Missionuoret

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Missionuoret (Youth With A Mission, YWAM) on kansainvälinen kirkkokuntiin sitoutumaton kristillinen lähetysjärjestö, joka toimii yli seurakuntarajojen.

Missionuoret on perustettu vuonna 1960 ja järjestön tavoite oli silloin saada nuoret mukaan lyhytaikaisille lähetysmatkoille. Nykyään YWAM on yhä keskittynyt nuoriin, mutta sen lisäksi mukana toiminnassa on ihmisiä kaikista ikäryhmistä.

Missionuoret toimii yli 1000 kohteessa, yli 180 maassa ja sillä on n. 18 000 työntekijää.

Missionuoret Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa YWAM:n toiminta alkoi vuonna 1972, jolloin suomalaisia nuoria osallistui Münchenin olympialaisten yhteydessä järjestettyyn aktioon. Suomessa Youth With A Mission järjestäytyi virallisesti vuonna 1977 nimellä Lähetysnuoret. Vuonna 1994 yhdistyksen nimeksi vaihtui Missionuoret - Youth With A Mission Finland ry. Merkittävä osa Missionuorten työtä on King's Kids -toiminta, joka tavoittaa vuosittain n. 1000 lasta ympäri Suomea.

2000-luvulla Missionuorten työ Suomessa on kasvanut nopeasti. Tällä hetkellä koulutus- tai muuta toimintaa on Siilinjärvellä, Helsingissä, Perheniemessä, Rovaniemellä ja Evijärvellä.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YWAM Finland

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Youth With A Mission