David Livingstone

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


David Livingstone
David Livingstone
David Livingstone
Syntynyt 19. maaliskuuta 1813
Blantyre, Lanarkshire, Skotlanti
Kuollut 1. (tai 4.) toukokuuta 1873 (60 vuotta)
Ilala, Sambia
Kansallisuus skotti
Ammatti lääkäri, tutkimusmatkailija, lähetyssaarnaaja
Järjestö London Missionary Society,
(nyk. Council for World Mission)
Arvonimi lääkäri
Siviilisääty naimisissa
Puoliso Mary Livingstone, (os.) Moffat (1821-1862)
Vanhemmat Neil Livingstone (1788–1856), Agnes Hunter (1782–1865)
Lapset Robert (1846), Agnes (1847), Thomas (1849), Elizabeth (1850), (William) Oswell "Zouga" (1851) ja Anna Mary (1858)[1]

David Livingstone (19. maaliskuuta 1813, Blantyre, Lanarkshire, Skotlanti1. toukokuuta (tai 4. toukokuuta) 1873, Sambia) oli skotlantilainen lääkäri, joka tuli tunnetuksi kirjailijana, lähetyssaarnaajana, orjuuden vastustajana ja tutkimusmatkailijana. Hän oli ensimmäinen eurooppalainen, joka löysi Mosi-oa-Tunyan putoukset. Hän nimesi ne tuolloisen kuningatar Viktorian mukaan Victoria putouksiksi, jolla nimellä ne yhä tunnetaan. Livingstone muistetaan ehkä parhaiten tapaamisestaan Henry Morton Stanleyn kanssa. Stanley lausui tuolloin lentäväksi lauseeksi muodostuneet sanansa: ”Tohtori Livingstone, oletan?[2][3]

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livingstone syntyi Blantyren kylässä, Etelä-Lanarkshiressa, Skotlannissa, hänen itsensä kutsumaan ”jumalaiseen köyhälistöön”. Livingstone oli jo kymmenvuotiaana töissä puuvillakehräämössä rahoittaakseen tulevia opintojansa.[1][4] Vuonna 1836 hän aloitti lääketieteen opinnot Andersonin (nyk. Strathclyden) yliopistossa, Glasgowssa. Kreikan kieltä ja teologiaa hän opiskeli Glasgow’n yliopistossa ja latinaa paikallisen ystävän avustuksella. Tammikuussa 1840 Livingstone muutti Lontooseen jatkamaan lääketieteen opintojaan. Täällä hän tutustui skotlantilaiseen lähetyssaarnajaan, Robert Moffatiin, joka kehotti häntä liittymään Lontoon lähetysseuran (London Missionary Society, LMS) palvelukseen. Saman vuoden marraskuussa Livingstone valmistui lääkäriksi ja hänet vihittiin lähetyssaarnaajaksi. Alun perin LMS:n piti lähettää Livingstone Kiinaan, jossa hänen lääketieteen opinnoista olisi ollut hyötyä, mutta oopiumisodat pakottivat muuttamaan suunnitelmia. Moffat oli maininnut Afrikan ja vielä ennen vuodenvaihdetta Livingstone oli purjehtimassa kohti Afrikkaa.[2]

Tutkimusmatkat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 1841 Livingstone saapui Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin. Heinäkuuhun matka oli jatkunut Kurumanin lähetysasemalle Betšuanamaahan, Bangwaton heimokuningaskunnassa (nyk. Etelä-Afrikassa). Täällä sijainnut Moffatin lähetysasema oli hänen ensimmäinen asemapaikkansa lähetyslääkärinä.[5] Hän toimi siellä kahdeksan vuotta lähetyssaarnaajana ja lääkärinä. Uuden lähetysaseman valmistuttua Mabotsassa vuonna 1844, joutui hän leijonan hyökkäyksen kohteeksi, mutta hänet pelasti hänen apulaisensa Mabelwe. Hän lunasti edellisenä vuonna antamansa avioliittolupauksensa avioitumalla Mary Moffatin, Mary ja Robert Moffatin vanhimman tyttären kanssa tammikuussa 1845. Vuotta myöhemmin syntyi heidän ensimmäinen lapsensa, Robert.[4] Livingstone siirtyi yhä idemmäs, Chonuanen lähetysasemalle Mosambikiin vuonna 1846. Kolobengiin Livingstone muutti vuonna 1847. Nämä lähetysasemat kärsivät kuivuudesta ja niinpä hän siirtyi vähemmän kuivemmille alueille Transvaaliin Etelä-Afrikkaan.

1. tutkimusmatka (1849-1856)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livingstone teki ensimmäisen tutkimusmatkansa vuosina 18491856. Matkan tarkoituksena oli perustaa kauppa- ja lähetysasemia keskiseen Afrikkaan. Yhdessä William Cotton Oswellin kanssa hän lähti liikkeelle Kapmaasta 1949, kulkien Kalaharin autiomaan läpi saavuttaen 1851 sekä Ngamijärven että Sambesijoen. [6] Hän kiinnitti huomionsa orjakauppaan ja alkoi vastustaa sitä. Vuonna 1852 mukana tähän asti matkannut perhe sai palata Lontooseen ja Livingstone aloitti matkansa entuudestaan tuntemattomille alueille. Löytääkseen sopivan kauppareitin länsirannikolle lähti hän toukokuussa 1853 Linyantista (nyk. Botswanassa), Sambesin ja Kuandon yhtymäkohdasta mukanaan vain 25 miehen matkaseurue – saapuen malarian heikentämänä toukokuun 1. päivänä 1854 Luandaan (nyk. Angolassa). Paluumatkalle hän lähti seurueinensa 20. syyskuuta 1854, palautuneiden voimiensa sen sallittua. Seuratessaan paluumatkallaan Sambesijoen juoksua itään näki hän ensimmäisenä länsimaalaisena vuonna 1855 sen suuret putoukset ja nimesi paikallisten Mosi-oa-Tunyaksi (suom. savu, joka jylisee) kutsuman joen putoukset niiden yhä tunnetulla nimellä Victorian putouksiksi kuningatar Viktorian mukaan.[2][7] Vuoteen 1856 mennessä hän oli selvittänyt Sambesijoen juoksun.[8] Toukokuussa 1856 Livingstone saapui Quelimaneen (nyk. Mosambikissa) lähelle Sambesijoen suuta.[2] Näin hän oli kulkenut ensimmäisenä eurooppalaisena Afrikan mantereen poikki länsirannikolta itärannikolle. Tätä matkaa pidetään yhtenä löytöretkien historian urotöistä. Hänen mottonaan oli ”kristinusko, edistys ja sivistys”.

Heinäkuussa Livingstone purjehti Mauritiukselle ja joulukuussa hän palasi Englantiin, jossa häntä juhlittiin kansallissankarina, mistä hän ei kuitenkaan pitänyt. Uskoessaan enemmän tutkimusmatkailijan työhön kuin lähetystyöhön Livingstone erosi Lontoon lähetysseurasta vuonna 1857. Hän pyrki saamaan taloudellista tukea ja kannatusta tuleville tutkimusmatkoille. Britannian hallitus antoikin hyväksynnän Livingstonen ajatukselle ja hän palasi takaisin Afrikkaan vuonna 1858. Tuolloin hänen tehtävänään oli selvittää mahdollisuuksia orjakaupan lopettamiseksi. Livingstone oli suuri orjakaupan vastustaja eikä uskonut aikansa vallitsevaan käsitykseen Afrikan ”villeistä.”

2. tutkimusmatka (1858-1864)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimusten kohteena olivat nyt Sambesi ja Širejoki. Toisella matkallaan vuosina 18581864 Livingstone tutki kaakkoisen Afrikan luonnonolosuhteita ja Sambesijoen yläjuoksua löytäen 1859 Chilwa- (tai Shirva- tai Širva-), Malawi- sekä Njassajärvet käyden myös Komoreilla.

Livingstone oli kokematon johtaja, jolla oli monia vaikeuksia laaja-alaisen projektin toteuttamisessa. Livingstonen juuri Afrikkaan palannut vaimo Mary kuoli malariaan retken aikana huhtikuussa 1862. Sambesin löytöretki mainittiin epäonnistuneeksi monissa sanomalehdissä huolimatta siitä, että hänen alaisuudessa työskennelleet tiedemiehet John Kirk, Charles Meller ja Richard Thornton olivat koonneet laajan kokoelman kasvitieteellistä, geologista ja etnograafista materiaalia tiedeyhteisöihin Isossa-Britanniassa. 1864 Livingstone palasi kotimaahansa.

3. tutkimusmatka (1866-1873)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodet 1864 ja 1865 Livingstone vietti pääosin kotimaassaan Skotlannissa, julkaisten muun muassa kirjan Narrative of an expedition to the Zambesi and its tributaries. Bombayn kautta matkustanut Livingstone saapui Sansibariin tammikuussa 1866.

Stanley ja Livingstone kohtaavat.

Täältä hän aloitti kolmannen matkansa joka kohdistui Niilin ja Kongon lähteille 18661873. Tavoitteena oli löytää Niilin lähde. Richard Francis Burton, John Hanning Speke ja Samuel Baker olivat osoittaneet joko Albertjärven tai Victoriajärven Niilin lähteeksi. Rovumajokea pitkin kulkien Livingstone seurueineen saapui Njassajärven eteläpäähän ja sieltä edelleen Tanganjikalle 1867. Vuosina 1867 ja 1868 löytyivät Mweru- ja Bangweulujärvet. 1869 ja 1870 hän teki muutaman retken Bambarresta, mutta joutui palaamaan heikon terveydentilansa vuoksi. Löytäessään 1871 Kongojokeen yhdistyvän Luabalajoen, Livingstone päätteli, että tämä joki oli tosiasiassa Niili. (Luabalajoki on Kongojoen lähdejoki.) Sairaudet koettelivat Livingstonen retkikuntaa. Livingstonen yhteydet länsimaailmaan katkesivat useiksi vuosiksi, ja hänen uskottiin kadonneen.

Doctor Livingstone, I presume?

– Henry Morton Stanley

Häntä lähti etsimään New York Herald –lehden toimittaja Henry Morton Stanley, joka marraskuun 10. päivä 1871 lopulta löysikin Livingstonen Tanganjikajärven rannalta, Ujijissa, Tansaniassa. Tästä kohtaamisesta muistetaan Stanleyn oletetut tervehdyssanat: ”Doctor Livingstone, I presume?” (suom. Tohtori Livingstone, otaksun?) Yhdessä he jatkoivat matkaa Tanganjikan pohjoispäähän, jossa heidän reittinsä 1872 erosivat. Livingston halusi yhä selvittää Niilin lähteet. Hän saapui Bangweululle ja pääsi Chitamboon.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

You can have his body, but his heart belongs in Africa!

– Livingstonen afrikkalaisen ruumissaattueen jäsenet. [4]

Livingstone kuoli Chitambon kylässä, Ilalassa, Sambiassa (tuolloin Koillis-Rhodesiassa) lähellä Bangweulujärveä 1. (tai 4.) toukokuuta 1873 malariaan ja punataudin aihettamaan sisäiseen verenvuotoon. Kolmenkymmenen Afrikassa vietetyn tutkimusvuotensa aikana Livingstone ehti taivaltaa liki 50’000 kilometriä. Hänen uskolliset seuraajansa Susi ja Chuma hautasivat hänen sydämensä puun alle ja hänen kuivattu ja suolattu ruumiinsa kuljetettiin Sansibarin ja Adenin kautta Englantiin, missä se haudattiin 24. huhtikuuta 1874 Westminster Abbeyn kirkkoon Lontooseen.[1][2]

Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livingstone mukaan on nimetty suuri määrä paikkoja, rakennuksia ja muistomerkkejä lähinnä tutkimusmatkojen varrelta ja hänen kotimaassaan. Lisäksi hänestä on tehty useita elokuvia ja TV-sarjoja, kuten: Livingstone (vuoden 1925 elokuva), David Livingstone (vuoden 1936 elokuva), Mies joka löysi Livingstonen (vuoden 1939 elokuva), Livingstone (vuoden 1981 TV-elokuva) ja Forbidden Territory: Stanley's Search for Livingstone (vuoden 1997 TV-elokuva).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Livingstone Online
  2. a b c d e Tieteen kuvalehti Historia 6/2013, s. 66-71
  3. Celebrating the bicentenary of the birth of Dr David Livingstone
  4. a b c Biography Online
  5. Tiedon värikäs maailma, osa 11, Weilin+Göös, Tapiola 1976
  6. Otavan Iso Tietosanakirja Encyclopaedia Fennica, osa 5
  7. Kodin Uusi Tietosanakirja, Otava 1990
  8. Fokus, Otava, Keuruu 1964

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • David Livingstone: Missionary Travels and Researches in South Africa (1857)
  • David Livingstone: Narrative of an Expedition to the Zambesi and its Tributaries (1865)
  • R. J. Campbell: Livingstone, London: Benn (1929)
  • R. Coupland: Livingstone’s last Journey (1945)
  • J. I. Macnair: Afrikkalainen päiväkirjani (1955), (suom. Mikko Kilpi), Helsinki: WSOY (2000)
  • I. Schapera: Livingstone’s Missionary Correspondence 1841-56 (1961)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]