Bukka White

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bukka White (oik. Booker T. Washington White, s. 12. marraskuuta 1906, Houston, Mississippi – k. 26. helmikuuta 1977, Memphis, Tennessee[1]) oli yhdysvaltalainen delta blues -muusikko, kitaristi ja laulaja. Whiten sai nimensä "Bukka", kun levytuottaja kuuli väärin hänen oikean nimensä. B. B. King on Bukka Whiten serkku.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bukka Whiten muistolaatta

White sai musiikkioppinsa isältään, joka opetti hänelle aluksi viulunsoittoa ja sittemmin kitaraa. Hänen sanotaan tunteneen delta blues -legenda Charley Pattonin, joka vaikutti Whiten soittotyylin syntyyn. White pelasi baseballia mustien ammattilaisliigassa Birmingham Black Cats -joukkueessa ja myös nyrkkeili.[1][2]

Vuonna 1930 White tapasi huonekalukauppias Ralph Limbon, joka toimi myös Victor-levymerkin kykyjenetsijänä. White matkusti Memphisiin tekemään ensimmäiset levytyksensä. Nimellä Washington White hän äänitti 14 kappaletta country bluesia ja gospelia. Gospel-kappaleissa jäljiteltiin Blind Willie Johnsonin tyyliä: niissä oli mukana naislaulaja, joka toistona lauloi aina Whiten viimeisen lauseen.

Laman tulon myötä tämä jäi Whiten ainoaksi levytyssessioksi vuosiin, kunnes vuonna 1937 Big Bill Broonzy pyysi häntä tulemaan Chicagoon ja levyttämään Lester Melroselle. Session kappaleesta "Shake 'Em On Down" tuli hitti, joka myi yli 16 000 kappaletta. White joutui kuitenkin kolmeksi vuodeksi vankilaan Parchman Farmille Mississippiin ammuttuaan miehen.

Bukka White osoittui suosituksi mallivangiksi ja hän sai lisänimen "Barrelhouse". Folkloristit John ja Alan Lomax äänittivät Parchman Farmilla kaksi kappaletta Kongressin kirjastolle, jotka julkaistiin "Washington Barrelhouse White" -nimellä. Vankilasta vapauduttuaan vuonna 1940 hän äänitti Lester Melroselle 12 uutta kappaletta, joita tänä päivänä pidetään Whiten levytysuran parhaina. Näihin kappaleisiin kuuluivat muun muassa delta blues -klassikot "Parchman Farm Blues", "Good Gin Blues", "Bukka's Jitterbug Swing", "Aberdeen, Mississippi Blues" ja "Fixin' to Die Blues". Toinen maailmansota keskeytti kuitenkin Whiten musiikkiuran. White jatkoi soittamista baareissa, toisinaan yhdessä Frank Stokesin kanssa.[1][2]

Bob Dylan levytti debyyttialbumilleen vuonna 1961 Whiten kappaleen "Fixin' to Die Blues" aikana jolloin White oli jo unohdettu. Whiten oletettiin olevan jo kuollut. Bluesharrastajat John Fahey ja Ed Denson eivät kuitenkaan uskoneet tähän ja lähettivät vuonna 1963 kirjeen osoitteella "Bukka White (Old Blues Singer), c/o General Delivery, Aberdeen, Mississippi". Sattumalta eräs Whiten sukulainen oli töissä postitoimistossa Aberdeenissa ja välitti kirjeen Whitelle Memphisiin. Faheyn ja Densonin Takoma-merkillä julkaistiin Mississippi Blues -albumi vuonna 1964[3]. Pian tämän jälkeen White alkoi levyttää Chris Strachwitzin Arhoolie-merkille. Hän levytti kaikkiaan kolme albumia Strachwitzille ja opetteli myös Lester Melroselle tekemänsä kappaleet uudelleen. Toisin kuin monet muut uudelleen löydetyt 1920- ja 1930-luvun bluestähdet, White oli hyväkuntoinen, hyvinpukeutuva erinomainen viihdyttäjä, joka piti huomion keskipisteenä olosta. White kiersi festivaaleja Yhdysvalloissa ja Euroopassa aina kuolemaansa saakka.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Uncle Dave Lewis: Biography Allmusic. Viitattu 2.6.2008. (englanniksi)
  2. a b Booker T. Washington "Bukka" White - Delta School Trail to the Hellhound. Viitattu 2.6.2008.
  3. Stefan Wirz: 'Bukka' White discography Viitattu 2.6.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]