Judas Priest

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Judaspriest.svg
Judas Priest Tampereella vuonna 2011, vasemmalta: Richie Faulkner, Scott Travis, Rob Halford, Ian Hill ja Glenn Tipton.
Judas Priest Tampereella vuonna 2011, vasemmalta: Richie Faulkner, Scott Travis, Rob Halford, Ian Hill ja Glenn Tipton.
Tiedot
Toiminnassa: 1969
Tyylilaji: heavy metal
speed metal
hard rock
Kotipaikka: Englannin lippu Birmingham, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli: englanti
Sivusto: judaspriest.com
Jäsenet
Rob Halford  
Glenn Tipton  
Richie Faulkner  
Ian Hill  
Scott Travis  
Levy-yhtiöt
Sony Music  
Columbia Records  
Atlantic Records  
SPV GmbH  

Judas Priest on brittiläinen metallimusiikkia esittävä yhtye, jonka kitaristi K. K. Downing ja basisti Ian Hill perustivat Birminghamissa vuonna 1969. Yhtye on mittavan uransa aikana julkaissut 16 studioalbumia, viisi livealbumia ja neljä kokoelma-albumia, ja yhtyeen tuotantoa on myyty maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa kappaletta.[1] Yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa vaikuttavat Hill, laulaja Rob Halford, kitaristit Glenn Tipton ja Richie Faulkner sekä rumpali Scott Travis. Judas Priestin viimeisin studioalbumi on vuonna 2008 julkaistu konseptialbumi Nostradamus, joka pohjautuu ranskalaisen 1500-luvulla eläneen Nostradamuksen ennustuksiin.

Judas Priest teki kaupallisen läpimurtonsa 1980-luvun studioalbumillaan British Steel (1980) ja Screaming for Vengeance (1982). Rob Halford erosi yhtyeestä vuonna 1992 minkä seurauksena myös Judas Priest vetäytyi tauolle, kunnes yhtye teki paluun uuden laulajansa, Tim Owensin kanssa studioalbumin Jugulator merkeissä. Jugulator ja seuraava albumi Demolition eivät kuitenkaan menestyneet odotetulla tavalla ja Halford teki paluun yhtyeeseen vuonna 2003. Sittemmin Judas Priest on julkaissut kaksi studioalbumia, Angel of Retributionin vuonna 2005 ja Nostradamuksen vuonna 2008.

Yhtyeen vaikutus metallimusiikkiin, varsinkin uuden aallon brittimetalliin ja varhaiseen thrash metaliin on ollut suuri.[2] Judas Priestiä pidetäänkin yhtenä metallimusiikin merkittävimmistä yhtyeistä kautta aikojen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuajat (1970–1974)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Birminghamilaiset ystävykset K. K. Downing (kitara) ja Ian Hill (basso) alkoivat työstää ideaa yhtyeen perustamisesta vuonna 1970. Samana vuonna paikallinen Judas Priest -niminen blues-painotteinen yhtye hajosi ja Downing ja Hill pyysivät yhtyeessä laulanutta Al Atkinsia uuteen yhtyeeseensä.[3]. Atkins tuli mukaan ja yhtye nimettiin hänen entisen yhtyeensä mukaan Judas Priestiksi. Alkuaikoina yhtyeessä soitti useita rumpaleita (muun muassa Chris Campbell ja Alan Moore). Bluesin sijaan yhtye alkoi suuntautua raskaampaan, Black Sabbath -vaikutteiseen ilmaisuun Downingin johdolla. Myös Black Sabbath oli Birminghamista lähtöisin ja Sabbathin kitaristi Tony Iommin manageritoimisto hoiti yhtyeen asioita 1970-luvun alkupuoliskolla[4].

Ahkerasta keikkailusta huolimatta levytyssopimusta ei alkanut kuulua ja vuonna 1973 Al Atkins erosi yhtyeestä vedoten perhesyihin[3]. Myös tuolloinen rumpali erosi samaan aikaan. Uusi laulaja, Rob Halford, löydettiin Ian Hillin silloisen tyttöystävän, joka oli Halfordin sisko, kautta[4]. Rumpaliksi tuli Halfordin vanha yhtyekaveri John Hinch. Tämä kokoonpano kiersi ahkerasti Englantia ja teki keikkoja myös manner-Euroopassa ja levytyssopimus saatiin lopulta Gull-yhtiöltä.

Ennen kuin bändi alkoi levyttää ensimmäistä albumia, levy-yhtiö ehdotti viidennen jäsenen ottamista yhtyeeseen. Downing pyysi mukaan vanhaa ystäväänsä, kitaristi Glenn Tiptonia, joka soitti tuolloin Flying Hat Band-nimisessä yhtyeessä[4]. Tipton suostui ja yhtye alkoi levyttää ensimmäistä albumiaan.

Suosion rakentaminen (1974–1979)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen albumi, Rocka Rolla, julkaistiin vuonna 1974. Yhtye oli pettynyt albumin soundeihin ja heidän mukaansa tuottajalla oli ollut liikaa sananvaltaa kappaleita valittaessa[5]. Albumi ei ollut kaupallinen menestys, mutta yhtyeen tunnettavuus nousi sen esiinnyttyä BBC:llä ja Readingin festivaaleilla vuonna 1975.

Vuonna 1976 julkaistu Sad Wings of Destiny oli ensilevyä onnistuneempi kokonaisuus, ja siitä on tullut ajan myötä eräs yhtyeen suosituimmista levyistä. Samoihin aikoihin suuri CBS-levy-yhtiö kiinnostui yhtyeestä ja tarjosi sille levytyssopimuksen. Judas Priest esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa 25.6.1976 Saarijärvellä järjestetyillä Midsummer Special -juhannusfestivaaleilla[6].

Vuonna 1977 julkaistu Sin After Sin nousi listoille Englannissa ja yhtye pääsi ensimmäiselle Amerikankiertueelle. Samana vuonna bändi sai ensimmäisen pysyvämmän rumpalin, kun Les Binks liittyi yhtyeeseen. Sad Wings Of Destinyllä rumpuja soitti Alan Moore ja Sin After Sinillä sessiorumpali Simon Phillips.

Seuraavat albumit Stained Class ja Killing Machine (Pohjois-Amerikassa nimellä Hell Bent For Leather) vankistivat yhtyeen asemaa ja jälkimmäiseltä irtosi ensimmäinen hittisingle "Take On The World". Vuonna 1979 julkaistu livealbumi, Japanissa nauhoitettu Unleashed in the East tuli olemaan ensimmäinen Priest-albumi, joka myi platinaa. Samana vuonna rumpali Les Binks erosi yhtyeestä vedoten terveydellisiin syihin ja tilalle tuli Trapeze-yhtyeestä tuttu Dave Holland. Hollandin suoraviivaisempi rummutustyyli sopi hyvin Priestin uuteen, raskaampaan suuntaukseen, jolla yhtye oli nouseva 1980-luvulla menestykseen[7].

Judas Priest Angel of Retributionin kiertueella 2005.

Kaupallinen läpimurto (1980–1984)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye aloitti uuden vuosikymmenen albumilla British Steel. Tämä albumi sai aikaan yhtyeen lopullisen läpimurron yleiseen suosioon muun muassa suurien singlehittien "Breaking The Law" ja "Living After Midnight" siivittämänä. Albumi nousi myös Yhdysvalloissa top 40:een.

Vuoden 1981 Point of Entry ei aivan ollut edeltäjänsä veroinen menestys, mutta seuraavana vuonna julkaistu Screaming for Vengeance ja levyltä irrotettu single You've Got Another Thing Comin' räjäyttivät pankin varsinkin Yhdysvalloissa. Yhtye teki massiivisia kiertueita ympäri maailmaa. Albumi myi lopulta kaksinkertaisesti platinaa. Vuoden 1984 Defenders of the Faith oli myös menestys myyden platinalevyyn oikeuttavan määrän.

Studioalbumi Turbo ja suosion lasku (1986–1989)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Judas Priestin kymmenes studioalbumi Turbo äänitettiin Bahamalla, Nassaun kaupungissa sijaitsevalla Compass Point-studiolla jossa muun muassa brittiläisen metallimusiikin kärkinimiin noussut Iron Maiden oli äänittänyt kaksi viimeisintä studioalbumiaan. K. K. Downing ja Glenn Tipton käyttivät albumia äänitettäessä ensimmäistä kertaa kitarasyntetisaattoreita, minkä johdosta yhtyeen musiikki muovautui aiempaa keveämpään suuntaan. Vuoden 1986 keväällä julkaistu Turbo osoittautui kaupallisesti hyvin menestyksekkääksi julkaisuksi; albumi debytoi Billboardin listalla 17. sijalla ja ylitti kultalevymyynnin vajaat kaksi kuukautta julkaisunsa jälkeen.[8] Vaikka albumin myynti olikin vahvaa, raskasvoittoisen Defenders of Faithin jälkeen pop-henkinen ja syntetisaattoreilla höystetty Turbo kuitenkin vieroitti monia yhtyeen faneja minkä vuoksi Judas Priestin suosio alkoi kääntyä hiljalleen laskusuuntaan.[5]

Turboa seuranneella maailmankiertueella yhtye nauhoitti konserttinsa Atlantassa ja Dallasissa, ja niistä koostettiin vuonna 1987 julkaistu livealbumi ja -video Priest...Live!. Albumi sai nihkeän vastaanoton,[9] eikä se saavuttanut vastaavaa suosiota kuin yhtyeen edellinen livetallenne Unleashed in the East.[9] Tästä huolimatta albumi onnistui nousemaan Yhdysvalloissa Billboardin listan sijalle 38.[9] Recording Industry Association of America myönsi yhtyeelle albumista kultalevyn vuonna 2001.

Seuraavalla studioalbumillaan, vuoden 1988 Ram it Downilla Judas Priestin musiikki palasi takaisin raskaampaan linjaan. Albumi sisälsi myös kappalemateriaalia, joka oli alun perin pitänyt julkaista jo Turbolla, mutta oli karsiutunut pois lopulliselta albumilta. Albumin äänityksissä rumpali Dave Holland kärsi hänen soittoonsa vaikuttavista terveysongelmista eikä pystynyt soittamaan albumilla juuri lainkaan, joten yhtye päätyi käyttämään albumilla rumpukonetta toisen rumpalin sijaan. Ram it Downin sijoitus Yhdysvalloissa oli 31,[10] ja albumi saavutti Yhdysvalloissa kultalevyn myyntilukemat jälleen alle kahdessa kuukaudessa.

Ram it Downia seuranneen kiertueen päätteeksi Dave Holland joutui jättämään yhtyeen terveysongelmiensa ja musiikillisten erimielisyyksien vuoksi. Hänen paikkansa yhtyeessä täytti aiemmin muun muassa Racer X-yhtyeessä vaikuttanut Scott Travis.

Suuri itsemurhakohu (1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen seuraavaa albumiaan yhtye sai syytteen kahden pojan, 20-vuotiaan James Vancen ja 19-vuotiaan Ray Belknapin, itsemurhaan yllyttämisestä Yhdysvalloissa, Renon kaupungissa, Nevadan osavaltiossa[5]. Kappaleen "Better By You, Better Than Me" (albumilta Stained Class vuodelta 1978) väitettiin takaperin soitettuna sisältävän alitajuisen viestin "do it" (suom. tee se)[5]. Yhtye ei kuitenkaan joutunut vastuuseen, koska kappale ei sanoituksillaan varsinaisesti yllytä itsemurhaan ja sanojen "do it" voidaan tulkita tarkoittavan mitä tahansa tekemistä, tai kuten laulaja Halford mainitsi: "Tehdä mitä; leikata nurmikko? Ottaa kuppi teetä?". Halford mainitsi myös, että jos he haluaisivat sisällyttää kappaleisiin alitajuisia viestejä, fanien tappaminen olisi epätuottoisaa ja sen sijaan he pitäisivät pikemminkin parempana sisällyttää kappaleisiin "Buy more of our records" (suom. Ostakaa enemmän levyjämme).

Kyseenalaiseksi väitteet teki vielä se, että kohuttu kappale ei ole edes Priestin omaa tuotantoa, vaan heidän cover-versionsa Spooky Tooth -yhtyeen sävellyksestä. Rob Halford kertoi oikeudessa "do it" -äänen johtuvan hänen käyttämästään laulu- ja etenkin hengitystekniikasta – samanlaisesta, jota muun muassa Elvis Presley käytti. Sanojensa tueksi Halford antoi paikan päällä myös ääninäytteitä. Lisäksi Judas Priest pystyi osoittamaan oikeudessa, että muissakin sen kappaleissa on takaperin soitettuna tahattomia, älyttömän kuuloisia ja merkityksettömiä lauseita.

Painkiller, Rob Halfordin ero ja Tim Owensin aikakausi (1990–2003)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupallisen laskusuhdanteen aiheuttaneen Turbon jälkeen Judas Priest oli tehnyt paluuta raskaampaan ja synkempään musiikkiin Ram it Downilla. Sama musiikillinen suuntaus jatkui yhtyeen kahdennellatoista studioalbumilla Painkiller. Yhtye sekoitti perinteiseen musiikkiinsa progressiivisen metallimusiikin ja speed metalin elementtejä kuten nopeita kitarariffejä ja -sooloja ja raskaampia rumpuosuuksia joita rumpali Scott Travisin hallittu tuplabasarin käyttö täydensi. Rob Halfordin tulkinta muuttui aiempaa agressiivisemmaksi ja Painkilleristä muodostui Judas Priestin uran raskain albumi.[11] Albumi nousi Yhdysvalloissa listan sijalle 26 ja singlelohkaisu "A Touch of Evil" valtavirran rockmusiikin listalla sijalle 29.[11] Painkiller huomioitiin myös Grammy-ehdokkuudella kategoriassa "Best Metal Perfomance" vuonna 1991.

Onnistunutta paluuta seurasi kuitenkin valitettava takaisku, kun laulaja Rob Halford päätti erota yhtyeestä siirtyäkseen soolouralle.[5] Hänen eronsa myötä Judas Priest vetäytyi kokonaan tauolle etsiäkseen Halfordille korvaajan. Lopulta, yli kolme vuotta myöhemmin, Judas Priest-fanina tunnetun Tim "Ripper" Owensin kerrottiin olevan yhtyeen uusi keulakuva. Owensin liityttyä yhtyeen vahvuuteen Judas Priest aloitti tulevan studioalbuminsa äänitykset kotimaassaan Englannissa. Seitsemän vuotta Painkillerin jälkeen seuraava Judas Priest-albumi, Jugulator, julkaistiin vihdoin vuoden 1997 lokakuussa

Jugulatoria seuranneen maailmankiertueen aikana Judas Priest äänitti seuraavan livealbuminsa '98 Live Meltdown, joka julkaistiin vuoden 1998 syyskuussa. Vuonna 2000 yhtye julkaisi kokoelma-albumin Genocide, joka sisälsi yhtyeen kaksi ensimmäistä studioalbumia, Rocka Rollan ja Sad Wings of Destinyn, kokonaisuudessaan.

Vuoden 2001 heinäkuussa Judas Priest julkaisi uransa neljännentoista studioalbumin Demolition, joka oli jopa Jugulatorin vaatimattomaan menestykseen verrattuna kaupallinen ja musiikillinen pettymys. Demolition koostui suurimmaksi osaksi kitaristi Glenn Tiptonin kirjoittamasta materiaalista ja Tipton myös tuotti albumin. Demolitionia seuranneella maailmankiertueella yhtye nauhoitti jälleen uuden livealbumin, joka julkaistiin vuonna 2003 nimellä Live in London.

Judast Priestin lavashow'ssa on paljon valoja sekä pyrotekniikkaa. Kuva vuoden 2011 Sauna Open Airista.

Rob Halfordin paluu (2003–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rob Halford palasi yhtyeeseen vuonna 2003. Samana vuonna Judas Priest alkoi työstää laajaa, koko yhtyeen uran kattavaa kokoelmaa, joka julkaistiin vuonna 2004 nimellä Metalogy. Vuonna 2005 julkaistiin albumi Angel of Retribution, jota tukevalla kiertueella Judas Priest vieraili kolmesti Suomessa.

Vuonna 2006 yhtye alkoi työstää konseptialbumia ranskalaisen 1500-luvulla eläneen Nostradamuksen ennustuksista ja elämästä. Albumi julkaistiin kesäkuussa 2008, jonka yhteydessä he tekevät myös kiertueen. Suomessa he kävivät 3.6.2008 Helsingin jäähallissa.

Kesällä 2009 Judas Priest aloitti "British Steel 30 Anniversarity" -kiertueen, jolla soittavat British Steel -levyn kokonaan läpi. 15. heinäkuuta ilmestyi uusi A Touch Of Evil-Live -livealbumi, jonka kappaleet on nauhoitettu vuoden 2005 ja 2008 kiertueilla.

Yhtye ilmoitti 7. joulukuuta 2010 tekevänsä viimeisen suuren maailmankiertueen, jonka on määrä alkaa ensi vuoden alussa. Huhtikuussa 2011, ennen maailmankiertueen alkua K. K. Downing ilmoitti eronneensa yhtyeestä yli 40 vuoden jälkeen. [12]. Tilalle yhtyeeseen liittyi mm. Lauren Harrisin yhtyeestä tuttu Richie Faulkner. Judas Priest esiintyi Suomessa 11.6.2011 Sauna Open Air-festivaalin toisena pääesiintyjänä Ozzy Osbournen ohella. Judas Priest esiintyi myös Helsingin jäähallissa 22.4.2012.

Vaikutus genreen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Judas Priest on vaikuttanut heavy metal -yhtyeisiin useissa sukupolvissa. Muun muassa yhtyeet Accept, Anthrax, Death, Dokken, Dream Theaterlähde?, Helloween, Iced Earth, Iron Maiden, Manowar, Megadeth, The Melvins, Mercyful Fate, Metallica, Napalm Death, Pantera, Poison, Primal Fear, Slayer, Stratovarius ja Venom ovat nimenneet Judas Priestin esikuvakseen. Lisäksi monet uudemman sukupolven metalliyhtyeet ovat ottaneet nimensä Priest-sävellyksien mukaan, muun muassa saksalainen Running Wild ja kanadalainen Exciter.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kitaristit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rumpalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konserttitallenteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Videografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Original Singer: Judas Priest Would’ve Sounded ‘More Like AC/DC’ If I’d Stayed in Band 10.2.2012. Loudwire. Viitattu 18.6.2013. (englanniksi)
  2. Judas Priest Biography allmusic.com. Viitattu 18.6.2013. (englanniksi)
  3. a b http://www.allanatkins.pwp.blueyonder.co.uk/judaspriest.html Al Atkinsin Judas Priest-biografia
  4. a b c http://www.jugulator.net/judas_priest_history.htm Biografia Jugulator-sivustolla
  5. a b c d e http://www.jugulator.net/judas_priest_history_part_ii.htm#1975 2 Biografia Jugulator-sivustolla
  6. Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
  7. http://www.jugulator.net/les_binks.htm Tietoa Les Binksistä Jugulator-sivustolla
  8. Judas Priest - Turbo (1986) Awards on Allmusic allmusic.com. Viitattu 18.6.2013. (englanniksi)
  9. a b c Judas Priest - Priest...Live! (1987) allmusic.com. Viitattu 18.6.2013. (englanniksi)
  10. Judas Priest - Ram it Down (1988) allmusic.com. Viitattu 18.6.2013. (englanniksi)
  11. a b Judas Priest - Painkiller (1990) allmusic.com. Viitattu 18.6.2013. (englanniksi)
  12. Judas Priest announce final world tour rockaaa.com. 7.12.2010. Rock AAA. Viitattu 26.12.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]