Metallica

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Metallica logo.svg
Metallica Lontoossa 2008, vasemmalta: Kirk Hammett, Lars Ulrich, James Hetfield ja Robert Trujillo.
Metallica Lontoossa 2008, vasemmalta: Kirk Hammett, Lars Ulrich, James Hetfield ja Robert Trujillo.
Tiedot
Toiminnassa: 1981
Tyylilaji: thrash metal
heavy metal
hard rock
Kotipaikka: Yhdysvaltain lippu Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli: englanti
Sivusto: www.metallica.com
Jäsenet
James Hetfield laulu, rytmikitara
Lars Ulrich rummut
Kirk Hammett soolokitara
Robert Trujillo bassokitara
Entiset jäsenet
Jason Newsted bassokitara (1986–2001)
Cliff Burton bassokitara (1982–1986)
Dave Mustaine soolokitara (1981–1983)
Ron McGovney bassokitara (1981–1982)
Lloyd Grant soolokitara (1981)
Levy-yhtiöt
Blackened Recordings 2012–
Elektra Records 1988–1995,
1999
Vertigo 1984–1988,
1995–1998
Megaforce Records 1983–1984
Warner Music Group –2012

Metallica on yhdysvaltalainen metallimusiikkia esittävä yhtye, jonka laulaja ja rytmikitaristi James Hetfield ja rumpali Lars Ulrich perustivat vuonna 1981 Kaliforniassa. Perustamisen jälkeen yhtyeen jäseninä olivat lyhyen aikaa basisti Ron McGovney ja soolokitaristi Dave Mustaine. Cliff Burton liittyi yhtyeen basistiksi vuonna 1982 ja Kirk Hammett korvasi Mustainen soolokitarassa vuonna 1983. Mustaine nousi sittemmin kuuluisuuteen oman yhtyeensä Megadethin kanssa.[1] Burtonin menehdyttyä auto-onnettomuudessa vuonna 1986 yhtyeen uudeksi basistiksi liittyi Jason Newsted,[2] joka puolestaan jätti yhtyeen vuonna 2001. Sittemmin yhtyeen basistina on toiminut Robert Trujillo.[3]

Musiikillisesti Metallican huippuvuosien katsotaan usein ajoittuvan 1980-luvulta 1990-luvun alkupuolelle. Tällöin yhtye julkaisi neljä ensimmäistä, klassikoiksi muodostunutta albumiaan, joista Master of Puppetsia (1986) on kuvattu vaikutusvaltaisimmaksi thrash metal -levyksi. Albumi Metallica (1991) laajensi yhtyeen musiikin kuulijakunnan valtavirran yleisölle.[4] Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Master of Puppets”, ”One”, ”Enter Sandman” ja ”Nothing Else Matters”. Yhtye on uransa varrella julkaissut yhdeksän studioalbumia. Grammy-palkintoja Metallicalla on yhteensä yhdeksän,[5] ja yhtyeen viisi albumia on debytoinut Billboardin albumilistan kärkipaikalla Yhdysvalloissa, jossa yhtyeen albumeita on myyty lähes 53 miljoonaa kappaletta. Kaikkiaan Metallican albumeita on myyty yli 110 miljoonaa kappaletta. Yhtye nimettiin Rock and Roll Hall of Famen jäseneksi vuonna 2009.[6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodet (1981–1983)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustajajäsen, rytmikitaristi, laulaja ja pääasiallinen sanoittaja James Hetfield vuonna 2007.

Vuoden 1981 kesällä Lars Ulrich tapasi erään ystävänsä kautta James Hetfieldin. Ulrichin koesoitto James Hetfieldistä, Hugh Tannerista ja Ron McGovneystä koostuvalle Leather Charmille ei kuitenkaan ollut menestys.[7] Myöhemmin kuitenkin Lars otti Jamesiin yhteyttä saatuaan Brian Slagelilta luvan julkaista hänen Metal Massacre -kokoelma-albumillaan yhden kappaleen.[8] James suostui, ja yllätyksekseen huomasi että Larsin rumpalintaidot olivat kehittyneet merkittävästi. He nauhoittivat Hetfieldin ja McGovneyn treenikämpillä Leather Charmin aikaisen kappaleen ”Hit The Lights”, johon Hetfield soitti kitarat, bassoraidat sekä lauloi ja Ulrich soitti rummut.

Kappale tarvitsi kuitenkin vielä sooloja, mutta James Hetfieldin taidot eivät vielä riittäneet uskottaviin sooloihin. Lopulta lehti-ilmoitusten perusteella Ulrichille ja Hetfieldille tuli kaksi varteenotettavaa ehdokasta: toinen oli Lloyd Grant ja toinen Dave Mustaine.[9] Kummankin annettiin yrittää soittaa kappaleen soolot, ja lopulta Lloydin versio päätyi nauhalle, joskin Dave sai paikan Metallican toisena kitaristina. Metallican ensimmäinen kappale pääsi mukaan Metal Massacre -kokoelmalle, joskin yhtyeen harmiksi yhtyeen nimi oli kirjoitettu muotoon ”Mettallica”. Myöhemmillä levyn painoksilla kirjoitusvirhe kuitenkin korjattiin ja ne myös sisälsivät uudelleennauhoitetun version ”Hit The Lightsista”, jossa soolot soitti Mustaine, ja bassoa soitti Jamesille ennestään yhteisestä yhtyetoiminnasta tuttu Ron McGovney.[10]

McGovneyn ura yhtyeen basistina ei kuitenkaan jatkunut kovinkaan pitkään hänen kyllästyttyään muun kolmikon jatkuvaan juopotteluun ja juhlimiseen, varsinkin kun hän joutui tekemään työt. Hetfield ja Ulrich panivat merkille McGovneyn tyytymättömyyden ja alkoivat etsiä uutta basistia. He näkivät tulevan basistin Cliff Burtonin hänen silloisen yhtyeensä Trauman konsertissa San Franciscossa ja vakuuttuivat näkemästään. Kotimatkalla Los Angelesiin yhtyeen jäsenten välit kiristyivät. Mustainen väkivaltainen käyttäytyminen humalassa alkoi arveluttaa muita. McGovney kyllästyi toisten jäsenten humalaisiin temppuihin ja ilmoitti eroavansa yhtyeestä. Kolmikko Ulrich, Hetfield ja Mustaine alkoivat suostutella Burtonia liittymään yhtyeeseen.[11]

Tämän ehtona oli, ettei hänen tarvitsisi jättää ystäviään ja perhettään San Franciscossa. Metallican jäsenet muuttivat San Franciscoon ja 28. joulukuuta 1982 basistiksi vakiintui Cliff Burton. Yhtye ei kokenut Los Angelesia heille sopivaksi ympäristöksi kaupungin glam rock -skenen ympäröimänä ja heidät otettiin San Franciscossa hyvin vastaan.[11] Hetfield ja Ulrich pitivät Burtonin soittotyylistä ja lavaesiintymisestä: "Tuntui kuin lavalla olisi soittanut soolokitaristin sijaan soolobasisti."[12] Burton puolestaan piti Metallican aggressiivisesta ja konstailemattomasta tyylistä, ja hän oli ollut jo pitkään kyllästynyt Traumaan.[13]

Miehistövaihdokset jatkuivat keväällä 1983, kun yhtye lähti New Yorkiin levyttämään esikoisalbumiaan. Tällä matkalla yhtye päättivät, että Mustainelle oli saatava seuraaja. New Yorkissa he parin konsertin jälkeen erottivat Mustainen ja ottivat tilalle Exodus-yhtyeen perustajajäsenen Kirk Hammettin.[14] Ero oli raskas kaikille. Mustaine vaikutti yhtyeessä kuitenkin melkein vuoden.[11][15]

Kill 'Em All ja Ride the Lightning (1983–1984)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1983 julkaistiin yhtyeen esikoisalbumi Kill 'Em All. Megaforce Recordsin Yhdysvalloissa ja Music For Nationsin Euroopassa julkaisema albumi ei aluksi ollut kaupallinen menestys, mutta sai kasvatettua Metallican fanijoukkoa ja nousi vuonna 1987 uusintajulkaisun myötä Billboard 200 -listalla sijalle 120.[16] Kill 'Em Allilta julkaistiin kaksi singleä, ”Whiplash” ja ”Jump in the Fire”. Myös kappaleesta ”Seek & Destroy” on tullut fanien suosikki. Levyn julkaisun myötä yhtye lähti Yhdysvaltain-kiertueelle.

Toinen albumi Ride the Lightning julkaistiin 1984, jolta singlejulkaisut ”For Whom the Bell Tolls”, yhtyeen ensimmäinen balladi ”Fade to Black”, ja muinaisen Egyptin vitsauksista kertova ”Creeping Death” nousivat hiteiksi. Albumilla yhtye meni melodisempaan ja kunnianhimoisempaan suuntaan. Metallica pyysi kyseisen albumin aikaan John Bushia (ex-Armored Saint, ex-Anthrax) laulajakseen, koska Hetfield ei pitänyt itseään tarpeeksi hyvänä laulajana.[12] Ride the Lightning sijoittui Billboard 200-listalla parhaimmillaan sijalle 100.[16]

Master of Puppets ja ensiaskeleet kohti suurmenestystä (1985–1986)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1985 lopulla valmistui yhtyeen kolmas albumi Master of Puppets, joka julkaistiin maaliskuussa 1986. Albumi oli metallimusiikin piireissä suuri menestys, vaikka siltä ei julkaistu yhtään singleä. Kappaleet ”Battery”, ”Welcome Home (Sanitarium)”, ”Orion” ja varsinkin albumin nimikkokappale ”Master of Puppets” nousivat klassikoiksi. Albumin seitsemäs raita oli Cliff Burtonin yli kahdeksanminuuttinen taidonnäyte: bassovetoinen, hidastempoisella B-osalla varustettu ja svengaava instrumentaalikappale "”Orion” oli aggressiivisesta thrash metal -musiikkityylistä tunnetulle Metallicalle erikoinen valinta.

Albumi sijoittui Billboard 200-listalla korkeimmillaan sijalle 29 ja se pysyi listalla 72 viikkoa.[17] Albumille myönnettiin kultalevy 4. marraskuuta 1986 ja kuusinkertainen platinalevy vuonna 2003. Monet kriitikot, kuten All Music Guiden Steve Huey pitävät albumia ”parhaana heavy metal -albumina koskaan”.[18] Albumin julkaisun jälkeen Metallica kiersi Ozzy Osbournen kanssa Yhdysvaltoja.[19]

Cliff Burtonin kuolema ja uusi basisti (1986–1987)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistokivi Burtonille lähellä onnettomuuspaikkaa.

27. syyskuuta 1986 Metallica kiersi Eurooppaa Damage Inc. -kiertueella. Lähellä Ruotsin Dörarpia kiertuebussin kuljettaja menetti auton hallinnan ja bussi suistui tieltä. Ulrich, Hammett ja Hetfield eivät saaneet vakavia vammoja, mutta Burton jäi kierähtäneen bussin alle ja menehtyi. Cliff Burtonin hautajaisissa soitettiin pääosin hänen tekemänsä kappale, ”Orion” ja hänen ruumiinsa tuhkattiin lähipiirin ollessa läsnä. Burtonin kuolema jätti yhtyeen tulevaisuuden kyseenalaiseksi. Hammett, Ulrich ja Hetfield päättelivät, että Burton olisi halunnut heidän jatkavan soittamista. Yhtye alkoi etsiä uutta basistia.

Noin 40 ihmistä kävi koesoittotilaisuuksissa. Flotsam and Jetsam -yhtyeen basisti Jason Newsted opetteli kaikki Metallican kappaleet ja koesoittojen jälkeen Metallica kutsui hänet San Franciscoon. Hetfield, Ulrich, ja Hammett päättivät, että Newstedistä tulisi yhtyeen uusi basisti. Newsted sai kestää kiusaamista noin vuoden päivät, koska muut Metallican jäsenet halusivat nähdä, oliko Newsted tarpeeksi kova liittymään yhtyeeseen.[20]

Metallica soitti Burtonin kuoleman takia katkenneen kiertueen loppuun ja julkaisi cover-EP:n, Garage Days Re-Revisited. EP:llä yhtye halusi koetella Newstedin taitoja sekä lievittää Burtonin kuoleman aiheuttanutta surua. Cliff 'em All -videokokoelma julkaistiin Cliff Burtonin muistoksi vuonna 1987. Video sisältää lähinnä fanien kuvaamaa materiaalia Burtonista.[21]

...And Justice for All (1988–1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

...And Justice for All, yhtyeen ensimmäinen albumi Burtonin kuoleman jälkeen, julkaistiin syksyllä 1988. Albumi oli menestys ja se pääsikin Billboard 200 -listalla parhaimmillaan sijalle kuusi.[16] Albumi myi platinalevyyn oikeutettavan määrän yhdeksän viikkoa julkaisunsa jälkeen. Newstediin kohdistuva pahanteko pääsi levyn äänityssessioissa äärimmilleen. Hänen musiikilliset ideansa hylättiin ja hänen soittonsa miksattiin levyllä lähes kuulumattomiin.[12] Albumilla oli myös edesmenneen Cliff Burtonin viimeiseksi sävellykseksi jäänyt instrumentaalikappale ”To Live Is To Die", joka sisältää lyhyen Burtonin kirjoittaman runon James Hetfieldin lausumana. Hetfieldin sanoittama kappale ”Dyers Eve” on omistettu hänen vanhemmilleen. Albumilta julkaistiin kolme singleä, ”Eye of the Beholder”, ”Harvester of Sorrow” ja ”One”.

...And Justice for All -albumilta tuotettiin Metallican ensimmäinen musiikkivideo, Dalton Trumbon sodanvastaista romaania Sotilaspoika mukaileva One, joka nousi hitiksi. Video äänestettiin sijalle 38 MTV:n ”Top 100 Videos of All Time” -listalla vuonna 1999, ja se oli MTV:n heavy metal ohjelman Headbangers Ballin toivotuin kappale.[22] Vuosina 1988-89 yhtye oli suurella Damaged Justice -maailmankiertueella.

Vuonna 1989, Metallica sai ensimmäisen Grammy-ehdokkuutensa ...And Justice For Allista. Metallica oli ennakkosuosikki, mutta voitto meni lopulta Jethro Tullin albumille Crest of a Knave. Tämä päätös aiheutti kiistelyä fanien keskuudessa ja musiikkilehdistössä. Päätös pääsi myös mukaan Entertainment Weekly's-lehden ”Grammy-palkintojen 10 suurinta pettymystä” -listalle.[23] Kolme vuotta myöhemmin Lars Ulrich viittasi tapahtuneeseen Metallican voitettua Grammy-palkinnon kappaleestaan ”Enter Sandman” sanoen ”Meidän täytyy kiittää Jethro Tullia siitä, etteivät he julkaisseet albumia tänä vuonna”.

Black Album/Metallica (1991–1993)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1990 Metallica siirtyi Pohjois-Hollywoodiin äänittämään seuraavaa albumiaan. Bob Rock, joka oli työskennellyt muun muassa The Cultin, Bon Jovin ja Mötley Cruen kanssa, palkattiin levyn tuottajaksi. Metallica, joka tunnetaan myös nimellä ”The Black Album”, miksattiin uudelleen kolme kertaa ja sen tekeminen maksoi miljoona dollaria. Levy oli Billboard 200 -listalla parhaimmillaan ensimmäisenä.[16] Albumilta nousseet suuret radiohitit, kitarariffistään tunnettu ”Enter Sandman”, raskas ”Sad But True” sekä melodinen ”Nothing Else Matters” nostivat yhtyeen lopullisesti metallimusiikin valtavirtaan. Albumi on myynyt Yhdysvalloissa 15-kertaista platinaa ja se on täten 25. eniten myyty albumi Yhdysvalloissa.

Musiikkinäytteet

"Enter Sandman (1991)"

"Enter Sandman", albumilta Metallica (1991), on yksi yhtyeen tunnetuimmista kappaleista.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Metallica lähti maailmankiertueelle, joka kesti yli kaksi vuotta. Kiertue alkoi Euroopasta kesällä 1991, kun Metallica soitti Monsters of Rock -kiertueella yhdessä muun muassa Panteran ja AC/DCn kanssa. Euroopan osio päättyi 28. syyskuuta 1991 Moskovaan, jossa järjestettiin massiivinen ilmaiskonsertti Tushinon lentokentällä. Seuraavaksi yhtye jatkoi kiertuettaan kotimaassaan lähes vuoden mittaisella osiolla "Wherever I May Roam", joka päättyi heinäkuussa 1992. Tämän kiertueen eräässä konsertissa James Hetfield oli väärässä paikassa väärään aikaan seisoessaan tulisuihkun päällä. Hän sai toisen ja kolmannen asteen palovammoja.[24] Kiertue kuitenkin vietiin loppuun ja Hetfieldin keskittyessä pelkästään laulamiseen ja hänen tilallaan kitaraa soitti Kirk Hammettin pitkäaikainen ystävä ja yhtyeen kitarateknikko John Marshall. ”Wherever I May Roam” -kiertue jatkui Guns N' Rosesin kanssa tehdyllä Yhdysvaltain stadionkiertueella kestäen lokakuuhun 1992 saakka. Loppusyksyn 1992 Metallica kiersi sisähalleja Euroopassa pysähtyen myös Helsingin jäähallissa 16. joulukuuta.

Vuonna 1993 yhtye jatkoi kiertuettaan ”Nowhere Else To Roam” -nimellä pysähtyen muun muassa Suomessa Oulunkylän urheilupuistossa kesäkuussa 1993. Pitkä kiertue rasitti yhtyeen jäseniä ja ongelmat alkoivat kasautua varsinkin Lars Ulrichin ja päihdeongelmista kärsivän James Hetfieldin välille.

Metallica julkaisi vuonna 1993 livekokoelman Live Shit: Binge & Purge, joka sisälsi materiaalia vuosien 1989-93 esiintymisistä.

Load, ReLoad ja Garage Inc. (1994–1999)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melkein kolme vuotta kestäneen kiertämisen jälkeen Metallica palasi vuodeksi studioon kirjoittamaan ja äänittämään kuudetta albumiaan. Load julkaistiin 1996 ja se nousi heti Billboardin listalla sijalle 1.[16] Albumilla Metallica muutti jälleen tyyliään entistä selvemmin kevyempään suuntaan. Monelle fanille tuli järkytyksenä se, että yhtyeen jäsenet olivat leikanneet pitkät hiuksensa pois. Vaikka albumi nousi ilmestyttyään listojen kärkeen, jakoi se fanien mielipiteet kahtia. Albumista ei tullutkaan samanlaista klassikkoa kuin yhtyeen aiemmista tuotoksista, mutta kappaleet ”Until It Sleeps” ja ”Mama Said” saivat paljon radiosoittoa.

Loadin tuotannon alkuvaiheilla yhtye tuotti tarpeeksi materiaalia, jotta he olisivat voineet julkaista tupla-albumin. Yhtye päätti kuitenkin julkaista puolet kappaleista ja viimeistellä jäljelle jääneet kappaleet seuraavana vuonna. Tästä seurasi albumi ReLoad, joka sijoittui Black Albumin ja Loadin tapaan Billboardin listalla sijalle 1.[16] James Hetfield sanoi vuonna 2004 ilmestyneessä Some Kind of Monster -elokuvassa, että Loadin ja ReLoadin kappaleet olivat yhtyeen mielestä laadultaan keskinkertaisia. Promotoidakseen ReLoadia, Metallica esitti NBC:n Saturday Night Live -ohjelmassa joulukuussa 1997 kappaleet ”Fuel” ja ”The Memory Remains”, joista jälkimmäisen Metallica esitti Marianne Faithfullin kanssa.[25]

Yhtye piti pitkän kiertuetauon, jonka aikana Metallica äänitti cover-kappaleista koostuneen Garage Inc. -albumin, joka sisälsi kaksi levyä. Albumin ensimmäinen levy sisälsi covereita muun muassa Diamond Headilta, Black Sabbathilta ja Thin Lizzyltä. Toinen levy sisälsi pikaisesti Cliff Burtonin kuoleman jälkeen julkaistun Garage Days Re-Revisited-EP:n.

21. ja 22. huhtikuuta 1999 Metallica äänitti kaksi esiintymistään San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa. Sinfoniaorkesteria johti Michael Kamen, joka oli työskennellyt Metallican kanssa aiemmin ”Nothing Else Matters” -kappaleen parissa. Metallica kirjoitti kaksi uutta kappaletta sinfoniaorkesterin kanssa soitettavaksi, ”No Leaf Cloverin” ja ”-Humanin". Esiintymiset julkaistiin vuonna 1999 tupla-albumina ja videona, joiden nimeksi tuli S&M.

Ongelmia (2000)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet

"Damage Inc. (1986)"

"Damage Inc.", albumilta Master of Puppets, korosti yhtyeen nopeita tempoja ja aggressiivisuutta, jota oli aikaisissa julkaisuissa.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Vuonna 2000 Metallican jäsenten keskinäiset suhteet olivat tulehtuneet. Yhtyeen sisäinen työnjako oli käynyt jäsenille raskaaksi. Rumpali Lars Ulrich johti käytännössä Metallican liiketoimintaa, kitaristi-laulaja James Hetfield sanoitti yhtyeen lähes kaikki kappaleet ja sävelsi ne yhdessä Lars Ulrichin kanssa. Basisti Jason Newsted koki olevansa Metallican ”uusi” jäsen vielä kaikkien vuosien jälkeenkin, eikä tuntenut saavansa tarpeellista arvostusta yhtyeessä.[26] Newsted kertoi myös, että James Hetfield ei suvainnut eri jäsenten soolohankkeita edes yhtyeen suvantoaikoina. Esimerkiksi Newstedillä oli useita omia yhtyeitä vuosien varrella, kuten Echobrain ja IR8.[27]

Metallica oli aallonpohjassa: kaksi edellistä virallista studioalbumia Load ja ReLoad eivät menestyneet odotetusti, rumpali Ulrich sai kielteistä julkisuutta Napster-jupakan takia, Hetfieldin päihdeongelmat pahenivat ja lopulta basisti Newsted luuli, että Metallica hajoaisi.[28] Newsted erosi yhtyeestä vuonna 2001. Muutkin jäsenet kuin jo yhtyeen jättänyt Newsted alkoivat pelätä yhtyeen hajoavan.[28]

Napster (2000–2001)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lars Ulrich johti tapausta Napsteria vastaan

Metallica äänitti Mission: Impossible II -elokuvan soundtrackille kappaleen ”I Disappear”, joka osoittautui olevan radiosoitossa jo ennen kappaleen julkaisua. Selvittäessään kappaleen vuotoa vastannutta lähdettä, löysi yhtye tiedoston Napster-tiedostonjako-ohjelmasta. Yhtye myös huomasi, että koko heidän tuotantonsa oli Napsterissa ilmaiseksi ladattavissa. Tästä rumpali Ulrich sai tarpeekseen ja haastoi kappaleita levittäneen Napsterin oikeuteen.[29][30] Hän myös voitti oikeudenkäynnin. Tapaus herätti vastalauseita Metallican fanien keskuudessa.[31][32]

Metallica ei käynyt käräjiä pelkästään Napsterin kanssa. Vuonna 1999 yhtye haastoi oikeuteen myös alusvaateyritys Victoria's Secretin[33] sekä vuonna 2000 Guerlain-kosmetiikkayhtiön tavaramerkkinsä, Metallica-nimen, väärinkäytösten takia.[34] Korvausvaatimukset sovittiin oikeussalien ulkopuolella.[33]

St. Anger-albumi ja uusi basisti (2001-2006)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ongelmista huolimatta hajoamispisteessä ollut kolmikko Hetfield, Hammett ja Ulrich päättivät jatkaa yhtyeenä intensiivisen terapian avulla. St. Anger -albumin äänitykset aloitettiin vuoden 2001 alkupuolella, mutta työ keskeytyi Hetfieldin mentyä päihdevieroitukseen. Siellä Hetfield vietti puoli vuotta, eikä hän pitänyt minkäänlaista yhteyttä yhtyeeseen. Uusi albumi valmistui vasta vuonna 2003 monien vastoinkäymisten ja yhteisten terapiajaksojen johdosta, jotka saatiin taltioiduksi Metallicasta kertovaan dokumentaariseen Metallica: Some Kind of Monster -elokuvaan. Vaikka albumin tekeminen oli vaikeaa, ensimmäistä kertaa Metallican historiassa esimerkiksi kappaleiden sanoituksiin osallistuivat aktiivisesti muutkin jäsenet kuin James Hetfield. Kappaleiden kirjoittamista ja albumin äänityksiä hidastivat myös päihdevieroituksesta palanneen ja päihdeterapian aloittaneen Hetfieldin asettamat ehdottomat aikarajat työnteolle. James Hetfield oli terapeuttien kehotuksesta Metallicassa käytännössä päivätöissä kahdestatoista neljään, jonka jälkeen Lars Ulrich ja Kirk Hammett jäivät tuottaja Bob Rockin kanssa studiolle keskenään työstämään materiaalia. Muun muassa Ulrichia tämä järjestely ei miellyttänyt, mutta Hetfield ei pyynnöistä huolimatta joustanut ajankäytöstään.[28] Nihkeästä prosessista huolimatta albumi valmistui huhtikuussa 2003.

Musiikkinäytteet

"Purify (2003)"

"Purify", edustaa Metallican aikaisempaa karumpaa tyyliä albumilla St. Anger.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

St. Anger -albumilla soitti bassoa tuottaja Bob Rock. Albumin valmistumisen aikana yhtye järjesti koesoittoja, joihin osallistuivat muun muassa Jeordie White (Marilyn Manson), Scott Reeder (Kyuss), Eric Avery (ex-Jane's Addiction), Pepper Keenan (Corrosion of Conformity), Les Claypool (Primus) ja Danny Lohner (Nine Inch Nailsin entinen live-basisti). Lopullinen valinta osui kuitenkin aiemmin Suicidal Tendenciesissä ja Ozzy Osbournen yhtyeessä soittaneeseen basisti Robert Trujilloon, joka liittyi pian yhtyeeseen. Trujillon ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui 6. toukokuuta 2003 MTV Icons -tapahtumassa New Yorkissa. St. Anger -albumin mukaan liitettiin DVD, jossa kaikki albumin kappaleet soitettiin yhtyeen harjoitustilassa livenä Trujillon kanssa.

St. Anger merkitsi Metallican paluuta taas raskaampaan soundiin. Yhtye soitti nyt matalimmalle viritetyillä kitaroilla ja bassolla kuin koskaan ennen, lähes kaikki kappaleet on soitettu Drop C -virityksellä. Edellä mainittu dokumenttielokuva, Metallica: Some Kind of Monster, jonka maailman ensi-ilta elokuvateatterissa oli 21. toukokuuta 2004, kertoo St. Angerin nauhoitussessioista, ja siitä, miten yhtye pääsi vaikeuksistaan muun muassa terapeutti Phil Towlen avulla. St. Angeriltä hitiksi nousi nimiraita ”St. Anger”, jonka korkein sijoitus Billboardin Mainstream Rock Tracks -listalla oli 2. Toinen samalla listalla hyvin menestynyt kappale oli ”Frantic”, joka nousi sijalle 21.

Vuonna 2004 yhtye julkaisi Some Kind of Monster -EP:n, joka tuki samannimistä elokuvaa. EP sisälsi livekappaleita vuoden 2003 Pariisin konsertista sekä kaksi versiota uudesta "Some Kind of Monster" -kappaleesta.

Vuonna 2004 Metallica soitti ensimmäisen basistinvaihdoksen jälkeisen Suomen konserttinsa 28. toukokuuta 2004 loppuunmyydyllä Helsingin Olympiastadionilla. Yli puoli vuotta aiemmin, 15. joulukuuta 2003 myyntiin tulleet noin 41 000 lippua myytiin loppuun neljässä tunnissa.[35] Myöhemmin myyntiin tulleet liput menivät myös kaupaksi, minkä vuoksi yleisömäärä nousi lähes 50 000 katsojaan. Yhtye soitti ylimääräisenä encore-kappaleena vuonna 1983 ilmestyneen Kill 'Em All -albumin kappaleen "Jump In The Fire", joka soi tuolloin ensimmäisen kerran live-versiona Euroopassa koko yhtyeen historian aikana.[12] Myös Ruotsissa menekki oli kova, sillä kaksi päivää Helsingin konsertin jälkeen Göteborgin Ullevi-stadionilla katsojia oli 55 802.[36]

Slipknotin rumpali Joey Jordison ja Slayerin rumpali Dave Lombardo tuurasivat Metallica-rumpali Lars Ulrichia yhden konsertin ajan Englannin Download-festivaaleilla 2004, koska Ulrich oli terveydellisistä syistä sivussa.

Joulukuussa 2006, Metallica julkaisi DVD:n, The Videos: 1989-2004, joka sisälsi kaikki yhtyeen musiikkivideot vuosilta 1989–2004.

Death Magnetic ja kaksi maailmankiertuetta (2006–2009)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metallica ilmoitti 16. helmikuuta 2006 verkkosivuillaan, että yli viidentoista vuoden yhteistyö tuottaja Bob Rockin kanssa on päättynyt. Metallican kymmenennen virallisen kokopitkän studioalbumin tuottaisi Rick Rubin.

Metallica kiersi vuonna 2006 ympäri maailmaa ”Escape From The Studio '06” -kiertueella. Yhtye teki samankaltaisen kiertueen vuonna 1995. Vuonna 2006 Metallican ainoaksi Pohjois-Euroopan konsertiksi jäi esiintyminen Tallinnan laululavalla 13. kesäkuuta. Esiintyminen oli osa Master of Puppetsin 20-vuotisjuhlakiertuetta. Yhtye soitti muun muassa kaikki Master of Puppets -albumin kappaleet sekä muita hittejä yli 78 000 hengen edessä. Kiertueen konserteissa kuultiin myös instrumentaalikappale ”Orion” ensimmäistä kertaa Cliff Burtonin kuoleman jälkeen.

Viikolla 22 vuonna 2007 Metallica teki suomalaista listahistoriaa, kun yhtyeellä oli levy-yhtiön ottamien ylimääräisten painosten ja alennusmyyntien siivittämänä samanaikaisesti kymmenen albumia Suomen virallisella Top 40 -albumilistalla.[37]

Metallica kävi myös soittamassa 2007 heinäkuussa Live Earth -konsertissa Lontoossa. Yhtye aloitti vuonna 2007 ”Sick of the Studio '07” -kiertueen Portugalista 28. kesäkuuta 2007. Konsertissa kuultiin kahdeksantoista vuoden tauon jälkeen muun muassa kappale ”...And Justice For All”. ”Sick of the Studio '07” -kiertueella Metallica esiintyi Suomessa 15. heinäkuuta 2007 Helsingin Olympiastadionilla. Suomen konsertin ensimmäiset 40 000 lippua myytiin loppuun noin 45 minuutissa. Metallican edellisellä Suomeen ulottuneella kiertueella vuonna 2004 Olympiastadion myytiin loppuun noin neljässä tunnissa.[35][38]

Yhtye soitti tulevalta albumiltaan uuden, myöhemmin ”Cyanide”-nimiseksi paljastuneen kappaleen Ozzfestissä Dallasissa 9. elokuuta 2008. Albumin ensimmäinen internet-singlejulkaisu oli ”The Day That Never Comes” 21. elokuuta 2008, jonka musiikkivideo julkaistiin myöhemmin. Neljä päivää myöhemmin Metallican nettisivuilla oli kuultavissa uusi "My Apocalypse" -kappale. Viimein Death Magnetic julkaistiin 12. syyskuuta 2008.

Yhtye teki albumilla paluun 1980-luvun thrash metal -tyyliinsä, pitkiin kappaleisiin, kitarasooloihin ja kunnianhimoon.kenen mukaan? Yhtye on kertonut paluun olevan osittain tuottaja Rick Rubinin ansiota.

Death Magnetic -albumi sijoittui ykköseksi monien eri maiden albumilistoilla, kuten Australiassa, Kanadassa, Meksikossa ja Euroopan albumilistalla. Albumi sijoittui myös Yhdysvaltojen Billboard 200 -listan ykköseksi. Viikko albumin julkaisun jälkeen albumi pysyi Billboard 200 -listan ja Euroopan listan ykkösenä. Tähän mennessä albumi on käväissyt ykköspaikalla 32 eri maassa.[39] Suomessa Death Magnetic on myynyt jo tuplaplatinaa.

Useiden yhtyeen fanien mielestä Death Magneticin albumin ääni on liian kompressoitu CD:llä, jolloin soiton dynamiikka on kärsinyt. Albumin kappaleet kuulostavat huomattavasti paremmalta Guitar Hero: Metallica -pelissä. Levyn masteroineen Ted Jensenin mukaan levy on niin sanotun volyymisodan (engl. Loudness war) uhri.[40]

Vuoden 2009 toukokuussa Activision julkaisi Guitar Hero: Metallican. Pelissä on lisäksi Metallican jäseniin vaikuttaneiden yhtyeiden kappaleita.

Death Magnetic -albumia seurasi vuonna 2009 alkanut maailmankiertue, jonka aikana Metallica vieraili myös Suomessa 14. ja 15. kesäkuuta.[41] Yhtyeen molemmat esiintymiset Helsingin Hartwall Areenalla myytiin loppuun noin 40 minuutissa. Metallica esiintyi vuonna 2009 myös kolmannen kerran Suomessa, Sonisphere-festivaaleilla Porin Kirjurinluodolla.[42][43]

Lou Reed ja tulevat hankkeet (2011-)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 2011 Metallica äänitti San Franciscon liepeillä albumin Lou Reedin kanssa. Lou Reed oli tehnyt kappaleet Lulu-nimiseen teatterimusikaaliin jota esitettiin Saksassa. Yhtye ilmoitti 22. elokuuta 2011 tulevan albumin, Lulun julkaisuajankohdaksi 1. marraskuuta Pohjois-Amerikassa ja muualla maailmassa 31. lokakuuta. Levyllä on kymmenen kappaletta.

Vuonna 2012 Metallica kiersi maailmaa esittämässä Black albuminsa kokonaisuudessaan, pysähtyen myös Suomeen 4. kesäkuuta.[44] Kappaleet The Struggle Within, My Friend of Misery ja Don't Tread On Me esitettiin ensimmäistä kertaa livenä. Suunnitteilla on myös uusi albumi.[45] Levyn tuottajana toimii edelleen Rick Rubin edeltävän albumin Death Magneticin tapaan. Saman vuonna yhtye jätti Warner Bros.in ja perusti oman levy-yhtiön, jonka nimi on Blackened Recordings. [46] Uusi levy-yhtiö julkaisee Metallican tulevat albumit sekä uusintapainokset vanhoista albumeista.[47]

Joulukuussa 2013 Metallicasta tuli maailman ainoa rockyhtye, joka on soittanut kaikilla seitsemällä mantereella. Metallica esiintyi 8. joulukuuta Etelämantereella toimivalla Carlinin tutkimusasemalla, joka sijaitsee Argentiinalle kuuluvilla Eteläisillä Shetlandsaarilla. Yleisönä oli 120 tutkimusaseman henkilökuntaan kuuluvaa sekä muutama Coca Colan järjestämän kilpailun voittanut eteläamerikkalainen fani.[48] Kymmenen Freeze 'Em All -nimellä kulkeneen konsertin kappaletta on ladattavissa yhtyeen kotisivuilta.[49]

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet

"Nothing Else Matters (1991)"

"Nothing Else Matters", Black Albumilta, sai monen fanin päät kääntymään. Kukaan ei olisi koskaan uskonut Metallican tekevän jotain samankaltaista. Kappale tunnetaan akustisella näpytellystä introstaan, sekä kitarasoolostaan.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Metallica on saanut vaikutteita varhaisen heavy metalin edustajilta, kuten Scorpionsilta, Van Halenilta, Black Sabbathilta, Deep Purplelta ja Led Zeppeliniltä. Myös Mercyful Fate, Motörhead, Diamond Head, Iron Maiden ja thrash metallin edelläkävijänä tunnettu Venom ovat vaikuttaneet Metallican tyyliin. Varhaiset Metallican julkaisut sisälsivät nopeita tempoja ja jopa yhdeksän minuuttia kestäviä instrumentaaleja. Kappaleet kertoivat muun muassa uskonnosta, kuolemasta, sodasta, raivosta ja huumeista.

Vuonna 1991 uuden tuottajan, Bob Rockin myötä Metallica yksinkertaisti ja selkeytti musiikkiansa. Yhtye vähensi aggressiivisten ja nopeatempoisten kappaleiden määrää laajentaakseen musiikillista valikoimaansa. Muutos tähän suuntaan osoittautui kaupallisesti menestyksekkääksi, kun Black Album nousi Billboard 200-listan ensimmäiselle sijalle. Metallica vaihtoi sanoituksellista lähestymistapaansa ja kirjoitti kappaleita, jotka käsittelivät vihaa, menetystä ja kostoa. Albumeilla Load ja ReLoad raskaimmat metallimusiikilliset piirteet on hylätty lähes kokonaan ja kappaleissa kuuleekin vaikutteita maanläheisestä blues rockista, vaihtoehtorockista sekä jopa countrymusiikista, ja kitarat olivat viritetyt D#-vireeseen.

St. Angerin myötä Metallica teki suurimman musiikillisen muutoksensa koskaan. Yhtye haki albumille rähjäistä ja raakaa äänimaailmaa. Albumin kitarat ja basso on viritetty drop-C-vireeseen, eikä albumilla ole yhtään kitarasooloja. Levyn sanoitukset käsittelevät muun muassa paholaista, huumeidenvastaisuutta, klaustrofobiaa ja uskontojen tekopyhyyttä.

Metallica käyttää kymmenennellä albumillaan, Death Magneticilla, useimmissa kappaleissa jälleen E-vireessä olevia soittimia (joissain Drop-D) ja kappaleet sisältävät useita kitarasooloja.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metallican kokoonpanot
Alkuperäinen
(1981,1982)
(1982-1983)
  • James Hetfield - rytmikitara, laulut
  • Dave Mustaine - kitara
  • Cliff Burton - basso, taustalaulut
  • Lars Ulrich - rummut
(1983-1986)
  • James Hetfield - rytmikitara, laulut
  • Kirk Hammett - kitara
  • Cliff Burton - basso, taustalaulut
  • Lars Ulrich - rummut
(1986-2001)
  • James Hetfield - rytmikitara, laulut
  • Kirk Hammett - kitara
  • Jason Newsted - basso, taustalaulut
  • Lars Ulrich - rummut
(2001-2003)
  • James Hetfield - rytmikitara, laulut
  • Kirk Hammett - kitara, taustalaulut
  • Lars Ulrich - rummut,
  • Bob Rock - basso
Nykyinen
(2003-)
  • James Hetfield - rytmikitara, laulut
  • Kirk Hammett - kitara, taustalaulut
  • Robert Trujillo - basso, taustalaulut
  • Lars Ulrich - rummut

Nykyiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Metallican diskografia

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cover-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteistyöalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit & DVD/VHS[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konsertit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirk Hammett Sonisphere-festivaalilla Kirjurinluodolla 25. heinäkuuta 2009.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. McIver 2005, s. 138.
  2. McIver 2005, s. 292.
  3. McIver 2005, s. 303.
  4. McIver, Joel: Metallica: Thrashtitaanien tie maailman mahtavimmaksi metallibändiksi... ja mitä sitten tapahtui, s. 248. (Justice for all: The truth about Metallica, 2004.) Suomentanut Ilkka Salmenpohja. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-618-6.
  5. Metallica's Grammy Awards allmusic. Viitattu 27.6.2010. (englanniksi)
  6. Congratulations to the 2009 Inductees! Rock And Roll Hall of Fame. Viitattu 14.1.2009. (englanniksi)
  7. McIver, Joel: ”2. Esikaupungin Aavelordit”, Metallica, s. 42. Omnibus Press, 2004. ISBN 978-952-01-0004-9.
  8. McIver, Joel: ”3”, Metallica, s. 55-56. Omnibus Press, 2004. ISBN 978-952-01-0004-9.
  9. McIver 2005, s. 58-59.
  10. McIver, Joel: ”4”, Metallica, s. 55-56. Omnibus Press, 2004. ISBN 978-952-01-0004-9.
  11. a b c McIver 2005.
  12. a b c d McIver 2005.
  13. Ian Christe: Pedon meteli: Heavy metallin Vanha ja Uusi testamentti. Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-0-31126-X.
  14. Ian Christe: Pedon meteli: Heavy metallin Vanha ja Uusi testamentti, s. 114-115. Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-0-31126-X.
  15. Mustaine, Dave ja Layden, Joe: Mustaine - a Life in Metal. Harper Collins, 2010. ISBN 9780007324125.
  16. a b c d e f Allmusic
  17. Billboard: Master of Puppets Billboard 3.5.2000. Billboard. Viitattu 2.6.2008. (englanniksi)
  18. All music Guide: Master of Puppets-arvostelu 3.5.2000. All Music Guide. Viitattu 2.6.2008. (englanniksi)
  19. MTV: Metallica timeline 1984-1986 3. toukokuuta 2000. MTV. Viitattu 2.6.2008. (englanniksi)
  20. Ian Christe: Pedon meteli: Heavy metallin Vanha ja Uusi testamentti, s. 228-229. Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-0-31126-X.
  21. MTV: Metallica Timeline 3.5.2000. MTV. Viitattu 2.6.2008. (englanniksi)
  22. MTV: Top 100 Videos of All Time 3.5.2000. MTV. Viitattu 17.6.2008. (englanniksi)
  23. EW: Grammy's 10 Biggest Upsets 3.5.2000. EW. Viitattu 17.6.2008. (englanniksi)
  24. Music Television: MTV.com - On-Air - Icon - Metallica Viitattu 27.6.2008. (englanniksi)
  25. MTV: Metallica Timeline 1997-1998 3.5.2000. MTV. Viitattu 17.6.2008. (englanniksi)
  26. Rock Star Go Home!: Jason Newsted From Metallica Forms Supernova With Tommy Lee and Gilby Clarke www.rockstargohome.com. Viitattu 27.3.2007. (englanniksi)
  27. Metallica: Some Kind of Monster -dokumenttielokuva: Jason Newstedin haastattelu
  28. a b c Metallica: Some Kind of Monster -dokumenttielokuva: Hetfieldin, Ulrichin ja Hammettin haastattelut
  29. Robert Menta: Napster Users, Metallica Has Your Name 3.5.2000. www.mp3newswire.net. Viitattu 27.3.2007. (englanniksi)
  30. Editorial: Facing the Music 25.7.2005. The Daily Californian. Viitattu 27.3.2007. (englanniksi)
  31. Brian Lew: Metallica, how could you? 9.5.2007. salon.com. Viitattu 27.3.2007. (englanniksi)
  32. Rock's Biggest Wusses. Blender magazine, 2006, nro Aug 2006, vol. 7, no 6, s. 17.
  33. a b Joel Selvin: No One Messes With Metallica - Band goes after maker of Napster 30.4.2000. San Francisco Chronicle. Viitattu 10.11.2007. (englanniksi)
  34. Jojo Moyes: Metallica the band get sniffy about Metallica the perfume 16.12.2000. The Independent. Viitattu 10.11.2007. (englanniksi)
  35. a b Turun Sanomat: Metallica-liput myytiin loppuun neljässä tunnissa 16.12.2003. turunsanomat.fi. Viitattu 6.4.2007.
  36. Expressen: Fem tunga getingar! 31.5.2004. expressen.se. Viitattu 6.4.2007. (ruotsiksi)
  37. Suomen virallinen lista - Albumit - Viikko 22/2007 viikko 22, 2007. Yleisradio. Viitattu 28.5.2008.
  38. Seppo Haaparanta: Metallican keikkamyynti houkutteli trokareita 1.3.2007. iltalehti.fi. Viitattu 28.5.2008.
  39. http://www.euroinvestor.co.uk/news/shownewsstory.aspx?storyid=9983169
  40. http://www.yle.fi/uutiset/pop/oikea/id102062.html
  41. METALLICA: Paris Shows Announced 17.10.2008. Blabbermouth.net. Viitattu 18.10.2008. (englanniksi)
  42. Helsingin Sanomat, 27.7.2009. ”Metallica on kuin epävarma hyökkäysvaunu”, Heikki Romppainen
  43. Satakunnan Kansa, 27.7.2009
  44. {{Verkkoviite | Osoite = http://dome.fi/musiikki/ajankohtaista/metallica-soittaa-koko-black-albuminsa-helsingin-sonispheressa
  45. {{Verkkoviite | Osoite = http://www.voice.fi/uutiset/musiikki/metallica-uuden-levyn-kimpussa-tallainen-albumi-tulossa/1/33752
  46. 3NEWS: Metallica leaves Warner, forms Blackened Recordings 3.12.2012. Viitattu 10.5.2013. (englanniksi)
  47. Randall Roberts: Metallica leaves Warner Music with its masters, forms Blackened Records LATimes.com. 30.11.2012. Viitattu 10.5.2013. (englanniksi)
  48. Metallica Rocks 'Freeze 'Em All' Show in Antarctica Billboard. 9.12.2013. Viitattu 27.3.2014. (englanniksi)
  49. Metallica Release 'Freeze 'Em All' Live Album Exlaim.ca. 19.12.2013. Viitattu 27.3.2014. (englanniksi)
  50. Uusitalo, Heikki: Metallica pärjäsi pyyhkeittä Tuiskulassa Kaleva.fi. 23.7.2009. Viitattu 9.4.2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Halfin, Ross: Metallica kuvina. (Metallica, 2006.) Kirk Hammetin esipuhe. Suomentanut Päivi Paappanen. Helsinki: Like, 2009. ISBN 978-952-01-0315-6.
  • Halfin, Ross: Voittamaton Metallica. (The Ultimate Metallica, 2010.) Alkusanat: Lars Ulrich. Jälkisanat: Kirk Hammett. Suomentanut Maria Sjövik. Helsinki: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8772-3.
  • McIver, Joel: Metallica: Thrashtitaanien tie maailman mahtavimmaksi metallibändiksi... ja mitä sitten tapahtui. (Justice for all: The truth about Metallica, 2004.) Suomentanut Ilkka Salmenpohja. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-618-6.
  • Putterford, Mark (toim.): Metallica. (Metallica in their own words, 1994.) Suomentanut Leena Lehtinen. Helsinki: Tammi, 1995. ISBN 951-31-0550-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Metallica.