Queen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee brittiläistä rockyhtyettä. Nimen muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Queen logo.svg
Queen konserttilavalla Frankfurtissa vuonna 1984.
Queen konserttilavalla Frankfurtissa vuonna 1984.
Tiedot
Toiminnassa: 1971[1]Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen laulajana Paul Rodgers
Tyylilaji: hard rock, glam rock, pop rock, heavy metal, progressiivinen rock (1970-luvulla)
Kotipaikka: Englannin lippu Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli: englanti
Sivusto: QueenOnline.com
Jäsenet
Brian May soolokitara, laulu
Roger Taylor rummut, laulu
Freddie Mercury laulu (1970–1991)
John Deacon bassokitara (1971−1997)
Mike Grose bassokitara (1970)
Barry Mitchell bassokitara (1970−1971)
Doug Bogie bassokitara (1971)
Paul Rodgers laulu (2004-2009)
Levy-yhtiöt
EMI  
Hollywood Records  

Queen on vuonna 1971 perustettu englantilainen rockyhtye ja yksi kaikkien aikojen suosituimmista yhtyeistä.[2][3] Queenin klassiseen kokoonpanoon kuuluivat Freddie Mercury (laulu, piano, kosketinsoittimet), Brian May (kitara), Roger Taylor (rummut) ja John Deacon (basso). Mercuryn kuoltua AIDSiin marraskuussa 1991 yhtye vaipui hiljaiseloon. Myös Deacon jättäytyi sittemmin syrjään yhtyeen toiminnasta. Vuonna 2004 Queen aktivoitui uudistuneella kokoonpanollaan, yhdessä Paul Rodgersin kanssa. Paul Rodgersin ja Queenin yhteistyö päättyi vuonna 2009 kahden maailmankiertueen ja yhden studioalbumin jälkeen.[4] Vuonna 2012 Queen teki Euroopan kiertueen laulusolistinaan Adam Lambert, yhtye esiintyi nimellä Queen + Adam Lambert. Yhtyeen yhteistyö Lambertin kanssa jatkui jälleen vuonna 2014 Queenin lähtiessä Yhdysvaltain kiertueelle Adam solistinaan.

Queenia on kutsuttu muun muassa stadionrockin, glam rockin ja progressiivisen rockin edelläkävijäksi. Yhtye on maailmanlaajuisesti julkaissut kahdeksantoista listaykkösalbumia, seitsemäntoista listaykkössingleä ja kymmenen listaykkös-DVD:tä. Näitä Queen on myynyt maailmanlaajusesti yli 300 miljoonaa kappaletta. Queenin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Bohemian Rhapsody”, ”Somebody to Love”, ”We Will Rock You”, ”We Are the Champions”, ”Don’t Stop Me Now”, ”Another One Bites the Dust”, ”Radio Ga Ga”, ”I Want to Break Free”, ”A Kind of Magic”, ”I Want It All” ja ”The Show Must Go On”.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Queenin synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kitaristi Brian May ja laulaja-basisti Tim Staffell olivat kuuluneet Smile-nimiseen yhtyeeseen. Kun se 1964 hajosi, päättivät May ja Staffell perustaa uuden yhtyeen ryhtyen etsimään uutta rumpalia, jolloin he löysivät Roger Meaddows-Taylorin (myöh. Roger Taylor). Uusi yhtye Smile oli syntynyt, ja sen ensimmäinen konsertti oli Pink Floyd -yhtyeen lämmittely lokakuussa 1968. Yhtye pääsi myös levyttämään Mercury Recordsille, ja se julkaisi elokuussa 1969 Yhdysvalloissa singlen ”Earth”.[6]

Laulaja-basisti Staffell jätti Smilen vuonna 1970, jolloin yhtye oli jälleen ilman laulajaa. Esiin astui kuitenkin pian Mayn ja Taylorin ystävä[6] Freddie Mercury (ent. Farrokh Bulsara),[7] joka ehdotti uuden yhtyeen perustamista. Maylla ja Taylorilla ei ollut mitään menetettävää, joten he suostuivat.[6] Tosin he halveksuivat Mercuryn ajatusta nimetä yhtye Queeniksi (suom. kuningatar), sillä musiikillinen ilmapiiri oli tuolloin hyvin maskuliininen. Mercuryn mielestä se oli kuitenkin vahva, yleismaailmallinen ja mahtipontinen nimi. Hän oli myös tietoinen sen homoseksuaalisesta sivumerkityksestä, joka kuitenkin oli hänen mukaansa vain yksi osa sitä.[8]

Basistin löytäminen osoittautui haasteelliseksi, sillä vuoden 1971 aikana usea yrittäjä osoittautui sopimattomaksi.[9] Lopulliseksi basistiksi saatiin lopulta John Deacon, jonka May ja Taylor olivat tavanneet yliopiston diskossa.[10] Tällä kokoonpanolla Queen esiintyi seuraavat 20 vuotta, aina siihen asti kunnes Freddie Mercury kuoli vuonna 1991.[5] Yhtye sai levytyssopimuksen EMI-yhtiöltä vuonna 1973.[1]

1970-luku – ”No synthesizers”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freddie Mercury konsertissa Hannoverissa vuonna 1979.

Queenin ensimmäinen albumi, vuonna 1973 julkaistu raskasta rockia ja heavy metalia edustanut Queen ei ollut suuri kaupallinen menestys.[11] Yhtyeelle ei annettu juuri aikaa työstää albumia, vaan se äänitettiin kiireessä pääasiassa yöaikaan.[12] Albumin julkaisun jälkeen Queen lähti Britannian-kiertueelle Mott the Hoople -yhtyeen lämmittelijänä.[13]

Seuraavana vuonna 1974 ilmestynyt tummasävyinen Queen II menestyi sen sijaan yhtyeen kotimaassa saavuttaen listan sijan 5, ja Yhdysvalloissa se pääsi niukasti top 50:een.[14][15] Kyseisen levyn äänitykseen oli panostettu huomattavasti esikoisalbumia enemmän.[12] Queen II:lta löytyi myös yhtyeen ensimmäinen hitti ”Seven Seas of Rhye”, joka pääsi Britanniassa sijalle 10.[16] Queen oli päässyt esittämään kappaleen ennen sen julkaisua Top of the Pops -tv-ohjelmaan.[17] Hyvä menestys niin albumi- kuin singlelistallakin siivitti Queenin tekemään ensimmäisen oman Britannian-kiertueensa sekä Amerikan-kiertueen, siellä jälleen Mott the Hooplen lämmittelijänä.[1][11] Kyseisen kiertueen viimeiset esiintymiset jouduttiin kuitenkin Queenin osalta perumaan kitaristi Brian Mayn sairastuttua hepatiittiin.[13]

Edelleen vuonna 1974 julkaistu kolmas albumi Sheer Heart Attack ja erityisesti sen singlejulkaisu ”Killer Queen” nostivat Queenin suursuosioon. Tämän ensisijaisesti hard rockia ja heavy metalia sisältäneen albumin äänitys oli aloitettu Brian Mayn yhä sairastaessa, joten hän joutui äänittämään kitara- ja lauluosuutensa muuta yhtyettä myöhemmin.[13] Levy nousi brittilistalla toiseksi ja ”Killer Queen” -single jopa havitteli top 10 -paikkaa Yhdysvaltain Billboard Hot 100 -listalla. Toinen merkittävä kappale Sheer Heart Attackilla oli konserttisuosikiksi noussut, myös singlenä julkaistu ”Now I'm Here” sekä ”Stone Cold Crazy”, jota on pidetty yhtenä thrash metal -genren ensiaskeleista.[18] Sheer Heart Attackin julkaisua seuranneella kiertueella Queen teki ainoan esiintymisensä Suomessa, Helsingin Kulttuuritalolla marraskuussa 1974.[19] Tämän jälkeen Queenin jäsenistä on Suomessa esiintynyt ainoastaan Roger Taylor, jolla oli The Cross -yhtyeensä kanssa keikka Helsingin Tavastialla lokakuussa 1991 noin puolitoista kuukautta ennen Freddie Mercuryn kuolemaa[20].

Seuraavan vuoden levyjulkaisu, A Night at the Opera, teki Queenista lopullisesti supertähden vuonna 1975. Levy oli Britanniassa neljä viikkoa listaykkösenä ja saavutti Yhdysvalloissakin sijan 4.[21][22] Levyn teemasingle, Mercuryn kirjoittama kuuden minuutin rock-oopperaBohemian Rhapsody” äänestettiin vuonna 1977 viimeisen 25 vuoden parhaaksi singleksi.[23] ”Bohemian Rhapsody” muodostui myös Queenin läpimurtosingleksi – se oli Britannian listaykkönen yhdeksän viikon ajan vuodenvaihteessa 1975–76.[24] A Night at the Opera muutti yhtyeen tyylilajin tyystin.[25] Mayn kitarariffit, sovitukset sekä Mercuryn mahtipontinen laulu toivat yhtyeelle paljon uusia faneja. Levy oli sekoitus useita eri musiikkityylejä ja sai myös kriitikot puolelleen. Roger Taylorin rokahtava ”I'm in Love With My Car”, John Deaconin hilpeändramaattinen ”You're My Best Friend”, Brian Mayn folk-kappale ”'39” sekä Freddie Mercuryn pianoballadi ”Love of My Life” olivat kaikki hyvin erilaisia ja jopa soundit vaihtelevat levyllä paljon. Myöhemmin Brian May teki ”Love of My Lifesta” akustisen livesovituksen ja se muodostui konserttien kulmakiveksi, jossa Freddie Mercury jopa antoi yleisön laulaa kappaleen lähes kokonaan. A Night at the Opera oli ilmestyessään maailman kallein albumi, ja samalla jättimenestys myyden Yhdysvalloissakin kolminkertaista platinaa.[11][19]

Menestys sai jatkoa vuonna 1976 julkaistulla A Day at the Races -albumilla, jonka nimi oli edellisen levyn tapaan lainattu Freddie Mercuryn suuresti ihailemien Marx-veljesten elokuvasta. Albumi oli edeltäjänsä tavoin menestys – sitä myytiin pelkästään ennakkoon yli puoli miljoonaa kappaletta, ja se oli yhden viikon ajan Britannian listaykkösenä.[1][26] Levyn suurimpia hittejä olivat kappaleet ”Tie Your Mother Down” ja ”Somebody to Love”. Näistä jälkimmäinen nousi Yhdysvaltain listalla 11:nneksi ja Britanniassa toiseksi. Samana vuonna Queen soitti myös jättimäisen ilmaiskonsertin Lontoon Hyde Parkissa, jonne kerääntyi jopa 180 000 kuuntelijaa. Vuonna 2005 pidetty Live 8 -konsertti keräsi samaan paikkaan ”vain” 150 000 uteliasta.[27]

Queen esiintymässä New Havenissa 1978. Vasemmalta John Deacon, Brian May ja Freddie Mercury.

Vuonna 1977 julkaistu News of the World saavutti brittilistan sijan 4.[28] Levy sisälsi urheilupiireissä vielä nykyisinkin suositut ”We Will Rock You”- ja ”We Are the Champions” -kappaleet sekä John Deaconin säveltämän balladin ”Spread Your Wings”, josta tuli pieni hitti Britanniassa.[29][30] Punk-henkisellä ”Sheer Heart Attack” -kappaleella Queen osoitti uudistumiskykynsä. Levyn tyyli poikkesi huomattavasti edeltäjiinsä verrattuna: vaudeville-tyyppiset ilottelut loistivat poissaolollaan ja yhtye oli siirtynyt soitossaan suoraviivaisempaan rock-ilmaisuun. Teatraaliset esiintymisvaatteet vaihdettiin myös yksinkertaisempaan rock-tyyliin. Ajat olivat vaihtuneet ja Queen pysyi ajan hengessä mukana.

Levy Jazz julkaistiin vuonna 1978. Se sisälsi muun muassa menestyskappaleet ”Fat Bottomed Girls”, ”Don’t Stop Me Now”, ”Bicycle Race” ja Mercuryn säveltämän omaperäisen ”Mustaphan”. Queenin ja tuottaja Roy Thomas Bakerin tiet olivat eronneet A Night at the Operan jälkeen, mutta tällä levyllä Baker ja Queen olivat jälleen lyöttäytyneet yhteen.[31] Levy pääsi Yhdysvalloissa sijalle 6[32] ja Britanniassa sijalle 2.[33] Albumi ei hyvästä kaupallisesta menestyksestä huolimatta voittanut kriitikoita puolelleen ja Rolling Stone -lehti kuvasi sitä kuuluisassa arvostelussaan ”fasistiseksi”. Nykyisin Jazzia on kuitenkin pidetty yhtenä Queenin tasaisimmista albumeista.[34] Kuvatakseen ”Fat Bottomed Girls” -singlen musiikkivideon Queen vuokrasi käyttöönsä tennisstadionin Wimbledonista. Siellä yhtye järjesti tempauksen, jossa 65 alastonta naista pyöräili kilpaa stadionin ympäri. Myös kyseisen singlen kannessa käytettiin alastoman naisen kuvaa, mikä kohdisti yhtyeeseen seksismisyytöksiä erityisesti Yhdysvalloissa ja Kanadassa.[35]

Vuosi 1979 oli ensimmäinen, jolloin Queen ei julkaissut uutta studioalbumia. Sen sijaan markkinoille tuli kahden vinyylin konserttitallenne Live Killers,[36] joka oli koostettu kevään 1978 Euroopan-kiertueelta.[37] Albumi nousi kolmoseksi Britanniassa ja ylsi top 20:een Yhdysvalloissa.[38][39]

Queen 1980-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Game -albumi julkaistiin vuonna 1980, ja se nosti Queenin ainoan kerran ykköseksi Yhdysvaltain albumilistalla.[40] Albumi menestyi myös muualla, se saavutti esimerkiksi Kanadassa viisinkertaisen platinalevyn,[1] ja pysyi brittilistan kärjessä kaksi viikkoa.[41] Levy lähenteli tyylillisesti valtavirran pop-musiikkia, syntetisaattoreita oltiin ryhdytty käyttämään ja myös yhtyeen julkisuuskuva oli siistiytynyt. Nämä seikat jakoivat kriitikoiden mielipiteet.[42] The Gamen singlet olivat itse albumin tavoin menestyksiä, ja levylle sisältyivät yhtyeen ainoat Yhdysvaltain listaykköshitit. Toinen niistä oli Elvis Presley -tyylinen ”Crazy Little Thing Called Love”.[43][44] Kesällä 1980 julkaistiin John Deaconin ”Another One Bites the Dust” -kappale. Tarttuvan bassoriffin ja tiukan rumpuloopin sävyttämä R&B-henkinen raita muodostui Queenin suurimmaksi kaupalliseksi hitiksi Yhdysvalloissa nousten listan kärkeen.[44] Muut singlet – ”Play the Game” ja ”Need Your Loving Tonight” – ylsivät Yhdysvalloissa top 50:een.[44]

Vielä samana vuonna 1980 Queen julkaisi yhtyeen mittakaavassa heikohkosti menestyneen soundtrackin elokuvaan Flash Gordon – iskevä salama (sijoitus Britanniassa 10, Yhdysvalloissa 23).[45][46] Vuoden 1980 loppuun mennessä Queenin albumeja oli myyty maailmanlaajuisesti yli 45 miljoonaa kappaletta.[1]

Vuonna 1981 Queen julkaisi Greatest Hits -kokoelman, erään kaikkien aikojen myydyimmistä levyistä. Se oli yhteenveto Queenin alkuvuosien suurimmista tähtihetkistä, ja myi pelkästään Britanniassa 11-kertaista platinaa.[47] Loppuvuodesta 2006 se oli kaikkien aikojen myydyin albumi Britanniassa.[48] 1981 Queen myös teki ensimmäisenä yhtyeenä stadionkiertueen Etelä-Amerikassa, esiintyen muun muassa 131 000 katsojalle São Paulossa Brasiliassa. Kyseessä on suurin maksetun konsertin yleisömäärä koskaan.[1] Vuoden lopulla Queen saavutti suuren singlehitin, kun yhdessä David Bowien kanssa esitetty ”Under Pressure” nousi Britannian listan kärkeen kahden viikon ajaksi.[49]

Queen Norjassa vuonna 1982.

Uusi albumi Hot Space äänitettiin alkuvuodesta 1982 ja julkaistiin saman vuoden toukokuussa samalla kun yhtye oli kiertueella Euroopassa.[1] Albumi oli tyylillisesti uutta Queenin uralla, sillä sen avauspuolisko koostui rumpukoneella ja syntetisaattorilla höystetystä dance-musiikista.[50] Hot Spacen myötä Queenin suosio Yhdysvalloissa alkoi laskea, sen sijoitus Billboard-listalla oli 22, mikä teki siitä heikoimmin myyneen Queen-albumin kahdeksaan vuoteen.[40] Yhtye oli menettänyt levyn myötä niitä faneja, jotka olivat kiintyneet erityisesti Queenin hard rock -musiikkiin.[51] Kuitenkin Britanniassa menestys oli edelleen hyvää, ja Hot Space ylsi listaneloseksi[52] – sen sijaan levyn singlet ”Body Language”, ”Las Palabras de Amor” ja ”Backchat” eivät hätyytelleet Britannian listan kärkisijoja.[53] Queenin jäsenet alkoivat työskennellä myös muiden hankkeiden parissa, esimerkiksi Brian May julkaisi vuonna 1983 yhdessä Eddie Van Halenin kanssa mini-LP:n Star Fleet Project.[54] Freddie Mercury puolestaan aloitti ensimmäisen sooloalbuminsa Mr. Bad Guyn äänitykset ja kyseinen levy ilmestyi lopulta vuonna 1985.[55]

Queenin paluualbumiksi toisinaan kutsuttu The Works julkaistiin vuonna 1984, ja se sisälsi hittisinglet ”Radio Ga Ga” (listaykkönen 19:ssa maassa)[1] ja ”I Want to Break Free”. Rockimpaa puolta edustivat ”Hammer to Fall” sekä Yhdysvalloissa menestystä saavuttanut ”Tear It Up”. Albumi oli menestys Britanniassa päästen listakakkoseksi,[56] mutta Yhdysvalloissa heikko menestys jatkui, eikä The Works yltänyt sijaa 23 korkeammalle.[44] Levyn julkaisua seurasi jälleen suuri kiertue, ja vielä vuoden lopulla ilmestyi joulusingle ”Thank God It's Christmas”.[57]

Vuonna 1985 Queenilta tuli ulos 14 LP:n jättiboksi The Complete Works, joka sisälsi kaikki siihen mennessä julkaistut albumit sekä erikoislevyn Complete Vision, jolla oli albumeilla julkaisemattomia B-puolia ja uusi single ”One Vision”. 1985 yhtye oli myös pääesiintyjänä Rio de Janeiron Rock in Riossa, joka oli samalla kaikkien aikojen suurin rock-festivaali. Samana vuonna Queen otti osaa hyväntekeväisyyskonsertti Live Aidiin. Yhtyeen esityksen Lontoon Wembleyllä on katsottu varastaneen show'n.[1]

Vuonna 1986 julkaistiin Queenin kahdestoista studioalbumi A Kind of Magic, joka oli samalla soundtrack elokuvaan Highlander – kuolematon. Albumi nousi Britannian listaykköseksi, ja levyn hittejä olivat ”A Kind of Magic”, ”Friends Will Be Friends”, Brian Mayn säveltämä mahtipontinen ”Who Wants to Live Forever” sekä rockahtava ”One Vision”. Levyn myötä tehty stadionkiertue Magic Tour vuonna 1986 jäi yhtyeen viimeiseksi konserttikiertueeksi. Kiertue oli suuri – mukana oli muun muassa 15 rekkaa ja 60 roudaria. Queen muun muassa esiintyi Unkarin pääkaupungissa Budapestissä ensimmäisenä länsimaisena rockyhtyeenä 22 vuoteen. Viimeinen konsertti oli Englannin Knebworthissa, jonne yleisöä saapui vähintään 120 000 henkeä.[58] Kiertueelta koostettiin Live Magic -albumi, joka nousi Britanniassa listan kolmoseksi.[1] Vuonna 1987 lähtivät liikkeelle myös ensimmäiset huhut Freddie Mercuryn terveydentilasta, mutta Mercury vakuutti olevansa AIDS-testattu ja terve.[59]

The Miracle (1989) nousi sekin Britannian listaykköseksi,[1] mutta myyntiluvut Yhdysvalloissa olivat jälleen vähäisiä, ja albumi jäi Top 20:n ulkopuolelle.[60] The Miraclelle sisältyy muun muassa hitti ”I Want It All”.[61]

Freddie Mercuryn kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freddie Mercuryn muistoksi pystytetty patsas Montreux'ssa. Sama patsas on Made in Heaven -albumin kansikuvassa.

Vuoden 1991 julkaisu, Innuendo, oli edeltäjiään suurempi menestys. Brittilistoilla sekä albumi että samanniminen ensisingle nousivat suoraan listaykkösiksi, ja Yhdysvalloissakin albumi saavutti listasijoituksen 30. Solisti Freddie Mercuryn vähenevää aikaa peilaten kappaleisiin Innuendo, ”I'm Going Slightly Mad” ja ”The Show Must Go On” tuli synkkäteemaisia sanoituksia. Levyllä oleva kappale ”These Are the Days of Our Lives” oli Mercuryn viimeinen musiikkivideo. Vuoden päätteeksi julkaistu toinen kokoelma, Greatest Hits II, muodostui jättimenestykseksi, ja on muun muassa Suomessa kaikkien aikojen myydyin ulkomainen levy.[62]

Koko vuoden 1991 ajan oli liikkunut huhuja Mercuryn terveydentilasta.[11] Mercury toi julkisuuteen tiedon sairastumisestaan AIDS:iin 23. marraskuuta 1991, ja hän kuoli vain päivää myöhemmin kotonaan perheen ja ystävien läsnäollessa. Musiikkimaailmalle tieto Mercuryn kuolemasta tuli yllätyksenä ja se järkytti yhtyeen faneja ympäri maailman. Pian julkaistiin tuplasingle ”Bohemian Rhapsody / These Are the Days of Our Lives”, joka nousi Britannian listan kärkeen viiden viikon ajaksi. Singlen myynnistä saadut varat, yli miljoona puntaa, lahjoitettiin Terence Higgins Trust -AIDS-säätiölle. Queenista tuli samalla ensimmäinen yhtye, jonka kappale oli noussut kahdesti brittilistan ykköspaikalle – ”Bohemian Rhapsody” oli ollut kärjessä jo vuonna 1975. Vuoden 1991 joulukuussa Queenilla oli samanaikaisesti 10 albumia Britannian top 100 -listalla.[1]

20. huhtikuuta 1992 järjestettiin Mercuryn muistoksi suuri muistokonsertti Lontoon Wembleyllä.[1] Esiintymässä olivat yhä elossa olevat Queen-jäsenet sekä joukko tähtiä maailman huipulta, kuten David Bowie, Elton John, Annie Lennox, Def Leppard, Guns N' Roses ja Metallican James Hetfield.[1][11] Kansainvälistä suoraa lähetystä Lontoosta seurasi television välityksellä yli miljardi katselijaa. Konsertti tuotti miljoonia vastaperustetulle Mercury Phoenix Trust -AIDS-yhdistykselle.[11]

Queen Freddie Mercuryn jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mercuryn kuolemaa seuraavina vuosina Brian May ja Roger Taylor keskittyivät soolohankkeisiinsa, kun taas John Deacon vetäytyi julkisuudesta. May julkaisi levyt Back to the Light (1992) ja Another World (1998), ja Taylor puolestaan levyt Happiness? (1994) ja Electric Fire (1998).

Myös Queen palasi vielä studioon kootakseen albumin Made in Heaven, joka julkaistiin vuonna 1995. Se nousi listaykköseksi muun muassa Britanniassa ja Suomessa.[63][64] Levy perustui Freddie Mercuryn viimeisinä hetkinään tekemiin äänityksiin – mukana on muun muassa Mercuryn viimeisenä kirjoittama kappale, ”A Winter's Tale”. Albumi julkaistiin vasta neljä vuotta Mercuryn kuoleman jälkeen, koska yhtyeen muut jäsenet pitivät materiaalia liian tunteellisena ja Mercuryn kuolema oli yhä tuoreessa muistissa.[65] Made in Heavenista muodostui Queenin menestynein studioalbumi. Single ”Heaven for Everyone” pääsi Britanniassa listan sijalle 2.[66]

Vuonna 1997 Queen levytti ja julkaisi uuden singlen ”No-One But You (Only the Good Die Young)”, joka julkaistiin kokoelma-albumilla Queen Rocks.[67][68] Samana vuonna basisti John Deacon jätti Queenin ja on nykyisin virallisesti jättäytynyt musiikkialalta.[69] Vuonna 2001 Queen levytti yhdessä Robbie Williamsin kanssa kappaleen ”We Are the ChampionsRitarin tarina -elokuvaan. John Deaconin mielestä Williams ei kuitenkaan ollut tarpeeksi hyvä täyttämään Freddie Mercuryn saappaita, joten hän jättäytyi äänityksestä pois.[70]

Vuonna 2012 pop-artisti Adam Lambert esiintyi Queenin kanssa EMA-gaalassa Britanniassa.

Queen + Paul Rodgers[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul Rodgers vuonna 2005 Queen-kiertueella

2000-luvulla May ja Taylor esiintyivät Queenin nimellä muutamaan otteeseen eri yhteyksissä. Vuosina 2005−06 Queen palasi suurille konserttilavoille yhdessä laulajaksi pestatun, Free- ja Bad Company -yhtyeistä tutun Paul Rodgersin kanssa. Euroopan, Japanin ja Pohjois-Amerikan kattaneella kiertueella kokoonpanoon Queen + Paul Rodgers kuuluivat myös Jamie Moses (komppikitara), Danny Miranda (basso), sekä Spike Edney (koskettimet), joka oli soittanut Queenin kanssa satunnaisesti 1980-luvullakin. Toukokuun 2005 Sheffieldin konsertista julkaistiin livetaltiointi Return of the Champions (CD ja DVD). Queen + Paul Rodgers soitti keikoillaan Queenin kappaleiden lisäksi myös Rodgersin tunnetuimpia klassikoita Freen ja Bad Companyn ajoilta.

Syksystä 2006 lähtien May, Taylor ja Rodgers työstivät uutta studioalbumia, joka oli tarkoitus julkaista vuoden 2008 aikana.[71] Joulukuussa 2007 Queen + Paul Rodgers julkaisi uuden singlen, ”Say It's Not True”, ensin ilmaisena verkkolatauksena ja sitten virallisena CD-singlenä.[72] Syksyllä 2008 yhtye oli lähdössä jälleen Euroopan- kiertueelle.[73] Uusi studioalbumi, Freddie Mercurylle omistettu The Cosmos Rocks, julkaistiin 15. syyskuuta 2008. Albumin julkaisun johdosta Queen teki 33 konsertin mittaisen Euroopan-kiertueen. Kiertue alkoi Moskovasta ja päättyi Lontoon Wembley Arenalle.

The Cosmos Rocks ja sitä seurannut kiertue menestyi odotettua huonommin. Toukokuussa 2009 ilmoitettiin, että Queenin ja Paul Rodgersin yhteistyö on päättynyt. Päätökseen vaikutti muun muassa se, että Paul Rodgers teki kesällä 2009 Bad Company -yhtyeen kanssa paluukiertueen.[4]

Queenin oli tarkoitus esiintyä Sonisphere Festivalilla Britanniassa 2012 yhdessä Adam Lambertin kanssa, mutta tapahtuma peruttiin.[74][75]

Musiikkityyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Queenin alkuaikoina yhtyeen musiikki oli pääasiassa Led Zeppelin -tyyppistä hard rockia ja heavy metalia, jossa oli joukossa myös kokeellisempaa materiaalia, kuten music hall -aineksia ja absurdeja sanoituksia. Brittiläinen musiikkilehdistö luokitteli Queenin tuolloin yleisesti glam rock -yhtyeeksi, vaikka musiikissa oli muun muassa Black Sabbath -tyyppisiä heavy metal -vaikutteita sekä vivahteita progressiivisesta rockista. Vuonna 1975 ilmestynyttä albumia A Night at the Operaa on pidetty Queenin tuotannon huipentumana. Albumilla on myös yhtyeen suurin hitti ”Bohemian Rhapsody”, jossa sekoittuvat balladimusiikki, ooppera ja heavy metal.[76] Vuonna 1977 ilmestyneellä albumilla News of the World musiikki ei ollut yhtä kokeellista ja ”glamourmaista” kuin aiemmin, ja levyllä oli muun muassa punk-vaikutteinen raita ”Sheer Heart Attack”.[29]

1980-luvulla Queen kokeili tyylillisesti muun muassa funkia, konemusiikkia, rockabillya ja ZZ Top -tyylistä southern rockia. Kuitenkin yhtye säilytti musiikillisen perustansa, joka oli 1970-luvun raskaassa rockissa. Vuonna 1991 ilmestyneellä albumilla Innuendo Queen palasi juurilleen levyn kansikuvaa myöten. Albumin teemat olivat hyvin samantyyppiset kuin vuoden 1973 esikoisalbumilla Queen.[76]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Queenia pidetään yhtenä rockhistorian merkittävimmistä ja uudentavimmista yhtyeistä.[77] Se on toiminut musiikillisena vaikuttajana lukuisille yhtyeille ja artisteille, joihin lukeutuvat muun muassa Anthrax,[78] Def Leppard,[79] Extreme,[80] Foo Fighters,[81] Franz Ferdinand,[82] Guns 'N Roses,[83] Helloween,[84] Kansas,[85] Keane,[86] Mika,[87] Muse,[88] Queensrÿche,[89] Radiohead,[90] Trent Reznor[91] sekä Lady Gaga, joka myös lainasi taiteilijanimensä kappaleesta ”Radio Ga Ga”.[92][93]

Queenin albumeja on myyty maailmanlaajuisesti yli 300 miljoonaa kappaletta.[94] Yhtyeen kotimaassa Britanniassa sen kaikista albumeista yhteensä 14 on ylittänyt platinalevyyn oikeuttavan myyntimäärän; menestyneimpänä vuoden 1981 kokoelma Greatest Hits, joka on myynyt tähän päivään mennessä 11-kertaista platinaa. Lisäksi kahdeksan albumia on myynyt kultaa.[47] Yhdysvalloissa platinalevyyn on yltänyt 12 Queen-albumia.[95]

Heinäkuussa 2005 Queen oli viettänyt Britannian musiikkilistoilla yhteensä 1 322 viikkoa, mikä teki siitä kyseisellä mittapuulla laskettuna kaikkien aikojen menestyneimmän brittiläisen yhtyeen.[2]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1999 Channel 4:n Music of the Millennium -kyselyssä Queen äänestettiin historian toiseksi parhaaksi yhtyeeksi. BBC Radio 2:n järjestämässä äänestyksessä vuoden 2006 päätteeksi Queen valittiin kaikkien aikojen suurimmaksi brittiläiseksi yhtyeeksi. Sen taakse jäivät muun muassa The Beatles ja The Rolling Stones.[96] Queen kutsuttiin vuonna 2001 Rock and Roll Hall of Fameen ja vuonna 2003 Songwriters Hall of Fameen, sekä ensimmäisten joukossa UK Music Hall of Fameen, kun se avattiin vuonna 2004. Yhtyeellä on myös tähti kuuluisalla Hollywood Walk of Famella.[97] Toisin kuin nykyisin, uransa aikana yhtye ei juuri saanut arvostusta kriitikoilta.[11]

Jäsenet ja kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Queenin kokoonpanot
(1971)
  • Freddie Mercury – laulu, koskettimet
  • Brian May – kitara, laulu
  • Roger Taylor – rummut, laulu
  • Doug Bogie – basso
(1971–1991)
  • Freddie Mercury – laulu, kosketinsoittimet
  • Brian May – kitara, laulu
  • Roger Taylor – rummut, laulu
  • John Deacon – basso
  • (kiertueilla lisämuusikoita)
(1991–1997)
  • Brian May – kitara, laulu
  • Roger Taylor – rummut, laulu
  • John Deacon – basso
Nykyinen (1997–)
  • Brian May – kitara, laulu
  • Roger Taylor – rummut, laulu
Queen + Paul Rodgers
(2004–2009)

Ennen John Deaconin pestaamista Queenin basistina toimivat vuosina 1970−71 Mike Grose, Barry Mitchell ja Doug Bogie. Hot Space -kiertueella vuonna 1982 esiintyivät lisäksi kosketinsoittajana ensin Morgan Fisher ja sitten Fred Mandel. Vuosien 1984−86 kiertueilla kokoonpanoon kuului Spike Edney, joka toimi kosketinsoittajana, kakkoskitaristina ja taustalaulajana.[98]

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Queenin diskografia

Covereita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat esiintyjät ovat levyttäneet coverversioita Queenin hiteistä. Covereihin kuuluvat:

Elaine Paige julkaisi vuonna 1988 Mike Moranin tuottamana The Queen Albumin, joka sisältää coverit Queenin lauluista ”Bohemian Rhapsody”, ”A Kind of Magic”, ”Love of My Life”, ”My Melancholy Blues”, ”Who Wants to Live Forever?”, ”You Take My Breath Away”, ”Las Palabras de Amor”, ”One Year of Love”, ”Is This The World We Created?” ja ”Radio Ga Ga”.

Suomalainen Lauluyhtye Rajaton julkaisi syksyllä 2008 albumin Rajaton sings Queen with Lahti Symphony Orchestra, joka sisältää Queenin tunnetuimpia kappaleita sovitettuna sinfoniaorkesterille. Rajaton on esittänyt kappaleita myös livenä Lahden kaupunginorkesterin kanssa. Suomeksi Queenia on tulkinnut muun muassa Pertti Neumann kappaleella ”'39” sekä Tapani Kansa kappaleella ”Parhaimmat Päivämme” (These Are The Days Of Our Lives).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Akkanen, Riku-Matti: Queen: Yhtyeen julkisuuskuvan muodostuminen angloamerikkalaisessa rocklehdistössä 1973-1992. Tampere: Juvenes Print, 2005. ISBN 952-5546-10-1.
  • Dimery, Robert: 1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. Werner Söderström Osakeyhtiö, 2010. ISBN 978-951-0-36217-4.
  • Hodkinson, Mark: Queen: The Early Years. Omnibus Press, 2004. ISBN 1-84449-012-2.
  • St. Michael, Mick: Queen. Bison Books Ltd, 1995. ISBN 1-85422-887-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Queen Online > History > Band queenonline.com. Viitattu 28.10.2010. (englanniksi)
  2. a b Owen Gibson: Queen most loved band 5.7.2005. Guardian. Viitattu 3.12.2011. (englanniksi)
  3. SingStar Queen tarjoaa rockin valtikkaa 5.2.2009. Metropoli. Viitattu 2.12.2011.
  4. a b STT-Reuters: Queenin ja Paul Rodgersin tiet eroavat 14.5.2009. Iltalehti. Viitattu 5.11.2010.
  5. a b Mark Hodkinson: Queen: The Early Years. Omnibus Press, 2004. ISBN 1-84449-012-2. (englanniksi)
  6. a b c Queen Online > History > Band > Brian May queenonline.com. Viitattu 14.1.2011. (englanniksi)
  7. St. Michael, s.9.
  8. St. Michael, s. 12.
  9. Queen Biography for 1971 queenzone.com. Viitattu 16.1.2011. (englanniksi)
  10. Queen Online > History > Band > Freddie Mercury queenonline.com. Viitattu 14.1.2011.
  11. a b c d e f g Erlewine, Stephen Thomas: Queen Allmusic Biography allmusic.com. Viitattu 30.10.2010. (englanniksi)
  12. a b Dimery 2010, s. 321.
  13. a b c Queen bios / History : Queen queen.shanemcdonald.org. Viitattu 31.10.2010. (englanniksi)
  14. Chart Stats - Queen - Queen II chartstats.com. Viitattu 29.10.2010. (englanniksi)
  15. Määritä osoite! allmusic.com. Viitattu 29.10.2010. (englanniksi)
  16. Chart Stats - Queen - Seven Seas of Rhye chartstats.com. Viitattu 29.10.2010. (englanniksi)
  17. Seven Seas of Rhye classicqueen.awardspace.com. Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  18. Dimery 2010, s. 328.
  19. a b Akkanen, Riku-Matti: Queen: Yhtyeen julkisuuskuvan kehitys. Pop-Kirja, 2005.
  20. Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
  21. A Night at the Opera (Bonus Tracks) Charts & Awards allmusic.com. Viitattu 28.10.2010. (englanniksi)
  22. Chart Stats - Queen - A Night At The Opera chartstats.com. Viitattu 28.10.2010. (englanniksi)
  23. The Story of...Bohemian Rhapsody BBC/Queenzone.com. Viitattu 18.3.2006. (englanniksi)
  24. Chart Stats - Queen - Bohemian Rhapsody chartstats.com. Viitattu 28.10.2010. (englanniksi)
  25. A Night at the Opera (Bonus Tracks) - Queen allmusic.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  26. Chart Stats - Queen - A Day At The Races chartstats.com. Viitattu 28.10.2010. (englanniksi)
  27. YLE: Live 8 (2005)
  28. Chart Stats - Queen - News of the World chartstats.com. Viitattu 28.10.2010. (englanniksi)
  29. a b Akkanen 2005, s.62.
  30. Chart Stats - Queen - Spread Your Wings chartstats.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  31. St. Michael, s.33.
  32. Jazz - Queen allmusic.com. Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  33. Chart Stats - Queen - Jazz chartstats.com. Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  34. Jazz - Queen Overview allmusic.com. Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  35. Akkanen 2005, s.69-70.
  36. Queen Discography allmusic.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  37. St. Michael, s.38.
  38. Chart Stats - Queen - Live Killers chartstats.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  39. Live Killers - Queen allmusic.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  40. a b Queen Allmusic allmusic.com. Viitattu 28.10.2010. (englanniksi)
  41. Chart Stats - Queen - The Game chartstats.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  42. Akkanen 2005, s.74-75.
  43. Crazy Little Thing Called Love by Queen Songfacts songfacts.com. Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  44. a b c d Queen - Charts & Awards - Billboard Singles allmusic.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  45. Chart Stats - Queen - Flash Gordon chartstats.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  46. Flash Gordon (Bonus Track) - Queen allmusic.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  47. a b Certified Awards Search bpi.co.uk. Viitattu 5.5.2010. (englanniksi)
  48. Queen head all-time sales chart 16. marraskuuta, 2006. BBC. Viitattu 3. tammikuuta, 2007. (englanniksi)
  49. Chart Stats - Queen And David Bowie - Under Pressure chartstats.com. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
  50. Hot Space (Bonus Track) Review allmusic.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  51. St. Michael, s.49.
  52. Chart Stats - Queen - Hot Space chartstats.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  53. Chart Stats - Queen chartstats.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  54. Brian May's "Star Fleet Project" with Eddie Van Halen queenzone.com. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
  55. Freddie Mercury - The Very Best of Freddie Mercury Solo Video and Information contactmusic.com. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
  56. Chart Stats - Queen - The Works chartstats.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  57. Queen - The Complete Words queenwords.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  58. The 1986 Knebworth Concert Queen, Status Quo, Big Country ukrockfestivals.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  59. Freddie Mercury, The First Indian Rock Star,,,possibly Muslim? booksie.com. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
  60. The Miracle - Queen - Charts & Awards allmusic.com. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  61. The Miracle - Queen - Charts & Awards - Billboard Singles allmusic.com. Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  62. Musiikkituottajat - Tilastot - Myydyimmät levyt ifpi.fi. Viitattu 5.11.2010. (englanniksi)
  63. Chart Stats - Queen - Made in heaven chartstats.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  64. Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 241. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  65. Chart Stats - Queen - Made in heaven 21.2.2003. chartstats.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  66. Queen Online > History > Discography > Made in Heaven queenonline.com. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
  67. No One But You (Only The Good Die Young) songfacts.com. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
  68. Queen Rocks ultimatequeen.co.uk. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
  69. John Deacon: Queen Bass Guitarist, Bio and information queen.shanemcdonald.org. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
  70. Bruce Simon & Darren Davis: Queen News - Yahoo! Music 24.4.2001. new.music.yahoo.com. Viitattu 16.1.2011. (englanniksi)
  71. Brian May: LAUNCH OF BANG ! AND QUEEN/PAUL RODGERS ... AND STUFF ... 23. lokakuuta, 2006. brianmay.com. (englanniksi)
  72. Say It's Not True - Out Today! 31.12.2007. Queen Productions. Viitattu 3.1.2008. (englanniksi)
  73. QUEEN "WILL TOUR" IN 2008!! 4.1.2008. brianmay.com. (englanniksi)
  74. Rajala, Eeva: Queen-legenda: Freddie Mercury hyväksyisi Adam Lambertin Voice.fi. 21.2.2012. Viitattu 16.4.2012.
  75. Sonisphere vahvistaa – festivaali on peruttu Ylex.fi. 29.3.2012. Yle. Viitattu 16.4.2012.
  76. a b Akkanen 2005, s.9.
  77. Band of the Day (01.21.10): Queen 21.1.2010. mog.com. Viitattu 14.1.2011. (englanniksi)
  78. MP3 David Lee Roth interview brianmay.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  79. Def Leppard Allmusic Overview allmusic.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  80. Exteme Allmusiv Overview allmusic.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  81. They're Back 12.10.2007. screenindia.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  82. Franz Ferdinand - Queen Myth Prompted Franz Ferdinand To Go Backwards 31.5.2005. contactmusic.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  83. Guns 'N Roses Allmusic Overview allmusic.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  84. Kurt Cobain in his own words 21.2.2003. roadrunnerrecords.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  85. Kansas Allmusic Overview allmusic.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  86. Keane FAQ keaneshaped.co.uk. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  87. Jones, Emma: Sounds of 2007: Mika 5.1.2007. BBC. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  88. Fisher, Jonathan: Keane FAQ 17.6.2006. drownedinsound.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  89. Erlewine, Stephen Thomas: Queensrÿche Allmusic Biography allmusic.com. Viitattu 6.11.2010. (englanniksi)
  90. Interview with Radiohead's Thom Yorke 18.6.2006. Guardian. Viitattu 21.1.2010. (englanniksi)
  91. Nine Inches of Love theninhotline.net. Viitattu 6.11.2010. (englanniksi)
  92. Leon, Richard: The Illuminati X-Factor helmikuu 2010. forteantimes.com. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  93. Lady Gaga's outrageus persona born in Parsippany, New Jersey helmikuu 2010. nj.com. Viitattu 21.1.2010. (englanniksi)
  94. Queen - The Band and The Music squidoo.com. Viitattu 5.11.2010. (englanniksi)
  95. RIAA - Gold & Platinum riaa.com. Viitattu 5.5.2010. (englanniksi)
  96. Queen declared 'top British band' 2.1.2007. BBC. Viitattu 5.11.2010. (englanniksi)
  97. Queen honoured with Hollywood star 18.10.2002. BBC. Viitattu 5.11.2010. (englanniksi)
  98. Greg Brooks: Queen Live. Omnibus Press, 2005. ISBN 1-84449-660-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Queen.
Queen
malline: näytä  keskustele  muokkaa
Freddie Mercury · Brian May · Roger Taylor · John Deacon
Kiertue- ja studiomuusikot · Paul Rodgers · Jamie Moses · Danny Miranda · Spike Edney

Studioalbumit · Queen · Queen II · Sheer Heart Attack · A Night at the Opera · A Day at the Races · Artículo bueno-blue.svg News of the World · Symbol support vote.svg Jazz · The Game · Flash Gordon · Hot Space · The Works · A Kind of Magic · The Miracle · Innuendo · Made in Heaven · The Cosmos Rocks
Konserttitallenteet · Live Killers · Live Magic · Live at Wembley ’86 · Live at the Bowl · Return of the Champions · Queen Rock Montreal
Kokoelmat · Greatest Hits · The Complete Works · Greatest Hits II · Queen Rocks · The Crown Jewels · Greatest Hits III · Absolute Greatest