Wormsin valtiopäivät

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Luther puolustaa näkemyksiään Wormsin valtiopäivillä.

Wormsin valtiopäivät oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan säätyjen kokous Wormsin pikkukaupungissa vuonna 1521. Se kesti tammikuun lopusta toukokuun loppupuolelle. Nykyään kokous muistetaan lähinnä uskonpuhdistaja Martti Lutheria koskeneista päätöksistä.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiopäiviä edelsivät uskonpuhdistuksen alkuhetket. Luther oli julkaissut 95 teesiään, minkä seurauksena katolinen kirkko oli julistanut hänet pannaan. Koska Luther oli ekskommunikoitu kirkon osalta, halusi paavi hänet myös valtakunnankiroukseen. Paavin liittolaisena oli myös keisari Kaarle V.[1]

Aluksi Lutheria ei edes aiottu kutsua valtiopäiville puolustamaan oppiaan, mutta vaaliruhtinas Fredrik Viisas halusi järjestää Lutherille kuulustelut. Pysyäkseen Fredrikin kanssa hyvissä väleissä keisari Kaarle V suostui antamaan Lutherille vapaan kulkuoikeuden valtiopäiville.[1] Luther suostui tulemaan valtiopäiville, vaikka tiesikin, että aikanaan Jan Hus oli poltettu kerettiläisenä kulkuoikeudestaan huolimatta.[1]

Luther Wormsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luther saapui Wormsiin 16. huhtikuuta 1521. Hänen käskettiin saapua seuraavana päivänä kello 4 iltapäivällä valtiopäivien eteen. Tohtori Jeromee Schurffin, Wittenbergin kanonisen lain professorin, oli määrä toimia Lutherin asianajajana valtiopäivillä.

Keisarin sanan­saattajat Sturm ja Pappenheim saapuivat Lutherin luo 17. huhtikuuta. Pappenheim muistutti Lutheria siitä, että tämän ei pitänyt puhua muutoin kuin vastaamalla läsnä olleen Johann Eckin suoriin kysymyksiin. Eck kysyi, oliko eräät kirjat Lutherin kirjoittamia ja oliko hän valmis luopumaan niissä esittämistään harhaopeista. Schurff pyysi luettelemaan niiden nimikkeet. Niitä oli 25, ja toden­näköisesti niiden joukossa olivat ainakin 95 teesiä, niiden selitysteos, Rooman paaviudesta, Kirkon Babylonin vankeus ja Kristityn vapaudesta, jotka kaikki oli kirjoitettu ennen valtio­päiviä. Luther pyysi enemmän aikaa voidakseen vastata, ja sitä myönnettiin hänelle seuraavaan päivään kello 4:ään saakka ilta­päivällä.

Seuraavana päivänä, 18. huhtikuuta, Luther saapui valtio­päiville. Hän kertoi rukoilleensa useita tunteja sekä pyytäneen neuvoja ystäviltään ja väli­miehiltä. Kun hänelle esitettiin samat kysymykset, Luther pyysi ensin anteeksi, ettei hän tuntenut hovin etikettiä. Sitten hän vastasi: "Ne ovat kaikki minun kirjoittamiani, mutta vastauksena toiseen kysymykseen, ne eivät ole kaikki samaa laatua." Luther jatkoi jakamalla kirjoituksensa kolmeen luokkaan:

  1. Teokset, jotka hänen vastustajansakin ottivat hyvin vastaan; niitä hän ei hylkäisi,
  2. Teokset, joissa hyökättiin kristillisen maailman ja paaviuden väärinkäytöksiä, valheita ja hävitystä vastaan; niitä ei Lutherin mielestä voitu turvallisesti hylätä ilman, että samalla rohkaistaisiin jatkamaan väärinkäytöksiä. Niiden peruuttaminen merkitsisi ovien avaamista jatkuvalle sorrolle.[2] "Jos minä nyt vedän ne takaisin, vain vahvistaisin tyranniaa."[2]
  3. Teokset, joissa hyökättiin yksityisiä henkilöitä vastaan. Luther pyysi anteeksi kirjoitustensa karkeaa sävyä, mutta ei hylännyt niiden asia­sisältöä. Luther oli kuitenkin valmis hylkäämään ne, jos voitaisiin osoittaa Raamatun perusteella, että hän oli ollut väärässä.

Luther jatkoi sanomalla:

Ellei minua saada vakuutetuksi Raamatun todistuksen tai selvän järjen perusteella (koska en luota paaviin enkä neuvonantajiin yksinään, sillä on hyvin tunnettua, että he ovat usein erehtyneet ja puhuneet keskenään ristiin), olen sidottu lainaamaani Raamatun sanaan ja omatuntoni on Jumalan sanan vanki. En voi enkä halua peruuttaa mitään, sillä ei ole hyvin eikä oikein toimia omaatuntoaan vastaan. Jumala minua auttakoon. Amen.[3]

Perimätiedon mukaan Luther olisi ennen loppu­sanoja "Jumala minua auttakoon" sanonut myös: "Tässä seison enkä muuta voi."[4] Valtiopäivien pöytäkirjoissa ei kuitenkaan näitä sanoja ole eikä kukaan läsnäollut kertonut hänen niin sanoneen, ja nykyään useimmat tutkijat pitävät todennäköisenä, ettei hän näin sanonut.[5]

Eck ilmoitti Lutherille, että tämä toimi kerettiläisen tavoin:

Martin, kirkon helmaa repineiden harha­oppien joukossa ei ole yhtäkään, jota ei alun perin olisi johdettu pyhien kirjoitusten erilaisista tulkinnoista. Raamattu itse on se arsenaali, josta jokainen uudistaja ovat vetänyt petolliset argumenttinsa. Pelagius ja Areioskin perustelivat oppejaan Raamatulla. Esimerkiksi Areios kielsi Sanan ikuisuuden, jonka Tekin myönnätte, tämän Uuden testamentin sanan perusteella: "Joosef ei yhtynyt vaimoonsa, ennen kuin hän oli synnyttänyt ensimmäisen poikansa"[6], ja samaan tapaan kuin Tekin, hän sanoi tämän kohdan kahlinneen hänet. Kun Konstanzin kirkollis­kokouksen isät tuomitsivat tämän Jan Husin väitteen: "Jeesuksen Kristuksen kirkko on valittujen ainoa yhteisö", he tuomitsivat erehdyksen; sillä hyvän äidin tavoin kirkko sulkee syliinsä kaikki, jotka kantavat kristityn nimeä, kaikki, jotka on kutsuttu taivaalliseen autuuteen.[7]

Tämän jälkeen pidettiin vielä yksityisiä istuntoja, joissa oli määrä päättää, mitä Lutherille tehtäisiin.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Diet of Worms

Päätökset ja seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle V vaati Lutherin tuomitsemista harhaoppisena. Kovista vaatimuksistaan huolimatta keisari suostui takaamaan Lutherille vapaan kulkuoikeuden myös kotimatkalle.[1] Muutaman viikon kuluttua keisari sai allekirjoitettavakseen Wormsin ediktin, jossa Luther päätettiin julistaa valtakunnankiroukseen. Kirous merkitsi käytännössä, että kenellä tahansa oli oikeus vangita Luther ja tuoda hänet keisarin eteen. Lisäksi Lutherin teokset määrättiin poltettavaksi ja niiden painaminen, ostaminen ja myyminen kiellettiin ehdottomasti.[1] Samoin ihmisiä kiellettiin majoittamasta, syöttämästä ja juottamasta Lutheria, eikä minkäänlaista tukea saanut antaa hänelle sanoin eikä teoin.[1] Myös Lutherin kannattajien omaisuuden vainoaminen ja ryöstäminen sallittiin.[1]

Wormsin valtiopäivien jälkeen Lutherin olinpaikka ei ollut yleisessä tiedossa. Monet uskoivat hänen jo kuolleen vastustajiensa salamurhan uhrina, mutta todellisuudessa Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas oli järjestänyt hänet turvapaikkaan Wartburgin linnaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6515-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 27
  2. a b Heiko Oberman: Luther: Man Between God and the Devil. New Haven: Yale University press, 2006. ISBN 0-300-10313-1.
  3. Martin Luther. Fortress Press, 1985–93, nro 1:460. Philadelphia:
  4. Christian History Corner: 'Hier Stehe Ich!'. Christianity Today, huhtikuu 2002. Artikkelin verkkoversio.
  5. Egon Friedell: Uuden ajan kulttuurihistoria, Eurooppalaisen sielun kriisi mustasta surmasta maailmansotaan saakka, I osa, Johdanto, renessanssi ja uskonpuhdistus, s. 173. Suom. Erik Ahlman. WSOY, 1945.
  6. Matt. 1:24-25
  7. Luther's Two Narratives of His Hearings Before the Diet at Worms