Houses of the Holy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Led Zeppelinin albumista. ”Houses of the Holy” -nimisestä kappaleesta kertoo artikkeli Houses of the Holy (kappale)
Houses of the Holy
Led Zeppelin
Studioalbumin Houses of the Holy kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  Stargroves, Headley Grange & Island Studios, tammikuu – elokuu 1972
 Julkaistu 28. maaliskuuta 1973
 Formaatti LP, MC, 8-raita, CD
 Tuottaja(t) Jimmy Page
 Tyylilaji hard rock, blues rock, progressiivinen rock
 Kesto 40.56
 Levy-yhtiö Atlantic Records
Listasijoitukset

Flag of the United Kingdom.svg Britannia: 1.
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat: 1.

Kts. lisää listasijoituksia

Led Zeppelinin muut julkaisut
Led Zeppelin IV
1971
Houses of the Holy
1973
Physical Graffiti
1975
Singlet albumilta Houses of the Holy
  1. "Over the Hills and Far Away"
    Julkaistu: 24. maaliskuuta 1973
  2. "D’yer Mak’er"
    Julkaistu: 17. syyskuuta 1973

Houses of the Holy on brittiläisen Led Zeppelin -yhtyeen viides albumi, joka julkaistiin 28. maaliskuuta 1973. Levy on tyyliltään yhtyeen edellistä albumia Led Zeppelin IV:tä epäyhtenäisempi, ja parissa sen kappaleessa on vaikutteita funk- ja reggaemusiikista. Houses of the Holy nousi listaykköseksi sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa.

Albumi sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton niin kriitikoilta kuin yhtyeen faneiltakin. Myöhemmin levyn arvostus on kasvanut ja esimerkiksi vuonna 2003 Rolling Stone -musiikkilehti valitsi sen kaikkien aikojen 149:nneksi parhaaksi albumiksi. Classic Rock puolestaan valitsi sen historian 90:nneksi parhaaksi brittiläiseksi levyksi. Houses of the Holya on myyty Yhdysvalloissa yli yksitoista miljoonaa kappaletta. Vuonna 2004 se oli historian kymmenenneksi myydyin 1970-luvulla julkaistu albumi.

Albumilta julkaistiin singleinä kappaleet ”Over the Hills and Far Away” ja ”D’yer Mak’er”. Tämän lisäksi Länsi-Saksassa ilmestyi singlenä ”The Ocean”. Yhtyeen kotimaassa ei albumilta julkaistu tavan mukaisesti yhtäkään singleä.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehdistössä negatiivisen vastaanoton saaneen Led Zeppelin III -albumin (1970) jälkeen yhtye oli marraskuussa 1971 julkaissut albumin Led Zeppelin IV. Se oli suuri kaupallinen menestys ja sai lisäksi edeltäjäänsä parempia arvosteluja. Albumin on sanottu luoneen suuntaviivat sekä silloiselle että myöhemmälle heavy metalille.[1] Vuoden loppu sujui yhtyeeltä Britannian-kiertueen merkeissä.[2]

Vuoden 1972 kiertueen oli määrä alkaa Singaporesta, mutta viranomaiset estivät yhtyeen pääsyn maahan pitkien hiusten vuoksi. Lopulta yhtye kiersi helmikuussa Australiaa ja Uutta-Seelantia.[3] Kiertueen jälkeen kitaristi Jimmy Page ja solisti Robert Plant vierailivat Intiassa muun muassa soittamassa paikallisten muusikoiden kanssa, minkä on katsottu vaikuttaneen tulevan albumin äänimaailmaan, erityisesti kappaleeseen ”The Song Remains the Same”. Esimerkiksi Page oli jo pitkään suunnitellut länsimaisen ja intialaisen musiikin yhdistämistä.[4]

Kesäkuussa 1972 Led Zeppelin kiersi Kanadaa ja Yhdysvaltoja. Yhtyeen manageri Peter Grant vaati, että Led Zeppelinin on saatava konserttien tuotoista 90 prosentin osuus. Grant perusteli tätä sillä, että liput myytiin Led Zeppelinin nimellä. 1950- ja 60-luvuilta lähtien tulot oli perinteisesti jaettu promoottorin ja esiintyjän kesken puoliksi. Uuden sopimuksen myötä Led Zeppelin ansaitsi kiertueista nyt enemmän kuin kukaan muu siihen mennessä.[4] Lokakuussa oli vuorossa yhtyeen toinen Japanin-kiertue.[5] Vuodenvaihteen 1972–73 Britannian-kiertue oli puolestaan yhtyeen siihen asti laajin, ja kiertueen 24 konsertin 120 000 lippua myytiin loppuun neljässä tunnissa.[6] Maaliskuussa 1973, juuri ennen albumin ilmestymistä, yhtye esiintyi Skandinaviassa ja Manner-Euroopassa. Yleisö otti tulevalta albumilta esitetyt kappaleet hyvin vastaan, mikä sai yhtyeen vakuuttuneeksi siitä, että Houses of the Holy tulisi olemaan suuri menestys.[7]

Äänitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert Plant ja Jimmy Page 1973.

Led Zeppelinin kiertuemanagerin Richard Colen ehdotuksesta albumin nauhoitukset aloitettiin The Rolling Stones -solisti Mick Jaggerin omistamassa maatalossa Stargrovesissa Englannissa, jossa yhtye käytti Rolling Stonesin liikkuvaa studiota. Suurin osa Houses of the Holyn kappaleista kirjoitettiinkin Stargrovesin harjoituksissa – poikkeuksia olivat Jimmy Pagen kotonaan työstämät ”Over the Hills and Far Away” ja ”The Rain Song” ja basisti–kosketinsoittaja John Paul Jonesin valmiiksi soittumana kappale ”No Quarter”.[8] Äänittäjä Eddie Kramer on muistellut Stragrovesin sessioita lämmöllä:

»He olivat loistavia, innostavia, ihmeellisiä. [...] Yleinen fiilis oli loistava. Muistan hyvin näyn, joka avautui äänitysrekan ovista. He kaikki tanssivat nurmikolla ”Dancing Daysin” ottoa kuunnellessaan. Robert, Bonzo, Jonesy ja Jimmy tanssivat vierekkäin vihreällä nurmikolla ja juhlivat tuota uskomatonta juttua, jonka olivat juuri tehneet.»
(Eddie Kramer, äänittäjä[8])

Stargrovesissa, The Rolling Stonesin liikkuvan studion avulla, äänitettiin suurin osa albumin materiaalista; kappaleet ”The Song Remains the Same”, ”The Rain Song”, ”Over the Hills and Far Away”, ”Dancing Days”, ”D’yer Mak’er” ja ”The Ocean”. Saman liikkuvan studion avulla äänitettiin myös kappale ”The Crunge” Headley Grangessa sekä ”No Quarter” erikseen Island-studioilla. Kramer äänitti kaikki kappaleet tammi- ja elokuun 1972 välisenä aikana.[9][10] Kun Led Zeppelin kuunteli tuotoksiaan Lontoon Olympic-studioilla, jäsenet joutuivat toteamaan, ettei äänimaailma ollutkaan Stragrovesissa niin hyvä kuin se oli ollut Headley Grangen vanhassa talossa, missä oli äänitetty yhtyeen kaksi viimeistä albumia. Niinpä uudelleenmiksaukseen Olympic-studioilla ja New Yorkin Electric Lady -studioilla kului kuukausikaupalla aikaa.[9][11] Miksaajina Olympic-studioilla toimivat Andy Johns ja Keith Harwood ja Electric Ladyssa albumin äänittänyt Eddie Kramer.[9]

Levyn äänityssessioissa syntyi myös kappaleita, jotka eivät kuitenkaan päätyneet itse albumille. Yksi näistä on alun perin nimikappaleeksi tarkoitettu ”Houses of the Holy”, joka julkaistiin kuitenkin vasta yhtyeen seuraavalla albumilla Physical Graffiti. Sama koskee kappaleita ”Black Country Woman” ja ”The Rover”. Oli myös muutamia nimettömiä rytmiraitoja, joista yhtä kutsuttiin nimellä ”Slush”.[11]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Houses of the Holylla tapahtui yhtyeen levytysuran mahdollisesti suurin tyylinmuutos.[6] Albumi on äänimaailmaltaan kirkkaampi ja eläväisempi kuin aiemmat Led Zeppelin -albumit,[12] eikä sillä ole niinkään kyse täydellisyyden tavoittelusta, vaan ”revittelystä” ja hauskanpidosta. Tämä erosi selvästi yhtyeen aiemmasta tuotannosta, sillä yhtyeen ensimmäiset neljä albumia olivat olleet tietynlaisia yleviä linjapuheita, mutta nyt niiden mahtipontisuus oli väistynyt. Onkin sanottu, että levyllä esiintyy yhtye, joka ”tekee juuri niin kuin haluaa”.[13] Blues ja heavy rock ovat yhä läsnä, mutta eivät enää yhtä hallitsevalla tavalla. Yhtye kokeili esimerkiksi funkia ja reggaeta kappaleissa ”The Crunge” ja ”D’yer Mak’er”. John Paul Jonesin säveltämä ”No Quarter” oli puolestaan tunnelmaltaan ennenkuulumaton yhtyeen uralla.[6]

Allmusicin Stephen Thomas Erlewinen mukaan Houses of the Holy jatkaa samaa kaavaa kuin edellinen albumi Led Zeppelin IV, mutta on lähestymistavaltaan irrallisempi ja rennompi. Kitaristi Jimmy Pagen folk- ja blues rock -tyylinen soitto luovat albumille aiempaa valoisamman ja avoimemman tunnelman. Albumin on sanottu olevan myös epäyhtenäisempi kuin edeltäjänsä.[14]

Yleistä kappaleista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avausraita ”The Song Remains the Same” on albumin kunnianosoitus maailmanmusiikille. Lukuisat kerrostetut kitarat sekä Robert Plantin korkea laulu luovat siihen huomattavan intialaislaistyylisen vaikutelman. Jimmy Page oli luonut kappaleen aluksi instrumentaaliksi ja antanut sen nimeksi ensin ”The Overture” (suom. alkusoitto) ja sitten ”The Campaign”, kunnes Plantin sanoitusten myötä päätyi lopulliseen muotoonsa. ”The Song Remains the Same” oli yksi neljästä Pagen ja Plantin ripeästi tekemästä kappaleesta, joille koko levyn runko perustuu. Bluesmaisen ja euforisen ”The Rain Songin” piti alun perin olla ”The Song Remains the Samen” jatke, mutta siitä tuli lopulta erillinen raita, kun Plant kirjoitti ”The Overtureen” erillisen sanoituksen. Kappale kuvastaa ”rakkauden kevättä”, ja se sisältää John Paul Jonesin mellotronilla tekemän orkestraation. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Led Zeppelin käytti musiikissaan kyseistä kosketinsoitinta. Folkriffejä sisältävä ”Over the Hills and Far Away” on avausraidan ”The Song Remains the Same” ohella Jimmy Pagen säveltämä ja Robert Plantin sanoituksissa on aforismeja ja arvoituksia. Kappale yhdistelee akustisia ja säköisiä sävyjä, mistä oli tullut yhtyeen tavaramerkki. A-puolen päättää spontaani funkparodia ”The Crunge”, jossa tavoitellaan James Brownin soundia. Solisti Plant laulaa sekaan myös pätkän Otis Reddingin ”Mr. Pitifulia”. Kappaleen on sanottu kuvaavan hyvin albumilta välittyvää yhdessä tekemisen tuntua.[15][16]

B-puolen avaava rock-kappale ”Dancing Days” edustaa levyn raskaampaa materiaalia. Se syntyi Bombayn-matkalla korvaan tarttuneen melodian pohjalta. ”D’yer Mak’erissa” Led Zeppelin puolestaan osoitti kiinnostuksensa reggae-musiikkiin, mikä edusti ajan henkeä, sillä kyseinen tyylilaji oli tuolloin nousussa Englannissa. Toisin kuin ”The Crunge”, ”D’yer Mak’er” ei ole parodia, vaan uusi tulkinta reggaesta. Kappaleen nimen taustalla oli vanhaan vitsiin perustuva sanaleikki, joka perustui kysymyksen Did you make her?, eli D’yer Mak’er, samankaltaisuuteen sanan Jamaica ääntämisen kanssa. Synkkä ”No Quarter” on pitkälti John Paul Jonesin työstämä kappale, ja samalla albumin ainoa apea laulu tarkoituksellisen pahaenteisine pianoineen ja syntetisaattoreineen. Robert Plantin sanoitus käsittelee ”viikinkien kuolemanpartiota matkalla kohti saatanallista kohtaloa”. ”No Quarterin” työstäminen oli aloitettu studiossa jo noin kolme vuotta aiemmin, mutta vasta nyt se viimeisteltiin. Siitä muodostui konserttien kulmakivi ja Jonesin bravuuri. Päätöskappale ”The Ocean” on kitaravoittoinen kappale, jota yhtye oli soittanut encorena jo kauan ennen sen äänittämistä. Laulun nimi viittaa Plantin näkemykseen konserttien nuoresta, ”sekopäisestä” yleisöstä, joka keinui lavan edessä kuin vuorovesiaalto.[15][17] Rolling Stone -lehden Gavin Edwardsin mukaan solisti Plant olisi omistanut kappaleen tyttärelleen. ”The Oceanin” lopussa on doo-wop-tyylinen taustalaulu.[14]

Kansitaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Houses of the Holyn kansitaide. Etu- ja takansi muodostavat yhdessä kokonaisuuden.

Houses of the Holyn kannen suunnitteli Hipgnosis-yhtiön taiteilija Aubrey Powell. Siinä on yksitoista takaviistosta kuvattua alastonta esiteini-ikäistä lasta kipuamassa ylös kukkulan rinnettä. Powell suunnitteli kannen sen jälkeen, kun Jimmy Page oli hylännyt Powellin yhtiökumppanin Storm Thorgersonin luomuksen, jossa oli kuvattuna tennismaila sähköisenä hohtavalla vihreällä tenniskentällä. Page oli suuttunut ja lopettanut yhteistyön Thorgesonin kanssa, kun tämä oli kertonut, että kuvan maila (engl. racquet) on sanaleikki sanan racket (suom. melu) kanssa. Page katsoi Thorgesonin vihjaavan Led Zeppelinin musiikin olevan ”melua”.[18]

Aubrey Powell, joka ei ollut kuullut albumin musiikkia, teki tulevasta kannesta kaksi erilaista suunnitelmaa. Niistä toinen olisi vaatinut kuvausmatkaa Peruun ja toinen Pohjois-Irlantiin Giant’s Causeway -nimiselle basalttikivimuodostelmalle. Tämä suunnitelma, joka perustui Arthur C. Clarken vuonna 1953 julkaistun romaanin Lapsuuden loppu loppuhuipennukseen, valittiin lopulliseksi kansikuvaksi. Vaikka suunnitelma kävi hyvin kalliiksi, Led Zeppelinin manageri Peter Grant ilmoitti, ettei rahasta tarvitse kantaa huolta. Hän kustansi lentoliput Pohjois-Irlantiin itselleen, kahdelle lapsimallille, kameraryhmälle ja meikkaajalle. Alun perin kannen kuva piti ottaa värilliselle filmille, mutta kuvauspaikalla Powell joutui muuttamaan suunnitelmaa, sillä koko työhön varatun viikon ajan satoi vettä. Niinpä eräänä sateisena aamuna kuvat otettiinkin mustavalkofilmille. Lopullinen, jälkikäteen käsin sävytetty kollaasi, koostettiin yli kolmestakymmenestä ruudusta. Näin kuvatut kaksi mallia saatiin monistettua yhdeksitoista. Powell maalasi lapset kulta- ja hopeavärillä, mutta lopputuloksena lasten ihosta tuli vaaleanpunaisen värinen – lähes vaalea. Powell ajatteli ensin epäonnistuneensa, mutta huomasi sitten ihon värissä olevan ”tiettyä toismaalaista hehkua”.[12] Kannen yleisilme ilme sai värierottelun jälkeen oranssin sävyn.[7] Muutoksia ei enää tehty.[12]

Yhtyeen fanit ovat pitkään spekuloineet kansikuvan mahdollista sanomaa. Sen on epäilty olevan viittaus niin elokuvaan Kirottu kaupunki kuin Jimmy Pagen okkultisiin mieltymyksiinkin.[19] Kun Houses of the Holy ilmestyi, kansi herätti pahennusta. Esimerkiksi toimittaja Mat Snow näki kuvassa olevan ”alastomia tyttöjä kiipeämässä vuorelle” ja okkultisien viittauksien sijaan ”esiseksuaalisten ihmisten esittämistä seksuaalisessa valossa”. Jimmy Page on sanonut, ettei itse tulkitse asiaa samoin, vaan hänen mukaansa kuvan lapset ovat ”pyhyyden taloja” (engl. Houses of the holy).[20] Kansikuva oli vuonna 1973 ehdolla parhaan kansitaiteen Grammy-palkinnon saajaksi.[21] Led Zeppelin – Jättiläisten aika -kirjan kirjoittajan Mick Wallin mielestä Houses of the Holyn kansikuva oli Led Zeppelinin kansikuvista toistaiseksi kiehtovin”.[20] Albumi julkaistiin avattavakantisena mallina, jossa etu- ja takakansi muodostivat yhdessä kokonaisuuden.[22]

Sisäkansi.

Alkuperäisessä vinyylipainoksessa ei lukenut yhtyeen tai albumin nimeä. Sen sijaan brittipainoksissa kannen ympärillä oli paperinen vyöte, johon oli kirjattu yhtyeen, albumin ja levy-yhtiö Atlantic Recordsin nimi. Ideana oli, että albumin ostaja repäisee sen irti ryhtyessään kuuntelemaan levyä. Vyöte oli viime hetken myönnytys Atlanticin suuntaan, sillä yhtiön mielestä markkinointiin piti panostaa edellislevyä enemmän, sillä Led Zeppelin IV -albumiin ei myöskään oltu kirjattu yhtyeen tai albumin nimeä.[20] Toisen lähteen mukaan syynä olisi ollut se, että näin haluttiin peittää lasten paljaat pakarat. Joissain osissa Yhdysvaltoja albumi oli kansikuvansa vuoksi pannassa useita vuosia.[23] 1980- ja 90-lukujen vaihteessa julkaistiin CD-painoksia, joihin alkuperäisten painosten vastaisesti oli lisätty yhtyeen ja albumin nimi peittämään alaston lapsi.[24][25][26]

Kansikuvan lapset ovat sisarukset Stefan ja Samantha Gates. Stefan Gatesista tuli sittemmin maailmankuulu televisiotoimittaja.[19][23]

Sisäkansi ja -pussi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin sisäkannessa on kuva, missä vanhempi miespuolinen hahmo on nostanut lapsen poikittain päänsä päälle. Tämän on katsottu viittaavaan ihmisuhraukseen. Heidän taustallaan on esihistoriallinen linnamainen rakennelma, jonka takaa auringon säteet ovat juuri alkaneet näkyä.[27] Kyseinen kuva otettiin samoilla tienoilla kuin etukansikin, läheisen Dunlucen linnan luona. Kuvauspaikalla ollut ryhmä paleli, ja oli turhautunut, kun mikään ei tuntunut onnistuvan. Aubrey Powell on myöhemmin sanonut olleensa onnekas, koska hänellä oli mukana Mandrax-purkki ja viskiä, joiden avulla hän sai tyynnyteltyä heidät.[12][19]

Alkuperäiseen sisäpussiin oli merkitty tekijätietojen lisäksi laulujen sanat vanhanaikaisella fontilla.[20] Sanoituksia ei oltu aiemmin painettu yhtyeen albumien kansiin, tosin edellislevyllä yksi kappale, ”Stairway to Heaven”, oli ollut poikkeus. Sanoituksissa oli lukuisia virheitä, ja ”The Oceanissa” oleva viittaus helvettiin oli sensuroitu.[7] Levyn nimi oli ikään kuin maalattu sapluunalla pussin molemmille puolille – toiselle puolelle normaalisti ja toiselle peilikuvana.[20]

Julkaisu ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Houses of the Holyn oli tarkoitus ilmestyä elokuussa 1972, mutta ongelmat miksauksessa ja kansikuvan työstössä viivyttivät ilmestymistä.[28] Atlantic Records julkaisi albumin lopulta 28. maaliskuuta 1973.[29] Se ilmestyi LP-, 8-raita- ja MC-formaateissa.[30] Albumi nousi Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla ykköseksi pudottaen kärkipaikalta pois Elvis Presleyn albumin Aloha from Hawaii: Via Satellite.[31] Levy pysyi listalla kaikkiaan 99 viikkoa, ja sitä oltiin myyty kultalevyyn oikeuttava määrä 10. huhtikuuta mennessä.[14] Britanniassa albumi nousi ykköseksi heti avausviikollaan 14. huhtikuuta 1973 ja oli kärjessä myös seuraavalla viikolla. Listaviikkoja kertyi kaikkiaan kolmetoista.[32] Houses of the Holy nousi listaykköseksi myös Kanadassa[33] sekä Australian Go-Set-listalla.[34]

Tähän päivään mennessä Houses of the Holy on myynyt Yhdysvalloissa 11-kertaista platinaa, eli yli yksitoista miljoonaa kappaletta.[35] Britanniassa albumia on myyty platinalevyyn oikeuttava määrä, 300 000 kappaletta.[36] Myös Ranskassa ja Saksassa se on ylittänyt kultalevyrajan.[37][38] Vuonna 2004 Houses of the Holy oli kymmenenneksi myydyin 1970-luvulla julkaistu albumi.[14]

CD-levynä albumi julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1987.[26]

Listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1973[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Lista Paras sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
Australian lippu Australia Go-Set Top 40 1. 1973 [34]
Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia 1. 13 14.4.1973 [32]
Kanada RPM 100 1. 1973 [33]
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Billboard 200 1. 99 1973 [14]
Suomen lippu Suomi 2. 22 maaliskuu 1973 [39]
Ranskan lippu Ranska 3. 18 2.4.1973 [40]
Itävalta 3. 12 15.5.1973 [41]
Alankomaiden lippu Alankomaat GFK Top 100 3. 6 7.4.1973 [42]
Norjan lippu Norja VG Lista 4. 10 viikko 14/1973 [43]
Flag of Germany.svg Länsi-Saksa 8. 1973 [44]

2003[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Paras sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
Flag of France.svg Ranska 18. 15 3.10.2003 [34]

Sertifiointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Sertifikaatti Myöntäjä Myönnetty Lähde
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Platinum.png 11x platinalevy RIAA 15.11.1999 [35]
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Platinum.png 10x platinalevy RIAA 29.3.1999 [35]
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Platinum.png 8x platinalevy RIAA 25.11.1997 [35]
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Platinum.png 6x platinalevy RIAA 27.8.1991 [35]
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Platinum.png 5x platinalevy RIAA 11.12.1990 [35]
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Gold.png kultalevy RIAA 10.4.1973 [35]
Valtio Sertifikaatti Myöntäjä Myönnetty Lähde
Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia Platinum.png platinalevy BPI 24.11.1988 [36]
Flag of France.svg Ranska Gold.png kultalevy SNEP 18.10.2001 [37]
Saksan lippu Saksa Gold.png kultalevy BVMI 1993 [38]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi sai ilmestyessään hyvin ristiriitaisen vastaanoton niin kriitikoilta kuin yhtyeen faneiltakin. Erään yhdysvaltalaisen arvostelijan mielestä suurin osa albumin materiaalista oli vain huonoja vitsejä, kun taas Let It Rockin John Inghamin mukaan levy oli todiste yhtyeen ”lisääntyneestä monipuolisuudesta, huumorintajusta ja rikkaudesta, joiden seassa on omahyväisyyttä vain kohtalaisesti.”[31] Billboard totesi omassa arvostelussaan albumin sisältävän intensiivistä rock-materiaalia.[14] Rolling Stone kutsui levyä annokseksi roskaruokaa ja veteläksi kaasupalloksi.[45] Albumiin kohdistuneen kritiikin osasyynä on pidetty sitä, että levyä oli edeltänyt kaikin puolin onnistunut albumi, Led Zeppelin IV, minkä vuoksi odotukset olivat kasvaneet suunnattomiksi. Sama oli tapahtunut vuonna 1970 ilmestyneen Led Zeppelin III -albumin kohdalla.[31] Yhtye itse ilmoitti uuden albuminsa olevan ”taas yksi erävoitto”.[46] Kuitenkin sen saama kritiikki hämmensi yhtyettä, ja se pelkäsi olevansa menettämässä otteensa.[47]

Myöhemmin albumi on saanut osakseen hyviä arvosteluja. Allmusicin Stephen Thomas Erlewine antoi albumille viisi arvostelutähteä viidestä mahdollisesta. Hän kehui erityisesi yhtyeen soittoa ja yksittäisistä kappaleista varsinkin ”The Rain Songia”. Kappaletta ”Over the Hills and Far Away” hän kuvasi eeppiseksi metallin ja folkin fuusioksi.[14] Viisi tähteä albumille antoi myös Rolling Stone -lehden Gavin Edwards.[14] Entertainment Weeklyn Tom Sinclairin mielestä Houses of the Holy on Led Zeppelinin viimeinen ”tinkimätön mestariteos”.[48] Mick Wallin kirjassa Led Zeppelin – Jättiläisten aika albumin sanotaan olevan ”äärimmäisen itsevarma, joskin aliarvostettu”. Wall muun muassa kehuu ”Over the Hills and Far Awayn” kuulostavan uudenlaiselta ja tuoreelta, ja ”No Quarterin” hän sanoo olevan John Paul Jonesilta erittäin korkeatasoinen työnäte. Toisaalta hän kritisoi ”The Crungea” ”täysin turhaksi tanssibiisiksi, jota ei voi tanssia”.[31][49]

Arvostelut

Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisija Valtio Titteli Sija Vuosi Lähde
Grammy-palkinto Yhdysvallat Paras albumikansi ehdokas 1973 [21]
Classic Rock Iso-Britannia 100 Greatest British Rock Album Ever 90. 2006 [50]
Rolling Stone Yhdysvallat The 500 Greatest Albums of All Time 149. 2003 [51]
Pitchfork Media Yhdysvallat Top 100 Albums of the 1970s 75. 2004 [52]

Julkaisun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Led Zeppelin jatkoi kiertämistä maalis–huhtikuussa 1973 Skandinaviassa ja muualla Euroopassa. Kiertue oli mellakoiden värittämä. Nantesissa Jimmy Page ei saanut teehensä maitoa, ja pian hotellin kaksi kerrosta oli tulvan vallassa. Myös rumpali John Bonhamin käytös oli hyvin kaksijakoista, ja tällä kiertueella hän saikin uuden lempinimen, The Beast (suom. Peto).[53] Yhtyeen jäsenten huono käytös kiertueilla oli johtanut siihen, että lehdistö alkoi vältellä yhtyettä. Niinpä Peter Grant palkkasi yhtyeen lehdistösihteereiksi Lee Soltersin ja Danny Goldbergin. Yhtyeen lehdistösihteeriksi oli tosin jo kesäkuussa 1972 palkattu B.P. Fallon, mutta Grant koki yhtyeen tarvitsevan enemmän panostusta. Rolling Stone -musiikkilehti, joka oli kritisoinut yhtyeen varhaisia albumeja, pyysi sitä turhaan kanteensa. Yhtye kieltäytyi myös lukuisista sille tarjotuista televisioesiintymisistä.[54]

Uusien lehdistösihteereiden palkkaamisen yhteydessä alkoi uusi 33 konsertin Pohjois-Amerikan-kiertue, jolla sen käytössä oli ylellinen yksityinen suihkukone, Starship. Eräs syy tähän oli Jimmy Pagen lentopelko, mutta yhtye halusi myös tehdä asemansa selväksi. Hotelleissa Grant vuokrasi yhtyeen käyttöön kokonaisia kerroksia ja osia.[54] Kiertueen aikana toukokuussa Led Zeppelin esiintyi 56 000 ihmiselle Tampa Stadiumilla Floridassa rikkoen The Beatlesin kahdeksan vuotta vanhan ennätyksen suurimmasta yhden esiintyjän keräämästä yleisöstä. Kolmeen konserttiin New Yorkin Madison Square Gardeniin puolestaan järjestettiin kuvausryhmä. Kyseistä materiaalia käytettiin vuonna 1976 julkaistussa Laulu jää pystyyn -elokuvassa. Kiertueen viimeisenä iltana yhtyeen hotellin turvasäilöstä varastettiin 200 000 dollarin edestä käteistä, eikä syyllistä tai rahoja koskaan löytynyt.[55] Enimmäkseen Amerikan-kiertueen ansiosta Led Zeppelinin on kuitenkin sanottu tienanneen vuodesta 1973 kaikkiaan 30 miljoonaa dollaria.[54]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli

  1. The Song Remains the Same – 05:28 (säv. Jimmy Page/Robert Plant)
  2. The Rain Song – 07:39 (säv. Page/Plant)
  3. Over the Hills and Far Away – 04:47 (säv. Page/Plant)
  4. The Crunge – 03:13 (säv. John Bonham/John Paul Jones/Page/Plant)

B-puoli

  1. Dancing Days – 03:41 (säv. Page/Plant)
  2. D’yer Mak’er – 04:22 (säv. Page/Plant/Jones/Bonham)
  3. No Quarter – 06:59 (säv. Page/Plant/Jones)
  4. The Ocean – 04:30 (säv. Page/Plant/Jones/Bonham)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen kotimaassa Britanniassa ei julkaistu yhtäkään singleä.[46]

Over the Hills and Far Away[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Over the Hills and Far Away   (24. toukokuuta 1973, Atlantic Records)
  1. Over the Hills and Far Away
  2. Dancing Days

Houses of the Holyn ensimmäinen single, ”Over the Hills and Far Away” B-puolenaan ”Dancing Days”, ilmestyi neljä päivää ennen itse albumia.[56] Kappale ylsi Billboardin listalla sijalle 51.[57]

The Ocean[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Ocean   (kesäkuu 1973, Atlantic Records)
  1. The Ocean
  2. Over the Hills and Far Away

”The Ocean” julkaistiin yksin Länsi-Saksassa kesäkuussa 1973. B-puolella oli ”Over the Hills and Far Away”.[58] Se ylsi listalla kahdeksanneksi.[59]

D’yer Mak’er[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

D’yer Mak’er   (17. syyskuuta 1973, Atlantic Records)
  1. D’yer Mak’er
  2. The Crunge

Reggae-tyylinen ”D’yer Mak’er” julkaistiin singlenä 24. toukokuuta 1973.[56] Se menestyi Yhdysvalloissa paremmin kuin ”Over the Hills and Far Away” nousten sijalle 20.[57]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muusikot

  • Jimmy Page – kitarat (myös levyn tuottaja)
  • Robert Plant – laulu, taustalaulu
  • John Paul Jones – bassokitara, piano, syntetisaattoripiano, syntetisaattoribasso, mellotron, urut, taustalaulu
  • John Bonham – rummut, taustalaulu, ”The Ocean” -kappaleen puhuttu intro

Muut

  • Peter Grant – tuottaja
  • Eddie Kramer – äänittäjä, miksaaja (Electric Lady Studios)
  • Andy Johns – miksaaja (Olympic Studios)
  • Keith Harwood – miksaaja (Olympic Studios)
  • Hipgnosis – kansi

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Draper 2008, s.91.
  2. Draper 2008, s.93.
  3. Draper 2008, s.97.
  4. a b Draper 2008, s.98.
  5. Draper 2008, s.100.
  6. a b c Draper 2008, s.102.
  7. a b c Davis 2005, s.211.
  8. a b Davis 2005, s.187.
  9. a b c d Led Zeppelin: Houses of the Holy -CD-levyn kansilehti (Atlantic 7567-82639-2)
  10. Bcë o Led Zeppelin ledzeppelin.ru. Viitattu 16.5.2012. (englanniksi)
  11. a b Davis 2005, s.191.
  12. a b c d Wall 2008, s.321.
  13. Wall 2005, s.323–324.
  14. a b c d e f g h i j k l Led Zeppelin - Houses of the Holy superseventies.com. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  15. a b Davis 2005, s.189–191.
  16. Wall 2008, s.322.
  17. Wall 2008, s.322–323.
  18. Wall 2008, s.320–321.
  19. a b c Houses of the Holy: The backstory of the famous Led Zeppelin album cover dangerousminds.net. Viitattu 19.5.2012. (englanniksi)
  20. a b c d e Wall 2008, s.320.
  21. a b - Grammy Awards for 1973 super70s.com. Viitattu 13.5.2012. (englanniksi)
  22. Images for Led Zeppelin - Houses Of The Holy discogs.com. Viitattu 18.5.2012. (englanniksi)
  23. a b Led Zeppelin "Houses Of The Holy" Giant's Causeway Photo Shoot Location 7.10.2009. feelnumb.com. Viitattu 19.5.2012. (englanniksi)
  24. Led Zeppelin - Houses Of The Holy (CD, Album) at Discogs discogs.com. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  25. Led Zeppelin - Houses Of The Holy (CD, Album) at Discogs (2) discogs.com. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  26. a b Houses of the Holy by Led Zeppelin : Reviews and Ratings - Rate Your Music rateyourmusic.com. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  27. Wall 2008, s.321.
  28. Wall 2008, s.313.
  29. Led Zeppelin > Discography ledzeppelin.alexreisner.com. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  30. Led Zeppelin - Houses Of The Holy at Discogs discogs.com. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  31. a b c d Wall 2008, s.324.
  32. a b ChartArchive - Led Zeppelin - Houses Of The Holy chartarchive.com. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  33. a b Item Display - RPM - Library and Archives Canada collectionscanada.gc.ca. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  34. a b c Go-Set Australian charts - 30 June 1973 poparchives.com.au. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  35. a b c d e f g RIAA - Recording Industry Association of America (Hakusanalla Zeppelin) RIAA.com. Viitattu 13.5.2012. (englanniksi)
  36. a b Certified Awards Search (Hakusanalla Led Zeppelin) BPI.com. Viitattu 13.5.2012. (englanniksi)
  37. a b Disque en France disqueenfrance.com. Viitattu 13.5.2012. (ranskaksi)
  38. a b Bundesverband Musikindustrie: Gold-/Platin-Datenbank musikindustrie.de. Viitattu 13.5.2012. (saksaksi)
  39. Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 191. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  40. InfoDisc: Tout led Titres par Artiste (Listasta Led Zeppelin) infodisc.fr. Viitattu 12.5.2012. (ranskaksi)
  41. Led Zeppelin - Houses Of The Holy - austriancharts.at austriancharts.at. Viitattu 12.5.2012. (saksaksi)
  42. dutchcharts.nl - Led Zeppelin - Houses Of The Holy dutchcharts.nl. Viitattu 12.5.2012. (hollanniksi)
  43. norwegiancharts.com - Led Zeppelin - Houses Of The Holy norwegiancharts.com. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  44. Charts-Surfer: Songsearch charts-surfer.de. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  45. Davis 2005, s.224.
  46. a b Wall 2008, s.325.
  47. Davis 2005, s.225.
  48. a b Tom Sinclair: On the Records...Led Zeppelin Review 20.6.2003. ew.com. Viitattu 18.5.2012. (englanniksi)
  49. Wall 2008, s.323.
  50. 100 Greatest British Rock Album Ever rocklistmusic.co.uk. Viitattu 13.5.2012. (englanniksi)
  51. 500 Greatest Albums: Houses of the Holy - Led Zeppelin rollingstone.com. Viitattu 13.5.2012. (englanniksi)
  52. Staff Lists: Top 100 Albums of the 1970s Pitchfork Media. Viitattu 13.5.2012. (englanniksi)
  53. Draper 2008, s.105.
  54. a b c Draper 2008, s.106.
  55. Draper 2008, s.108.
  56. a b Led Zeppelin > Discography ledzeppelin.alexreisner.com. Viitattu 16.5.2012. (englanniksi)
  57. a b Led Zeppelin Allmusic Allmusic. Viitattu 16.5.2012. (englanniksi)
  58. The Ocean / Over the Hills and Far Away by Led Zeppelin : Reviews and Ratings - Rate Your Music Rateyourmusic.com. Viitattu 16.5.2012. (englanniksi)
  59. Charts-Surfer (Songsearch -> Hakusanalla Led Zeppelin) charts-surfer.de. Viitattu 16.5.2012. (englanniksi)