Thrash metal

Wikipedia

Thrash metal
Alkuperä	Metallimusiikki heavy metal punk rock
Alkuperämaa	Yhdistynyt kuningaskunta Yhdysvallat Saksa Brasilia
Kehittymisen ajankohta	1980-1985
Tyypillisiä soittimia	sähkökitara sähköbasso rummut
Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia	death metal black metal grindcore Punk metal

Thrash metal on metallimusiikin tyylilaji, joka sai alkunsa sekä Kaliforniassa että Englannissa 1980-luvun alussa. Sen syntymiseen vaikutti huomattavan paljon englantilaisen metallin uusi aalto, New Wave of British Heavy Metal (NWOBHM), johon yhdistettiin hardcore-punkin raivo ja nopeus. Näin siitä kehittyi musiikin tyylisuuntaus, jolle on ominaista nopea tempo ja raskaat kitarariffit. Thrash metal oli suosituimmillaan 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa.

Thrash on englantia ja tarkoittaa romuttaa, piestä tai antaa selkään. Tyylilajin nimi thrash metal on toistuvasti kirjoitettu kirjoissa, lehdissä ja keskusteluissa virheelliseen muotoon trash metal, roskametalli.

Sisällysluettelo

1 Thrash metalin syntyhistoria
2 Thrash metalin varhaiset juuret Suomessa
3 Häilyvät genrerajat
4 Keskeisiä thrash metal/speed metal -yhtyeitä ja -albumeja
- 4.1 Keskeisiä post-thrash albumeja
- 4.2 Kotimaisia
5 Katso myös
6 Lähteet

[muokkaa] Thrash metalin syntyhistoria

Yhtenä ensimmäisistä thrash (metal) -yhtyeistä on pidetty vuonna 1978 perustettua englantilaista crust punk -yhtyettä Amebix, joka sekoitti hardcore punkin heavy metaliin. Myöhemmistä seuraajista Sepultura, Neurosis, Napalm Death ja Deviated Instinct ovat vannoneet Amebix-yhtyeen nimiin. Sepultura ja useat brasilialaiset yhtyeet ovat myös 1980-luvulta 2000-luvulle asti kertoneet yhdeksi esikuvakseen suomalaiset hardcore punk -yhtyeet Terveet Kädet ja Rattus. Amebix sai runsaasti vaikutteita muun muassa yhtyeiltä Motörhead, Black Sabbath, Killing Joke ja Crass. Englantilaisen uuden metallimusiikin soundia toteutti tavallaan levyillään myös tuottaja Mike Stone, jonka hardcoreenkin vivahtavilla tuotoksilla saattoi olla merkitystä lajityyppiin.

Venomin albumi Black Metal antoi nimen toiselle metallin tyylilajille, mutta sillä oli myös suuri vaikutus thrash metalin syntyyn, tosin ensimmäisenä varsinaisena thrash metal -julkaisuna pidetään yleisesti Metallican esikoisalbumia (Kill 'Em All vuodelta 1983).

Merkittäviä sysäyksiä thrash metalin kehityksessä tapahtui vuosina 1984-1986, kun thrash metal -yhtyeet eri puolilla maailmaa julkaisivat ensialbumeitaan. Yhdysvalloissa Anthraxin Fistful of Metal (ja erityisesti sen thrash metal -ylistyslaulu "Metal Thrashing Mad") Slayerin EP Haunting the Chapel, esikoisalbumi Show No Mercy ja kakkosalbumi Hell Awaits, Exoduksen Bonded By Blood sekä Megadethin Killing Is My Business... And Business is Good! olivat uranuurtajajulkaisuja, jotka näyttivät thrash metalin kehityssuunnan moneksi vuodeksi eteenpäin.

Saksassa Kreator ja Sodom olivat thrash metalin raskainta antia ensilevyillään Endless Pain ja Obsessed By Cruelty, kun taas Brasiliassa Sepulturan EP Bestial Devastation lähenteli jo death metalia.

Varsinaisen thrash metalin kärjen 1980-luvun puolivälissä muodostivat musiikkilehdistön yhteisnimellä "thrash metalin neljä isoa" kutsumat Metallica, Anthrax, Slayer ja Megadeth, jonka laulaja-kitaristi Dave Mustaine aikoinaan soittikin Metallicassa. Nimitys "neljä isoa" johtui lähinnä yhtyeiden korkeista profiileista ja menestyksekkäistä albumeista suhteutettuna tyylilajin marginaalisuuteen. Kukin yhtye julkaisi vuosina 1986-1987 albumin, joka jäi merkkiteoksena thrash metalin historiaan: Master Of Puppets (Metallica), Reign in Blood (Slayer), Peace Sells... But Who's Buying? (Megadeth) ja Among the Living (Anthrax). Yhtyeiden menestys jatkui 1990-luvun alkupuolelle saakka, jolloin thrash metal alkoi vähitellen lähestyä valtavirran musiikkityylejä. Vaikka yleisesti yhtyeiden radiosoittoaika oli vähäistä, esimerkiksi Yhdysvalloissa Anthrax myi kultaa vuonna 1988 (EP I'm the Man), kun taas Metallican ja Megadethin ensimmäiset platinalevymyyntiin oikeuttaneet luvut rikkoutuivat jo vuosina 1988 (Master of Puppets) ja 1992 (Countdown to Extinction).^[1] Nelikosta kenties raskainta thrash metalia ja selvästi valikoivalle yleisölle soittaneen Slayerin menestyksen takuuna sen sijaan olivat fanaattisten kannattajien täyttämät konserttisalit kaikkialla, mihin yhtye ikinä keksikään mennä kiertueillaan.

Muita hieman matalamman profiilin ja pienemmän levymyynnin yhtyeitä olivat 1990-luvun taitteeseen mennessä muun muassa Exodus, kanadalainen Voivod, muun muassa Anthrax-jäsenten sivuprojekti S.O.D. sekä yhdysvaltalaiset Dark Angel ja Testament. Vaikka edellä mainittujen yhtyeiden levymyynti ja näkyvyys eri medioissa oli pienempi kuin "neljällä suurella", niiden musiikillinen anti genrelle oli vähintään yhtä merkittävä.

Erästä thrash metalin tyylisuuntausta, ns. "teutonithrashiä" muokkasivat saksalaisten "kolme suurta" Destruction, Kreator ja Sodom vuosina 1985-1989. Saksalaisten yhtyeiden työ omalla maaperällään oli merkittävää, koska saksalainen underground- ja metallimusiikkiliike oli hyvin vastaanottavainen uusille musiikkityyleille ja yhtyeille. Kun yhdysvaltalaiset thrash metal -yhtyeet käytännössä taistelivat olemassaolostaan koko 1980- ja 1990-luvun, saksalaisten virkaveljien ei tarvinnut huolehtia radiosoitosta, levymyynnistä tai musiikin poliittisesta korrektiudesta läheskään samassa mittakaavassa. Albumit myivät tarpeeksi, konserttisalit olivat täysiä ja metallimaailman yhteisöllisyyden ansiosta keskinäinen kilpailu oli terveellä pohjalla. Saksalaisten yhtyeiden musiikki olikin uskaliaampaa ja laulut ja sanoitukset vihaisempia kuin yhdysvaltalaisten yhtyeiden. Saksalaisessa thrash metalissa olikin paljon death metalin piirteitä. Saksan thrash metal -vaikutteet levisivät myös nopeasti ympäröiviin, lähinnä germaanisen kielialueen maihin.

[muokkaa] Thrash metalin varhaiset juuret Suomessa

Suomalaisista thrash metal -yhtyeistä parhaiten tunnettaneen Stone, varsinkin yhtyeen kahta ensimmäistä albumia Stone (1988) ja No Anaesthesia! (1989) pidetään merkittävinä Suomen thrash metalin uranuurtajajulkaisuina.

Erityisesti 1980-luvun lopulla Pohjois-Suomessa thrash metal oli suosittua ja paikallisesti esiintyviä yhtyeitä oli runsaasti. Jotkut yhtyeet, kuten Ancestor (nykyinen Kalmah), Airdash ja A.R.G., levyttivät suurille levy-yhtiöille, mutta esimerkiksi Crematory, Mengele (myöhemmin nimellä Insomnia), Maple Cross, National Napalm Syndicate ja Sacred Crucifix olivat merkittäviä paikallisia vaikuttajia Oulun läänin ja Etelä-Lapin alueella.^[2]

Suomalaiset thrash metal -yhtyeet toimivat kuitenkin lähinnä harrastepohjalta ja alkuaikojen julkaisut olivat lähes poikkeuksetta omakustanteita. Thrash metal oli monille soittajille lähinnä tapa viettää aikaa ystävien keskuudessa ja demonauhojen vaihto keino pitää yhteyttä samanhenkisten ihmisten kanssa.

[muokkaa] Häilyvät genrerajat

[muokkaa] Thrash metal ja death metal

Thrash metalia voidaan pitää death metalin edeltäjänä. Suurimpana erona näiden kahden tyylin välillä on laulutyyli. Death metal -laulajien matala ja kuolinkorinaa muistuttava murinalaulu on tyylilajin tavaramerkki, kun taas thrash metal -laulajat voivat laulaa joko jonkin verran puhtaammin vokaalein ja paremminkin huutaen tai karjuen. Genreraja on kuitenkin häilyvä, ja useissa lähteissä ja lehdistössä käytetään myös yhdistelmätermiä deathrash tai death-thrash. Erityisesti Sepulturan yhteydessä termi deathrash esiintyi useasti 1990-luvun alkupuolella.

[muokkaa] Post-thrash/groove metal

1990-luvun lopulla thrash metal kehittyi post-thrashiksi. Riffittelevä, välillä hidas- tai keskitempoinenkin ja raskas musiikki tunnetaan myös nimillä groove metal ja neo thrash. Sen edustajia olivat muun muassa yhdysvaltalainen Pantera (Cowboys from Hell ja sen jälkeiset albumit), sekä Sepultura 1990-luvun levytyksineen, myös takavuosien thrash-yhtye Anthraxin materiaali oli 1990-luvulla hyvin post-thrash -tyyppistä. Uuden sukupolven thrash metal -yhtyeistä voidaan mainita esimerkiksi suomalaiset Mokoma ja Stam1na ja ruotsalainen The Haunted. Post-thrash on 2000-luvun metalcoren suurimpia vaikuttajia.

[muokkaa] Speed metal

Pääartikkeli: Speed metal

Käsitteet thrash metal ja speed metal ovat niin ikään hyvin häilyviä. Vaikka molemmat termit ovat kiistatta olleet käytössä jo varhaiselta 1980-luvulta lähtien, niiden välillä ei ole selkeästi osoitettavaa rajaa. Asiaa on yritetty määritellä siten, että thrash metal on speed metaliakin raskaampaa, äärimmäisempää ja aggressiivisempaa musiikkia. Speed metalissa korostuvat enemmän perinteisen heavy metalin vaikutteet. Joissain thrash metal -yhtyeissä laulajalla on tapana "rääkyä" tai "öristä", kun taas speed metalissa turvaudutaan useammin puhtaaseen lauluun korkeita kirkaisuja hyödyntäen. Thrash metal on yleensä myös synkkätunnelmaista, kun taas speed metal -kappaleiden sanoitukset ovat toisinaan jopa humoristisia ja hyväntuulisia. Käytännössä speed metalia ja thrash metalia on kuitenkin usein käytetty synonyymeinä.

[muokkaa] Black/thrash metal

Ensimmäisiä black metal yhtyeitä jotka käyttivät musiikissaan paljon thrash metallia olivat esimerkiksi Sarcófago, Venom ja Hellhammer. Jotkut ensimmäisen aallon black/thrash -yhtyeet sekoittivat death, black -ja thrash metallia. Suosituimpia black/thrash -yhtyeitä ovat Nifelheim, Deströyer 666, Bestial Mockery, Desaster, Gospel of the Horns, Sarcófago ja Sodom. Suomalaisen black/thrashin edelläkävijä on Urn, joka on julkaissut kaksi pitkäsoittoa, 14.5 julkaistaan kolmas. Muita suomalaisia Black/Thrash -yhtyeitä ovat mm. Flame,Hellbox, Walhalla ja Evil Angel.