Punk

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Punk
Alkuperä rock and roll
rockabilly
garage rock
frat rock
psykedeelinen rock
pub rock
glam rock
proto punk
Alkuperämaa Yhdysvallat
Australia
Iso-Britannia
Kehittymisen
ajankohta
1970-luvulta -
Tyypillisiä
soittimia
kitara
basso
rummut
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
77 punk
anarcho-punk
christian punk
crust punk
deathrock
folkpunk
glam punk
garage punk
hardcore punk
horror punk
Oi!-punk
pop punk
psychobilly
ramopunk
ska punk
thrash metal
Yhdysvaltalaisia ja britannialaisia punk-lehtiä.
Ramones esiintymässä Oslossa vuonna 1980.
The Clash vuonna 1980.
Saksalainen punkkari ja mellakkapoliiseja.

Punk on 1970-luvulla syntynyt nuoriso- tai vastakulttuuri, johon on usein yhdistetty anarkistisesti sävyttynyt arvomaailma ja elämäntapa. Punk-kulttuuriin kuuluu kiinteästi rockmusiikin tyylilaji, jolle on luonteenomaista nopea tempo, yksinkertaiset kappalerakenteet, aggressiivinen esitystapa, rosoinen soundi ja tekninen viimeistelemättömyys. Sanoituksiltaan punkrock on usein kantaaottavaa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punkrockin synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punkrockin esimuotoja ja edelläkävijöitä löytyy jo 1960-luvun rockmusiikista (esimerkiksi The Who, amerikkalainen garage rock, The Stooges, Velvet Underground, MC5 sekä muut proto-punk-yhtyeet). Vastaavasti punk-liikkeen kaltaista asennoitumista yhteiskuntaa kohtaan esiintyi 1960-luvun protesti- ja underground-liikkeen radikaaleimmassa päässä. Suomen 1960-lukulaisissa underground-piireissä muun muassa Suomen Talvisota 1939–1940 -ryhmän on sanottu ennakoineen punkin auktoriteettivastaista ja provosoivaa henkeä.

Varsinainen punk-liike ja punkrock syntyivät New Yorkissa vuosien 1974 ja 1976 välillä. Ged Dunn, John Holmstrom ja Legs McNeil perustivat lehden, jonka aiheena oli New Yorkin uusi ja tuntematon underground-musiikkikulttuuri. Lehdelle annettiin nimeksi Punk, sillä miehet olivat päättäneet kutsua kyseistä musiikkia tällä ”katujätkää” tai ”retkua” tarkoittavalla sanalla. Lehteä julkaistiin loppuvuodesta 1975 alkaen ja se teki punk-termistä tunnetun. Yhtyeitä joista lehti etupäässä kertoi olivat muun muassa Ramones, Blondie, Patti Smith, Television, New York Dolls, Dead Boys ja myöhemmin Johnny Thunders and The Heartbreakers sekä Richard Hell and The Voidoids. Näistä Ramones antoi eniten vaikutteita myöhempään brittiläiseen punkrockiin, jonka myötä punk-käsite varsinaisesti yleistyi.

Punkrockin synty liittyi tilanteeseen, jossa osa nuorisosta oli turhautunut tuolloin vallalla olleen progressiivisen rockmusiikin ja metallimusiikin pitkiin kappaleisiin ja kitarasooloihin. Monien oli vaikea samaistua virtuoosien lailla soittaviin muusikoihin, ja osa nuorista koki rockmusiikin etääntyneen kuuntelijoistaan. Pintaan nousi tällöin halu palata rockin juurille, 1950-luvun yksinkertaiseen, raakaan, ja kapinalliseen rock and rolliin, jossa kappaleet olivat lyhyitä eivätkä vaatineet täydellistä soittotaitoa.

Punk-kulttuuri muotoutuu Britanniassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englantilainen Malcolm McLaren manageroi hetken edellä mainittua New York Dolls -yhtyettä, kunnes palasi Lontooseen toukokuussa 1975 ja perusti SEX-nimisen liikkeen, joka myi antimuotia T-paidoista fetissivaatteisiin. Pian hän alkoi manageroida Lontoossa yhtyettä nimeltään The Swankers, josta hän lanseerasi tunnetuimman brittipunkyhtyeen The Sex Pistolsin. Uusi brittiläinen punk-kulttuuri muodostui vuoden 1976 kuluessa.

Ramones soitti Lontoon Roundhousessa heinäkuun 4. päivä 1976. Tämän jälkeen The Sex Pistolsin vanavedessä syntyivät sellaiset yhtyeet kuin The Clash, Joy Division, Siouxsie & the Banshees, The Adverts, Generation X, The Slits, X-Ray Spex, The Jam, The Vibrators ja Buzzcocks. Syyskuussa 1976 australialainen The Saints debytoi Englannissa singlellään ”(I`m) Stranded”. Lokakuussa 1976 brittiläinen punkyhtye The Damned debytoi singlellään ”New Rose”. Marraskuussa ilmestyi The Sex Pistolsin single ”Anarchy in the U.K.”. Tuolloin marraskuussa The Saints oli jo tehnyt Englannissa kolme LP-levyä kattavan sopimuksen EMI-yhtiölle.

New Yorkin alkuperäinen punkliike pyöri ainoastaan musiikin ympärillä. Britanniassa musiikkiin kuitenkin kuroutui tietynlainen yhteiskuntaan kantaa ottava, anarkistinen ja kaoottinen asenne, joka sai henkisen taustansa lamakaudesta, nuorisotyöttömyydestä ja 1960-luvun hippi-idealismin romahduksesta. Brittipunkin sanoitukset heijastelivat käsitystä ”mädästä” ja epäoikeudenmukaisesta yhteiskunnasta, joka tuottaa kurjuutta ja ahdistusta.

Punkin aatetta ilmaisi myös uusi pukeutumistyyli, johon kuuluivat olennaisesti esimerkiksi irokeesi ja piikkitukkakampaukset, hakaneulat ja kloriittifarkut. Myös lävistykset olivat suosittuja. Punkkarit ilmaisivat protestiaan välillä shokeeraavilla, makaabereilla ja väkivaltaisillakin tavoilla, välillä karnevalistisen huumorin keinoilla.

Punkin jatkokehitys: uusi aalto ja hardcore[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 19771980 punk sekä musiikkityylinä että nuorisoliikkeenä yleistyi, levisi Isosta-Britanniasta muualle maailmaan ja kaupallistui. Monien keskeisten yhtyeiden osalta (mm. The Clashin London Calling -albumi) punkin kehitys kulki kohti rock-musiikin uutta aaltoa, samaan aikaan punkin kanssa erityisesti Talking Heads -yhtyeen viitoittamalla tiellä käynnistynyttä suuntausta. Tältä pohjalta kehittyivät edelleen erilaiset 1980-luvun alun kokeelliset post-punk-tyylit (mm. Johnny Rottenin seuraava yhtye Public Image Limited).

Näiden vastapainoksi epäkaupallisen ja kantaaottavan punkrockin kehitystä jatkoi monissa maissa aggressiivinen hardcore punk. Tätä tyyliä edustivat muun muassa yhdysvaltalaiset Black Flag, Dead Kennedys, Bad Brains ja Minor Threat ja kanadalainen D.O.A. Englantilaisten hardcore-yhtyeiden joukkoon lukeutuivat muun muassa Discharge, The Exploited, Amebix, Charged GBH, Broken Bones, Attak ja The Varukers. Näihin aikoihin syntyi myös toisenlainen punktyyli nimeltä horror punk. Musiikillisesti se oli hyvin samankaltaista kun alkuperäinenkin punkrock, mutta siinä hyödynnettiin synkeitä kauhuteemoja. Tämän tyylin merkittävin edustaja oli Misfits.

Punk Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ensimmäisenä punklevytyksenä pidetään Briardin esikoissingleä I Really Hate Ya vuodelta 1977, vaikkakin vanhemmat yhtyeet kuten Sleepy Sleepers julistautuivat tuolloin punkyhtyeiksi. Sleepy Sleepersin kohdalla kyse oli lähinnä punkin humorististen elementtien parodioimisesta.

Suosituimmiksi punknimiksi nousivat Pelle Miljoona kantaaottavine sanoituksineen (”Väkivalta ja päihdeongelma”, ”Olen työtön” ...), Eppu Normaali (”Poliisi pamputtaa taas”, ”Rääväsuita ei haluta Suomeen”) ja Maukka Perusjätkä kappaleella ”Säpinää”, jota huudettiin Suomessa vuosina 1979-1980. Pelle, Eput ja monet muut muuttivat tyylinsä alkuaikojen punkista populaarimmaksi uuden aallon musiikiksi. Punk nähtiin underground-musiikkina ja Suomeen kehittyi ja juurtui hardcoreksi, HC:ksi tai ”hooseeksi” kutsuttu punkin rajumpi ja nopeatempoisempi alalaji. Hardcore punkin tunnetuimmat yhtyeet Suomessa ovat yhä Terveet Kädet, Kaaos, Lama, Pyhäkoulu, Kohu-63, Riistetyt, Bastards, Rattus ja Appendix. Hardcore-tyylilaji on heti syntymisensä jälkeen saanut aikaan eri tyylilajeja muun muassa metallimusiikin keskuudessa. Nyt lukuisten hardcoren omien alalajien, kuten emo, d-beat ja crust punk, ohessa on jo kymmeniä eri tyylilajeja grindcoresta rapcoreen. Monet metallimusiikkia soittavista suomalaisista seuraajista ovat saaneet hyvinkin suosiota ulkomailla.

Kaupallinen punk-kulttuuri oli Suomessa hyvin lyhytaikainen ilmiö, ja nuorison massakulttuurina se hiipui 1980-luvun puoliväliin mennessä. Varsinainen punk-kulttuuri kehittyi tästä huolimatta tai juuri siksi eteenpäin ja säiliytti vankan asemansa muotivirtauksien ulkopuolella. Nykyään suomalaiset punk-yhtyeet tekevät kiertueita maailmanlaajuisen, ruohonjuuritasolla toimivan DIY-punkverkoston avulla niin Euroopassa, USA:ssa, Etelä- Amerikassa kuin Japanissakin. Erityisesti suomalaiset, legendaarisiksi mielletyt 1980-luvun hardcore-punk-yhtyeet muistetaan edelleen hyvin punkpiireissä ympäri maailmaa, tästä todistavat esimerkiksi japanilaisen Laukaus-yhtyeen kaltaiset tribuuttiyhtyeet, jotka pyrkivät kuulostamaan autenttisilta 1980-luvun suomalaisilta hc-kokoonpanoilta.

Merkittäviä punk-albumeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittäviä punkin syntyyn vaikuttaneita ”proto-punk”-albumeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun jälkipuolen keskeisiä punk-albumeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun keskeisiä punk-albumeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskeisiä suomalaisia punk-albumeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyylilajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punk-musiikki voidaan jakaa pienempiin alatyyleihin, joita ovat muun muassa:

Suomalaisia yhtyeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marjala Jari, Yy-kaa-koo-nee:Ramopunk! Julkaisuvuosi 2011. Kustantaja: Paasilinna
  • McNeil, Legs & McCain, Gillian: Please kill me: Punkin sensuroimaton esihistoria. (Please kill me: The uncensored oral history of punk, 2002.) Suomentanut Ike Vil. Kuvat: Roberta Bayley, David Godlis ja Bob Gruen. Helsinki: Like, 2004. ISBN 952-471-264-4.
  • Miettinen (toim.): Hilse: Suomipunkin alku ja juuri. LIKE. (Helsinki, 2008)
  • Robb, John (toim.): Punk! Brittipunkin haastatteluhistoria. (Punk rock: An oral history, 2006.) Suomennos: Ilkka Salmenpohja. Helsinki: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0002-5.
  • Waldemar Wallenius: PUNK Rokkishokki. Pirkkala: Lehtijussi Oy:n kirjapaino, 1978. ISBN 951-99175-4-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rockin suuntauksia
Aikuisrock | Blues rock | Brittipop | Country rock | Folk rock | Funk rock | Garage rock | Glam rock | Goottirock | Grunge | Hard rock | Instrumentaalirock | J-rock | Katurock | Klassinen rock | Kristillinen rock | Metallimusiikki
Pop rock | Post-grunge | Post-rock | Progressiivinen rock | Punk | Psykedeelinen rock | Psychobilly | Rock and roll | Rockabilly | Sinfoninen rock | Southern rock | Space rock | Stadion-rock | Suomirock | Taiderock | Vaihtoehtorock