Gospel

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gospel
Alkuperä hymni, negrospirituaali
Alkuperämaa Yhdysvallat
Kehittymisen ajankohta 1900-luvun alku
Tyypillisiä soittimia laulu, Hammond-urut, torvi, sähkökitara, sähköbasso, rummut
Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia rhythm and blues, country gospel, nykyajan kristillinen musiikki (mm. kristillinen rock)
Tämä artikkeli kertoo hengellisestä rytmimusiikista. Kristillisestä musiikista yleisesti kertoo artikkeli hengellinen musiikki.

Gospel on rytmimusiikkia, jolla ilmaistaan henkilökohtaista tai yhteisön kristillistä uskoa. Gospelmusiikin luominen, esitys, merkitys ja määritelmä vaihtelevat kulttuurista ja yhteiskunnasta riippuen. Gospelia sävelletään ja esitetään eri tarkoituksiin, mukaan lukien esteettistä mielihyvää varten, uskonnollisiin tai seremoniallisiin tarkoituksiin ja viihteeksi. Yleisin aihe on ylistää, palvoa tai kiittää Jumalaa, Kristusta tai Pyhää Henkeä.

Termi tarkoitti alun perin lähinnä Yhdysvaltojen mustan väestön esittämää rytmikästä, kristillistä kuoromusiikkia. Perinteinen gospel on bluesin ja jazzin ohella osa sitä musiikin traditiota, josta moderni populaarimusiikki syntyi 1950-luvulla. Allmusic jakaa gospelin kolmeen luokkaan: afroamerikkalaiseen gospeliin, country gospeliin ja siitä 1970-luvulla syntyneeseen nykyajan kristilliseen musiikkiin. Se oli 1980-1990-luvuilla gospelin suosituin laji, koska se kuulosti valtavirran popmusiikilta varustettuna uskonnollisilla sanoituksilla.[1]

Sana "gospel" tarkoittaa englannin kielessä evankeliumia eli ilosanomaa. Sittemmin gospel-termin merkitys suomen kielessä on eriytynyt tarkoittamaan kaikkea kristillistä uskoa tunnustavaa rytmimusiikkia, jonka sanoitukset vaihtelevat vahvasti Raamatun sanomaan pohjautuvasta julistuksesta uskovan ihmisen arkisiin kokemuksiin. Näin ollen, moderni gospelmusiikki ei rajoitu nykymerkityksessään tiettyyn musiikkityyliin, vaan sen edustajia löytyy niin virsistä, dance-musiikista, rockista, punkista kuin kristillisestä metallimusiikista.[2]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

[muokkaa] 1800-luvulta 1930-luvulle

Perinteisen gospelmusiikin juuret ovat Afrikassa, jossa lauluilla ylistettiin kulttuurista riippuen eri jumalia. Kristillinen sanoma alkoi liittyä afrikkalaiseen, mustaan musiikkiin aikana, jolloin harjoitettiin orjakauppaa Atlantin yli. Gospelin kehittyminen jatkui 1800-luvun Yhdysvalloissa mustan väestön keskuudessa. Mustilta orjilta oli kielletty omien uskontojen harjoittaminen, ja valkoisen valtaväestön uskonnon, kristinuskon, omaksuminen oli helpompaa, kun siihen liitettiin mustan väestön tapoja, joihin he olivat tottuneet. Periafrikkalaisia tapoja olivat muun muassa laulu, estoton ilon ilmaiseminen ja tanssi.[3]

Varhainen gospelmusiikki syntyi negrospirituaalin kolmesta lajista: työläislaulut, riemulaulut (jubilee) ja yhteisöllinen gospel. Työläislaulut syntyivät varhaisemmin kuin 1867. Ne olivat orjien tekemiä lauluja, joita laulettiin pitkälti kirkon ulkopuolella puuvillapelloilla ja plantaaseilla. Laulut hakivat orjatyön vaikeuksien kautta innoitusta Raamatun kuvastosta tuomaan toivoa vapaudesta. Riemulaulut muistuttivat työläislauluja mutta niitä laulettiin kirkossa, kun orjat omaksuivat kristillisen ylistyksen. Ne olivat "kutsu ja vastaa" -tyylisiä virsiä, jotka loivat harmonian, kun eri osat laulettiin ryhmänä.[3]

Kamppailu kansalaisoikeuksista ja todelliset ongelmat syrjinnän ja epätasa-arvon kanssa innoittivat uuden, yhteiskunnallisesti tietoisen gospelmusiikin synnyn 1920-luvun puolivälissä, jatkuen aina 1960-luvulle saakka. Nämä laulut yhdistivät yhteiskunnallisia aatteita Raamatun lauseisiin. Gospelmusiikki jakautui kirkollisiin ylistyskappaleisiin ja kristittyjen tekemään musiikkiin, joka oli hieman maallisesta yhteiskunnasta tietoisempaa.[3]

Gospel-termi juontuu 1930-luvulle Thomas A. Dorseyhyn, jota on kutsuttu "gospelmusiikin isäksi". Dorsey aloitti uransa blues-muusikkona ja asetti gospelmusiikin kestävimmät normit saatuaan innoitusta Charles A. Tindleyn - toisen gospelin uranuurtajan - sävellyksistä.[4] Dorseyn laulut innoittivat useita gospel-esittäjiä ja eteläisen Yhdysvaltojen muusikoita, kuten Elvis Presleytä. Kansalaisoikeuksien ajan gospelia nimitetään usein mustan gospelin aikakaudeksi, ja sen jatkumoa edustavat esiintyjät kuten Mahalia Jackson, The Clara Ward Singers, Dorothy Love Coates, The Caravans, The Dixie Hummingbirds, Sister Rosetta Tharpe, The Blind Boys of Alabama ja The Edwin Hawkins Singers.[3]

[muokkaa] 1960-luvulta nykyaikaan

1960-1970-lukujen sekulaarin mustan musiikin esittäjien taloudellinen menestys toi esille toisenlaisen gospel-esittäjätyypin, joka oli yhtä paljon hengellinen kuin yhteiskuntatietoinen mutta panosti enemmän esiintymiseen. Heihin kuuluu James Brown, Aretha Franklin, Al Green, Sam Cooke, Shirley Caesar ja The Staple Singers. Näille artisteille oli tyypillistä valita yksi gospelin alue, sillä uskonnollinen ja sekulaari musiikkala olivat erillään. Gospelin esittäjät hyväksyttiin ennen pitkää sooloartisteina.[3]

1970-1980s-luvuilla esittäjät kuten Mighty Clouds of Joy, Andrae Crouch, Commissioned ja Candi Staton toivat suosiotaan kasvattavat diskon, funkin ja muut valtavirran suuntaukset osaksi laajenevaa gospelmusiikkia. Tänä kautena The Clark Sisters, The Hawkins ja The Winans saavuttivat aseman eräinä gospelmusiikin suurimpina musikaalisina perheinä.[3]

1990-luvulla R&B saavutti suuren suosion gospelin parissa kun Sounds of Blackness, Helen Baylor sekä BeBe ja CeCe Winans tuottivat kansainvälisesti menestyneitä listakappaleita. Gospel menestyi myös Euroopassa, varsinkin Britanniassa, jossa levy-yhtiöt koettivat saada vastaavanlaisen menestyksen esittäjille Paul Johnson, The Escofferys, Nu Colours, Mica Paris, Ruby Turner, Patrick Jean-Paul Denis, Lavine Hudson ja Bryan Powell. Tämä toi suosiota ja tunnustusta myös olemassaoleville gospelyhtyeille kuten London Community Gospel Choir ja Inspirational Choir.[3]

Gospelmusiikin nykyiset lajit ovat ottaneet yhtä paljon vaikutteita juuristaan kuin urbaanista katumusiikista. Kirk Franklin, Tye Tribbett, Tonex ja J Moss esittävät holy hip hopin kautta sanomaa evankeliumista. Perinteiset gospelesittäjät kuten Smokie Norful, Donnie McClurkin ja Yolanda Adams ovat säilyttäneet suosionsa.[3][5]

[muokkaa] Suomi-gospel

Englanninkielisissä maissa gospel viittaa juuri spirituaaleihin ja mustaan gospeliin. Suomessa taas puhutaan käsitteestä "Suomi-gospel", koska termi on laajempi. Kahden maan kansalaiset -kirjan mukaan termin laajuus Suomessa johtuu siitä, että "gospel on sanana niin iskostunut yleiseen tajuntaan".[6] Suomi-gospel on hengellistä nuorisomusiikkia, mutta määritelmään on tullut mukaan rytmilliset hengelliset laulut, joiden yleisön ikäjakauma vaihtelee lapsista vanhuksiin. Suomi-gospelista on myös puhuttu kristillisenä rytmimusiikkina. Koska Suomessa kuulee harvoin afroamerikkalaisia spirituaaleja, Suomi-gospel otti vaikutteensa 1960-luvun popin ja rockin vallankumouksesta. The Beatlesin ja Rolling Stonesin kaltaiset yhtyeet vaikuttivat erityisesti 1960-luvun Suomi-gospel-yhtyeisiin. Myöhempinä aikoina vaikutteita on otettu myös afroamerikkalaisesta musiikista, jazzista, vanhoista hengellisistä laulelmista, musikaaleista, iskelmistä, yhteiskunnallisista protestilauluista, popista, rockista, metallimusiikista, elektronisesta musiikista ja hip hopista. Termi poislukee hengellisen aikuismusiikin, klassisen laulun, soitinmusiikin ja kirkkosäveltaiteen, josta puhutaan myös hartaana musiikkina. Yhdysvalloissa Suomi-gospelia vastaa käsite CCM, Contemporary Christian Music (nykyajan kristillinen musiikki).[2]

Suomalaisen modernin gospelmusiikin ja samalla kristillisen nuorisokulttuurin yksi alullepanijoista on 1966 perustettu Pro Fide -yhtye. 1960- ja 1970-luvuilla monet kauhistelivat ja tuomitsivat musiikin sen rytmikkyyden ja tyylilajin perusteella. Pro Fide -yhtye on edelleen olemassa 40 vuoden taipaleen jälkeen. 1980-luvulla tutuiksi tulleita suomalaisia kristillisen musiikin vaikuttajia olivat muiden muassa The Road, Exit ja Gospel Power.

[muokkaa] Gospel-genren erityispiirteitä ja ilmiöitä

Florence Joy gospelkonsertissa Schenefeldissä, Saksassa 2006

Gospelmusiikkia ei yleensä löydä tavallisista musiikkia myyvistä myymälöistä, sillä sen markkinaosuus on melko pieni. Osin siksi sille on tullut salaperäinen leima, mutta useimmiten etsivä kuitenkin löytää hyllyjen välistä tunnetuimpien yhtyeiden levyjä.

Kristillisessä nuorisokulttuurissa on joitakin erityispiirteitä populaarikulttuuriin nähden. Populaarikulttuuriin yleisesti liitettyä päihteiden käyttöä ei juurikaan esiinny. Toisinaan tilaisuuksissa on mahdollisuus myös sielunhoitoon (lyhytaikaista keskusteluapua), jossa nuoret voivat keskustella ja jakaa ongelmiaan muiden uskovaisten kanssa.

Maata Näkyvissä -festareiden, joka on Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorille suunnattu tapahtuma (vuosittain yli 11 000 osallistujaa), merkittävänä osana on gospel-musiikki. Muita vuosittain järjestettäviä kristillisiä musiikkitapahtumia ovat muun muassa VappuGospel, Ristirock, Joensuun Gospel-festivaalit ja Evankeliset Musiikkimessut.

Uskotaan, että aloittelevien gospelartistien- ja yhtyeiden on helpompaa saada keikkoja kuin alkuvaiheessa toimivien sekulaariyhtyeiden, kunhan musiikki on vain julistavaa. Tämä on eräs syy siihen, että osa gospelyhtyeistä jättää kristillisen missionsa saatuaan tarpeeksi suosiota sekulaarikentillä. Toinen näkökulma taas on, että mikään yhtye ei halua kristillistä leimaa otsaansa, ellei tosissaan ole asian takana. Radiosoittoa saaneista nimistä gospel-taustaa on muun muassa Anssi Kelalla, Juha Tapiolla ja Zen Cafén Samuli Putrolla.[7] Aikoinaan metallivaikutteisessa Yhdeksäs hetki -gospelyhtyeessä soittanyt Kela on todennut kristillisissä piireissä soittamisesta: "Se oli älyttömän arvokasta aikaa, muusikon urani peruskoulu, joka antoi valmiudet siihen, mitä nyt teen. Gospel-puolella soittotaitoa katsottiin läpi sormien, mikä maallisella puolella ei olisi ollut mahdollista."[8]

On myös huomattavaa, että gospel-käsitteen ja -lajin erityispiirteisyyden takia osa artisteista ei halua itseään kutsuttavan gospelmuusikoiksi. Tämä johtuu toisinaan siitä, että osa musiikintekijöistä arvioi gospel-leiman vähentävän mahdollisuuksia menestyä levytys- ja konserttirintamalla. Tästä asetelmasta johtuen on olemassa gospelyhtyeitä, jotka kuitenkin kieltävät olevansa "gospelyhtye", vaikka esiintyvät enemmän tai vähemmän säännöllisesti gospeltapahtumissa. Mikko goes to Heaven -yhtyeen Mikko Nikula on arvellut eräässä lehtijutussa: "Valtavirrassa oleellista on viihteellisyys, eikä siellä voida käsitellä kauhean vakavia asioita. Ihmissuhteet ovat se aihe, joista siellä voidaan tehdä sydäntäsärkeviä lauluja. Hengelliset aiheet ovat vieraita jossain baari- tai klubiympäristössä."[7] Bass'n Helen-yhtyeen Harri Heleniuksen mukaan baareissa, klubeissa ja ravintoloissa gospelyhtyettä ei välttämättä haluta esiintymään käytännön syistä: "Siellä ongelmalliseksi osoittautui se, kun paikan tavoite [on] myydä mahdollisimman paljon viinaa ja esiintymään tulee bändi, jonka taustat ovat sellaiset, että bändi ei mahdollisesti tue tätä pyrkimystä."[9]

Vaikka moderni gospelmusiikki onkin pitkään ollut marginaalimusiikkia, on suomalainen gospelmusiikki saanut jalansijaa myös albumilistoilla. Esimerkiksi forssalaisen HB:n 2006 ilmestynyt toinen pitkäsoitto Enne oli neljä viikkoa Suomen virallisella albumilistalla, nousten sijalle 27. Vuonna 2007 Exit-yhtyeen Sateen kohinaa nousi ilmestymisviikollaan aina albumilistan sijalle 6 ja vuoden 2008 syksyllä suomalaisen gospelkentän suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva The Rain -yhtyeen Yhtä kuin voitto -albumi kipusi ilmestymisviikollaan virallisen albumilistan sijalle 2.

[muokkaa] Gospel populaarikulttuurissa

Populaarikulttuurissa gospelmusiikkia on arvosteltu sen tavasta riippua valtavirran musiikkisuuntauksista. Soundi-lehden toimitussihteeri Tero Alanko kirjoitti vuonna 2005 mielipiteenään: "Gospelmusiikki on minulle vain hupaisa anekdootti. Se on surkea kompromissi - musiikkia, joka imitoi rockin muotoa, mutta josta puuttuu sen henki... Rock on taidemuoto, jossa voi laulaa melkein mistä tahansa. Rockissa ei kuitenkaan voi laulaa uskonnosta, ainakaan siihen sävyyn kuin gospelmusiikissa tehdään. Rock'n roll korostaa yksilöllisyyttä ja muista erottumista. Uskonto tukahduttaa ne. Kummasta lähtökohdasta syntyy kiinnostavampaa taidetta? Tietenkiin siitä, kumpi antaa tekijälleen enemmän mahdollisuuksia."[10] Gospelmuusikko Pekka Simojoki on todennut Iisalmen Sanomien artikkelissa 2008, että gospelin laajasta valikoimasta huolimatta suomalaiset ovat hengellisen musiikin kanssa varuillaan: "Se on äärimmäisen intimiteetin asioita. Ei gospelia kuule Novalla. Suomalaisilla on tietynlailla draumaattinen kulttuuri ja siksi gospel-musiikinkin kuunteleminen on arka asia. [Toisin kuin Yhdysvalloissa...] Täällä taas radiossa voidaan puhua melkein mistä tahansa muusta, paitsi Jeesuksesta. Gospel-musiikista saatetaan todeta, että älyttömän hyvää musaa muuten, paitsi väärät sanat."[11] Kysyttäessä, miksi yhdysvaltalainen listayhtye voi lieveteksteissään kiittää Jumalaa leimautumatta kristilliseksi yhtyeeksi mutta suomalainen ei, gospelista pro gradu -tutkielmaa tekevä Mikko Nikula uskoo: "Se on kulttuurinen juttu, asenneilmasto on meillä jyrkempi kuin vaikkapa Amerikassa, mutta ehkä tilanne on vähän muuttumassa Suomessakin. Joku Samuli Edelmann esimerkiksi teki virsilevyn, joka myi hirveästi."[7]

[muokkaa] Perinteisiä afroamerikkalaisia gospel-kappaleita

  • "John the Revelator"
  • "Nobody knows the trouble I've seen" (suom. "Kukaan ei tunne murheitani")
  • "On the other side" (suom. "Paremmalle rannalle")
  • "Swing low, sweet chariot"
  • "When the saints go marchin' in"
  • "Amazing grace"
  • "How Great Thou Art"

[muokkaa] Valikoima gospelmusiikkia vuodelta 1943

Oh Jonah!

Esittänyt Golden Jubilee Quartet

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

My Lord Is Writin'

Esittänyt Cochran Field Singers

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Death is an Awful Thing

Esittänyt Middle Georgia Singers

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

We are Americans, Praise the Lord

Esittänyt Bertha Houston seurakuntineen

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Death Come a-Knockin'

Esittänyt The Four Brothers

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

John the Revelator

Esittänyt Spiritual Four Quartet: Edward Bond,
Cleve Parker, James Bond ja Elwood Gaines

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

[muokkaa] Gospelmusiikin esittäjiä

Pääartikkeli: Luettelo gospel-yhtyeistä

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  • Könönen, Janne: Kahden maan kansalaiset: Suomi-gospelin historiaa. Helsinki: Suomen lähetysseura, 2005. 951-624-328-2.
  1. ↑ Gospel. Allmusic.
  2. ↑ 2,0 2,1 Kahden maan kansalaiset. Johdanto. Sivu 9.
  3. ↑ 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 3,5 3,6 3,7 BBC. A Brief history of Gospel music
  4. ↑ Bernice Johnson Reagon, We'll Understand It Better By And By: Pioneering African-American Gospel Composers Smithsonian Institution, 1992, ISBN 1-56098-166-0.
  5. ↑ Afgen. The history of Gospel music.
  6. ↑ Kahden maan kansalaiset. Johdanto. Sivu 8.
  7. ↑ 7,0 7,1 7,2 Hackman, Iikka. Sielu huutaa valtavirtaan. Keskisuomalainen. 16.5.2008.
  8. ↑ Kahden maan kansalaiset. Sivu 105.
  9. ↑ Hackman, Iikka. Jeesus-bändin leima ei lähde helposti. Keskisuomalainen.19.5.2008.
  10. ↑ Kahden maan kansalaiset. Sivu 171.
  11. ↑ Malmberg, Sara. Gospelin kanssaolaan varuillaan. Iisalmen Sanomat. 30.8.2008.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Gospel
Henkilökohtaiset työkalut