Green Day

Green Day esiintymässä vuonna 2010
Tiedot
Toiminnassa:	1987–
Tyylilaji:	punk, pop punk, vaihtoehtorock, power pop, post-grunge
Kotipaikka:	Oakland, Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli:	englanti
Sivusto:	GreenDay.com
Jäsenet
Billie Joe Armstrong kitara/laulu Mike Dirnt basso/taustalaulu Tré Cool rummut
Levy-yhtiöt
Reprise Records 1993 – Lookout! Records 1987 – 1993

Green Day on yhdysvaltalainen, Kalifornian Oaklandista kotoisin oleva punk rock -yhtye, johon kuuluvat laulaja-kitaristi Billie Joe Armstrong, basisti Mike Dirnt ja rumpali Tré Cool. Green Day julkaisi ensimmäisen ep-levynsä 1000 Hours jo vuonna 1988 nimellä Sweet Children. Sittemmin se on noussut yhdeksi punk-historian merkittävimmistä yhtyeistä myymällä yli 75 miljoonaa albumia. Green Day konsertoi viimeksi Helsingin Kyläsaaressa 8. kesäkuuta 2010.

Yhtye on voittanut lukuisia palkintoja, merkittävimpiä ovat mm. parhaan vaihtoehtorock-albumin Grammyn Dookiella vuonna 1994 ja parhaan rock-albumin Grammyn vuonna 2009.

Kokoonpano

• Billie Joe Armstrong — laulu ja kitara

  Syntynyt 17.2.1972. Yhtyeen keulahahmo ja pääsanoittaja/säveltäjä. Alkuperäinen jäsen yhdessä basisti Mike Dirntin kanssa

• Mike Dirnt , oikealta nimeltään Michael Ryan Pritchard — basso, taustalaulu , kitara.

  Syntynyt 4.5.1972. Hänellä on narkkariäidiltä saatu synnynnäinen sydänvika, joten hän saa joskus paniikkikohtauksia. Alkuperäinen jäsen yhdessä laulaja Billie Joe Armstrongin kanssa.

• Tré Cool, oikealta nimeltään Frank Edwin Wright III — rummut

  Syntynyt 9.12.1972. Hän ei ollut yhtyeessä alusta lähtien vaan tuli Al Sobranten tilalle. Billie Joe ja Mike Dirnt olivat kuitenkin ihailleet hänen soittotaitojaan jo hänen esiintyessään aiemman yhtyeensä kanssa.

• Jason White - kitara , taustalaulu (keikoilla)

  Syntynyt 11.11.1973. Hän tuli bändiin vuonna 1998. Hän on ollut joissakin Green Dayn musiikkivideoissa, kuten When I Come Around, Wake Me Up When September Ends, Working Class Hero, 21 Guns ja Last of the American Girls. On soittanut livelevyillä Bullet in a Bible ja Awesome As Fuck.

• Jason Freese - piano, saksofoni, taustalaulu (keikoilla)

  Syntynyt 12.1.1975. Hän tuli bändiin vuonna 2003. On soittanut levyillä Bullet in a Bible ja Awesome As Fuck.

• Jeff Matika - akustinen kitara, taustalaulu (keikoilla)

  Hän tuli bändiin vuonna 2009. Soitti levyllä Awesome As Fuck.

Entiset jäsenet

• Al Sobrante, oikealta nimeltään John Kiffmeyer (1987-1990) - alkuperäinen rumpali, joka jätti Green Dayn opintojensa takia. Hänen oli ensin määrä palata takaisin opintojensa päätyttyä, mutta koska hänestä ei kuulunu mitään, yhtye otti uuden rumpalin. Hänen viimeiseksi albumiksi jäi 39/Smooth.
• Dave E.C. liittyi bändiin Johnin lähdön jälkeen, mutta päätti itse lähteä bändistä muutaman viikon jälkeen, koska hän ei tuntenut olevansa tarpeeksi hyvä rumpali.

Historia

Billie Joe Armstrong (laulu, kitara)

Sweet Children

Billie Joe Armstrong ja Mike Dirnt ovat Green Dayn perustajajäseniä. He tapasivat toisensa ensimmäisen kerran kymmenvuotiaina vuonna 1982 Kaliforniassa sijaitsevan John Sweet High Schoolin kahvilassa. Ollessaan toistensa luona yökylässä he soittivat vanhoja heavy metal -klassikoita, kuten Ozzy Osbournea, Def Leppardia ja Van Halenia. Billie Joe Armstrongin ollessa kymmenvuotias hänen isänsä kuoli, mistä kertoo yhtyeen vuonna 2004 julkaistun albumin American Idiot surumielinen laulu ”Wake Me Up When September Ends”. Billie oli 14-vuotias tehdessään ensimmäisen laulunsa ”Why Do You Want Him?”, joka kertoi Armstrongin äidistä ja isäpuolesta. Vuonna 1987 Billie Joe ja Mike värväsivät rumpali John Kiffmeyerin (Al Sobrante) ja muodostivat Sweet Children -yhtyeen. He soittivat ensimmäisen virallisen keikkansa Rod's Hickory Pitissä. Pian he alkoivat tehdä keikkoja muiden yhtyeiden lämppäreinä Gilman Street -klubilla, Berkeleyssä.

Uran alku

Ollessaan 17-vuotiaita lukiolaisia yhtye levytti ensimmäisen EP:nsä 1,000 Hours kahdessa päivässä. Pian sen jälkeen Mike valmistui, mutta Billie Joe jätti koulun kesken päivää ennen 18-vuotissyntymäpäiviään. 1,000 Hours sai pian seuraa muista julkaisuista, muun muassa EP:t Slappy ja Sweet Children sekä LP 39/Smooth.

Green Dayn debyyttialbumi 1,039/Smoothed Out Slappy Hours oli kokoelma aiemmista julkaisuista ja julkaistiin vuonna 1990. Nimi tulee EP:iden (1,000 Hours ja Slappy) sekä LP:n (39/Smooth) nimistä. Albumin julkaisi paikallinen riippumaton levy-yhtiö Lookout! Records. Pian julkaisun jälkeen John Kiffmeyer päätti jättää yhtyeen ja keskittyä opintoihinsa. Billie Joe ja Mike värväsivät uuden rumpalin, toisen Gilman Streetin veteraanin, Tré Coolin. Tré oli soittanut The Lookouts! -yhtyeessä rumpalina jo kaksitoistavuotiaasta asti. Muita The Lookout!:in jäseniä olivat mm. Larry Livermore, Lookout! Recordsin omistaja. Green Dayn toinen levy, Kerplunk! oli Tré Coolin ensiesiintyminen yhtyeessä ja julkaistiin alkuvuodesta 1992.

Green Day kasvatti mainettaan niin sanotulla vanhanaikaisella tavalla - ansaitsemalla sen. Ennen ensimmäisen sopimuksen solmimista suuren levy-yhtiön kanssa he olivat jo olleet viidellä kiertueella ajaen rannikolta toiselle majoittuen ystävien ja fanien luona. Saatuaan Reprise Recordsin tuottajan Rob Cavallon huomion, heillä oli edessään ensimmäinen suuren levy-yhtiön sopimus huhtikuussa vuonna 1993. Pian sopimuksen solmimisen jälkeen he alkoivat levyttää albumia, joka julkaistiin vuonna 1994 ja olisi heidän pääsylippunsa maineeseen. Albumi oli nimeltään Dookie.

Mike Dirnt (basso, taustalaulu)

Vaikka Dookien kokonaiskesto oli vain hieman yli 39 minuuttia, oli se silti menestys. Dookie tutustutti suuren yleisön Green Dayn energiseen punk rockiin. Green Dayn kappaleita muun muassa tuhopoltoista ja itsetyydytyksestä on luonnehdittu epävirallisiksi kansallislauluiksi. Laulaessaan omista murheistaan ja nuoruuden ongelmistaan Green Day huomasi, että heidän lisäkseen oli tuhansia samanlaisia nuoria painimassa samojen ongelmien kanssa. Oli muotia olla kypsymätön. Dookie myi kymmenen miljoonaa kappaletta pelkästään Amerikassa ja yli 16 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti ollen tähän mennessä yhtyeen myydyin albumi. Se voitti myös vuoden 1994 Grammy-palkinnon parhaasta alternative-albumista. Seuraavilla albumeilla, Insomniac ja Nimrod, Green Dayn onnistui säilyä uskollisina punk-musiikille samalla todistaen, että he eivät olleet vain kovaa huutava poikalauma. Nimrodilta nousi yllätysmenestykseen rauhallinen, pääasiassa kitaralla soitettu, "Good Riddance (Time of Your Life)", joka on kuultu mm. useissa televisiosarjoissa sekä urheilutapahtumissa. Tähän aikaan yhtyeen jäsenet olivat perustamassa perheitä, ja oli muutenkin selvää, että he olivat kasvamassa sekä omina itsenään että bändinä. Yhteisymmärryksen tuloksena bändi piti kahden vuoden tauon voidakseen keskittyä perheisiinsä.

Menestys

Vuonna 2000 Green Day palasi musiikin pariin ja julkaisi albumin nimeltä Warning:. Albumi poikkesi suuresti kaikista Green Dayn aikaisemmista albumeista ollen melodisempi ja rauhallisempi. Vaikka kriitikot kehuivat albumia, eivät fanit siitä suuresti innostuneet, ja se onkin yhtyeen vähiten myynyt albumi. Levyn suosituimmaksi kappaleeksi nousi "Minority". Seuraavat vuodet kuluivat tehden muutaman kiertueen ja julkaisten pari kokoelmalevyä, International Superhits!:in vuonna 2001 ja Shenanigansin vuonna 2002. International Superhits! tosin sisälsi kaksi uutta kappaletta: Maria ja Poprocks & Coke. International Superhits!:in kanssa tuli myös DVD International Supervideos!, johon on yhdistetty biisien musiikkivideoita.

Monen vuoden tauon jälkeen Green Dayllä oli myös epäonnen hetkensä, sillä kuin bändi oli nauhoittanut albumin Cigarettes and Valentines 2003, nauhat olivat kadonneet. Bändiä uhkasi hajoaminen, mutta nauhojen katoamisen huolimatta Green Day oli yhtä ja pysyi sitkeästi bändinä. Vuoden tauon jälkeen syyskuussa 2004 Green Day julkaisi tähän saakka menestyneimmän albuminsa American Idiotin. Albumilla yhtye kritisoi Yhdysvaltojen mediaa, hallitusta ja sen politiikkaa, varsinkin Irakin sotaa. Albumilta ensimmäinen julkaistu single "American Idiot" oli ensimmäinen Green Dayn kappale, joka nousi listaykköseksi Billboard Charts -listalla. Toisena levyltä julkaistu "Boulevard of Broken Dreams"-single oli vielä suurempi hitti, ja se ylsi ensimmäisenä Green Dayn kappaleena Amerikan virallisen musiikkilistan ykköspaikalle. Albumilta julkaistiin singlenä myös "Holiday" ja "Wake Me Up When September Ends, joka kertoo Billie Joen isän kuolemasta. American Idiot-kiertue oli Green Dayn siihen mennessä suurin ja sen huipensi Englannissa tehty keikka, josta tehtiin Bullet in a Bible -liveCD/DVD. American Idiot sai seitsemän Grammy-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan rock-albumin palkinnon. Se sai Green Dayn laskevan uran taas nousemaan, nosti heidät lopullisesti koko maailman tietoisuuteen ja sai lopultakin aikaan heidän ansaitsemansa kunnian ja menestyksen. Vuonna 2004 julkaisemaansa albumia American Idiot, yhtye kutsuu punk rock-oopperaksi. Levy käänsi Green Dayn laskussa olleen uran uuteen nousuun ja menestyi listoilla paremmin kuin yksikään aikaisempi albumi. Green Day julkaisi uuden albumin toukokuussa 2009. Albumin nimi on 21st Century Breakdown. Se on menestynyt hyvin. Albumin tunnetuimpia kappaleita ovat "Know your Enemy", "East Jesus Nowhere", "21st Century Breakdown", "iViva La Gloria!", "The Static Age" ja "21 Guns". Albumissa on kolme osaa; "Heroes and Cons", "Charlatans and Saints" ja "Horseshoes and Handgrenades". 21st Century Breakdown kiertueilta tehtiin 2 live levyä: Last Night on Earth: Live in Tokyo ja Awesome As Fuck, levyn DVD on Tokiosta. YLE TV2 kanavalta on tullut Green Dayn 21st Century Breakdown tour Oakland, Californiasta (YLE Live Green Day) ja Jim kanavalta dokumentti bändistä. 11.8.2011 bändillä oli salainen keikka Tiki Baarissa, Costa Mesa, California: Bändi soitti useamman uuden biisin kuten: Nuclear Family, Too Young to Die, Stay the Night, Oh Love, Carpe Diem, Crushing Bastards, Little Boy Named Train, Trouble Maker, Sweet 16, Wow That's Loud, 8th Avenue Serenade, Ashley, Gabriella, Wild One, It's Fuck Time (Foxboro Hot Tubs Cover) (Soitettu Aikaisemminkin), Stray Heart, Last Gang in Town, Amy, Goodbye to Romance (Ozzy Osbourne Cover).

Green Dayn levyjä on myyty maailmanlaajuisesti jo yli 70 miljoonaa kappaletta, mikä tekee yhtyeestä kaikkien aikojen kaupallisesti menestyneimmän punk-yhtyeen. Green Day esiintyi toisen kerran Suomessa 8. kesäkuuta 2010. Samana päivänä ilmestyi myös maailmanlaajuisesti Green Day: Rock Band -peli.

Yhtyeen musiikki eroaa aiempien vuosikymmenten punkista ollen enemmän tyyliltään punk rockia. Green Dayn suosio on innoittanut myös muita punk- ja rock-yhtyeitä, kuten Sum 41:a ja Good Charlottea.

Green day konsertoi ensimmäisen kerran Suomessa 31.8.1995 täydessä Helsingin jäähallissa. Toisen kerran Green Day esiintyi 8.6.2010 Helsingin Kyläsaaressa 28 000 katsojalle.

Muut projektit

Vuodesta 1991 asti Green Dayn jäsenillä on ollut sivuprojekteja muiden muusikoiden kanssa. Merkittäviä näistä ovat olleet Billie Joe Armstrongin Pinhead Gunpowder (jossa on mukana Green Dayn keikkakitaristi Jason White), The Frustrators, jossa Mike Dirnt soittaa bassoa ja The Network, jossa on arveltu kaikkien Green Dayn jäsenten soittavan taiteilijanimillä. Green Day (Armstrong, Dirnt ja Cool) on myös perustanut new wave-musiikkia soittavan Foxboro Hot Tubs -bändin, joka keikkaili vuoden 2008 kesän USA:ssa. Green Dayn fanit ovat rynnänneet katsomaan idoleitaan uudessa bändissä. Foxboro Hot Tubsin albumi Stop, Drop and Roll julkaistiin 20. toukokuuta 2008.

Green Dayn hyväntekeväisyystöihin kuuluu yhteistyö U2:n kanssa vuonna 2006 "The Saints Are Coming" -kappaleella, jolla autettiin keräämään rahaa Music Rising -järjestölle Hurrikaani Katrinan tuhoamien musiikki-instrumenttien puolesta sekä Natural Resources Defense Council:n (=luonnonvarojen suojeluvaltuusto) tukeminen "Move America Beyond Oil" kampanjassa ja muussa ympäristönsuojelussa.

Vuonna 2007 Green Day esiintyi The Simpsons Movien alussa esittäen The Simpsons-sarjan tunnuskappaleen. Elokuvassa keikka päättyy siihen, että järven saastunut vesi aiheuttaa vedessä kelluvan lavan uppoamisen tappaen koko yhtyeen.

Green Day julkaisi coverin John Lennonin kappaleesta "Working Class Hero" Instant Karma: The Amnesty International Campaign to Save Darfur -albumille. Yhtye esitti kappaleen American Idolin finaalijaksossa. Kappale sai Grammy-ehdokkuuden vuonna 2008.

Julkaisut

Vuosi	Nimi	Levymerkki	Muuta
1988	The Sweet Children	Skene	EP (alun perin levymerkillä The Sweet Children)
1989	1,000 Hours	Lookout	EP
1990	Slappy	Lookout	EP
1990	1,039/Smoothed Out Slappy Hours	Lookout	sisältää materiaalia EP:iltä 39/Smooth, Slappy and 1,000 Hours
1992	Kerplunk!	Lookout
1994	Dookie	Reprise
1995	Insomniac	Reprise
1996	Bowling Bowling Bowling Parking Parking	Reprise	Live EP
1997	Nimrod.	Reprise
2000	Warning:	Reprise
2001	International Superhits!	404 Music	Greatest Hits LP 1993-2001
2001	International Supervideos!		Greatest Hits DVD 1993-2001
2002	Shenanigans	404 Music	singlejen B-puolikokoelma
2004	American Idiot	Reprise	Julkaistu 21. syyskuuta 2004
2005	Bullet in a Bible	Reprise	Julkaistu marraskuussa 2005
2009	21st Century Breakdown	Reprise	Julkaistu 15. toukokuuta 2009
2009	Last Night on Earth: Live In Tokyo	Reprise	Julkaistu 2009
2010	Green Day: Rock Band		Julkaistu 8. kesäkuuta 2010
2010	Greatest Hits	Reprise	Julkaistu 2010
2011	Awesome as Fuck	Reprise	Julkaistu 22. maaliskuuta 23. maaliskuuta 2011

• Vuonna 2005 julkaistu musiikki CD/DVD Bullet in a Bible on taltiointi vuoden 2005 kiertueelta, Englannista, Milton Keynesistä.
• Awesome As Fuck livelevyn DVD on kuvattu Tokiossa, Japanissa. DVD:n bonus biisi Cigarettes and Valentines on kuvattu Phoenix, Arizonassa.

Palkinnot

• Grammy: Paras vaihtoehtomusiikkialbumi, Dookie (1995)
• Grammy: Paras rock-albumi, American Idiot (2005)
• Grammy: Paras levy, Boulevard of Broken Dreams -single (2006)
• Grammy: Paras rock-albumi, 21st Century Breakdown (2010)
• Brit Awards: Paras kansainvälinen bändi (2006)
• Brit Awards: Paras kansainvälinen albumi, American Idiot (2006)
• MTV Europe Music Awards: Paras rock-yhtye (2005)
• MTV Europe Music Awards: Paras albumi, American Idiot (2005)
• MTV Video Music Awards: Paras rock-video, Boulevard of Broken Dreams (2005)
• MTV Video Music Awards: Katsojien valitsema vuoden video, Boulevard of Broken Dreams (2005)
• MTV Video Music Awards: Paras bändin video, Boulevard of Broken Dreams (2005)
• MTV Video Music Awards: Vuoden video, Boulevard of Broken Dreams (2005)
• MTV Video Music Awards: Paras editointi, Boulevard of Broken Dreams (2005)
• MTV Video Music Awards: Paras ohjaus, Boulevard of Broken Dreams (2005)
• MTV Video Music Awards: Paras kuvaus, Boulevard of Broken Dreams (2005)
• MTV Video Music Awards: Paras rock-video, 21 guns (2010)
• Kerrang!: Planeetan paras bändi (2005)
• Kerrang!: Paras live-bändi (2005)
• Billboard: Vuoden rock-esiintyjä (2005)
• Billboard: Vuoden rock-kappale, Boulevard of Broken Dreams (2005)
• Billboard: Vuoden pop-bändi (2005)
• Billboard: Billboard 200 album group (2005)
• Billboard: Hot 100 group (2005)
• Billboard: Vuoden moderni rock-artisti (2005)
• MTV Australian Video Music Awards: Paras bändi (2005)
• MTV Australian Video Music Awards: Paras rock-video, American Idiot (2005)
• MTV Australian Video Music Awards: Paras bändi (2006)
• Shockwaves NME Awards: Paras video, American Idiot (2005)
• Kids Choice Awards: Paras bändi (2006)
• Kids Choice Awards: Paras kappale, Wake Me Up When September Ends (2006)
• American Music Awards: Paras vaihtoehtomusiikkibändi (2005)
• American Music Awards: Paras pop/rock-albumi, American Idiot (2005)
• Teen Choice Awards: Paras rock-kappale, Boulevard of Broken Dreams

Aiheesta muualla

• Green Day - virallinen kotisivu
• http://www.greendayauthority.com/

Kirjallisuutta

• Marc Spitz: Green Day – kolmen soinnun supertähdet. Like, 2010. ISBN 978-952-01-0473-3
• Ben Myers: Green Day, Amerikan idiootit ja uuspunkin kukoistus. Sammakko, 2006. ISBN 952-483-043-4