Led Zeppelin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Led Zeppelin Logo.png
Led Zeppelin vuonna 2007, O2-stadionilla. Vasemmalta oikealle John Paul Jones, Robert Plant, Jimmy Page ja Jason Bonham (Plantin takana rummuissa).
Led Zeppelin vuonna 2007, O2-stadionilla. Vasemmalta oikealle John Paul Jones, Robert Plant, Jimmy Page ja Jason Bonham (Plantin takana rummuissa).
Tiedot
Toiminnassa: 1968–1980, 1985, 1988, 1995, 2007
Tyylilaji: hard rock
heavy metal
blues rock
folk rock
Kotipaikka: Englannin lippu Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli: englanti
Sivusto: www.ledzeppelin.com
Jäsenet
Jimmy Page kitara
John Paul Jones basso, koskettimet
John Bonham rummut (1948–1980)
Robert Plant[1] laulu
Levy-yhtiöt
Atlantic Records 1969–1974
Swan Song Records 1974–
Neljä symbolia, joita käytetään Led Zeppelinin neljännen albumin "nimenä". (Symbolit vasemmalta oikealle edustaa Page, Jones, Bonham ja Plant)

Led Zeppelin on englantilainen raskaan rockin yhtye, joka toimi aktiivisesti vuosina 19681980 ja on sen jälkeen esiintynyt muutamissa reunion-konserteissa. Led Zeppelinin bluespohjaista musiikkia luonnehditaan usein varhaiseksi metallimusiikiksi.[2] Yhtyeen musiikillinen ilmaisu oli kuitenkin tyylillisesti hyvin laaja-alaista. Äänitemyynnin perusteella Led Zeppelin on maailman suosituimpia yhtyeitä: tähän mennessä sen albumeja on myyty yli 300 miljoonaa kappaletta.[3]

Led Zeppelinin alkuperäisiä jäseniä olivat kitaristi Jimmy Page, laulaja Robert Plant; basisti, kosketinsoittaja John Paul Jones ja rumpali John Bonham. Yhtyeen aktiiviura päättyi välittömästi John Bonhamin kuoltua syyskuussa 1980. Yhtyeen tunnetuimpia, suosituimpia ja arvostetuimpia kappaleita olivat muun muassa "Stairway to Heaven", Whole Lotta Love", "Ramble On", "Immigrant Song", "Rock and Roll", "Black Dog", "Kashmir", "Dazed and Confused", "Over the Hills and Far Away", "When the Levee Breaks", "No Quarter", "Since I've Been Loving You".

Musiikkityyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Led Zeppelinin esikuvia olivat muun muassa Robert Johnsonin ja Muddy Watersin kaltaiset blueskitaristit. Creamin tapaan Led Zeppelin kuitenkin kehitti alusta saakka soundiaan perinteistä bluesrockia raskaammaksi ja sävellyksiään monipuolisemmiksi antaen näin merkittävää pohjaa heavy metal -tyylin synnylle. Yhtye kuitenkin seisoi uransa loppuun asti amerikkalaisen "juurimusiikin" perustuksella, jonka varaan se rakensi eri musiikkityylien tyylisekoituksia.

Led Zeppelin sisällytti levyilleen muun muassa omaperäisiä rytmikokeiluja ja kelttiläisestä kansanmusiikista sekä arabialaisesta ja intialaisesta musiikista lainattuja elementtejä (esimerkiksi kappaleessa "Kashmir").

Led Zeppelin käytti joissakin esityksissään harvinaista Theremin-antennisoitinta.

Yhtyeen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muodostaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Led Zeppelinin alku voidaan jäljittää englantilaiseen blues-rock-yhtyeeseen The Yardbirdsiin. Jimmy Page liittyi The Yardbirdsiin vuonna 1966 korvatakseen basisti Paul Samwell-Smithin, joka oli päättänyt jättää yhtyeen. Pian Page vaihtoi bassosta soolokitaraan luoden kahden kitaristin duon yhdessä Jeff Beckin kanssa. Beck lähti lokakuussa 1966, ja The Yardbirds alkoi kyllästyä jatkuvaan keikkailuun ja äänittämiseen. Page halusi muodostaa superyhtyeen, johon olisivat kuuluneet hän ja Beck sekä The Whon rumpali Keith Moon ja basisti John Entwistle. Laulajaksi ajateltiin Steve Winwoodia ja Steve Marriottia.[4][5] Yhtyettä ei koskaan muodostettu, vaikka Page, Beck ja Moon äänittivät vuonna 1966 kappaleen "Beck's Bolero", joka on Beckin vuoden 1968 albumila Truth. Äänityssessiossa oli myös mukana basisti/kosketinsoittaja John Paul Jones, joka kertoi Pagelle olevansa kiinnostunut tekemään yhteistyötä hänen kanssaan.[6]

The Yardbirds esitti viimeisen konserttinsa heinäkuussa 1968. Yhtye oli kuitenkin sitoutunut muutamaan konserttiin Skandinaviassa, joten rumpali Jim McCarty ja vokalisti Keith Relf oikeuttivat Pagen ja basisti Chris Drejan käyttämään The Yardbirdsin nimeä, jotta he voisivat täyttää yhtyeen velvoitteet. Page ja Dreja alkoivat koota uutta kokoonpanoa. Pagen ensimmäinen valinta laulajaksi oli Terry Reid, joka hylkäsi tarjouksen, mutta ehdotti sijaansa Robert Plantia, laulajaa West Bromwichista .[7][8] Lopulta Plant hyväksyi tarjouksen ja suositteli vuorostaan rumpali John Bonhamia Redditchistä.[7][9] Kun Dreja lähti projektista ryhtyäkseen valokuvaajaksi (hän otti myöhemmin kuvan, joka esiintyy Led Zeppelinin debyyttialbumin takana), John Paul Jones otti vaimonsa yllyttämänä yhteyttä Pageen.[10]

Uusi yhtye soitti yhdessä ensimmäistä kertaa Lontoossa Gerrard Streetillä sijaitsevan levykaupan edessä.[11][12] Page ehdotti, että he yrittäisivät soittaa rockabilly-kappaleen "Train Kept A-Rollin'", jonka on tehnyt kuuluisaksi Johnny Burnette. "Heti kun kuulin John Bonhamin soittavan," muisteli Jones, "tiesin, että tämä tulisi olemaan loistavaa... Me löimme tiimin lukkoon välittömästi."[13] Vähän myöhemmin yhtye soitti P. J. Probyn albumilla Three Week Hero. Albumin kappale "Jim's Blues" oli ensimmäinen studiokappale, joka sisälsi kaikki neljä jäsentä tulevasta Led Zeppelinisitä.[4] Proby muisteli, "Viimeisenä päivänä meillä oli hiukan studioaikaa, joten minä vain kysyin yhtyettä soittamaan... He eivät olleet Led Zeppelin tuohon aikaan, he olivat The New Yardbirds ja heistä piti tulla minun bändini."[14]

Yhtye sai päätökseen Skandinavian kiertueen The New Yardbirdsinä soittaen yhdessä ensi kerran suuren yleisön edessä Tanskassa 7. syyskuuta 1968.[15] Yhtyeelle oli kuitenkin selvää, etteivät he aikoneet esiintyä Yardbirds-nimellä, joten palattuaan Skandinaviaan he päättivät vaihtaa nimensä.[16]

Yhtyeen manageri Peter Grant sai uuden yhtyeen ennakkosopimuksella 200 000 dollaria Atlantic Recordsilta marraskuussa 1968, mkä on suurin tämän kaltaisen yhtyeen saama ennakkoraha.[14] Atlantic oli levy-yhtiö, joka tunnettiin blues-, soul- ja jazzartisteistaan, mutta 1960-luvun lopussa se alkoi kiinnostua brittiläisistä progressiivista rockia soittavista yhtyeistä, ja allekirjoitti sopimuksen Led Zeppelinin kanssa edes soittamatta yhtyeelle.[12][17]

Nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Led Zeppelinin alkuperäinen nimi oli The New Yardbirds, mikä viittasi Jimmy Pagen aikaisempaan yhtyeeseen The Yardbirdsiin. Tästä nimestä kuitenkin luovuttiin pian.

Led Zeppelinin nimi tarkoittaa englanniksi lausuttuna "lyijyistä ilmalaivaa" (led > engl. lead). Nimi on tiettävästi peräisin The Who -yhtyeen rumpalilta Keith Moonilta. The Whon jäsenten keskinäisen eripuraisuuden vuoksi Moon ja saman yhtyeen basisti John Entwistle suunnittelivat uuden mullistavan yhtyeen perustamista: "a supergroup that would go down like a lead zeppelin". Tokaisu mukaili englantilaista sanontaa "lyijyilmapallon lailla putoamisesta" (<lead balloon = täydellinen epäonnistuminen), mutta tässä tapauksessa pudotus osuisi suoraan yleisön tajuntaan. Tämä New Yorkin Salvation Clubilla vuonna 1968 käyty keskustelu johti Led Zeppelinin perustamiseen. Perustaminen tosin tapahtui ilman Moonia ja Entwistleä, jotka päättivät pysyä The Whon jäseninä, vaikka myöhemmin ottivatkin itselleen täyden kunnian nimen keksimisestä.[18] Sanasta lead ('lyijy') päätettiin pudottaa yksi a-kirjain yhtyeen managerin Peter Grantin neuvosta, koska yhdysvaltalaiset olisivat muuten ääntäneet yhtyeen nimen väärin, liid.

Saksalainen von Zeppelinin suku yritti estää yhtyettä käyttämästä nimeä Led Zeppelin.[19] Kööpenhaminassa 1970 pitämänsä konsertin alla yhtye joutui uudelleen suvun huomioon ja salanimeksi konserttiin keksittiin NOBS.[20]

Albumit ja kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen suosituimmat albumit ovat Physical Graffiti, Led Zeppelin II ja nimeämätön "nelosalbumi".selvennä Kakkosalbumi sävellettiin ja nauhoitettiin suurimmaksi osaksi yhtyeen kiertueiden lomassa useissa eri studioissa, joita yhtye varasi aikataulujen salliessa.[21] Nelosalbumi äänitettiin Headley Grange -nimisessä vanhassa kartanossa Robert Plantin ja Jimmy Pagen haluttua rauhallisen paikan, jossa voi nauhoittaa kappaleet kaikessa rauhassa. Led Zeppelinin kappale "Black Dog" sai ehkä innoituksensa siitä, että yhtye tapasi nauhoitusten tauoilla seurata kartanon mustan koiran tekemisiä. Kansanmusiikkikokeilut ja akustiset soittimet ovat voimakkaimmin läsnä Led Zeppelin III:lla, jonka sävellystyöstä osan Page ja Plant tekivät Walesissa Bron-Yr-Aur-nimisessä paikassa sijaitsevassa mökissä yhtyeen pitäessä taukoa. Houses of the Holy -albumilla on taas funk- ja reggaevaikutteita. Yhtyeen myöhemmilläkin levyillä kuultiin erilaisia tyylikokeiluita.

Led Zeppelinin hitti "Whole Lotta Love" perustui blues-muusikko Willie Dixonin sävellykseen "You Need Love". Laulun säveltäjiksi kuitenkin ilmoitettiin Led Zeppelinin jäsenet. Dixon oli nostaa oikeusjutun, mutta asia selvitettiin Dixonin ja Led Zeppelinin jäsenten kesken. Uusintapainoksissa ja live-julkaisuilla Dixon on myös mainittu kappaleen säveltäjien joukossa. Eräät muutkin Led Zeppelinin kappaleet ovat vanhojen blues- ja folksävellysten kopioita tai mukaelmia. Kappale "Dazed and Confused" poiki vuonna 2010 oikeusjutun, kun Jack Holmes -niminen folkmuusikko väitti sitä itseltään varastetuksi.

Musiikkinäytteet

"Stairway to Heaven"

"Stairway to Heaven", albumilta Led Zeppelin IV, oli yksi yhtyeen tunnetuimmista hiteistä. Kappaletta on myös äänestetty parhaimmaksi rock-kappaleeksi kautta aikojen.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Kappale "Stairway to Heaven" ansaitsee erityishuomiota kuuluisuutensa vuoksi. Se on usein äänestetty parhaimmaksi rock-kappaleeksi kautta aikojen (katso esimerkiksi Radiomafian top 500 -äänestys).

Led Zeppelin käytti ulkopuolista laulajaa vain kerran, akustisessa kappaleessa "The Battle of Evermore", jossa Sandy Denny duetoi Plantin kanssa.

Konsertit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konserteissaan Led Zeppelin esitti oman aikansa proge -yhtyeiden tapaan pitkiä, joskus jopa yli 20-minuuttisia versioita kappaleistaan. Kappaleessa "Moby Dick" Bonham soitti hyvin pitkän rumpusoolon, jonka aikana muu yhtye poistui lavalta pitämään taukoa. Yhtyeen konsertit paisuivat yli kolmituntisiksi valon ja äänen spektaakkeleiksi, kun vielä 1960-luvulla alle tunnin kesto oli rock-konserteissa melkein sääntönä.

Yhtyeen suosio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Led Zeppelinin arvostus ja suosio ovat vuosien mittaan kasvaneet, ja sitä pidetään nykyään yhtenä keskeisimmistä populaarimusiikin yhtyeistä. Levyistä etenkin neljä ensimmäistä sekä Physical Graffiti nauttivat kanonisoitua suosiota. Ilmestyessään nämä äänitteet saivat kuitenkin melko nuivaa kritiikkiä. Etenkään englantilaiset arvioijat eivät tahtoneet sulattaa ensin Yhdysvalloissa maineeseen noussutta yhtyettä. Yhdysvaltoihin suuntautuivat myös yhtyeen useimmat kiertueet ja lavaesiintymiset, ja etenkin etelävaltioissa se nautti suurta suosiota. Yhtye tuli tunnetuksi siitäkin, että se ei aluksi halunnut julkaista single-levyjä, joita pidettiin tuona aikana menestyksen edellytyksenä. Atlantic kuitenkin julkaisi singlejä Yhdysvaltain markkinoita varten.

Yhdysvalloissa Led Zeppelinin suosio on säilynyt korkeana näihin päiviin saakka. Yhtyeen levyjä on myyty maassa yli 110 miljoonaa kappaletta.

Taloudellinen menestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikemieskyvyistään tunnettu manageri Peter Grant runnoi Zeppelinin konserttipalkkiot uudelle tasolle. Kun aiemmin sääntönä oli ollut lipputulojen tasajako promoottorin ja esiintyjän kesken, ilmoitti Grant, että Led Zeppelin ei esiintyisi, ellei saisi 90 prosenttia potista. Järjestäjien ei auttanut kuin suostua. Toki yhtyeen esiintymispaikat olivat stadioneja ja suuria, jopa 20 000 katsojan sisähalleja, jotka mahdollistivat molempia osapuolia hyödyttävän keikkabisneksen. Yhtye pitikin tulisieluista manageriaan "viidentenä jäsenenään".

Taloudellisilla perusteilla Led Zeppelin vaihtoi myös levy-yhtiönsä Atlanticin itse perustamaansa Swan Song Recordsiin vuonna 1974.

Led Zeppelin vuoden 1980 jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bonhamin kuoleman jälkeen loput jäsenet on nähty samaan aikaan lavalla vain muutaman kerran. Vuonna 1985 yhtye kokosi rivinsä Bob Geldofin järjestämää Live Aid -konserttia varten. Yhtye soitti Philadelphiassa. John Bonhamin tilalla nähtiin kaksi rumpalia, Phil Collins ja Chic-yhtyeen Tony Thompson. Tätä konserttia ei ole muun Live Aid -materiaalin tavoin julkaistu, koska yhtyeen jäsenet pitävät sitä niin huonotasoisena. Toisen kerran yhtye kokosi rivinsä vuonna 1988 levy-yhtiönsä Atlantic Recordsin 40-vuotisjuhlakonserttia varten. Tässä konsertissa rumpalina oli John Bonhamin poika, Jason Bonham. Kolmannen kerran yhtye esiintyi yhdessä vuonna 1995, kun se valittiin Rock and Roll Hall of Fameen.

Page ja Plant tekivät kaksi yhteistä levyä 1990-luvulla, mitä jotkut halusivat pitää eräänlaisena Led Zeppelinin paluuna.lähde? John Paul Jones soitti mandoliinia ja pianoa Foo Fighters -yhtyeen tupla-albumilla In Your Honour.

2000-luvun alkuvuosina yhtyeen aktiivisin jäsen oli Suomessakin yhtyeensä Strange Sensationin kanssa vieraillut Plant, jonka viimeisimmät soololevyt ovat saaneet myönteiset arvostelut.

Led Zeppelin ja venäläinen kapellimestari Valeri Gergijev saivat Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian vuosittain jakaman Polar Prize -musiikkipalkinnon vuonna 2006.

Yhtye järjesti yhden konsertin Lontoossa 10. joulukuuta 2007. Rumpalina oli John Bonhamin poika Jason Bonham. Huhuja liikkui myös konserttikiertueesta vuoden 2008 puolella. Tätä perusteltiin lukuisilla uusilla julkaisuilla niin levy-, kirja- kuin DVD-rintamallakin.[22] Vuoden kääntyessä lopuilleen konserttihuhut siirsivät aikataulua vuoden 2009 puolelle. Sanottiin myös että yhtyeen kolme jäsentä ilman Plantia esiintyisivät jollakin toisella nimellä. Joulukuussa Robert Plant mainitsi kuitenkin, että hänellä on nyt muita suunnitelmia, eikä comeback-kiertue ole toteutunut.[23]

Jason Bonhamin mukaan Bonham, Page ja Jones ovat säveltäneet joulukuisen konsertin jälkeen uutta musiikkia.[24]

Led Zeppelin Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Led Zeppelin esiintyi Suomessa yhden kerran, Helsingin Kulttuuritalolla 23. helmikuuta vuonna 1970[25]. Konsertissa kuultiin kappaleet We're Gonna Groove, I Can't Quit You Baby, Dazed and Confused, Heartbreaker, White Summer, Black Mountain Side, Since I've Been Loving You, Organ solo/Thank You, Moby Dick, How Many More Times, Let That Boy Boogie, Move On Down the Line, Hideaway, Cocaine Blues, CC Rider, "Lemon Song", Be-Bop-a-Lula), Whole Lotta Love. Tämän jälkeen yhtye hävisi Helsingin yöhön, missä heidät bongattiin ainakin legendaariselta "Natsalta"[26].
  • Led Zeppelinin oli tarkoitus esiintyä Suomessa myös toisenkin kerran, vuonna 1975 Helsingin uuden messukeskuksen avajaisissa. Tämä keikka, kuten muutkin samalle syksylle kaavaillut keikat, kuitenkin peruuntuivat Robert Plantin jouduttua auto-onnettomuuteen Rhodoksella samana kesänä. [27]
  • Suomessa toimii Led Zeppelin -tribuuttiyhtye, jonka nimi on Let's Eppelin. Tämä väännös yhtyeen nimestä on otettu Mauri Kunnaksen sarjakuvasta "Nyrok City".[28]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Led Zeppelin – laulu jää pystyyn (The Song Remains the Same) sai ensi-iltansa vuonna 1976. Lokakuussa 2012 sai ensi-iltansa vuoden 2007 paluukonsertin taltiointi Led Zeppelin: Celebration Day.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hajoamisen jälkeen julkaistut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DVD:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stephen Davis: Jumalten vasara: saaga Led Zeppelinistä (Johnny Kniga, 2005)
  • Nigel Williamson: The Rough Guide to Led Zeppelin (2007)
  • Jason Draper: Led Zeppelin: Koko ura (2008)
  • Mick Wall: Led Zeppelin: Jättiläisten aika. Suomentanut Petri Silas. (Like, 2010)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. [1]
  2. [news,artists,8665,36144,36167 Led Zeppelin Biography] Rolling Stone. Viitattu 25.5.2010. (englanniksi)
  3. Led Zeppelin wins Polar Prize 7. marraskuuta 2005. The Local. Viitattu 9.12.2007. (englanniksi)
  4. a b Mick Wall (2008), When Giants Walked the Earth: A Biography of Led Zeppelin, London: Orion, pp. 13-15, 52.
  5. Mat Snow, “Apocalypse Then”, Q magazine, December 1990, pp. 74-82.
  6. Stephen Davis (1995). Hammer of the Gods: The Led Zeppelin Saga (LPC). New York: Berkley Boulevard Books, 32, 44, 64, 190, 225, 277. ISBN 0425182134. OCLC 0330438591. 
  7. a b Erlewine, Stephen Thomas: Led Zeppelin Biography Allmusic. Viitattu 8.5.2010.
  8. Dave Schulps, Interview with Jimmy Page, Trouser Press, October 1977.
  9. Digital Graffiti: The Led Zeppelin Frequently Asked Questions List, v8.1, 29 September 1994
  10. Dominick A. Miserandino, Led Zeppelin - John Paul Jones, TheCelebrityCafe.com.
  11. Liner notes by Cameron Crowe for The Complete Studio Recordings. The building has since been torn down, and the area has been converted into London's Chinatown.
  12. a b Chris Welch (1994) Led Zeppelin, London: Orion Books. ISBN 0-85797-930-3, pp. 21, 28, 31, 37, 47, 49, 63, 68, 85, 92, 94-95.
  13. Gilmore, Mikal (10 August 2006). "The Long Shadow of Led Zeppelin". Rolling Stone (1006). Viitattu 9 December 2007. 
  14. a b Fred Dollar: Led Zep were my backing band. Fred Dollar, 2005, s. 83.
  15. Gladsaxe Teen Clubs website: Led Zeppelin's first gig
  16. Lewis, Dave Lewis and Simon Pallett (1997) Led Zeppelin: The Concert File, London: Omnibus Press. ISBN 0-7119-5307-4, p. 12.
  17. Ian Fortnam, "Dazed & confused", Classic Rock Magazine: Classic Rock Presents Led Zeppelin, 2008, p. 43.
  18. Nigel Cawthorne: The Who and the making of Tommy. (englanniksi)
  19. Led Zeppelin 1968–1980, Billboard (englanniksi)
  20. Soundi kirja Heavyrock, toim. Jorma-Veikko Sappinen 1978
  21. Jake Nyman: Aution saaren levyt. Tammi 1997
  22. Kari Salminen: Kerran vielä: Led Zeppelin!. Ilta-Sanomat, 1.12.2007, s. 69.
  23. Ruth Jones: Led Zeppelin's Robert Plant finally rules out reunion tour ("Plant, 60, said he has moved on to other things and was getting too old for two-hour rock shows in giant arenas across the world.") The Daily Telegraph. 21.12.2008. (englanniksi)
  24. BBC viihdeuutiset (englanniksi)
  25. Led Zeppelin -sivusto (englanniksi)
  26. Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
  27. [2]
  28. Let's Eppelin -sivut

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Led Zeppelin.