Green Day

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gredaylog.png
Green Day esiintymässä Roomassa kesäkuussa 2013.
Green Day esiintymässä Roomassa kesäkuussa 2013.
Tiedot
Toiminnassa: 1987
Tyylilaji: punk rock, pop punk, vaihtoehtorock, pop rock, power pop, post-grunge[1]
Kotipaikka: Yhdysvaltain lippu Oakland, Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli: englanti
Sivusto: greenday.com
Jäsenet
Billie Joe Armstrong kitara/laulu
Mike Dirnt basso/taustalaulu
Tré Cool rummut
Jason White kitara
Levy-yhtiöt
Reprise Records 1993–
Lookout! Records 1987–1993

Green Day on yhdysvaltalainen punk rock -yhtye, johon kuuluvat laulaja-kitaristi Billie Joe Armstrong, basisti Mike Dirnt, rumpali Tré Cool ja kitaristi Jason White. Ensimmäisen EP-levynsä 1,000 Hours Green Day julkaisi vuonna 1989. Myöhemmin se on noussut yhdeksi punk-historian merkittävimmistä yhtyeistä myymällä yli 75 miljoonaa albumia.

Yhtye on voittanut lukuisia palkintoja, merkittävimpiä ovat muun muassa parhaan vaihtoehtorock-albumin Grammyn Dookiella vuonna 1994 ja parhaan rock-albumin Grammyn vuonna 2009.[2]

Green Day konsertoi Suomessa viimeksi Rock the Beach -festivaaleilla 26. kesäkuuta 2013[3]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Billie Joe Armstronglaulu ja kitara
    Syntynyt 17. helmikuuta 1972. Yhtyeen keulahahmo ja pääsanoittaja/säveltäjä. Alkuperäinen jäsen yhdessä basisti Mike Dirntin kanssa
  • Mike Dirnt, oikealta nimeltään Michael Ryan Pritchard — basso, taustalaulu, kitara.
    Syntynyt 4. toukokuuta 1972. Alkuperäinen jäsen yhdessä laulaja Billie Joe Armstrongin kanssa.
  • Tré Cool, oikealta nimeltään Frank Edwin Wright III — rummut
    Syntynyt 9. joulukuuta 1972. Ei ollut yhtyeessä alusta lähtien vaan tuli Al Sobranten tilalle. Billie Joe ja Mike Dirnt olivat kuitenkin ihailleet Coolin soittotaitoja jo tämän esiintyessä aiemman yhtyeensä kanssa.
  • Jason Whitekitara , taustalaulu (keikoilla)
    Syntynyt 11. marraskuuta 1973. Tuli yhtyeeseen vuonna 1998. Ollut joissakin Green Dayn musiikkivideoissa, kuten ”When I Come Around”, ”Wake Me Up When September Ends”, ”Working Class Hero”, ”21 Guns”, ”Last of the American Girls”” ja ”Nuclear Family”. Soittanut livelevyillä Bullet in a Bible ja Awesome As Fuck. Syyskuussa 2012 Billie Joe Armstrong kertoi eräässä haastattelussa että Jason White on nimitetty yhtyeen viralliseksi jäseneksi.
  • Jason Freesepiano, saksofoni, taustalaulu (keikoilla)
    Syntynyt 12. tammikuuta 1975. Tuli bändiin vuonna 2003. Soittanut levyillä Bullet in a Bible ja Awesome As Fuck.
  • Jeff Matika — akustinen kitara, taustalaulu (keikoilla)
    Tuli bändiin vuonna 2009. Soitti levyllä Awesome As Fuck.

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Al Sobrante, oikealta nimeltään John Kiffmeyer (1987–1990) – alkuperäinen rumpali, joka jätti Green Dayn opintojensa takia. Hänen oli ensin määrä palata takaisin opintojensa päätyttyä, mutta koska hänestä ei kuulunut mitään, yhtye otti uuden rumpalin. Hänen viimeiseksi albumikseen jäi 39/Smooth.[4]
  • Dave E.C. liittyi bändiin Johnin lähdön jälkeen, mutta päätti itse lähteä bändistä muutaman viikon jälkeen, koska hän ei tuntenut olevansa tarpeeksi hyvä rumpali.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Billie Joe Armstrong (laulu, kitara)

Sweet Children[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Billie Joe Armstrong ja Mike Dirnt ovat Green Dayn perustajajäseniä. He tapasivat toisensa ensimmäisen kerran kymmenvuotiaina vuonna 1982 Kaliforniassa sijaitsevan John Sweet High Schoolin kahvilassa. Oltuaan toistensa luona yökylässä he soittivat vanhoja heavy metal -klassikoita, kuten Ozzy Osbournea, Def Leppardia ja Van Halenia. Armstrongin oltua kymmenvuotias hänen isänsä kuoli, mistä kertoo yhtyeen vuonna 2004 julkaistun albumin American Idiot surumielinen laulu ”Wake Me Up When September Ends”. Billie oli 14-vuotias tehdessään ensimmäisen laulunsa ”Why Do You Want Him?”, joka kertoo Armstrongin äidistä ja isäpuolesta. Vuonna 1987 Billie Joe ja Mike värväsivät rumpali John Kiffmeyerin (Al Sobrante) ja muodostivat Sweet Children -yhtyeen. He soittivat ensimmäisen virallisen keikkansa Rod’s Hickory Pitissä. Pian he alkoivat tehdä keikkoja muiden yhtyeiden lämppäreinä Gilman Street -klubilla, Berkeleyssä.[5]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ollessaan 17-vuotiaita lukiolaisia yhtye levytti ensimmäisen EP:nsä 1,000 Hours kahdessa päivässä. Ennen EP:n julkaisua huhtikuussa 1989 yhtye vaihtoi nimensä Sweet Childrenistä Green Dayksi. Pian sen jälkeen Dirnt valmistui, Armstrong jätti koulun kesken päivää ennen 18-vuotissyntymäpäiviään. 1,000 Hours sai pian seuraa muista julkaisuista, muun muassa EP:t Slappy ja Sweet Children sekä LP 39/Smooth.[6]

Albumi 1,039/Smoothed Out Slappy Hours oli kokoelma aiemmista julkaisuista ja julkaistiin vuonna 1990. Nimi tulee EP:iden (1,000 Hours ja Slappy) sekä LP:n (39/Smooth) nimistä. Albumin julkaisi paikallinen riippumaton levy-yhtiö Lookout! Records. Pian julkaisun jälkeen John Kiffmeyer päätti jättää yhtyeen ja keskittyä opintoihinsa. Armstrong ja Dirnt värväsivät uuden rumpalin, toisen Gilman Streetin veteraanin, Tré Coolin. Tré oli soittanut The Lookouts! -yhtyeessä rumpalina jo kaksitoistavuotiaasta asti. Muita The Lookout!:in jäseniä olivat muun muassa Larry Livermore, Lookout! Recordsin omistaja. Green Dayn toinen albumi, Kerplunk! (1992), oli Tré Coolin ensiesiintyminen yhtyeessä.

Green Day kasvatti mainettaan niin sanotulla vanhanaikaisella tavalla – ansaitsemalla sen. Ennen ensimmäisen sopimuksen solmimista suuren levy-yhtiön kanssa he olivat jo olleet viidellä kiertueella ajaen rannikolta toiselle majoittuen ystävien ja fanien luona. Saatuaan Reprise Recordsin tuottajan Rob Cavallon huomion, heillä oli edessään ensimmäinen suuren levy-yhtiön sopimus huhtikuussa vuonna 1993. Pian sopimuksen solmimisen jälkeen he alkoivat levyttää albumia, joka julkaistiin vuonna 1994 ja olisi heidän pääsylippunsa maineeseen. Albumi oli nimeltään Dookie.

Mike Dirnt (basso, taustalaulu)

Vaikka Dookien kokonaiskesto oli vain hieman yli 39 minuuttia, oli se silti menestys. Dookie tutustutti suuren yleisön Green Dayn energiseen punk rockiin. Green Dayn kappaleita muun muassa tuhopoltoista ja itsetyydytyksestä on luonnehdittu epävirallisiksi kansallislauluiksi. Laulaessaan omista murheistaan ja nuoruuden ongelmistaan Green Day huomasi, että heidän lisäkseen oli tuhansia samanlaisia nuoria painimassa samojen ongelmien kanssa. Oli muotia olla kypsymätön. Dookie myi kymmenen miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa ja yli 16 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti ollen tähän mennessä yhtyeen myydyin albumi. Se voitti myös vuoden 1994 Grammy-palkinnon parhaasta alternative-albumista. Seuraavilla albumeilla, Insomniac ja Nimrod., Green Dayn onnistui säilyä uskollisina punk-musiikille samalla todistaen, että he eivät olleet vain kovaa huutava poikalauma. Nimrodilta nousi yllätysmenestykseen rauhallinen, pääasiassa kitaralla soitettu, ”Good Riddance (Time of Your Life)”, joka on kuultu muun muassa useissa televisiosarjoissa sekä urheilutapahtumissa. Tähän aikaan yhtyeen jäsenet olivat perustamassa perheitä, ja oli muutenkin selvää, että he olivat kasvamassa sekä omina itsenään että yhtyeenä. Yhteisymmärryksen tuloksena yhtye piti kahden vuoden tauon voidakseen keskittyä perheisiinsä.[7]

Menestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 Green Day palasi musiikin pariin albumilla Warning:. Albumi poikkesi suuresti kaikista Green Dayn aikaisemmista albumeista ollen melodisempi ja rauhallisempi. Vaikka kriitikot kehuivat albumia, eivät fanit siitä suuresti innostuneet, ja se onkin yhtyeen vähiten myynyt albumi. Levyn suosituimmaksi kappaleeksi nousi ”Minority”. Seuraavat vuodet kuluivat tehden muutaman kiertueen ja julkaisten pari kokoelmalevyä, International Superhits!:n vuonna 2001 ja Shenanigansin vuonna 2002. International Superhits! -albumilla jossa on uudestaan levytetty kappale ”Maria” ja täysin uusi kappale ”Poprocks & Coke”. International Superhits!:n kanssa tuli myös DVD International Supervideos!, johon on yhdistetty kappaleiden musiikkivideoita.

Monen vuoden tauon jälkeen Green Daylla oli myös epäonnen hetkensä, sillä kuin yhtye oli nauhoittanut albumin Cigarettes and Valentines vuonna 2003, nauhat olivat kadonneet. Yhtyettä uhkasi hajoaminen, mutta nauhojen katoamisen huolimatta Green Day oli yhtä ja pysyi sitkeästi bändinä. Vuoden tauon jälkeen syyskuussa 2004 Green Day julkaisi tähän saakka menestyneimmän albuminsa American Idiotin. Albumilla yhtye kritisoi Yhdysvaltojen mediaa, hallitusta ja sen politiikkaa, varsinkin Irakin sotaa. Albumilta ensimmäinen julkaistu single ”American Idiot” oli ensimmäinen Green Dayn kappale, joka nousi listaykköseksi Billboard Charts -listalla. Toisena levyltä julkaistu ”Boulevard of Broken Dreams” -single oli vielä suurempi hitti, ja se ylsi ensimmäisenä Green Dayn kappaleena Yhdysvaltain virallisen musiikkilistan ykköspaikalle. Albumilta julkaistiin singlenä myös ”Holiday” ja ”Wake Me Up When September Ends”. American Idiot -kiertue oli Green Dayn siihen mennessä suurin ja sen huipensi Englannissa tehty keikka, josta tehtiin Bullet in a Bible -liveCD/DVD.

American Idiot sai seitsemän Grammy-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan rockalbumin palkinnon. Se sai Green Dayn laskevan uran taas nousemaan, nosti heidät lopullisesti koko maailman tietoisuuteen ja sai lopultakin aikaan heidän ansaitsemansa kunnian ja menestyksen. Vuonna 2004 julkaisemaansa albumia American Idiot, yhtye kutsuu punk rock -oopperaksi. Levy käänsi Green Dayn laskussa olleen uran uuteen nousuun ja menestyi listoilla paremmin kuin yksikään aikaisempi albumi. Green Day julkaisi toukokuussa 2009 21st Century Breakdown -albumin, joka on menestynyt hyvin. Albumin tunnetuimpia kappaleita ovat ”Know your Enemy”, ”East Jesus Nowhere”, ”21st Century Breakdown”, ”iViva La Gloria!”, ”The Static Age” ja ”21 Guns”. Albumissa on kolme osaa; ”Heroes and Cons”, ”Charlatans and Saints” sekä ”Horseshoes and Handgrenades”. 21st Century Breakdown -kiertueilta tehtiin kaksi livelevyä: Last Night on Earth: Live In Tokyo ja Awesome as Fuck -levyn DVD on Tokiosta. Yle TV2:lta on tullut Green Dayn 21st Century Breakdown Tour Oaklandista, Kaliforniasta (Yle Live Green Day) ja Jim-kanavalta dokumentti yhtyeestä. 11. elokuuta 2011 bändillä oli salainen keikka Tiki Baarissa, Costa Mesassa, Kaliforniassa.

Yhtye julkaisi vuonna 2012 eri musiikkigenrejä sisältävän trilogia-levysarjan ¡Uno!, ¡Dos! ja ¡Tré!.

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Green Dayn levyjä on myyty maailmanlaajuisesti jo yli 70 miljoonaa kappaletta, mikä tekee yhtyeestä kaikkien aikojen kaupallisesti menestyneimmän punk-yhtyeen. Green Day esiintyi toisen kerran Suomessa 8. kesäkuuta 2010. Samana päivänä ilmestyi myös maailmanlaajuisesti Green Day: Rock Band -videopeli.[8]

Yhtyeen musiikki eroaa aiempien vuosikymmenten punkista ollen enemmän tyyliltään punk rockia. Green Dayn suosio on innoittanut myös muita punk- ja rock-yhtyeitä, kuten Sum 41:a ja Good Charlottea.

Esiintymiset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Green Day konsertoi ensimmäisen kerran Suomessa 31. elokuuta 1995 täydessä Helsingin jäähallissa.
  • Toisen kerran Green Day esiintyi 8. kesäkuuta 2010 Helsingin Kyläsaaressa 28 000 katsojalle.
  • Green Day esiintyi kolmannen kerran Suomessa 26. kesäkuuta 2013 Hietaniemen uimarannalla Rock the Beach -festivaalilla.

Muut projektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1991 asti Green Dayn jäsenillä on ollut sivuprojekteja muiden muusikoiden kanssa. Merkittäviä näistä ovat olleet Billie Joe Armstrongin Pinhead Gunpowder (jossa on mukana Green Dayn keikkakitaristi Jason White), The Frustrators, jossa Mike Dirnt soittaa bassoa ja The Network, jossa on arveltu kaikkien Green Dayn jäsenten soittavan taiteilijanimillä. Green Day (Armstrong, Dirnt ja Cool) on myös perustanut new wave -musiikkia soittavan Foxboro Hot Tubs -yhtyeen, joka keikkaili vuoden 2008 kesän Yhdysvalloissa. Green Dayn fanit ovat rynnänneet katsomaan idoleitaan uudessa bändissä. Foxboro Hot Tubsin albumi Stop, Drop and Roll julkaistiin 20. toukokuuta 2008.[9]

Green Dayn hyväntekeväisyystöihin kuuluu yhteistyö U2:n kanssa vuonna 2006 ”The Saints Are Coming” -kappaleella, jolla autettiin keräämään rahaa Music Rising -järjestölle hurrikaani Katrinan tuhoamien musiikki-instrumenttien puolesta sekä Natural Resources Defense Council’n (=luonnonvarojen suojeluvaltuusto) tukeminen ”Move America Beyond Oil” -kampanjassa ja muussa ympäristönsuojelussa. [10]

Vuonna 2007 Green Day esiintyi The Simpsons Movien alussa esittäen Simpsonit-sarjan tunnuskappaleen. Elokuvassa keikka päättyy siihen, että järven saastunut vesi aiheuttaa vedessä kelluvan lavan uppoamisen tappaen koko yhtyeen.[11]

Green Day julkaisi coverin John Lennonin kappaleesta ”Working Class Hero” Instant Karma: The Amnesty International Campaign to Save Darfur -albumille. Yhtye esitti kappaleen American Idolin finaalijaksossa. Kappale sai Grammy-ehdokkuuden vuonna 2008.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Nimi Levymerkki Muuta
1989 1,000 Hours Lookout! EP
1990 39/Smooth Lookout!
Slappy Lookout! EP
Sweet Children Skene! EP
1,039/Smoothed Out Slappy Hours Lookout! sisältää materiaalia albumilta 39/Smooth ja EP:iltä Slappy ja 1,000 Hours
1992 Kerplunk! Lookout!
1994 Dookie Reprise
1995 Insomniac Reprise
1996 Bowling Bowling Bowling Parking Parking Reprise live-EP
1997 Nimrod. Reprise
2000 Warning: Reprise
2001 International Superhits! 404 Music Greatest Hits LP 1993–2001
International Supervideos! Greatest Hits DVD 1993–2001
2002 Shenanigans 404 Music singlejen B-puolikokoelma
2004 American Idiot Reprise Julkaistu 21. syyskuuta 2004
2005 Bullet in a Bible Reprise Julkaistu marraskuussa 2005
2009 21st Century Breakdown Reprise Julkaistu 15. toukokuuta 2009
Last Night on Earth: Live In Tokyo Reprise Julkaistu 2009
2010 Green Day: Rock Band Julkaistu 8. kesäkuuta 2010
Greatest Hits Reprise Julkaistu 2010
2011 Awesome as Fuck Reprise Julkaistu 21. maaliskuuta 2011
2012 ¡Uno! Reprise Julkaistu 21. syyskuuta 2012
¡Dos! Reprise Julkaistu 9. marraskuuta 2012
¡Tré! Reprise Julkaistu 11. joulukuuta 2012[12]
2013 ¡Cuatro! Reprise Videoalbumi
2014 Demolicious Reprise Kokoelma
  • Vuonna 2005 julkaistu musiikki CD/DVD Bullet in a Bible on taltiointi vuoden 2005 kiertueelta, Englannista, Milton Keynesistä.
  • Awesome as Fuck livelevyn DVD on kuvattu Tokiossa, Japanissa. DVD:n bonuskappale ”Cigarettes and Valentines” on kuvattu Phoenixissa, Arizonassa.

Konsertit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grammy: Paras vaihtoehtomusiikkialbumi, Dookie (1995)
  • Grammy: Paras rock-albumi, American Idiot (2005)
  • Grammy: Paras levy, Boulevard of Broken Dreams -single (2006)
  • Grammy: Paras rock-albumi, 21st Century Breakdown (2010)
  • Brit Awards: Paras kansainvälinen bändi (2006)
  • Brit Awards: Paras kansainvälinen albumi, American Idiot (2006)
  • MTV Europe Music Awards: Paras rock-yhtye (2005)
  • MTV Europe Music Awards: Paras albumi, American Idiot (2005)
  • MTV Video Music Awards: Paras rock-video, Boulevard of Broken Dreams (2005)
  • MTV Video Music Awards: Katsojien valitsema vuoden video, Boulevard of Broken Dreams (2005)
  • MTV Video Music Awards: Paras bändin video, Boulevard of Broken Dreams (2005)
  • MTV Video Music Awards: Vuoden video, Boulevard of Broken Dreams (2005)
  • MTV Video Music Awards: Paras editointi, Boulevard of Broken Dreams (2005)
  • MTV Video Music Awards: Paras ohjaus, Boulevard of Broken Dreams (2005)
  • MTV Video Music Awards: Paras kuvaus, Boulevard of Broken Dreams (2005)
  • MTV Video Music Awards: Paras rock-video, 21 guns (2010)
  • Kerrang!: Planeetan paras bändi (2005)
  • Kerrang!: Paras live-bändi (2005)
  • Billboard: Vuoden rock-esiintyjä (2005)
  • Billboard: Vuoden rock-kappale, Boulevard of Broken Dreams (2005)
  • Billboard: Vuoden pop-bändi (2005)
  • Billboard: Billboard 200 album group (2005)
  • Billboard: Hot 100 group (2005)
  • Billboard: Vuoden moderni rock-artisti (2005)
  • MTV Australian Video Music Awards: Paras bändi (2005)
  • MTV Australian Video Music Awards: Paras rock-video, American Idiot (2005)
  • MTV Australian Video Music Awards: Paras bändi (2006)
  • Shockwaves NME Awards: Paras video, American Idiot (2005)
  • Kids Choice Awards: Paras yhtye (2006)
  • Kids Choice Awards: Paras kappale, Wake Me Up When September Ends (2006)
  • American Music Awards: Paras vaihtoehtomusiikkibändi (2005)
  • American Music Awards: Paras pop/rock-albumi, American Idiot (2005)
  • Teen Choice Awards: Paras rock-kappale, Boulevard of Broken Dreams

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rovi: Green Day-Music, Biography, Credits and Discography allmusic.com. Viitattu 18.syyskuuta.2012. (englanniksi)
  2. Past Grammy Winners grammy.com. (englanniksi)
  3. Rockin kärkinimiä Suomeen kesällä - Hietaniemeen muun muassa Green Day ja Rammstein Viitattu 29.1.2013.
  4. Dan Kimpel: How They Made It: True Stories of How Music's Biggest Stars Went from Start to Stardom!!! (englanniksi)
  5. SPIN: Green Day 1994. Spin/Googlebooks. (englanniksi)
  6. Stephen Thomas Erlewine & Courtney Smith: Green Day on PureVolume PureVolume. (englanniksi)
  7. Ben Myers: Green Day : Amerikan idiootit & uuspunkin kukoistus. ( Green Day : American idiots & the new punk explosion) Suomentaneet Petri Leppänen & Essi Vatilo. Sammakko, 2006. ISBN 952-483-043-4.
  8. EA: Green Day: Rock Band Electronic Arts. Viitattu 18.syyskuuta.2012.
  9. Mark Spitz: Green Day : kolmen soinnun supertähdet. (Nobody likes you : inside the turbulent life, times and music of Green Day) Suomentanut Juha Ahokas. Like, 2010. ISBN 978-952-01-0473-3.
  10. Green Day & NRDC (englanniksi)
  11. Soundtrack from The Simpsons movie IMDb. Viitattu 18.syyskuuta.2012. (englanniksi)
  12. Green Day: Albums greenday.com. Viitattu 27.marraskuuta.2012. (englanniksi)