeinen albumi, Abbey Road nousi yhdeksi yhtyeen ja koko maailman arvostetuimmista albumeista ja se oli myös Beatlesien tuottajan, George Martinin mielestä yhtyeen paras albumi. Abbey Road oli Britannian albumilistan ykkönen 21 viikkoa ja se oli upea lopetus The Beatlesille, kaikkien aikojen menestyneimmälle yhtyeelle. The Beatlesista eroamisestaan ilmoitti julkisesti ensimmäisenä McCartney 10. huhtikuuta 1970,[24] jolloin The Beatles hajosi virallisesti. Tämän jälkeen julkaistiin vielä yksi albumi, ennen Abbey Roadia tehdyistä kappaleista ja nauhoituksista koottu Let It Be, joka oli sekin listaykkönen ympäri maailmaa.

Sooloura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Lennon vuonna 1969 harjoittelemassa kappaletta "Give Peace A Chance".

Lennonin sooloura alkoi vuonna 1968 yhdessä Onon kanssa tehdyllä kahdella kokeellisella albumilla Unfinished Music No 1 – Two Virgins ja Unfinished Music No 2 – Life with the Lions. Lennon ja Ono viettivät häämatkansa vuonna 1969 markkinoimalla rauhaa Amsterdamissa ja Montrealissa sängystä käsin tilaisuuksissa, jotka tunnettiin nimellä ”Bed-In”.[42] Lennon sanoi Amsterdamissa: "Me suostutaan kernaasti maailman pelleiksi, jos se auttaa levittämään sanaa rauhasta. Liian moni ihminen puhuu siitä, mutta harva tekee mitään."[43]

Vuonna 1969 ilmestyi Lennonin ensimmäinen soolosingle "Give Peace A Chance", jonka esittäjäksi oli merkitty Plastic Ono Band. Lennon aloitti myös primaaliterapian Arthur Janovin johdolla. Terapian vaikutukset kuuluivat Lennonin ensimmäisellä Beatlesin virallisen hajoamisen jälkeisellä soololevyllä John Lennon/Plastic Ono Band, joka ilmestyi vuonna 1970. Monissa albumin kappaleissa Lennonin laulu muistuttaa huutoterapiaa, ja albumin kappaleet käsittelevät Lennonin lapsuuden ja nuoruuden traumoja. Plastic Ono Band -albumia pidetään nykyään Lennonin parhaana. Sen tunnetuimpia kappaleita ovat "Mother", Dylan-vaikutteinen "Working Class Hero" ja "God", jossa hän laulaa "I don't believe in the Beatles... I just believe in me, Yoko and me, and that's reality".[42]

Muutettuaan New Yorkiin Lennon julkaisi vuonna 1971 levyn Imagine. Siinä hän kritisoi Paul McCartneya ("How Do You Sleep?") ja poliitikkoja ("Gimme Some Truth"), mutta levy muistetaan parhaiten nimikappaleestaan Imagine, jonka Rolling Stone -lehti valitsi myöhemmin kaikkien aikojen kolmanneksi parhaaksi lauluksi.[44] Samana vuonna ilmestyi myös Lennonin jouluklassikko Happy Xmas (War Is Over).[42]

Lennon vuonna 1975 viimeiseksi jääneessä televisiohaastattelussaan Tomorrow-ohjelmassa Tom Snyderin kanssa.

Vuonna 1972 Lennonilta ilmestyi hyvin poliittinen albumi Some Time in New York City, jolla on muun muassa kappale "Woman Is The Nigger Of The World"[42]. Lennonin kriittisyys Vietnamin sotaa kohtaan sai Richard Nixonin hallinnon hermostumaan, ja hänet haluttiin saada karkotetuksi Yhdysvalloista. Vuonna 1976 Nixonin valtakauden jälkeen Lennon kuitenkin sai pysyvän oleskeluluvan Yhdysvaltoihin.[44]

Vuonna 1973 Lennon julkaisi levyn Mind Games, jossa hän tilitti vaikeuksiaan suhteessaan Yoko Onoon; pariskunnan välirikko johti pian Lennonin monen kuukauden mittaiseen alkoholin- ja huumehöyryiseen ”kadotettuun viikonloppuun” Los Angelesissa. Eron aikana syntyi albumi Walls and Bridges, jonka single "Whatever Gets You Thru The Night" oli Lennonin ensimmäinen soolouran ykköshitti Yhdysvalloissa. Marraskuussa 1974 Elton John kutsui Lennonin lavalle New Yorkin Madison Square Gardenin konsertissaan, ja siellä Ono ja Lennon tapasivat toisensa ja palasivat yhteen.[42]

Vuonna 1975 Lennonilta ilmestyi albumi Rock 'n' Roll, joka sisältää Lennonin tulkintoja vanhoista rock-klassikoista, kuten "Slippin' And Slidin'", "Peggy Sue" ja erityisesti kiitelty "Stand By Me".[42]

Isyyden aika ja vetäytyminen julkisuudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Yorkin Dakota-rakennus, jossa Lennon asui viimeiset vuotensa.

Lennonilla ja Onolla ei vielä ollut yhteistä lasta, kun Ono tuli raskaaksi vuonna 1975. Hän oli kokenut Johnin kanssa aikaisemmin jo kolme keskenmenoa ja oli jo 42-vuotias, joten Lennon keskittyikin täysipainoisesti vaimonsa tukemiseen. Jo odotusaikana Lennon teki päätöksen vetäytyä kokonaan musiikkimaailmasta voidakseen olla lapsensa kanssa. Lennon ja Ono olivat pyrkineet luonnonmukaiseen synnytykseen, mutta vaikeassa synnytyksessä turvauduttiin lopulta keisarinleikkaukseen. Poika syntyi Johnin 35-vuotissyntymäpäivänä 9. lokakuuta 1975 ja hänelle annettiin nimeksi Sean, joka on nimen John irlantilainen muoto.[45]

Seuraavat viisi vuotta Lennon keskittyi täysipainoisesti koti-isän elämään Dakota-talon asunnossaan New Yorkissa. Hänen oma isänsä Freddie kuoli vuonna 1976.[46] Tähän ajanjaksoon sisältyy matkustelua muun muassa Etelä-Afrikkaan, Singaporeen ja Hongkongiin, missä Lennon nautti tuntemattomuuden suomasta vapaudesta. Vuonna 1977 perhe asui viisi kuukautta Japanissa.[47]

Lennon ja Ono vuonna 1980.

Paluu julkisuuteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lennon täytti 40 vuotta 9. lokakuuta 1980. Marraskuussa 1980 hän julkaisi comeback-albuminsa Double Fantasy, jolla puolet lauluista oli Lennonin ja puolet Onon tekemiä. Lennon oli palannut julkisuuteen hyväkuntoisena ja optimistisena, haaveillen uudesta menestyksestä ja suunnitellen maailmankiertuetta ja kahta uutta albumia, joiden kappaleita hän jo äänitti.[48]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lennonin ihailijana tunnettu 25-vuotias Mark Chapman oli oleskellut New Yorkissa viikon ja liikkunut Lennonin Dakota-rakennuksen läheisyydessä kaksi päivää kysellen Lennonia[49][50]. Lennonin lähtiessä studiolle iltapäivällä 8. joulukuuta 1980 hän antoi Chapmanille nimikirjoituksen Double Fantasy -albumiinsa. Noin kello 22.49 Lennon palasi studiosta kotiovelleen, missä Chapman odotti häntä. Lennonin käveltyä ohi Chapman huusi hänen peräänsä ”Mister Lennon?”. Kun Lennon kääntyi katsomaan, Chapman ampui viisi luotia häntä kohti. Luodit osuivat selkään ja käsivarteen. John Lennonin viimeiset sanat olivat ”I’m shot”. Hän kuoli verenhukkaan Rooseveltin sairaalassa.[51]

Samana iltana uutinen Lennonin kuolemasta järkytti ympäri maailmaa tavalla, jolle vertailukohdaksi kelpaa presidentti Kennedyn murha 17 vuotta aikaisemmin[52]. Lennon polttohaudattiin pari päivää kuolemansa jälkeen ilman hautajaisseremonioita, ja Ono levitti Lennonin tuhkat New Yorkin Central Parkiin. Yli 225 000 ihmistä kokoontui 14. joulukuuta Central Parkiin 10 minuutin hiljaiseen hetkeen Lennonin muistoksi.[53]

Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Lennonin patsas Havannassa.

Monet artistit sävelsivät pian kappaleita Lennonin muistoksi, kuten beatlet George Harrison ("All Those Years Ago") ja Paul McCartney ("Here Today"), Paul Simon ("The Late Great Johnny Ace"), Elton John ("Empty Garden (Hey Hey Johnny)"), Queen ("Life Is Real") ja Roxy Music ("Jealous Guy" -cover), sekä Julian Lennon ensimmäisellä singlellään "Too Late for Goodbyes" (1984).[54] Yoko Ono julkaisi vuonna 1984 hänen ja Lennonin kesken jääneen albumin Milk And Honey.[55]

Suomalaisessa musiikintuotannossa Lennonia muistavat muiden muassa J. Karjalainen vuonna 1982 ilmestyneessä kappaleessaan ”Hyvästi John Lennon” ja Kari Peitsamo kappaleissaan ”Lennon elää” ja ”Lennon elää osa 2”.[56]

John Lennonia on muistettu ympäri maailmaa myös muilla tavoilla:[57]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lennonin säveltämiä Beatles-kappaleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lennon ja McCartney olivat sopineet Beatlesin alkuvuosina, että heidän kappaleidensa tekijöiksi merkitään aina Lennon/McCartney riippumatta siitä, kumpi kappaleen oli tehnyt. Useimmat Beatles-kappaleet on tehnyt pääasiassa jompikumpi, mutta niistä suurin osa on kuitenkin viimeistelty yhdessä. Seuraavassa listassa on tunnetuimpia pääasiassa Lennonin tekemiä Beatles-sävellyksiä:[60]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • John Lennon panee omiaan (In His Own Write 1964, suom. Anselm Hollo 1964)
  • Hispanialainen jakovainaa (Spaniard In The Works 1965, suom. Anselm Hollo 1966)
  • Skywriting by Word of Mouth (postuumisti 1986)

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuinka voitin sodan (How I Won the War, 1967)
  • Imagine (1972)

Lennonista kertovia elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Coleman, Ray: John Lennon: täydellinen elämäkerta. Kustannus Oy Jalava, 2005.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Sean O'Hagan: John Lennon, the young rebel 13.12.2009. The Guardian. Viitattu 15.10.2012.
  2. Coleman, s. 112–115
  3. Coleman, s. 116–117
  4. Coleman, s. 117–119
  5. Coleman, s. 123–125
  6. Coleman, s. 117–119
  7. a b Imogen Carter: John Lennon, the boy we knew 13.12.2009. The Guardian. Viitattu 15.10.2012.
  8. Coleman, s. 142
  9. Coleman, s. 126
  10. Coleman, s. 128–134, 142–144
  11. Coleman, s. 150–153
  12. Coleman, s. 156–160
  13. Coleman, s. 182–185
  14. Coleman, s. 165
  15. Coleman, s. 169
  16. Coleman, s. 176–180
  17. Coleman, s. 199–201
  18. Coleman, s. 193–197
  19. Coleman, s. 198–199
  20. Coleman, s. 212–214
  21. Coleman, s. 263–268
  22. Coleman, s. 271–274
  23. Coleman, s. 206
  24. a b c d e f g Vladimir Lazarescu: History 2008. The Beatles Music. Viitattu 18.10.2012.
  25. Coleman, s. 368–372
  26. Coleman, s. 377
  27. Coleman, s. 389–394
  28. Coleman, s. 395–3966
  29. Coleman, s. 398–399
  30. Coleman, s. 378–379
  31. The Guardian: My favourite Beatles song: A Day in the Life
  32. Thebeatles.com: The Our World TV Show
  33. Coleman, s. 419
  34. John Lennon crashes his car in Scotland The Beatles Bible. Viitattu 9.3.2014.
  35. Coleman, s. 441–442
  36. Coleman, s. 402–406
  37. Coleman, s. 406–407, 420–424
  38. Coleman, s. 424–429
  39. Coleman, s. 464–465
  40. Coleman, s. 436–437
  41. Coleman, s. 445–446
  42. a b c d e f John Lennon 2007. The Beatles Tribute Bands. Viitattu 18.10.2012.
  43. Coleman, s. 469
  44. a b John Lennon Biography The Biography Channel. Viitattu 18.10.2012.
  45. Coleman, s. 580–583
  46. Coleman, s. 584–585
  47. Coleman, s. 594–599
  48. Coleman, s. 624–630
  49. Chicago Tribune: EX-BEATLE LENNON SLAIN 9.12.1980. Beatlesnumber9.com. Viitattu 17.10.2012.
  50. Coleman, s. 641
  51. Coleman, s. 633
  52. Coleman, s. 634
  53. Retro: Lennon shot dead 9.12.2010. Yorkshire Evening Post. Viitattu 17.10.2012.
  54. Coleman, s. 40–45
  55. Coleman, s. 49
  56. Lennon-haku Äänitearkisto. Viitattu 17.10.2012.
  57. Trina Yannicos: Remembering John Lennon at memorials in New York, Hollywood, Liverpool, Japan and Cuba 8.12.2009. Examiner.com. Viitattu 17.10.2012.
  58. Monument to John Lennon unveiled in Liverpool on his '70th birthday' 9.10.2010. Telegraph. Viitattu 17.10.2012.
  59. (4147) Lennon Minorplanetcenter. Viitattu 17.10.2012.
  60. Per Myrsten: Who is the main composer of the Beatles' songs? PM Productions. Viitattu 2.3.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta John Lennon.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Philip Norman: John Lennon, alkuteos: John Lennon, The Life, suom. J. Pekka Mäkelä, WSOY, 2008