Glam rock
Glam rock on rockmusiikin tyylisuunta, joka nousi suosioon 1970-luvun alussa. Glam rockin tunnistettavimmat piirteet liittyvät musiikin esittäjien ja kuuntelijoiden ulkonäköön: glam-rokkarit suosivat huomiota herättävää ja usein androgyynistä pukeutumista. Glam rockin olemukseen kuuluvat myös melodramaattisuus, ironia ja identiteeteillä leikittely. Englannin sanasta glamour johdettu glam-käsite viittaa rockmusiikin loistokkuuden, eleganssin ja esteettisyyden korostamiseen. Glam saattaa sisältää yhtä lailla makaabereja ja dekadentteja kuin elämänmyönteisiä ja iloisia piirteitä. Usein glam rockissa on mukana runsas annos campia. Musiikillisesti glam-yhtyeet ovat edustaneet monia eri tyylejä aina purkkapopista punk rockiin ja hard rockiin.
Sisällysluettelo |
Glam rockin historia [muokkaa]
Glam rockin edelläkävijäksi on joskus mainittu The Kinks, joka omaksui jo 1960-luvun puolivälissä imagoonsa vaikutteita homoseksuaalisesta alakulttuurista. Varsinaisesti glam rock syntyi 1970-luvun alussa. Tyylisuunnan kehittäjänä pidetään usein brittiläistä Marc Bolania. Muita tämän ajan arvostettuja brittiläisiä glam rock -esiintyjiä olivat esimerkiksi David Bowie ja Lou Reed sekä sellaiset yhtyeet kuin Sweet, Mott the Hoople ja Slade. Parodisemmalla otteella glamia edusti myös yhdysvaltalainen New York Dolls. Glam-yhtyeiden musiikki kallistui usein protopunkin, heavy metalin tai hard rockin suuntaan. Varsinaisista hard rock -yhtyeistä glam-vaikutteita omaksuivat muun muassa camp-henkinen Queen ja sarjakuvamainen Kiss. Unohtaa ei sovi myöskään kauhuromanttiseen glamiin jo 1960-luvulla suuntautunutta Alice Cooperia, jota pidetään ensimmäisenä yhdysvaltalaisena glam rock -artistina, sekä yhtenä tyylilajin tunnetuimmista edelläkävijöistä. Muun muassa David Bowie muutti tyylinsä normaalin näköisestä folk-laulajasta meikkiä käyttäväksi ja androgyyniksi glam rock -artistiksi Alice Cooperin innoittamana. Bowien Ziggy Stardust -hahmoa syytettiin 1970-luvulla jopa kopioksi Alice Cooperista.[1]
Vaikka glam rock korosti pintaa ja ulkoista eleganssia, se ei välttämättä ollut sisällötöntä musiikkia. Monet 1970-luvun alkupuolen arvostetuimmista rocklevyistä ovat glam-yhtyeiden ja -artistien tekemiä. 1970-luvun lopulla punk- ja goottityylit kehittyivät glam-tyylin pohjalta.
1980-luvulla glam rock tuli uudestaan muotiin glam metalin muodossa. Sitä edustivat muun muassa Whitesnake, Mötley Crue, Poison, Def Leppard ja Ratt. Tätä 1980-luvun glam-tyyliä, jossa oli myös punk-vaikutteita, on kutsuttu myös sleaze-tyyliksi tai glam and sleazeksi. Suomalainen Hanoi Rocks oli yksi tärkeimmistä vaikuttajista 80-luvun glam metalin synnyssä.
Noin vuosien 2004 ja 2005 tienoilla glam/sleaze-tyyli on palannut yhdeksi suomalaisen nuorisokulttuurin ilmiöistä. Sen uusia edustajia ovat mm. yhtyeet Negative, The Ark, Crashdïet, Private Line, Jann Wilde, Naked, Reckless Love ja Guild of Passion.
Merkittäviä glam rock -albumeja [muokkaa]
- Alice Cooper - Killer (1971), School's Out (1972), Billion Dollar Babies (1973)
- David Bowie - Hunky Dory (1971), The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1972), Aladdin Sane (1973)
- Elton John - Goodbye Yellow Brick Road (1973)
- Kiss - Alive! (1975), Destroyer (1976)
- Lou Reed - Transformer (1972)
- Mott the Hoople - Mott (1973)
- New York Dolls - New York Dolls (1973)
- Slade - Slayed? (1972)
- Sweet - Desolation Boulevard (1974)
- T. Rex - Electric Warrior (1971), The Slider (1972)
Alkuperäisiä glam rock -yhtyeitä ja artisteja [muokkaa]
- Alice Cooper
- Alvin Stardust
- Brian Eno
- David Bowie
- Elton John
- Gary Glitter
- Hello
- Kiss
- Lou Reed
- Mott the Hoople
- Mud
- New York Dolls
- Hanoi Rocks
- Roxy Music
- Sailor
- Slade
- Smokie
- Sparks
- Suzi Quatro
- Sweet
- T. Rex
1970-luvun jälkeisiä glam rock -yhtyeitä ja artisteja [muokkaa]
- CRASHDÏET
- Duran Duran
- Hardcore Superstar
- The Ark
- The Darkness
- Jann Wilde
- Negative
- Lamont
- Reckless Love
- Adam Lambert
Katso myös [muokkaa]
- Kokoelma-albumi Glam Rock (K-tel) 1990
Lähteet [muokkaa]
2. ↑ http://www.iltalehti.fi/popstars/2012111916343916_ps.shtml
Aiheesta muualla [muokkaa]
| Rockin suuntauksia |
| aikuisrock | blues rock | brittipop | folk rock | funk rock | garage rock | glam rock | goottirock | grunge | hard rock | instrumentaalirock | j-rock | katurock | klassinen rock | kristillinen rock | metallimusiikki pop rock | post-rock | progressiivinen rock | punk | psykedeelinen rock | psychobilly | rock and roll | rockabilly | southern rock | stadion rock | suomirock | taiderock | vaihtoehtorock |
Sivulta puuttuu