Kristillinen lähetystyö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Kristinusko
Kristinuskon risti

Kristillinen lähetystyö on kristillisen kirkon toimi, jonka tarkoituksena on julistaa evankeliumia niille, jotka eivät sitä tunne. Kirkon lähetystehtävästä käytetään usein latinan sanaa missio.[1]

Kristilliseen lähetystyöhön liittyy usein yksittäisten lähetystyöntekijöiden ja ryhmien lähettäminen toisiin maihin tai toisille paikkakunnille kotimaassaan (jälkimmäistä kutsutaan usein evankelioinniksi). Lähetystyö on useimmiten nähty kokonaisvaltaisena toimintana, johon evankelioinnin lisäksi on kuulunut palvelu, erityisesti köyhien ja syrjäytyneiden parissa. Lähetystyöntekijät on valtuutettu julistamaan kristillistä uskoa ja tekemään kehitysyhteistyötä, joka liittyy talouskehityksen, lukutaidon, koulutuksen, terveydenhuollon ja kaikenlaisen ihmisten elinolosuhteiden kehittämiseen ja parantamiseen. Nykyään tähän liittyy yhä useammin myös vaikuttamistoimintaa. Lähetystyössäkin kristillisen diakonian periaatteitten mukaisesti apua tarjotaan ilman vaatimuksia kristinuskoon kääntymisestä.

Lähetystyöhön liittyy läheisesti kansainvälinen diakonia.

Lähetystyön tuloksena kristinuskosta on tullut ainoa maailmanuskonto, jolla on laajaa kannatusta kaikissa maanosissa.[2]

Isä Damien (oik. Jozef De Veuster, 1840-1889) 1888, katolinen lähetystyöntekijä, hoiti lepraa sairastavia Havaijilla ja kuoli itsekin lepraan.

Lähetystyöntekijä tai lyhyemmin lähetti (aiemmin "lähetyssaarnaaja") on tavallisesti jonkin alan ammattilainen, joka on lähetetty työhön ulkomaille. Lähetystyöntekijä voi toimia paikallisen kirkon osoittamassa tehtävässä tai suoraan lähettävän organisaation määrittämässä tehtävässä.

Raamatullinen perusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähetystyö perustuu kristinuskossa Jeesuksen Matteuksen evankeliumissa antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn:

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti".[3]

Lähetystyön historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apostolinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähetystyön historian ensimmäinen suuri lähetyskausi oli apostolisen kirkon aika, jolloin kirkko perustettiin pääasiassa Rooman valtakunnan piiriin. Evankeliumin julistaminen ja kristillinen kirkko lähti liikkeelle Jerusalemista noin vuonna 30. Raamatun mukaan helluntain jälkeen Jeesuksen opetuslapset alkoivat julistaa sanomaa ylösnousseesta Jeesuksesta. Evankeliumi levisi nopeasti Jerusalemin lähipiiriin ja kauemmaksi muun muassa kristittyjen vainojen seurauksena ja kauppiaiden välityksellä. Vuoteen 300 mennessä seurakuntia oli syntynyt kaikkialle Rooman valtakunnan alueelle, Afrikan itä- ja pohjoisosiin, Aasian länsi- ja keskiosiin sekä Intian niemimaalle.

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikan, Keski-Aasian ja Intian niemimaan kirkot joutuivat 600-luvun jälkeen erilleen lännen kristityistä islamin nousun seurauksena. Läntinen kirkko jakautui 1000-luvulla ortodoksiseen ja roomalaiskatoliseen kirkkoon, joiden tärkeimpinä keskuksina olivat Konstantinopoli eli Bysantti ja Rooma.

Roomalaiskatolisen kirkon lähetystyö suuntautui läntiseen Keski-Eurooppaan ja Pohjois-Eurooppaan, kun taas ortodoksisen kirkon lähetystyö suuntautui itäiseen Eurooppaan, erityisesti Balkanille ja Venäjälle.[4] Keskiajalla Keski-, Itä- ja Pohjois-Euroopan kansat tehtiin kristityiksi. Vuoteen 1300 mennessä kristinusko oli levinnyt koko Eurooppaan.

Suurten löytöretkien aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämän oleellisena jatkona on pidettävä katolisen kirkon, etupäässä jesuiittojen kautta suurten löytöretkien jälkeen vieraissa maanosissa harjoittamaa lähetystointa.lähde? Uuden ajan alussa 1500-luvulla eurooppalaiset tutustuivat uusiin maanosiin löytöretkien myötä. Löytöretkeilijöiden, sotilaiden ja kauppiaiden mukana löytöretkille lähti myös munkkeja ja pappeja. Katolisen lähetystyön tuloksena Keski- ja Etelä-Amerikka tulivat 1500-luvulla kristinuskon vaikutuspiiriin. Afrikan ja Aasian rannikon kauppapaikoille syntyi kristillisiä seurakuntia. Ortodoksisen kirkon lähetystyö suuntautui pääasiassa Siperiaan, Alaskaan ja Kiinaan.[5]

Protestanttinen lähetystyö ja pietismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Protestanttiset papit ja lähetyssaarnaajat matkasivat 1600-luvulla Hollannin ja Britannian kauppalaivojen ja siirtolaisten mukana Afrikkaan, Pohjois-Amerikkaan ja osaan Aasian maista.

Protestanttisten eli evankelisten kirkkojen uskonpuhdistuksen jälkiaikana harjoittama lähetystoimi oli pikemmin valtionkirkon juurruttamista maiden pakanallisten alamaisten keskuuteen kuin varsinaista lähetystyötä.lähde? Esimerkkinä tällaisesta oli Suomessa saamelaisten ja Itä-Intiassa siellä olevien Hollannin alamaisten käännyttäminen kristinuskoon.

Joskin muutamia huomattavia lähetyssaarnaajia oli tänäkin aikana, esimerkiksi intiaanien apostolina tunnettu John Eliot (n. 1604 – 21.4.1690)].

August Hermann Francke
Nicolaus Ludwig Zinzendorf

Varsinainen evankelinen lähetysharrastus heräsi vasta 1700-luvulla. Ensimmäisiä huomattavia aloitteita olivat vuonna 1705 syntynyt Tanskan Itä-Intiassa harjoitettu tanskalais-hallelainen lähetys, jonka henkinen johtaja oli A. H. Francke, ja herrnhutilaisen veljesseurakunnan lähetys, joka alkoi vuonna 1732 Zinzendorfin johtamana.[6]. Luterilaisen, kirkollisen maailmanlähetyksen alkuna pidetään 29. marraskuuta 1705, kun hallelais-pietistisesti suuntautuneet saksalaiset luterilaiset Bartolomaeus Ziegenbalg (1682-1719) ja Heinrich Plütschau (1677-1746) nousivat ensimmäisinä luterilaisina lähetystyöntekijöinä, ”kuninkaallisina tanskalaisina lähetystyöntekijöinä”, Sophie Hedewig -nimiseen laivaan ja suuntasivat kohti Itä-Intian rannikolla sijaitsevaa Tanskalle kuuluvaa Trankebar-koloniaa. He pääsivät perille vasta heinäkuussa 1706. Laajempi luterilainen lähetystoiminta alkoi 1700-luvulla pietististen herätysliikkeiden vaikutuksesta.

William Carey

Nykyaikainen lähetysaikakausi alkaa William Careyn alkuunpaneman Baptistien Lähetysseuran perustamisesta Englannissa vuonna 1792. Vuonna 1795 perustettiin Lontoon Lähetysseura, joka tarkoitettiin yhteiseksi kaikille evankelisen kristikunnan kirkkokunnille. Sen kehotuksesta perustettiin muita lähetysseuroja tai kannatettiin lontoolaista seuraa.

Englannissa syntyi pian eri kirkkokuntia varten omia lähetysseuroja, joista suurin oli episkopaalisen kirkon keskuudessa toimiva Church Missionary Society (perustettu 1799). Alkuperäinen yhteinen Lontoon seura jäi independenteille eli kongregationalisteille.

Johannes Evangelista Gossner (s. 14.9.1773 k. 20.3.1858)

Yhdysvaltojen vanhin lähetysseura American Board of Commissioners for Foreign Mission on sekin ollut kongregationalistien hallussa. Saksan lähetysseuroista ovat tärkeimmät olleet Berliinin Lähetysseura (perustettu 1824), Reiniläinen Lähetysseura (perustettu 1828), Leipzigin Evankelis-luterilainen Lähetysseura (perustettu 1836), Gossnerin Lähetysseura (perustettu 1836), Hermannsburgin Lähetysseura (perustettu 1849). Kolmea viimeksi mainittua Suomen Lähetysseura ensi vuosinaan kannatti.[7][8][9]

Englannin mallin mukaan 1800-luvulla perustettiin myös useita lähetysseuroja myös Pohjoismaissa. Lähetysseurat erikoistuivat usein tietyille alueille.[10] Tanskassa perustettiin lähetysseura vuonna 1821, Norjassa vuonna 1824. Ruotsin tärkeimmät lähetysseurat ovat Evangeliska Fosterlandsstiftelsen, Svenska Kyrkans Mission (perustettu 1874) ja vapaakirkollinen Svenska Missionsförbundet (perustettu 1878).

1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella protestanttinen lähetystyö laajeni voimakkaasti eri puolilla maailmaa. Samaan aikaan Euroopan valtioiden siirtomaiden omistus oli laajimmillaan. Vaikka lähetystyö joskus oli sidoksissa siirtomaavaltaan, lähetystyön ja siirtomaahallinnon suhteet olivat useimmiten jännitteiset. Eurooppalaisia perinteitä yritettiin istuttaa uusien kirkkojen elämään, mutta koulu- ja muulla toiminnallaan lähetysjärjestöt toisaalta loivat pohjaa myös siirtomaiden itsenäistymiselle. Lähetystyöntekijät perustivat kouluja, sairaaloita ja muita laitoksia. Maanviljelys tehostui, ja lähetystyö loi uudenlaista elämäntapaa ja kulttuuria.

Toisen maailmansodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen eurooppalaisten valtioiden siirtomaat Afrikassa ja Aasiassa itsenäistyivät vähitellen. Lähetystyön tuloksena luotu koululaitos ja terveydenhuolto siirtyivät usein uusille perustetuille valtioille ja paikalliset kirkot itsenäistyivät lähetysjärjestöjen valvonnasta.

1960-luvulla yleistyivät uudet kansainväliset lähetystyöhön erikoistuneet liikkeet ja 1800-luvulla perustetut lähetysseurat jäivät marginaalisemmiksi toimijoiksi. Erityisesti amerikkalaiset monikansalliset järjestöt ovat laajentaneet toimintaansa kolmannessa maailmassa. 1970-luvun puolivälistä lähtien kansainväliset liikkeet ovat tuoneet yhteen suuria määriä nuoria ja lähetystyöstä kiinnostuneita Euroopan kaupungeissa järjestettyihin konferensseihin.[10]

Lähetystyö nykypäivänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähetystyö 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvun alkuun mennessä kristinuskosta oli tullut maailmanlaajuinen uskonto. Noin kolmasosa maailman väestöstä on kristillisten kirkkojen tai yhteisöjen jäseniä. Kristinuskon väestöllinen painopiste on 2000-luvulla siirtynyt länsimaista eteläiselle pallonpuoliskolle[11]. Aasian ja Afrikan kirkot tekevät itse lähetystyötä lähettämällä työntekijöitä uusien kansojen ja kansanryhmien keskuuteen omilla lähialueillaan ja muissa maissa. Kristinuskolla ei ole enää yhtä alueellista keskusta vaan kaikkien maanosien kirkot lähettävät lähetystyöntekijöitä muihin maanosiin.[12]

Kristillisin iskulausein koristeltu auto.

Suomalainen lähetystyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kirkkolain mukaan lähetystyö kuuluu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien perustehtäviin.[13] Käytännössä kirkko harjoittaa lähetystyötä tukemalla kirkon virallisia lähetysjärjestöjä. Näitä ovat Suomen Lähetysseura, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY), Svenska Lutherska Evangeliföreningen (SLEF), Mdialähetys Sanansaattajat, Kansanlähetys, Lähetysyhdistys Kylväjä ja Suomen Pipliaseura.[14] Näiden lähetysjärjestöjen lähettämät lähetit ovat yhden tai useamman luterilaisen seurakunnan nimikkolähettejä, joiden puolesta rukoillaan jumalanpalveluksissa ja joille kerätään tukea erillisen nimikkosopimuksen nojalla. Lähetit vierailevat usein nimikkoseurakunnissaan ja pitävät niihin yhteyttä mm. kirjeitse, nykyään myös internetin kautta. Lisäksi kirkolla on hiippakunnallisia ja valtakunnallisia työntekijöitä, elimiä ja toimikuntia, jotka vastaavat lähetystyön kehittämisestä ja koordinoinnista[15].

Epävirallista lähetystyötä luterilaisen kirkon piirissä harjoittavat mm. lestadiolaiset.

Muita kristillisiä lähetysjärjestöjä Suomessa ovat mm. Avainmedia, IRR-TV, Raamatunkäännösinstituutti, Suomen Vapaakirkko, Patmos Lähetyssäätiö ja helluntailainen Fida International.

Nykyään Suomessa lähetystyön kohteista tärkeimmät ovat Kiina, Itä-Intia, Japani, Afrikka ja Venäjä sekä muut entisen Neuvostoliiton alueet.

Suomen lähetysneuvoston tilastojen mukaan sen jäsenyhteisöjen lähettämiä lähetystyöntekijöitä on viime vuosina ollut seuraavasti:

  • 414 (2021)[16]
  • 459 (2020)[17]
  • 532 (2019)[18]
  • 512 (2018)[19]
  • 534 (2017)[20]
  • 597 (2016)[21]
  • 592 (2015)[22]
  • 680 (2014)[23]
  • 689 (2013)
  • 700 (2012)
  • 745 (2011)
  • 742 (2010)

Vuonna 2021 lähetystyöntekijöitä lähetettiin lähettien lukumäärän mukaan suurimpiin maanosiin seuraavasti:[24]

  • Aasiaan 149
  • Eurooppaan 134
  • Afrikkaan 86.

10/40-leveyspiirien välisellä alueella, jossa kristityt ovat vähemmistössä, toimi vuonna 2021 lähes puolet lähetystyöntekijöistä.[25]

Lukumääräisesti eniten lähetystyöntekijöitä eli 152 lähetti helluntailainen Fida International. Luterilaisen kirkon piirissä toimivalla Suomen Lähetysseuralla oli 55 lähettiä, viidennen herätysliikkeen järjestöillä Kylväjällä ja Kansanlähetyksellä oli yhteensä 90 lähettiä ja evankelisilla lähetysjärjestöillä eli SLEY:llä, SLEF:lla ja ELY:llä oli yhteensä 32 lähettiä.[26]

Suomen monikulttuuristumisen myötä sisälähetystyön merkitys on korostumassa. Monikulttuurisesta työstä eivät yleensä vastaa lähetysjärjestöt, eikä siitä yleensä käytetä nimitystä lähetystyö, vaan puhutaan seurakuntien kansainvälisestä työstä[27], joka käsittää niin Suomen vähemmistökulttuurien piirissä harjoitettavan diakonian ja evankelioinnin kuin myös seurakuntien kansainvälisyyskasvatuksen[28].

Medialähetystyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Medialähetystyöksi kutsutaan radion, television, satelliittitelevision, sosiaalisen median ja internetin muiden palveluiden kautta tehtävää lähetystyötä. Sen avulla on mahdollista tavoittaa ihmisiä alueilla, joille lähetystyöntekijät eivät eri syistä pääse tai kohderyhmille jotka ovat lukutaidottomia. Kyseeseen tulevat usein maat joissa kristillinen lähetystyö on kiellettyä tai rajoitettua. Muita esimerkkejä ovat vankilat ja sairaalat. Medialähetystyön tekijät myös rohkaisevat eri tavoin vainottuja ja sorrettuja kristittyjä.

Radio- tai televisioasema saattaa olla tuhansien kilometrien päässä yleisöstä. Radio-ohjelmia voidaan lähettää keskipitkillä tai lyhytaalloilla ja televisio-ohjelmia satelliitin välityksellä. Lähi-idässä lähes jokaisella on mahdollisuus seurata sekä radio- että satelliittitelevisiolähetyksiä.

Medialähetystyö on kaksisuuntaista. Ohjelmissa annetaan kuuntelijoille tai katsojille yhteystiedot, jotta kuuntelijat ja katsojat voivat soittaa, kirjoittaa, lähettää sähköpostia tai tekstiviestin. Ohjelmien tekijät tai ns. jälkihoitotyöntekijät vastaavat yhteydenottoihin ja lähettävät pyydettäessä myös hengellistä kirjallisuutta, musiikkia, kasetin tai videon. Syventävää materiaalia on usein tarjolla myös kristillisten mediajärjestöjen internetsivuilla.[29]

Lähetystyön historiaa alueittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Livingstone

Afrikassa ensimmäisinä vuosisatoina jaa. kristinusko oli levinnyt kautta Pohjois-Afrikan, mutta islam tuhosi sen miltei kokonaan. Ainoastaan Etiopiassa se säilyi, ja heikkoja jäänteitä jäi Egyptiin (koptilaisuus).

Portugalilaiset alkoivat vuonna 1485 lähetystyön Angolassa ja Portugalin Itä-Afrikassa, mutta työ jäi kesken. Ensimmäinen protestanttinen lähetyssaarnaaja oli herrnhutilainen Georg Schmidt, joka työskenteli Etelä-Afrikassa vuosina 1737-1744. Työ alkoi uudelleen vuonna 1792. Livingstonen ym. tutkimusmatkat avasivat Sisä-Afrikan lähetystyölle.

Afrikassa siirtomaavallat hidastivat paikallisen papiston kouluttamista, koska ne pitivät sitä asemansa kannalta vaarallisena. Ennen ensimmäistä maailmansotaa lähetystyön tulokset jäivät suhteellisen vähäisiksi. Afrikassa käänne tapahtui vasta 1900-luvulla. Nykyään kristinuskosta on tullut Saharan eteläpuolisen Afrikan valtauskonto.[30]

Suomen Lähetysseuralla on vuodesta 1870 ollut lähetysalana erityisesti Ambomaa nykyisessä Namibiassa.[31][32][33]

Kiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hudson Taylor
Lähetyssaarnaajia Kiinassa n. v. 1900

Kiinassa lähetystoimen aloittivat nestoriaanit 600-luvulla. Vielä 1300-luvulla oli nestoriaaneja Kiinassa, 1200-luvulla alkoi katolinen lähetystyö. Se keskeytyi jo samalla vuosisadalla, mutta alkoi jesuiittojen johtamana uudelleen noin vuonna 1580. Taitavasti mukautumalla kiinalaisten katsantokantaan he saivat paljon kannattajia, mutta vuodesta 1742 työ alkoi taantua elpyäkseen taas 1800-luvulla.

Protestanttien lähetystyö Kiinassa alkoi vuonna 1807 Kantonissa ja tuli vuonna 1842 luvalliseksi viidessä silloin avatussa vapaasatamassa leviten vähitellen yli valtakunnan.

Suomen Lähetysseura on toiminut Kiinassa vuodesta 1902.[34][35] Suomen Vapaakirkon lähetystyöntekijä Agnes Meyer aloitti 1891 toiminnan Kiinan Sisämaanlähetyksen työkentällä Jangtshoussa.[36]

Japani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanissa katolinen lähetystyö alkoi jesuiitta Francis Xavierin johdolla vuonna 1549. Virallinen lähetystyön historia on alkanut juuri Xavierin tulon jälkeen. Kirkkohistoriasta voi silti lukea, että Xavierilla oli mukanaan muuan Joao Rodriguez, nuori, tuolloin 16-vuotias munkki, joka oppi japanin kielen nopeasti ja toimi mm. tulkkina. Hän tutustui Japanin hoviin ja kulki vapaasti korkea-arvoisten sen aikaisen hallitsijoiden kanssa. Hän kirjoitti kolmiosoisen Japanin kristillistä historiaa käsittelevän teoksen da igreja do Japoa. Siitä on jäljellä vain kolmas kirja, joka kertoo Xavierin tulon jälkeisistä asioista, kaksi ensimmäistä kirjaa kuvaa aikaa ennen Xavierin tuloa Japaniin.

Vuonna 1637 alkanut vaino lopetti lähetystyön jokseenkin kokonaan. Vasta maan auettua ulkomaalaisille vuonna 1859 saattoi protestanttinen lähetystyö alkaa. Se oli pääasiassa englantilaisten ja amerikkalaisten lähetysseurojen hallussa.

Suomalaisten lähetystyö alkoi pian uskonnonvapautumisen 1873 jälkeen. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys lähetti Esteri Kurvisen ja Alfred Wellrosin Japaniin vuonna 1900.[37][38] Suomalainen luterilainen lähetystyö asettui jonkin ajan kuluttua Japanin alppiseuduille Suwa-järven ympärille. Seurakuntia syntyi ja Iidan kaupungissa oleva seurakunta ja lastentarha ovat nykyisinkin toiminnassa. Luterilainen lähetystyö levisi Tokioon ja Hokkaidon saarelle. Syntyneistä seurakunnista muodostui itsenäinen ”Evankelis-luterilainen kirkko” vuonna 1913. Se liittyi amerikkalaisen lähetystyön tuloksena syntyneeseen ”Japanin evankelis-luterilaiseen kirkkoon” vuonna 1953. Nykyisin suomalainen lähetystyö Japanissa jatkuu itsenäisen Japanin evankelis-luterilaisen kirkon yhteydessä.[39]

Islamilaiset maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islaminuskoisten keskuudessa on lähetystyötä yritetty kauan, mutta kesti 1900-luvulle, ennen kuin kääntyminen ilman henkipatoksi joutumista tuli mahdolliseksi joillakin alueilla. Lähetystyöllä on ollut menestystä Egyptissä ja Kiinassa, sekä erityisesti Itä-Intiassa.[40][41]

Nykyäänkin kristittyjä vainotaan ankarasti monissa muslimimaissa,[42] mutta esim. Iranissa kristittyjen määrä kasvaa voimakkaasti vainoista huolimatta.[43]

Juutalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Israel-työ

Lähetystyö juutalaisten parissa on ollut vaikeaa, sillä juutalaiset kokevat usein katkeruutta kristinuskoa kohtaan vuosisatojen vainojen vuoksi.lähde? Aiemmin kastetut juutalaiset joutuivat usein myös poissuljetuksi muiden juutalaisten keskuudesta.

Entinen Neuvostoliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Itälähetys

Neuvostoliiton ollessa olemassa lähetystyö maahan piti tehdä salaa. Suomalaisetkin osallistuivat Raamattujen salakuljettamiseen rajan yli. Nykyään lähetystyö on vapaampaa, vaikka paikalliset viranomaiset ja Venäjän ortodoksinen kirkko ovatkin yrittäneet hankaloittaa sen toteuttamista.[44]

Suomessa toimivia lähetysjärjestöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimpien lähetysjärjestöjen yhteistyöelimenä toimii Suomen Lähetysneuvosto.

Lähetystyön tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Missiologia

Lähetystyötä ja sen perusteita tutkitaan yliopistojen teologisissa tiedekunnissa. Sitä koskeva oppiaine on nimeltään missiologia. Suomessa toimivissa teologisissa tiedekunnissa ei ole yhtään missiologian professuuria, joten akateeminen missiologian tutkimus on ollut Suomessa vähäistä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Shourie, A. (1994). Missionaries in India: Continuities, changes, dilemmas. New Delhi: ASA Publications.
  • Goel, S. R. (1996). History of Hindu-Christian encounters, AD 304 to 1996. ISBN 8185990352
  • Madhya Pradesh. (1998). Vindicated by time: The Niyogi Committee report on Christian missionary activities. New Delhi: Voice of India.
  • Peltola, Matti, Saarilahti, Toivo, Savolainen, Paavo: Mestarin käskystä : Suomalaisen pakanalähetystyön historiaa, Agricola-Seura, Helsinki, 1959
  • Peltola, Matti: Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859-1959 II., Suomen lähetysseuran Afrikan työn historia, Suomen lähetysseura, Helsinki, 1958
  • Strümpfel, Emil: Evankelisen Lähetyksen perusteet ja kehitys pääpiirteissään esitettynä., Suomen Lähetysseura, Helsinki, 1903
  • Paunu, Uuno: Suomen pakanalähetystoimi 2. Suomen lähetysseura vuosina 1859-1876,Suomen Lähetysseura, Helsinki 1909
  • Westman, Knut B.: Pohjoismaiden lähetyshistoria, Kuva ja sana, Helsinki, 1948
  • Westlin, Gunnar: Vapaan kristillisyyden historia, Ristin Voitto, Tikkurila, 1975, ISBN 951-605-288-6

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Lähetystyö Aamenesta öylättiin. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 4.10.2015. Viitattu 10.10.2015.
  2. ↑ Yleinen teologia : kirkkohistoria www.helsinki.fi. Viitattu 10.10.2015.
  3. ↑ Matt. 28:19–20.
  4. ↑ Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478-1721, s. 202-203. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6.
  5. ↑ Suomen evankelis-luterilainen kirkko: Lähetystyön historiaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 18.12.2011. Viitattu 25.11.2011.
  6. ↑ Westman, Pohjoismaiden lähetyshistoria, s. 29
  7. ↑ Mestarin käskystä, s. 17
  8. ↑ Strümpfel, s. 50
  9. ↑ Westman, Pohjoismaiden lähetyshistoria, s. 34
  10. ↑ a b Nilsson, Fred: Parakyrkligt: Om business och bön i Sverige, s. 33–34. Verbum, 1988. ISBN 91-526-1539-1.
  11. ↑ Kristittyjen määrä kasvaa muualla kuin länsimaissa (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Suomen evankelis-luterilainen kirkko: Yhteistyö etsii uusia muotoja nykypäivän lähetystyössä Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 18.12.2011. Viitattu 25.11.2011.
  13. ↑ http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931054FINLEX[vanhentunut linkki]: Kirkkolaki, luku 4 § 1.
  14. ↑ Lähetysjärjestöt Evl.fi. Viitattu 13.11.2023.
  15. ↑ Seurakunnan tukena (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. ↑ 2021 Suomen lähetysneuvosto. Viitattu 8.9.2023.
  17. ↑ 2020 Suomen lähetysneuvosto. Viitattu 8.9.2023.
  18. ↑ 2019 Suomen lähetysneuvosto. Viitattu 8.9.2023.
  19. ↑ 2018 Suomen lähetysneuvosto. Viitattu 8.9.2023.
  20. ↑ Vuosi 2017 - Suomen lähetysneuvosto www.lahetysneuvosto.fi. Arkistoitu 17.2.2019. Viitattu 16.2.2019.
  21. ↑ Vuosi 2016 - Suomen lähetysneuvosto www.lahetysneuvosto.fi. Arkistoitu 17.2.2019. Viitattu 16.2.2019.
  22. ↑ Vuosi 2015 - Suomen lähetysneuvosto www.lahetysneuvosto.fi. Arkistoitu 17.2.2019. Viitattu 16.2.2019.
  23. ↑ Vuosi 2014 - Suomen lähetysneuvosto www.lahetysneuvosto.fi. Arkistoitu 3.7.2015. Viitattu 10.10.2015.
  24. ↑ 2021 Suomen lähetysneuvosto. Viitattu 8.9.2023.
  25. ↑ 2021 Suomen lähetysneuvosto. Viitattu 8.9.2023.
  26. ↑ 2021 Suomen lähetysneuvosto. Viitattu 8.9.2023.
  27. ↑ Monikulttuurisuus seurakunnassa (Arkistoitu – Internet Archive)
  28. ↑ Kirkon kansainvälisyyskasvatus (Arkistoitu – Internet Archive)
  29. ↑ SANSA ry: Mitä medialähetystyö on? 19.11.2010. SANSA ry. Arkistoitu 1.11.2011. Viitattu 25.11.2011.
  30. ↑ Yleinen teologia : kirkkohistoria www.helsinki.fi. Viitattu 10.10.2015.
  31. ↑ Peltola, s. 11
  32. ↑ Mestarin käskystä, s. 24,27
  33. ↑ Paunu, s. 119
  34. ↑ Westman, Pohjoismaiden lähetyshistoria, s. 54
  35. ↑ Mestarin käskystä, s. 83
  36. ↑ Westman, Pohjoismaiden lähetyshistoria, s. 91
  37. ↑ Mestarin käskystä, s. 73-74,108
  38. ↑ Westman, Pohjoismaiden lähetyshistoria, s. 87
  39. ↑ Japanin lähetystyön historiaa sley.fi. Arkistoitu 26.12.2015. Viitattu 10.10.2015.
  40. ↑ Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859-1959 II, lähde: Kiina, s. 204-207
  41. ↑ Vapaan kristillisyyden historia, lähde: Intia, s. 482
  42. ↑ World Watch List Open Doors Finland. Viitattu 1.11.2016. suomi
  43. ↑ Church growing in Iran despite repression christiantoday.com. 24.3.2012. Viitattu 1.11.2016. englanti, Kristittyjen määrä kasvaa Lähi-idässä nopeimmin Iranissa 2016. IRR TV. Arkistoitu 3.11.2016. Viitattu 1.11.2016. suomi
  44. ↑ IRR-TV: FSB haluaa vaientaa ei-ortodoksit Venäjällä  IRR-TV. 01.09.2010. IRR-TV. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 27.11.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimivia kristillisiä lähetysjärjestöjä:

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kristillinen_lähetystyö&oldid=22196767”