Bogomiilit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjasta
Gnostilaisuus
Simple crossed circle.svg

Gnosis

Syyrialais-egyptiläinen
gnostilaisuus

Setiläisyys
Tuomaskristityt
Valentinolaisuus
Basilidelaisuus

Persialainen
gnostilaisuus

Mandealaisuus
Manikealaisuus

Kristillisen
gnostilaisuuden isät

Simon Magus
Kerinthos
Markion
Valentinos

Muita ryhmiä
Ofiitit
Barbelo-gnostikot
Kainiitit
Karpokratiaanit
Paulikiaanit
Bogomiilit
Kataarit

Gnostilaisuuden lähteet
Nag Hammadin kirjasto
Codex Tchacos

Bogomiilit olivat 900-luvulla Bulgariaan siirrettyjä paulikiaaneja, jotka saivat nimensä bulgarialaisen papin Bogomilin mukaan. Bogomil antoi liikkeelle myös uuden itsenäisen asun. Heidän mukaansa Saatana, joka samaistuiselvennä Vanhan testamentin luojajumalaan, oli maailman hallitsija. Vapautuminen pahasta saavutettiin ankaran askeesin avulla. Toisaalta Bysantin keisari Aleksioksen halutessa selonteon bogomiilien opista, antoi bogomiilisaarnaaja Zigabamus hänelle tästä selonteon, jossa puhutaan muun muassa Saatanan lankeamisesta, mikä viittaa siihen ettei ainakaan hänen edustamansa suunta kannattanut Saatanan jumaluutta eikä myöskään dualismia, josta bogomiileja myös epäiltiin.[1]

Bogomiilit saivat niin paljon kannattajia, että heistä tuli vakava kilpailija Bysantin kirkolle, jonka kultin ja organisaation he hylkäsivät täydellisesti. Heidän uskonnollinen julistuksensa perustui suurelta osin vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen vastaiseen protestiin.

Bysantti taisteli voimakkaasti bogomiileja vastaan, mutta he kykenivät pitämään puolensa jopa Konstantinopolissa. Vasta 1100-luvulla, vainojen saavuttaessa huippunsa, liike tukahdutettiin, mutta ei hävitetty kokonaan: Balkanilla sillä oli jatkuvasti tukikohta ja se liittoutui Bulgariassa ja Bosniassa paikallisten vallanpitäjien kanssa. Bogomiilien lähetyssaarnaajien ja vainoja paenneiden bogomiilien kautta liikkeen ajatukset kulkeutuivat länteen, jossa ne vaikuttivat kataareihin.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Juhani Kuosmanen, Herätyksen historia, s. 42.