Judas Priest
 |
||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
.JPG) Judas Priest Suomessa Sauna Open Air -festivaaleilla vuonna 2011. |
||||||||||||
| Tiedot | ||||||||||||
| Toiminnassa: | 1969– | |||||||||||
| Tyylilaji: | heavy metal speed metal hard rock NWOBHM |
|||||||||||
| Kotipaikka: |  Birmingham, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
|||||||||||
| Laulukieli: | englanti | |||||||||||
| Sivusto: | judaspriest.com | |||||||||||
| Jäsenet | ||||||||||||
|
||||||||||||
| Levy-yhtiöt | ||||||||||||
|
||||||||||||
Judas Priest on brittiläinen vuonna 1969 perustettu heavy metal -yhtye. Judas Priest -nimen yhtyeelle toi alkuperäinen laulaja Al Atkins aiemmalta yhtyeeltään, ja se tulee Bob Dylanin kappaleesta The Ballad of Frankie Lee and Judas Priest[1]. Judas Priestin tunnetuimmat jäsenet ovat Rob Halford, Glenn Tipton, K.K. Downing ja Ian Hill.
Yhtyeen vaikutus metallimusiikkiin, varsinkin uuden aallon brittimetalliin (esim. musiikkityylin tunnetuin edustaja, Iron Maiden, on nimennyt Judas Priestin yhdeksi suurimmista vaikuttajistaan) ja varhaiseen thrash metaliin (kuten Venom, Slayer yms.), on ollut suuri. Judas Priest tuli tunnetuksi jo 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulle mennessä yhtyeen suosio oli maailmanlaajuinen. Judas Priest onkin yksi heavy metalin merkittävimmistä yhtyeistä kautta aikojen. Yhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti noin 50 miljoonaa. Aggressiviinen riffitys, kahden kitaran käyttö, Rob Halfordin voimakas ääni, sekä myöhemmin myös Scott Travisin rumputaidot muodostuivat bändin tavaramerkeiksi.
Historia [muokkaa]
Alkuajat (1970-1974) [muokkaa]
Birminghamilaiset ystävykset K.K. Downing (kitara) ja Ian Hill (basso) alkoivat työstää ideaa yhtyeen perustamisesta vuonna 1970. Samana vuonna paikallinen Judas Priest -niminen blues-painotteinen yhtye hajosi ja Downing ja Hill pyysivät yhtyeessä laulanutta Al Atkinsia uuteen yhtyeeseensä[1]. Atkins tuli mukaan ja yhtye nimettiin hänen entisen yhtyeensä mukaan Judas Priestiksi. Alkuaikoina yhtyeessä soitti useita rumpaleita (mm. Chris Campbell ja Alan Moore). Bluesin sijaan yhtye alkoi suuntautua raskaampaan, Black Sabbath-vaikutteiseen ilmaisuun Downingin johdolla. Black Sabbath oli myös Birminghamista lähtöisin ja Sabbathin kitaristi Tony Iommin manageritoimisto hoiti yhtyeen asioita 1970-luvun alkupuoliskolla[2].
Ahkerasta keikkailusta huolimatta levytyssopimusta ei alkanut kuulua ja vuonna 1973 Al Atkins erosi yhtyeestä vedoten perhesyihin[1]. Myös tuolloinen rumpali erosi samaan aikaan. Uusi laulaja, Rob Halford, löydettiin Ian Hillin silloisen tyttöystävän, joka oli Halfordin sisko, kautta[2]. Rumpaliksi tuli Halfordin vanha yhtyekaveri John Hinch. Tämä kokoonpano kiersi ahkerasti Englantia ja teki keikkoja myös manner-Euroopassa ja levytyssopimus saatiin lopulta Gull-yhtiöltä.
Ennen kuin bändi alkoi levyttää ensimmäistä albumia, levy-yhtiö ehdotti viidennen jäsenen ottamista yhtyeeseen. Downing pyysi mukaan vanhaa ystäväänsä, kitaristi Glenn Tiptonia, joka soitti tuolloin Flying Hat Band-nimisessä yhtyeessä[2]. Tipton suostui ja yhtye alkoi levyttää ensimmäistä albumiaan.
Suosion rakentaminen (1974-1979) [muokkaa]
Ensimmäinen albumi, Rocka Rolla, julkaistiin vuonna 1974. Yhtye oli pettynyt albumin soundeihin ja heidän mukaansa tuottajalla oli ollut liikaa sananvaltaa kappaleita valittaessa[3]. Albumi ei ollut kaupallinen menestys, mutta yhtyeen tunnettavuus nousi sen esiinnyttyä BBC:llä ja Readingin festivaaleilla vuonna 1975.
Vuonna 1976 julkaistu Sad Wings of Destiny oli ensilevyä onnistuneempi kokonaisuus, ja siitä on tullut ajan myötä eräs yhtyeen suosituimmista levyistä. Samoihin aikoihin suuri CBS-levy-yhtiö kiinnostui yhtyeestä ja tarjosi sille levytyssopimuksen. Vuonna 1977 julkaistu Sin After Sin nousi listoille Englannissa ja yhtye pääsi ensimmäiselle Amerikankiertueelle. Samana vuonna bändi sai ensimmäisen pysyvämmän rumpalin, kun Les Binks liittyi yhtyeeseen. Sad Wings Of Destinyllä rumpuja soitti Alan Moore ja Sin After Sinillä sessiorumpali Simon Phillips.
Seuraavat albumit Stained Class ja Killing Machine (Pohjois-Amerikassa nimellä Hell Bent For Leather) vankistivat yhtyeen asemaa ja jälkimmäiseltä irtosi ensimmäinen hittisingle "Take On The World". Vuonna 1979 julkaistu livealbumi, Japanissa nauhoitettu Unleashed in the East tuli olemaan ensimmäinen Priest-albumi, joka myi platinaa. Samana vuonna rumpali Les Binks erosi yhtyeestä vedoten terveydellisiin syihin ja tilalle tuli Trapeze-yhtyeestä tuttu Dave Holland. Hollandin suoraviivaisempi rummutustyyli sopi hyvin Priestin uuteen, raskaampaan suuntaukseen, jolla yhtye oli nouseva 1980-luvulla menestykseen[4].
Kaupallinen läpimurto (1980-1984) [muokkaa]
Yhtye aloitti uuden vuosikymmenen albumilla British Steel. Tämä albumi sai aikaan yhtyeen lopullisen läpimurron yleiseen suosioon muun muassa suurien singlehittien "Breaking The Law" ja "Living After Midnight" siivittämänä. Albumi nousi myös Yhdysvalloissa top 40:een.
Vuoden 1981 Point of Entry ei aivan ollut edeltäjänsä veroinen menestys, mutta seuraavana vuonna julkaistu Screaming for Vengeance ja levyltä irrotettu single You've Got Another Thing Comin' räjäyttivät pankin varsinkin Yhdysvalloissa. Yhtye teki massiivisia kiertueita ympäri maailmaa. Albumi myi lopulta kaksinkertaisesti platinaa. Vuoden 1984 Defenders of the Faith oli myös menestys myyden platinalevyyn oikeuttavan määrän.
Suosion laantuminen (1986-1989) [muokkaa]
Kaupallinen albumikokeilu Turbo vieroitti useat fanit yhtyeestä paitsi popahtavan yleisilmeensä ja sävynsä vuoksi, myös varsinkin siksi, että albumilla käytettiin syntetisaattoreita, mikä ei ollut yhtyeelle aiemmin ominaista – aikakaudelle kylläkin[3]. Albumi oli kuitenkin erittäin menestyksekäs, varsinkin Yhdysvalloissa heavy metalin ollessa suuren suosion aallonharjalla. Vuonna 1987 julkaistiin livealbumi Priest...Live. Vuonna 1988 julkaistu Ram it Down ei raskaammasta soundistaan huolimatta onnistunut jatkamaan suosiota. Seuraavana vuonna pitkäaikainen rumpali Dave Holland päätti jättää yhtyeen, koska ei jaksanut enää kiivasta konserttitahtia. Judas Priestin epävirallisen kirjajulkaisun Defenders of the Faith mukaan Turbo-kiertueella Holland ei soittanut itse kaikkia rumpuja, vaan lavan alla soitti toinen rumpali, joka avusti Hollandia nopeissa osuuksissa.
Suuri Itsemurhakohu (1990) [muokkaa]
Ennen Painkiller-albumia yhtye sai syytteen kahden pojan, 20-vuotiaan James Vancen ja 19-vuotiaan Ray Belknapin, itsemurhaan yllyttämisestä Yhdysvalloissa, Renon kaupungissa, Nevadan osavaltiossa[3]. Kappaleen "Better By You, Better Than Me" (albumilta Stained Class vuodelta 1978) väitettiin takaperin soitettuna sisältävän alitajuisen viestin "do it" (suom. tee se)[3]. Yhtye ei kuitenkaan joutunut vastuuseen, koska kappale ei sanoituksillaan varsinaisesti yllytä itsemurhaan ja sanojen "do it" voidaan tulkita tarkoittavan mitä tahansa tekemistä, tai kuten laulaja Halford mainitsi: "Tehdä mitä; leikata nurmikko? Ottaa kuppi teetä?". Halford mainitsi myös, että jos he haluaisivat sisällyttää kappaleisiin alitajuisia viestejä, fanien tappaminen olisi epätuottoisaa ja sen sijaan he pitäisivät pikemminkin parempana sisällyttää kappaleisiin "Buy more of our records" (suom. Ostakaa enemmän levyjämme).
Kyseenalaiseksi väitteet teki vielä se, että kohuttu kappale ei ole edes Priestin omaa tuotantoa, vaan heidän cover-versionsa Spooky Tooth -yhtyeen sävellyksestä. Rob Halford kertoi oikeudessa "do it"-äänen johtuvan hänen käyttämästään laulu- ja etenkin hengitystekniikasta – samanlaisesta, jota muun muassa Elvis Presley käytti. Sanojensa tueksi Halford antoi paikan päällä myös ääninäytteitä. Lisäksi Judas Priest pystyi osoittamaan oikeudessa, että muissakin sen kappaleissa on takaperin soitettuna tahattomia, älyttömän kuuloisia ja merkityksettömiä lauseita.
Albumi Painkiller ja paluu menestykseen (1990-1993) [muokkaa]
Kaupallisen laskusuhdanteen jälkeen Judas Priest palasi 70-luvun synkempään ja progressiivisempaan tyyliinsä, lisäten sävellyksiin tuoreita speed metal -vaikutteita, muun muassa nopeita ja teknisiä kitarariffejä sekä uuden, teknisemmän rumpalin Scott Travisin myötä myös kosolti tuplabasarin käyttöä. Rob Halfordin tulkinta on Painkiller-levyllä vihaisempaa kuin ikinä ja tuulahduksen vanhasta tuovat veitsenterävät kirkunat ja kiljaisut sekä miltei koko ajan ylärekisterissä kulkeva laulu. Painkiller oli paluu periksiantamattomaan ja tiukkaan heavy metaliin. Albumin kohokohtina pidetään nimikappaleen lisäksi kappaleita "A Touch of Evil" ja "Night Crawler". Menestyksekkään Painkiller-kiertueen jälkeen 1993 yhtyeen vokalisti Rob Halford erosi Judas Priestistä ja siirtyi soolouralle[3]. Halford olisi halunnut pitää taukoa yhtyeestä sooloalbumin teon ajan ja palata tämän jälkeen takaisin, mutta tämä ei ollut sopinut muille jäsenille joten Halford erosi.
Painkillerin jälkeen (1993-) [muokkaa]
Judas Priest vietti hiljaiseloa uutta vokalistia etsien, kunnes uudeksi nokkamieheksi keksittiin cover-yhtye British Steelissä vaikuttanut Tim "Ripper" Owens. Judas Priest julkaisi Owens vokalistinaan studioalbumit Jugulator ja Demolition sekä live-tallenteet Live Meltdown ja Live in London. Tim Owens sai "Ripper"-lempinimensä ollessaan koelaulutilaisuudessa. Repertoaarissa oli tarjolla kaikkia muita kappaleita, paitsi "The Ripper"iä, jonka Tim juuri halusi laulaa. Aikansa aneltuaan hän sai tahtonsa läpi, ja samalla kiinnityksen Judas Priestin uudeksi vokalistiksi. Halfordin ero tuli täydellisenä yllätyksenä Judas Priestin perustajajäsenelle kitaristi K.K. Downingille. ” Robin ero oli meille todellinen sokki, koska välillämme ei ollut koskaan mainittavia ongelmia. Me jopa kannustimme häntä työstämään ja julkaisemaan sooloprojektin Painkiller-albumimme maailmankiertuueen jälkeen. Rob innostui nopeasti soolouransa tarjoamasta itsenäisyydestä ja halusi yksinkertaisesti jättää bändimme”, Downing muisteli.
.JPG)
Rob Halfordin paluu (2003-) [muokkaa]
Rob Halford palasi yhtyeeseen vuonna 2003. Samana vuonna Judas Priest alkoi työstää laajaa, koko yhtyeen uran kattavaa kokoelmaa, joka julkaistiin vuonna 2004 nimellä Metalogy. Vuonna 2005 julkaistiin albumi Angel of Retribution, jota tukevalla kiertueella Judas Priest vieraili kolmesti Suomessa.
Vuonna 2006 yhtye alkoi työstää konseptialbumia ranskalaisen 1500-luvulla eläneen Nostradamuksen ennustuksista ja elämästä. Albumi julkaistiin kesäkuussa 2008, jonka yhteydessä he tekevät myös kiertueen. Suomessa he kävivät 3.6.2008 Helsingin jäähallissa.
Kesällä 2009 Judas Priest aloitti "British Steel 30 Anniversarity" -kiertueen, jolla soittavat British Steel -levyn kokonaan läpi. 15. heinäkuuta ilmestyi uusi A Touch Of Evil-Live -livealbumi, jonka kappaleet on nauhoitettu vuoden 2005 ja 2008 kiertueilla.
Yhtye ilmoitti 7. joulukuuta 2010 tekevänsä viimeisen suuren maailmankiertueen, jonka on määrä alkaa ensi vuoden alussa. Huhtikuussa 2011, ennen maailmankiertueen alkua K. K. Downing ilmoitti eronneensa yhtyeestä yli 40 vuoden jälkeen. [5]. Tilalle yhtyeeseen liittyi mm. Lauren Harrisin yhtyeestä tuttu Richie Faulkner. Judas Priest esiintyi Suomessa 11.6.2011 Sauna Open Air-festivaalin toisena pääesiintyjänä Ozzy Osbournen ohella. Judas Priest esiintyi myös Helsingin jäähallissa 22.4.2012.
Vaikutus genreen [muokkaa]
Judas Priest on vaikuttanut heavy metal -yhtyeisiin useissa sukupolvissa. Muun muassa yhtyeet Accept, Anthrax, Death, Dokken, Dream Theater, Helloween, Iced Earth, Iron Maiden, Manowar, Megadeth, The Melvins, Mercyful Fate, Metallica, Napalm Death, Pantera, Poison, Primal Fear, Slayer, Stratovarius ja Venom ovat nimenneet Judas Priestin esikuvakseen. Lisäksi monet uudemman sukupolven metalliyhtyeet ovat ottaneet nimensä Priest-sävellyksien mukaan, muun muassa saksalainen Running Wild ja kanadalainen Exciter.
Jäsenet [muokkaa]
Nykyiset [muokkaa]
- Rob Halford - laulu (1973–1992, 2003–)
- Glenn Tipton - kitara (1974–)
- Richie Faulkner - kitara (2011–)
- Ian Hill - basso (1970–)
- Scott Travis - rummut (1989–)
Entiset [muokkaa]
Laulajat [muokkaa]
- Al Atkins (1970–1973)
- Tim "Ripper" Owens (1996–2001)
Kitaristit [muokkaa]
- K. K. Downing (1968–2011)
Rumpalit [muokkaa]
- John Partridge (1970)
- John Ellis (1970)
- Chris Campbell (1971-1973)
- John Hinch (1973-1975)
- Alan Moore (1971, 1975-1976)
- Simon Phillips (studiorumpali Sin After Sin -albumilla)
- Les Binks (1977-1979)
- Dave Holland (1979-1989)
Aikajana [muokkaa]
Diskografia [muokkaa]
|
Studioalbumit
Konserttitallenteet
Kokoelma-albumit
|
Bootlegit
|
Videografia [muokkaa]
- Live 1982 (1982, VHS, Sony; 2006, DVD:nä nimellä Live Vengeance '82)
- Fuel for Life (1986, VHS, Columbia Records)
- Priest...Live! (1987, VHS, Columbia Records)
- Metal Works '73-'93 (1993, VHS, Sony)
- British Steel (2001, DVD, Eagle Vision)
- Live In London (2002, DVD, Steamhammer Records)
- Electric Eye (2003, DVD, Sony)
- Rising in the East (2005, DVD, Rhino Home Video)
- Live Vengeance '82 (2006, DVD, Sony)
- [[ British Steel - 30th Anniversary DVD]] (20010, DVD, Sony)
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c http://www.allanatkins.pwp.blueyonder.co.uk/judaspriest.html Al Atkinsin Judas Priest-biografia
- ↑ a b c http://www.jugulator.net/judas_priest_history.htm Biografia Jugulator-sivustolla
- ↑ a b c d e http://www.jugulator.net/judas_priest_history_part_ii.htm#1975 2 Biografia Jugulator-sivustolla
- ↑ http://www.jugulator.net/les_binks.htm Tietoa Les Binksistä Jugulator-sivustolla
- ↑ Judas Priest announce final world tour rockaaa.com. 7.12.2010. Rock AAA. Viitattu 26.12.2010. (englanniksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Judas Priest Wikimedia Commonsissa- judaspriest.com, viralliset sivut
- The High Priesthood, keskustelualue (englanniksi)
- Judas Priest Info Pages, runsaasti tietoa varsinkin albumien synnystä (englanniksi)
- Roy Wilkinson: How Judas Priest invented heavy metal. The Guardian 20.5.2010. (englanniksi)
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta
