Vapautuksen teologia

Vapautuksen teologia on 1960-luvulla syntynyt kristillisen, erityisesti katolisen kirkon teologian suuntaus. Se korostaa kristinuskon alkuperäistä sanomaa, jonka käsitetään olevan orjien, hyljeksittyjen, mitättömyyteen ja alhaisuuteen tuomittujen vapautuksen sanoma.

Yleisimmin vapautuksen teologialla tarkoitetaan liikkeen latinalaisamerikkalaista muotoa, käsitteeseen kuuluu kuitenkin muitakin suuntauksia, kuten esimerkiksi:

• feministiteologia
• musta teologia
• alkuperäiskansojen vapautuksen teologia
• juutalainen vapautuksen teologia
• palestiinalainen vapautuksen teologia

Tärkeän vapautuksen teologian edustajan Gustavo Gutiérrezin mukaan teologian tehtävänä on vapauttaa sorretut siten, että Jumala johdattaa vapautukseen. Tämä vaatii voimakeinojen, usein myös väkivallan käyttöä.^lähde? Katolinen teologi Frei Betto sanookin: "Meidän on mahdotonta elää uskomme mukaisesti pysymällä erossa politiikasta."^lähde?

Ruohonjuuritasolla alkunsa saanut vapautuksen teologia sai 1960-luvulla virallisen muodon, kun paavi Johannes XXIII vaati köyhien ja sorrettujen asettamista etusijalle. Myöhemmin katolinen kirkko on kuitenkin suhtautunut liikkeeseen varauksellisesti ja paavi Johannes Paavali II tuomitsi sen marxilaisena.

Katso myös

• Ristin teologia

Kirjallisuutta

• Vuola, Elina: Köyhien Jumala: Johdatus vapautuksen teologiaan. Helsinki: Gaudeamus, 1991. ISBN 951-662-529-0.

Aiheesta muualla

• Seurakuntaopisto vapautuksen teologiasta