Physical Graffiti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Physical Graffiti
Led Zeppelin
Studioalbumin Physical Graffiti kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  1970–1974
 Julkaistu 24. helmikuuta 1975
 Formaatti LP, MC, 8-raita, CD
 Tuottaja(t) Jimmy Page
 Tyylilaji hard rock, heavy metal, blues rock, folk rock
 Kesto 85.15
 Levy-yhtiö Swan Song Records
Muut kannet
Physical Graffiti back.jpg
Albumin takakansi
Listasijoitukset

Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia – 1.
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat – 1.
Kts. lisää listasijoituksia

Led Zeppelinin muut julkaisut
Houses of the Holy
1973
Physical Graffiti
1975
Presence
1976
Singlet albumilta Physical Graffiti
  1. "Trampled Under Foot"
    Julkaistu: 2. huhtikuuta 1975

Physical Graffiti on brittiläisen Led Zeppelin -yhtyeen 24. helmikuuta 1975 julkaistu kaksoisalbumi, joka on yhtyeen studiolevyistä järjestyksessään kuudes. Se oli Led Zeppelinin levyistä ensimmäinen, jonka yhtye julkaisi omalla levymerkillään Swan Song Records. Suurin osa albumista nauhoitettiin vuonna 1974, vaikkakin mukaan otettiin joitakin vanhempiakin kappaleita.

Albumi nousi listaykköseksi sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Sitä on vuosien aikana myyty Yhdysvalloissa 16-kertaiseen platinalevyyn oikeuttava määrä, yli 16 miljoonaa kappaletta. Se on samalla samalla historian 16. myydyin albumi Yhdysvalloissa.

Työstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin sessioiden oli tarkoitus alkaa marraskuussa 1973, mutta basisti–kosketinsoittaja John Paul Jonesin sairastuttua niitä lykättiin seuraavan vuoden alkuun.[1] Levyn äänitykset suoritettiin nyt jo kolmannen kerran Headley Grangen maatalossa. Mukaan otettiin tällä kertaa Ronnie Lanen omistama liikkuva studio, sillä se oli halvempi kuin aiemmin käytetty The Rolling Stonesin vastaava. Äänittäjänä toimi Ron Nevison. John Paul Jones oli ollut aiemmin jopa aikeissa lähteä yhtyeestä, mutta oli jälleen mukana, tosin hieman levottomin mielin tuntiessaan yhtyeen muiden jäsenten arvaamattoman käytöksen. Manageri Peter Grant kompensoi tilannetta käskien kiertuemanageri Peter Colen varata yhtyeen jäsenille hotellihuoneet läheisestä, ylellisestä Frencham Ponds -hotellista. Kitaristi Jimmy Page majoittui kuitenkin Headley Grangeen.[2]

Uudet kappaleet saatiin nauhalle nopeasti ja verrattain vaivattomasti. Niitä olivat ”Custard Pie”, ”In My Time of Dying”, ”Trampled Under Foot”, ”Kashmir”, ”In the Light”, ”Ten Years Gone”, ”The Wanton Song” ja ”Sick Again”. Lopullisia päällekkäissoittoja ja miksauksia varten oli varattu toukokuuksi aikaa Lontoon Olympic-studiolta. Kahdeksan uuden kappaleen ympärille päätettiin kuitenkin ruveta rakentamaan suurempaa kokonaisuutta. Niinpä mukaan otettiin arkistoista myös vanhempia kappaleita. ”The Rover”, ”Houses of the Holy” ja ”Black Country Woman” olivat peräisin vuodelta 1972 Houses of the Holy -albumin sessioista. ”Down by the Seaside” oli nauhoitettu Led Zeppelin IV -levyä silmälläpitäen joulukuussa 1970. ”Night Flight” ja ”Boogie with Stu” olivat puolestaan äänitetty tammikuussa 1971, kun taas ”Bron-Yr-Aur” oli peräisin Led Zeppelin III -albumin sessioista kesäkuulta 1970.[3]

Näin kasassa oli materiaali tupla-albumiin, jollaisesta Jimmy Page oli aina haaveillut. Syitä sellaisen julkaisemiseen oli useita. Ensinnäkin pidettiin hyvänä asiana, että arkistot saatiin tyhjennettyä julkaisemattomista kappaleista. Bonusmateriaali tai levyboksit olivat vielä tuntemattomia ilmiöitä, joten sessioista ylijäävän materiaalin kohtalona oli joko hävittäminen tai vähintään unohtuminen. Vieläkin suurempi syy oli se, että yhtye halusi näpäyttää niitä, jotka olivat kyseenalaistaneet yhtyeen edellisen Houses of the Holy -albumin. Lähtökohta oli siten sama kuin Led Zeppelin IV -albumia työstettäessä: arvostelijat haluttiin hiljentää kertaiskulla. Kaiken lisäksi tuohon aikaan tupla-albumi oli rockyhtyeelle statussymboleista merkittävin. Sellaisen julkaiseminen oli yhtä iso asia kuin oma levy-yhtiö, minkä olivat todistaneet etenkin The Beatles (Valkoinen tupla), Bob Dylan (Blonde on Blonde), The Rolling Stones (Exile on Main St.), Jimi Hendrix (Electric Ladyland) ja The Who (Tommy). Kaikista näistä albumeista oli muodostunut tekijöidensä levytyshistorian merkkipaaluja, ja parhaimmillaan uraa määrittäviä kokonaisuuksia.[4] Kyse oli myös muoti-ilmiöstä, sillä esimerkiksi Genesis, Yes ja Elton John olivat kukin julkaisseet viimeisen kahden vuoden aikana kaksoisalbumin.[5]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Physical Graffiti jatkaa monipuolisuudessaan edellislevy Houses of the Holyn linjoilla uusine aluevaltauksineen. Esimerkiksi syntetisaattorit ovat huomattavassa osassa. Kappaleessa ”Kashmir” on vahvoja itämaisia vaikutteita, ”Trampled Under Foot” edustaa funk-musiikkia ja yli 11-minuuttinen blues rock -sävellys ”In My Time of Dying” oli yhtyeen uran pisin studiokappale. Mukana on joitakin ylijäämäkappaleita, kuten ”Bron-Yr-Aur” Led Zeppelin III -albumin sessioista.[6] Albumi on musiikillisesti hyvin monipuolinen. Sillä on niin ”jytiseviä” keikkasuosikkeja (”Custard Pie” ja ”Trampled Under Foot”), kokeellisempia akustisia raitoja (”Bron-Yr-Aur” ja ”Black Country Woman”), kevyenpuoleisia pop-lauluja (”Down by the Seaside” ja ”Boogie with Stu”) sekä ”tiukkoja groovepaloja” (”The Rover” ja ”Sick Again”).[7]

Albumia on verrattu The Rolling Stones -yhtyeen vuonna 1972 julkaisemaan Exile on Main St. -tupla-albumiin. Eräänä syynä on pidetty sitä, että molemmat teki erittäin suosittu yhtye, jonka ainoa motiivi musiikinteon jatkamiselle oli omien tarpeiden tyydyttäminen. Jimmy Page oli myös viettänyt vuonna 1974 paljon aikaa Rolling Stonesin jäsenten Mick Jaggerin ja Keith Richardsin seurassa.[8]

Jimmy Pagen kiinnostus okkultismiin näkyy ja kuuluu levyllä ”naamioituina vihjeinä”, joita on esimerkiksi ”Kashmirissa” lukuisia. Lisäksi ”Houses of the Holyssa” on pari suoraa mutta humoristisessa mielessä tehtyä viittausta Saatanaan.[8]

Yleistä kappaleista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avausraita ”Custard Pien” tekijöiksi on merkitty Jimmy Page ja Robert Plant. Todellisuudessa sen juuret ovat Blind Boy Fullerin vuoden 1939 äänitteessä ”I Want Some of Your Pie”, jonka pohjalta Sonny Terry ja Brownie McGhee tekivät vuonna 1947 oman ”Custard Pie Bluesinsa”. Sävellyksen lisäksi myös kappaleen sanoitus perustuu muiden tekemiin kappaleisiin. Robert Plant otti suurimman osan sanoituksista ilmeisesti Sleepy John Estesin vuonna 1935 julkaistusta kappaleesta ”Drop Down Mama”, minkä lisäksi mukana on Sonny Boy Williamsonin ”Help Men”, Bukka Whiten ”Shake ’Em Downin” ja Fullerin ”I Want Some of Your Pien” säkeitä.[9] ”The Rover” on hyvin raskas kappale, jossa solisti Plant vetoaa yhtenäisyyden ja ystävyyden puolesta.[10] ”In My Time of Dying” on merkitty koko yhtyeen yhdessä tekemäksi, vaikka todellisuudessa se perustuu Blind Willie Johnsonin vuonna 1928 levyttämään kappaleeseen ”Jesus Make Up My Dying Bed”, jonka nimeä solisti Plant kappaleessa siteeraa. Muun muassa Bob Dylan oli esittänyt kappaleesta omaa versiotaan. ”In My Time of Dyingissa” on huomionarvoista Jimmy Pagen soittama slide-kitara.[9] ”Trampled Under Foot” alkaa John Paul Jonesin klavinettiriffillä, joka on samantapainen kuin Stevie Wonderin kappaleen ”Superstition” vastaava. Laulu kuvaa naista autonosina.[11]

”Kashmirista” muodostui yhtyeen kolmas tavaramerkkikappale ”Whole Lotta Loven” ja ”Stairway to Heavenin” ohella, sillä se oli niiden kanssa samalla tavalla kokeellinen. Siinä kiteytyy yhtyeen monipuolinen suhtautuminen musiikkiin, ja sen on sanottu rikkovan musiikilliset raja-aidat.[7] Kappaleessa on intialaissävyiset kitarat, ja John Paul Jones imitoi koskettimillaan arabialaista orkesteria.[1] Monien mielestä ”Kashmir” on jopa merkittävämpi kuin ”Stairway to Heaven”, ja myös solisti Robert Plant on ilmoittanut, että hän haluaisi, että yhtye muistettaisiin nimenomaan tästä kappaleesta, koska ”siinä biisissä kaikki on niin oikein”.[7] Jumalten vasara – Saaga Led Zeppelinistä -kirjan kirjoittaja Stephen Davis kuvaa ”Kashmiria” monumentaaliseksi ja melodramaattiseksi.[1]

Kakkoslevyn aloittavassa ”In the Lightissa” on ”Kashmirin” tavoin itämaalaisia vaikutteita. Siinä on matala, surinamainen toisto, joka on tehty päällekkäisäänitetyillä jousikitaroilla säkkipillimäisten urkujen alla. Kappaleessa on myös intialainen oboen kaltainen soitin, shehnai. Sanoitus kuvaa henkistä etsintäretkeä. ”Ten Years Gone” kertoo solisti Robert Plantin ajatuksia ensimmäisestä tyttöystävästään, joka vaati Plantia valitsemaan hänen ja musiikin väliltä. ”The Wanton Song” ja ”Sick Again” kertovat molemmat teinityttölaumoista, jotka piirittivät yhtyettä Kaliforniassa.[11] ”Black Country Woman” äänitettiin ulkona puutarhassa. Stephen Davis kuvaa sitä irtonaiseksi, vapaamuotoiseksi ”jamiksi”.[10]

Kansitaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannen talo New Yorkin St. Mark’s Placella vuonna 2008.

Albumin kannen suunnittelivat Mike Doud ja Peter Corriston. Siinä on kuvattuna New Yorkin 96 & 98 St. Mark’s Placella sijaitsevan kivitalon julkisivu. Ikkunoissa olevien luukkujen takaa paljastuvat muun muassa Neil Armstrong, Jerry Lee Lewis, Marlene Dietrich, King Kong, Britannian kuningatar, yhtyeen manageri Peter Grant, Elizabeth Taylorin näyttelemä Kleopatra, Neitsyt Maria sekä yhtyeen jäsenet naisiksi pukeutuneina. Etukannessa talo on kuvattuna päiväsaikaan, takakannessa puolestaan illalla. Alkuperäisen kannen ikkunat oli leikatut, minkä lisäksi mukana tuli erilaisia irrallisia kortteja, mikä mahdollisti ikkunoiden täyttämisen erilaisilla variaatioilla. Kannen idea oli lainattu José Felicianon vuonna 1973 julkaistusta albumista Compartments, jonka kannessa on lähes samanlainen julkisivu ikkunoissa näkyvine asukkaineen, ja myös siinä oli irrallinen kortti ja ”salataskuja”. Physical Graffitin kansi oli kurkistusluukkuineen myös hyvin samantapainen kuin vuonna 1970 julkaistun Led Zeppelin III -albumin yksityiskohtainen kansitaide.[12][13]

Corriston pyrki löytämään talon, joka olisi symmetrinen, jossa olisi mielenkiintoisia yksityiskohtia, olisi vapaasti kuvattavissa, ja joka sopisi albumin neliönmuotoiseen kanteen. Alkuperäisestä kuvasta jouduttiin leikkaamaan pois yksi kerros, jotta mittasuhteet saatiin sopiviksi. Tästä syystä todellisuudessa viisikerroksisessa talossa on kansikuvassa vain neljä kerrosta.[14]

»Kävelimme viikkoja ympäri kaupunkia löytääksemme sopivan rakennuksen. [...] Olin esitellyt yhtyeelle konseptin, joka perustui vuokra-asuntoon ja siellä asuviin sekä muuttaviin ihmisiin.»
(Peter Corriston, toinen kannen suunnittelijoista[14])

Yhtye oli sitä mieltä, että kannesta tulisi upea. Se piti sitä osoituksena yhtyeen erityisyydestä ja alati kasvavasta kunnianhimoisuudesta. Kansi näyttäisi, ettei Led Zeppeliniltä voisi odottaa mitään tavanomaista. Yhtye olisi muiden yläpuolella – tai ainakin aivan huipulla muutamien harvojen ja valittujen kanssa.[12]

Sama talo esiintyi myöhemmin myös The Rolling Stones -yhtyeen ”Waiting on a Friend” -kappaleen musiikkivideossa.[15] Talon ensimmäisessä kerroksessa on sittemmin toiminut Physical Graffiti -niminen kauppa.[14]

Julkaisu ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Physical Graffiti ilmestyi 24. helmikuuta 1975 LP-, 8-raita- ja MC-formaateissa. Se oli Led Zeppelinin ensimmäinen albumi, jonka julkaisi sen oma levy-yhtiö Swan Song Records.[16][17] Albumi nousi Billboard 200 -listan ykköseksi ja maaliskuun 6. päivään mennessä sitä oltiin myyty kultalevyyn oikeuttava määrä. Levy pysyi listalla kaikkiaan 41 viikkoa.[18] Britanniassa levystä tuli listaykkönen heti avausviikollaan, 15. maaliskuuta. Listaviikkoja kertyi kaikkiaan 47.[19] Myös Kanadassa Physical Graffitista muodostui listaykkönen.[20]

Yhdysvalloissa albumia on myyty kaikkiaan yli 16 miljoonaa kappaletta, mikä oikeuttaa 16-kertaiseen platinalevyyn.[21] Albumi on samalla kaikkien aikojen 16. myydyin albumi Yhdysvalloissa. Se on siten siellä Led Zeppelinin myydyin albumi heti Led Zeppelin IV:n jälkeen.[22] Britanniassa Physical Graffiti on myynyt tuplaplatinaa.[23] Länsi-Saksassa levy ylitti kultalevyrajan vuonna 1989.[24]

Albumi julkaistiin ensimmäisen kerran CD-levynä vuonna 1987.[17] Remasteroituna se ilmestyi 1994.[16] Vuonna 2005 Physical Graffiti palasi Britannian listalle neljän viikon ajaksi.[19]

Listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1975[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Lista Paras sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Billboard 200 1. 41 1975 [18]
Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia 1. 27 15.3.1975 [19]
Kanada RPM Top 100 1. 1975 [20]
Ranskan lippu Ranska 2. 83 1975 [25]
Itävalta Alben Top 75 2. 12 15.4.1975 [26]
Uuden-Seelannin lippu Uusi-Seelanti 3. 20 2.5.1975 [27]
Norjan lippu Norja VG Lista 4. 9 viikko 11/1975 [28]
Suomen lippu Suomi 5. 25 maaliskuu/1975 [29]
Alankomaiden lippu Alankomaat 7. 6 8.3.1975 [30]
Flag of Germany.svg Länsi-Saksa 17. 1975 [31]

2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Paras sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia 57. 4 24.9.2005 [19]

Sertifiointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Sertifikaatti Myöntäjä Myönnetty Lähde
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Platinum.png 16x platinalevy RIAA 30.1.2006 [21]
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Platinum.png 15x platinalevy RIAA 3.3.1999 [21]
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Platinum.png 9x platinalevy RIAA 25.11.1997 [21]
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Platinum.png 4x platinalevy RIAA 11.12.1990 [21]
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Platinum.png platinalevy RIAA 11.12.1990 [21]
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Gold.png kultalevy RIAA 6.3.1975 [21]
Valtio Sertifikaatti Myöntäjä Myönnetty Lähde
Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia Platinum.png 2x platinalevy BPI 7.10.2005 [23]
Flag of Germany.svg Länsi-Saksa Gold.png kultalevy BVMI 1989 [24]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levy 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli

  1. Custard Pie – 04:13 (säv. Jimmy Page/Robert Plant)
  2. The Rover – 05:36 (säv. Page/Plant)
  3. In My Time of Dying – 11:04 (säv. Page/Plant/John Paul Jones/John Bonham)

B-puoli

  1. Houses of the Holy – 04:01 (säv. Page/Plant)
  2. Trampled Under Foot – 05:35 (säv. Page/Plant/Jones)
  3. Kashmir – 08:31 (säv. Page/Plant/Bonham)

Levy 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli

  1. In the Light – 08:44 (säv. Page/Plant/Jones)
  2. Bron-Yr-Aur – 02:06 (säv. Page)
  3. Down by the Seaside – 05:14 (säv. Page/Plant)
  4. Ten Years Gone – 06:31 (säv. Page/Plant)

B-puoli

  1. Night Flight – 03:36 (säv. Jones/Page/Plant)
  2. The Wanton Song – 04:06 (säv. Page/Plant)
  3. Boogie with Stu – 03:51 (säv. Bonham/Jones/Page/Plant/Stewart/Valens)
  4. Black Country Woman – 04:24 (säv. Page/Plant)
  5. Sick Again – 04:43 (säv. Page/Plant)

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muusikot

  • Ian Stewart – piano kappaleessa ”Boogie with Stu”

Muut

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Davis 2005, s.246.
  2. Wall 2008, s.376.
  3. Wall 2008, s.372–373.
  4. Wall 2008, s.373.
  5. Wall 2008, s.374.
  6. Draper, Jason: Led Zeppelin – Koko ura, s. 116. Helsinki, Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-492-062-9.
  7. a b c Wall 2008, s.374.
  8. a b Wall 2008, s.376.
  9. a b Wall 2008, s.375.
  10. a b Davis 2005, s.248.
  11. a b Davis 2005, s.247.
  12. a b Wall 2008, s.377.
  13. Led Zeppelin's "Physical Graffiti" Album Cover Photo Building feelnumb.com. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  14. a b c Ed Boland Jr: F.Y.I. - New York Times 8.9.2002. New York Times. Viitattu 23.5.2012. (englanniksi)
  15. Rolling Stones :: Waiting On A Friend (Video 1981) aquariumdrunkard.com. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  16. a b Led Zeppelin > Discography ledzeppelin.alextreisner.com. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  17. a b Physical Graffiti by Led Zeppelin : Reviews and Ratings - Rate Your Music rateyourmusic.com. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  18. a b Led Zeppelin - Physical Graffiti superseventies.com. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  19. a b c d ChartArchive - Led Zeppelin - Physical Graffiti chartarchive.org. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  20. a b Item Display - RPM - Library and Archives Canada collectionscanada.gc.ca. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  21. a b c d e f g RIAA - Recording Industry Association of America (Hakusanalla Physical Graffiti) RIAA. Viitattu 24.5.2012. (englanniksi)
  22. Top 100 Albums RIAA. Viitattu 24.5.2012. (englanniksi)
  23. a b Certified Awards Search (Hakusanalla Led Zeppelin) BPI. Viitattu 24.5.2012. (englanniksi)
  24. a b Bundesverband Musikindustrie: Gold- /Platin- Datenbank musikindustrie.de. Viitattu 24.5.2012. (saksaksi)
  25. InfoDisc: Tous led Albums classés par Artiste (Listasta Led Zeppelin) infodisc.fr. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  26. Led Zeppelin - Physical Graffiti - austriancharts.at austriancharts.at. Viitattu 22.5.2012. (saksaksi)
  27. charts.org.nz - Led Zeppelin - Physical Graffiti charts.org.nz. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  28. norwegiancharts.com - Led Zeppelin - Physical Graffiti norwegiancharts.com. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  29. Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 191. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  30. dutchcharts.nl - Led Zeppelin - Physical Graffiti dutchcharts.nl. Viitattu 22.5.2012. (hollanniksi)
  31. Charts-Surfer: Songsearch (German Longplay-Charts --> Hakusanalla Led Zeppelin) charts-surfer.de. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  32. Led Zeppelin: Physical Graffiti -CD-levyn kansilehti (Swan Song 7567-92442-2)