B. B. King

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(1990)

Riley B. King eli B.B. King (s. 16. syyskuuta 1925, Itta Bena, Mississippi) on yhdysvaltalainen blueskitaristi ja laulaja. Kirjaimet "B.B." tarkoittavat "Blues Boy".[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puuvillapelloilta maailmanmaineeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

B.B. King työskenteli lapsena puuvillapelloilla ja haaveili traktorin kuljettajan ammatista. Hän on sanonut traktorikuskien olleen puuvillaplantaasien "supertähtiä". Myöhemmin King pyrki kuitenkin ansaitsemaan elantonsa laulamalla. Hän kertoo pitäneensä aluksi enemmän gospel-musiikista kuin bluesista. King kuitenkin huomasi, että ihmiset maksavat paljon paremmin palkkioita blues-musiikin esittämisestä, ja tämän vuoksi hän siirtyi lopulta kokonaan bluesiin. King päätti tulla kitaristiksi sen jälkeen, kun hän kuuli blues-sähkökitaran pioneerin, T-Bone Walkerin, kuuluisan kappaleen "They Call It Stormy Monday". B.B. saapui ensi kertaa Memphisiin vuonna 1946, mutta suurkaupungin odotettua kovemmat haasteet ajoivat hänet pian takaisin Mississippiin. Pari vuotta myöhemmin, 1948, hän kuitenkin palasi Memphisiin, ja tällä kertaa pidemmäksi aikaa.

Seuraavana vuonna B.B. pääsi WDIA radioasemalle muusikoksi. Koska hänen laulunsa miellytti radioaseman johtajia, he tarjosivat B.B.:tä koe-esiintymään Bullet Records indie-levymerkille. Tästä B.B. saikin ensimmäisen levytyssopimuksensa. Ensimmäinen julkaisu oli single "Miss Martha King", joka sai 1949 heinäkuussa tyrmäävän vastaanoton Billboard-lehden kriitikolta. Seuraavana vuonna B.B. sai sopimuksen losangelesilaiselle RPM/Modern Records merkille, jossa tuottajana hääri myöhemmin Sun Recordsissa toiminut Sam Phillips. Vuonna 1951 julkaistusta singlestä "Three O'Clock Blues" tuli B.B.:n ensimmäinen hitti. Samalla hän lopetti työnsä radioasemalla, ja rupesi elättämään itsensä keikkailemalla. Kohta B.B. Kingistä kehittyi kenties kaikkien aikojen arvostetuin blues-kitaristi. Hänen tunnetuimpia omia levytyksiään ovat esimerkiksi "Sweet Sixteen", "Everyday I Have the Blues", "Rock Me Baby", "How Blue Can You Get?" ja "It's My own Fault".

B.B. King muusikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

B.B. King hioi blueskitaroinnin tyylin huippuunsa kehittäen esimerkiksi oman persoonallisen vibratonsa. On myös sanottu, että King oivalsi laulavista blueskitaristeista parhaiten laulun ja kitaransoiton välisen yhteyden. Vuodesta 1949 lähtien B.B. on nimennyt jokaisen kitaransa "Lucilleksi". Laulajana B. B.:n maine on lähes samaa luokkaa kuin kitaristina. Kappaleitaan B.B. King ei ole juuri kirjoittanut itse, vaan hän on useiden muiden vanhojen blueslaulajien tapaan tyytynyt valmiiseen materiaaliin. Varsinaisen bluesin lisäksi B. B. Kingin levyiltä löytyy paljon myös "kevyempää" rhythm and bluesia. Hän on myös julkaissut yhden gospel-levyn (B.B. King Sings Spirituals), johon on itse tyytyväinen, sekä epäonnistuneena pidetyn country-levyn. B.B. King on melkein aina halunnut musiikkiinsa vanhalle rhythm and blues -musiikille ominaisen ison taustaryhmän, johon kuuluu esimerkiksi flyygeli sekä suuri puhallinsektio. B.B. on myöntänyt, ettei osaa kovin hyvin sointuja, ja hänen soittonsa monien muiden blueskitaristien tapaan koostuukin enimmäkseen yksittäisistä nuoteista.

Bluesin sanoman levittäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(2006)

Monet pitävät B.B. Kingin parhaina studiolevytyksinä hänen 1950-luvun sekä 1960-luvun alun tuotantoaan (nykyään saatavissa esimerkiksi kokoelmalla The Original Greatest Hits). Parhaiten menestystä saavuttanut single oli vuonna 1969 julkaistu "Thrill is Gone" (Roy Hawkins -coveri), joka menestyi myös pop-listalla. B.B. Kingin kaksi arvostetuinta live-levyä, Live at Regal (1964) sekä Live at Cook County Jail (1971), ovat kaiketi bluesmusiikin tunnetuimmat live-taltioinnit.lähde? Ahkerasti konsertteja pitänyttä B.B. Kingiä luonnehditaan usein blueskitaristien kuninkaaksi, ja hän kiertää maailmaa edelleen "levittäen bluesin sanomaa", kuten hän itse luonnehtii missiotaan. B.B. King ei ole sukua aikalaisilleen Freddie Kingille ja Albert Kingille, vaikka musiikkinsa puolesta nämä kaikki kolme kitaristia ovat läheisiä toisilleen. B.B. on toiminut esikuvana monille häntä seuranneille blues- ja rock- kitaristeille. Bluesmusiikin lisäksi B.B. on harrastanut esimerkiksi lentämistä (hankkien itselleen pilotin koulutuksen), pelannut paljon uhkapelejä sekä kampanjoinut diabetesta vastaan. Vanhana hän on muuttanut elintapojaan terveellisempään suuntaan, ja hän on nykyään päihteetön, savuton ja kasvissyöjä.

Levytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Albumi Kärkisija
US US R&B US Jazz US Blues SWI
1956 Singin' the Blues
1958 The Blues
1959 B. B. King Wails
Sings Spirituals
1960 The Great B. B. King
My Kind of Blues
1961 Blues For Me
1962 Blues in My Heart
Easy Listening Blues
1963 B. B. King
Mr. Blues
1966 Confessin' the Blues
1968 Blues on Top of Blues 46
Lucille 192
1969 Live & Well 56 11 17
Completely Well 38 5
1970 Indianola Mississippi Seeds 26 8 7
1971 B. B. King in London 57 15
1972 L.A. Midnight 53 21
Guess Who 65 14
1973 To Know You Is To Love You 71 13
1974 Friends 153 27
1977 King Size 154 34
1978 Midnight Believer 124 27
1979 Take It Home 112 22
1981 There Must Be a Better World Somewhere 131 26
1982 Love Me Tender 179 45
1983 Blues 'N' Jazz 172 38 21
1985 Six Silver Strings 31 23
1989 King of Blues
1991 There is Always One More Time 76
1993 Blues Summit 182 64 93
1995 Lucille & Friends
1997 Deuces Wild 73 1 33 CAN: Platinaa[2]
US: Kultaa
1998 Blues on the Bayou 186 2
1999 Let the Good Times Roll 2
2000 Riding with the King 3 3 AUS: Kultaa[3]
CAN: Platinaa[2]
US: 2x Platinaa
Makin' Love Is Good for You 2
2001 A Christmas Celebration Of Hope 151 1
2003 Reflections 165 2
2005 B. B. King & Friends: 80 45 1 78
2008 One Kind Favor 37 1 78
Merkintä "—" tarkoittaa, ettei julkaisu päätynyt listoille.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]