Power metal

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee musiikin tyylisuuntaa. Power Metal on myös Pantera-yhtyeen albumi.
Power metal
Alkuperä heavy metal, NWOBHM, speed metal, thrash metal
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Ruotsin lippu Ruotsi
Norjan lippu Norja
Saksan lippu Saksa
Kehittymisen
ajankohta
1980-luvun loppu
Tyypillisiä
soittimia
sähkökitara, bassokitara, rummut, kosketinsoitin
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
sinfoninen power metal

Power metal on metallimusiikin tyylisuunta, jonka tunnusmerkkejä ovat korkealta laulava laulaja, musiikin nopea tempo[1], tekniset kitarariffit[2] ja runsas melodisuus[1]. Tyylisuunnan aloittajana pidetään usein Helloween-yhtyettä,[3][4][5] mutta termi ”power metal” on ollut käytössä jo 1980-luvun alussa. Tuolloin Metallica ja sen innoittamat yhtyeet käyttivät nimitystä esittämästään musiikista,[6] mutta tyylillisesti kyseiset yhteet erosivat toisistaan suuresti.[7]

Musiikilliset piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Power metalia soitetaan puhdassointisesti ja viimeistellysti thrash ja speed metalia muistuttavalla nopealla tempolla. Sävellykset pohjautuvat melodiaan.[1] Kappaleet ovat tarttuvia ja stadion-rock-henkisiä, ja niissä on vahva kertosäe. Kappaleiden rakenteessa kertosäkeet voimistuvat, mitä käytetään luomaan teatraalinen, dramaattinen ja tunteisiin vaikuttava vaikutelma.[8]. Sanoitukset ammentavat varhaisen heavy metalin sanoitusperinteen fantasia-aiheista[2] tai yhtyeen oman arvon korostamisesta, jota erityisesti Manowar-yhtye on käyttänyt.[9]

Laulussa ja kitaran soitossa power metal -yhtyeet pyrkivät taituruuteen.[2] Kitarariffit ja -harmoniat ovat teknisiä[1] ja soitto on nopeaa. Riffeissä on kuultavissa thrash metalin vaikutus. Kitarasoolot ovat polveilevia ja voivat olla pitkäkestoisia. Bassokitara ja rytmikitara soittavat tavanomaisesti samat osuudet. Rummutus keskittyy vahvasti tuplabasariin, jonka lisänä käytetään monimutkaisia rumpufillejä ja lautasten käyttöä. Kosketinsoittimia käytetään vaihtelevasti. Joillakin yhtyeillä sillä soitetaan yksinkertaisia melodioita, kun taas joillakin sillä luodaan vaikutelma sinfoniaorkesterista. Laulajat laulavat korkeasta äänialasta.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antropologi Sam Dunnin mukaan power metalin juuret juontavat 1970-luvun lopulle, jolloin Ritchie Blackmoren perustama Rainbow-yhtye aloitti toimintansa. Rainbow’n laulajan, Ronnie James Dion, kirjoittamat sanoitukset käsittelivät keskiajasta, kansanperinteestä ja tieteisfiktiosta ammennettuja aiheita. Nämä aiheet inspiroivat suoraan nykypäivän power metal –yhtyeitä.[10] Vuonna 2011 ilmestyneessä dokumentäärisessä tv-sarjassaan Metal Evolution Dunn mainitsi myös Judas Priestin laulaja Rob Halfordin, jonka korkeaääninen laulu muodostui myöhemmin hyvin tyypilliseksi power metalin piirteeksi. Judas Priestin kahden soolokitaran luoma äänimaailma myös inspiroi paljon alagenreä. Toinen brittiyhtye, Iron Maiden, toi metallimusiikkiin lisää eeppisiä ja melodisia ulottuvuuksia. Iron Maidenin yksinkertaiset ja tarttuvat kappaleet, joiden mukana yleisön oli helppo laulaa, muodostuivat power metal –yhtyeiden yleisesti käyttämäksi lähestymistavaksi. [11]

Merkittäviä varhaisia Judas Priestin ja Iron Maidenin vaikuttamia yhtyeitä olivat länsisaksalaiset Accept ja Warlock sekä yhdysvaltalainen Jag Panzer. He soittivat esikuviensa kaltaista New Wave of British Heavy Metal -tyylin metallimusiikkia, mutta olivat nostaneet tehoja tuplakitaroissaan, rummuissaan ja laulussaan.[12] Ruotsalainen kitaristi Yngwie Malmsteen kehitti Ritchie Blackmoren luomaa neoklassista kitaransoittoa, jossa virtuositeetti oli suuressa roolissa. Hänen yhtyetoverinsa, myöhemmin Stratovariukseen liittynyt Jens Johansson modernisoi Deep Purplen Jon Lordin kosketinsaundin, jonka power metal –kosketinsoittajat omaksuivat. Amerikkalaisen Manowarin mytologiset miekka ja magia sanoitukset vaikuttivat lukuisiin power metal –yhtyeisiin.[11]

Yhdysvaltalaisille power metal -yhtyeille merkittäviä vaikuttajia olivat Riot sekä Fates Warningin ja Queensrÿchen uran alkupään tuotanto ennen kuin he muuttivat tyyliään progressiiviseksi metalliksi.[13]

1980-luvun loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun lopulla länsisaksalainen Helloween-yhtye alkoi yhdistää musiikissaan NWOBHM:n vibratomaista laulua ja kitaraharmonioita thrash metalin nopeuteen.[3] Yhtye oli soittanut aikaisemmin speed metal -tyylilajissa, mutta tuotuaan musiikkiinsa melodisuutta ja vaihtelua katsotaan Helloweenin luoneen power metalin tyylisuunnan.[8] Tosiasiassa yhtyeen kotimaassa vaikutti samaan aikaan muitakin power metaliksi laskettavia yhtyeitä kuten Running Wild ja Rage[13], mutta Helloweenin albumit Keeper of the Seven Keys Part I ja Part II vuosilta 1987-88 katsotaan usein ensimmäisiksi varsinaisiksi power metal -albumeiksi.[5][4] Albumit toivat Helloweenille suurta menestystä, mikä toi tuulta power metalin siipien alle.[5]

Suomessa Stratovarius-yhtye oli alkanut uuden jäsenensä kitaristi-laulaja Timo Tolkin myötä muuttamaan tyyliään viimeistellymmäksi ja power metalisempaan suuntaan.[14]

Varhaisia yhdysvaltalaisia power metal -yhtyeitä olivat muun muassa Vicious Rumors ja Helstar.[13]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HammerFall

1990-luvun alussa power metal oli suosittua pääasiassa Saksassa; sikäläiset yhtyeet kuten Blind Guardian, Gamma Ray, Running Wild ja Angel Dust eivät olleet tulleet tunnetuiksi kotimaansa ulkopuolella. Saksalaisella yleisöllä oli suuri kysyntä power metalille, ja kun grungen suosion myötä Saksaan lähti vähemmän amerikkalaisia ja brittiläisiä metalliyhtyeitä esiintymään, markkinat avautuivat näiden maiden power metal -yhtyeille. Tämä toi monelle vähälle huomiolle jääneen yhtyeen uralle uuden nousun ja monet jo lopettaneet yhtyeet perustettiin uudestaan kuten Armored Saint ja Cirith Ungol. Myös uuden polven yhdysvaltalaisyhtyeet kuten Iced Earth ja Nevermore kasvattivat suosiotaan.[2]

1990-luvun puolivälissä power metalin suosio alkoi vakiintua[15] ja samoihin aikoihin tapahtui HammerFallin läpilyönti, joka toi tyylilajin valtavirtaan.[2] HammerFall tuli Ruotsista, jossa sen olivat perustaneet sivuprojektikseen vuonna 1993 eri death metal -yhtyeissä esiintyvät muusikot. Yhtyeen debyyttialbumi Glory to the Brave ilmestyi vuonna 1997 ja se myi hetkessä itsensä Saksan albumilistalle ja toi power metalin tunnetuksi uudelle eurooppalaiselle musiikinkuuntelijasukupolvelle.[16] Tuohon aikaan uusia tuulia seuraava nu metal oli suosittu metallimusiikin tyylilaji ja power metalista tuli yhdessä heavy metalin ja thrash metalin kanssa osa sille vastareaktiona syntynyttä perinteisten metallimusiikin tyylilajien paluuta .[17]

HammerFallin myötä syntyi power metal -yhtyeiden uusi aalto, joka toi tyylilajilleen maailmanlaajuisen suosion.[16] Power metal menestyi hyvin Saksan lisäksi Kreikassa ja Etelä-Amerikassa,[17] ja Suomessa Stratovariuksen Destiny-albumista tuli ensimmäinen Suomen virallisen listan ensimmäiselle sijalle päässyt metallialbumi vuonna 1998.[18] Myös vanhan polven yhtyeiden suosio kasvoi ja muun muassa Manowarin levymyynti oli suurempaa kuin se oli missään vaiheessa aiemmin ollut.[2] 1990-luvun loppuun mennessä power metalista oli tullut merkittävä tyylilaji metallimusiikin kentällä.[17]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla power metal oli pääasiassa eurooppalainen ilmiö.[19] Suosittuja lajin yhtyeitä olivat englantilainen DragonForce, joka pääsi Yhdysvaltojen albumilistalle kolmannella albumillaan Inhuman Rampage,[2] ja yhdysvaltalainen Theocracy.[5]

Alagenret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Power metal ei ole juuri muuttunut tyylillisesti 1980-luvun lopun jälkeen.[5] Jotkut yhtyeet ovat tosin rikastaneet musiikkiaan erilaisilla vaikutteilla, mikä on johtanut tyylilliseen haarautumiseen jo varhain. Osa yhtyeistä on yhdistänyt musiikkiinsa progressiivista metallia ja osa taidemusiikkia.[8]

Neoklassinen metalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Neoklassinen metalli
Stratovarius

Neoklassinen metalli on metallimusiikin tyylisuunta, jossa on vaikutteita 1900-luvun taidemusiikista. Tyylilajin yhtyeille on yhteistä nopea kitaransoitto, ja riffit ja soolot muistuttavat sävellyksiltään esimerkiksi Mozartia tai Paganinia. Taidemusiikista muistuttavat myös esimerkiksi viulun, cembalon ja kuoron käyttö. Tunnetuimpia neoklassisen metallin yhtyeitä ovat Symphony X, Stratovarius,[8] Rhapsody of Fire[2][13] ja Nightwish, joskin kaksi jälkimmäistä voi luokitella myös sinfoniseksi power metaliksi.[13]

Progressiivinen power metal[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Progressiivinen power metal poikkeaa perinteisestä power metalista esimerkiksi käyttämällä epätavallisia tahtilajeja.[8] Alagenren syntyä edisti se, että Helloweenin ja Blind Guardianin uusi musiikillinen lähestymistapa kiinnosti faneja ja muusikoita sekä progressiivisen metallin että heavy metalin piiristä 1980-luvun lopussa. Merkittävä teos alagenrelle oli Crimson Gloryn vuoden 1988 albumi Transcendence.[20] Muita varhaisia progressiivisen power metalin yhteitä olivat yhdysvaltalainen Heir Apparent, brasilialainen Angra ja norjalainen Conception. Yhtyeet Yhdysvalloista eivät koskaan saaneet merkittävästi suosiota, mutta eurooppalaiset progressiivisen power metalin yhteet menestyivät oman maanosansa markkinoilla. Tunnettuja myöhempiä tyylilajin edustajia olivat Vanden Plas, Royal Hunt, Eldritch, Labyrinth,[13] Kamelot ja Threshold.[2]

Muita merkittäviä power metal -yhtyeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christe, Ian: Pedon meteli – heavy metalin vanha ja uusi testamentti. Suom. Jone Nikula. Helsinki: Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-0-31126-X.
  • Sharpe-Young, Garry: Metal – The Definitive Guide. London: Jawbone Press, 2007. ISBN 978-1-906002-01-5. (englanniksi)
  • Keith Kahn-Harris: Extreme Metal – Music and Culture on the Edge. Oxford: Berg, 2007. ISBN 1-84520-399-2. (englanniksi)
  • McIver, Joel: Extreme Metal. Omnibus Press, 2000. ISBN 0-7119-8040-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d McIver 2000, sivu 14
  2. a b c d e f g h i Sharpe-Young 2007, sivu 262
  3. a b McIver 2000, sivu 89
  4. a b Sargon The Terrible: Genres 5.2004. The Metal Crypt. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  5. a b c d e f Dan Marsicano: What Is Power Metal? About.com. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  6. Christe 2006, sivu 119–120
  7. Christe 2006, sivu 123
  8. a b c d e What is Progressive Music? Prog Rock & Metal. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  9. Kahn-Harris 122
  10. Metal - A Headbanger's Journey, DVD, ASIN B000FS9OZY (2005).
  11. a b Dunn, Sam: Metal Evolution, Episode 110: Power metal VH1. Viitattu 2012-07-02.
  12. Christe 2006, sivu 123
  13. a b c d e f The Progressive Metal Team: Progressive Metal Prog Archives. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  14. McIver 2000, sivu 144
  15. Power Metal All Music. Viitattu 18.10.2013. (englanniksi)
  16. a b Sharpe-Young 2007, sivu 371
  17. a b c Kahn-Harris 137
  18. {{{Nimike}}}. Suom. Marco Hietala. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2010. ISBN 978-952-240-054-3.
  19. Christe 2006, sivu 430
  20. Wagner, Jeff: Mean Deviation. Brooklyn: Bazillion Points, 2010. ISBN 978-0-9796163-3-4. (englanniksi)