Tertullianus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tertullianus

Tertullianus (Quintus Septimius Florens Tertullianus) (noin 155230) oli kirkollinen johtaja ja merkittävä kirjailija kristinuskon varhaisina vuosina. Tämän vuoksi hänet luetaan kirkkoisien joukkoon. Hän syntyi, eli ja kuoli Karthagossa, nykyisessä Tunisiassa.

Tertullianus oli latinankielisen lännen kirkon ensimmäisiä suuria kirjoittajia, ja hänet tunnetaan "latinalaisen kirkon isänä". Hän toi termin pyhä kolminaisuus (latinan trinitas) kristilliseen sanastoon, ja esitteli siihen liittyvän ajatuksen kolmesta persoonasta, mutta yhdestä olemuksesta (latinan tres personae, una substantia, kreikan treis hypostases, homoousios).[1] Toisaalta hän kuitenkin jätti katolisen kirkon myöhemmässä iässä ja liittyi montanolaisuuteen. Siksi häntä ei koskaan julistettu pyhimykseksi katolisessa kirkossa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tertullianus

Tertullianuksen elämästä tiedetään vain vähän, ja nekin tiedot ovat peräisin lähinnä hänen teoksiinsa tehdyistä viittauksista, sekä Eusebiuksen Kirkkohistoriasta ja Hieronymuksen teoksesta De viris illustribus.

Tertullianuksen isä toimi Rooman armeijan kenturiona (centurio proconsularis) Afrikassa. Tertullianus syntyi Karthagossa noin vuonna 155. Hän oli oppinut, joka oli saanut koulutuksen juristiksi.[2] Roomalainen Afrikka oli useiden tunnettujen puhujien koti, ja tämä näkyy myös Tertullianuksen saamissa vaikutteissa, kuten arkaaisissa sanoissa, käytetyissä vertauskuvissa ja kiihkeässä tyylissä. Tertullianus kirjoitti kreikaksi ainakin kolme kirjaa, joihin hän itse viittaa. Nämä teokset eivät kuitenkaan ole säilyneet. Hänen pääaineensa oli ollut oikeustiede, ja se näkyy hänen käyttämässään järkeilyssä.

Tertullianus kääntyi kristinuskoon noin vuonna 193, minkä syyksi on arveltu hänen kirjoitustensa pohjalta kristittyjen marttyyrien rohkeus vainoissa.[3] Tapauksen on täytynyt olla äkkinäinen, ja se on muuttanut hänen luonteensa kertaheitolla. Hän sanoi itse, ettei hän voinut kuvitella todellista kristillistä elämää ilman vastaavaa, radikaalia kääntymystä: "kristityiksi tullaan, ei synnytä".[4]

Hän sai Karthagon kirkossa seurakunnanvanhimman toimen, vaikka olikin naimisissa — tämä tulee ilmi hänen kahdesta kirjastaan, jotka hän on omistanut vaimolleen.lähde? Noin kymmenen vuotta uskoontulemisensa jälkeen Tertullianus erkaantui katolisesta kirkosta ja hän kääntyi paikallisen montanolaisuuteen.[5] Hän perusti montanolaisuuden sisälle ryhmän, tertullianismin, joka oli jäljellä vielä kirkkoisä Augustinuksen aikana.[1] Augustinuksen mukaan Tertullianus olisi palannut katoliseen uskoon ennen kuolemaansa,[6] mutta tämä on epäuskottavaa.

Uskomuksistaan huolimatta Tertullianus jatkoi edelleen taistelua harhaoppeja, kuten gnostilaisuutta, vastaan. Hänestä tuli Cyprianuksen, Augustinuksen edeltäjän, opettaja ja yksi katolisen kirkon teologian perustajista.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tertullianuksen teoksen Apologeticum alku. Codex Balliolensis 79.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tertullianukselta on säilynyt 31 teosta sekä joitakin katkelmia.[7] Noin 15 latinan- ja kreikankielistä teosta on kadonnut, joitakin niin myöhään kuin 800-luvulla. Muun muassa teokset De Paradiso, De superstitione saeculi ja De carne et anima olivat edelleen tallella sittemmin tuhoutuneessa Codex Agobardinuksessa vuonna 814.lähde?

Tertullianuksen kirjoitukset kattavat aikansa teologian kokonaisuudessaan. Niihin lukeutuu apologetiikkaa pakanoita ja juutalaisia vastaan, poleemisia kirjoituksia, politiikkaa ja etiikkaa sekä ohjeita erilaisiin krsitillisen opin ja elämän kysymyksiin.[8] Teokset antavat kuvan alkukristillisen ajan kristillisestä elämästä ja ajattelusta.

Kronologia ja sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tertullianuksen kirjoitusten aikajärjestystä ei voida tietää täydellä varmuudella. Joitakin arvioita voidaan tehdä kirjoituksissa esitettyjen montanolaisten näkemysten mukaan, ja muihin kirjoituksiin tai historiallisiin tapahtumiin (kuten Septimius Severuksen kuolema) tehtyjen viittausten perusteella. Markionia vastaan suunnatussa teoksessa mainitaan, että se on kirjoitettu Severuksen viidentenätoista hallitusvuotena.[9]

Kirjoitukset voidaan jakaa joko Tertullianuksen katoliseen ja montanolaiseen aikaan tai kirjoitusten sisällön perusteella. Ensimmäisen jaon perusteella voidaan tarkastella hänen näkemystensä mahdollista muuttumista kääntymyksen seurauksena. Jälkimmäinen jako on käytännöllisempi, ja sen mukaan kirjoitukset voidaan jakaa kahteen ryhmään.

Apologeettisiin ja polemisiin teoksiin lukeutuvat sellaiset juutalaisia, gnostilaisuutta ja muita harhaoppeja vastaan suunnatut kirjoitukset kuten:

  • Apologeticum (joskus Apologeticus)
  • Periaatteet harhaoppisten arvioimiseksi (De praescriptione hereticorum)
  • De testimonio animae
  • Vastakirjoitus Hermogeneelle (Adversus Hermogenem)
  • Vastakirjoitus juutalaisille (Adversus Judaeos)
  • Vastakirjoitus Markionille (Adversus Marcionem)
  • Vastakirjoitus Prakseaalle (Adversus Praxean)
  • Vastakirjoitus Valentinokselle (Adversus Valentinianos)
  • Scorpiace

Käytännöllisiä ohjeita puolestaan sisälsivät muun muassa:

  • De monogamia
  • Ad uxorem
  • De virginibus velandis
  • De cultu feminarum
  • De patientia
  • De pudicitia
  • De oratione
  • Ad martyras

Apologeettisten kirjoitusten joukossa Apologeticum on yksi kristillisen kirjallisuuden innokkaimpia kristinuskon puolustuksia pakanoita vastaan ja yksi alkukristillisen kirkon suurimpia perintöjä myöhemmälle kristinuskolle. Se on ensimmäisiä kirjoituksia, joka puolustaa uskonnonvapautta ihmisten erottamattomana oikeutena, ja vaatii kristityille tasapuolista oikeudenkäyntiä ennen kuolemaan tuomitsemista.

Tertullianus oli ensimmäinen, joka alkoi taistella sellaisia syytöksiä vastaan, kuin että kristityt uhraisivat lapsia ehtoollisella ja harrastaisivat insestiä. Hän viittasi vastaaviin rikoksiin pakanauskonnoissa, ja todisti sitten Plinius nuoremman todistukseen vedoten, että kristityt kaihtoivat murhia, haureutta ja muita rikoksia. Hän puhui myös muista pakanallisista tavoista, kuten gladiaattorien lihan syöttämisestä pedoille. Hän esitti, että pakanallisia jumalia ei ole olemassa, ja siksi ei ole olemassa myöskään mitään pakanauskontoa, joka kristinusko uhkaisi. Kristityt eivät osallistu keisareiden typerään palvontaan, vaan tekevät paremmin — he rukoilevat keisareiden puolesta. Kristityillä on varaa tulla kidutetuiksi ja kuolla, ja mitä enemmän heitä poljetaan, sitä enemmän he kasvavat — "kristittyjen veri on siemen". Teoksessaan De Praescriptione hän esitti sen perustavanlaatuisen idean, että kirkon ja siitä eronneen lahkon välisissä kiistoissa koko todistustaakka on jälkimmäisellä, sillä kirkolla on hallussaan katkeamaton perintö, ja se on takeena sen totuudesta.

Viisi Markionia vastaan suunnattua kirjaa, jotka on kirjoitettu vuosien 207 and 208 välillä, ovat Tertullianuksen laajimpia poleemisia teoksia. Ne ovat arvokkaita lähteitä gnostilaisuuden ymmärtämiseen. Moraaliopetuksia ja asketismia käsitelleistä teoksista De patientia ja De spectaculis ovat kiinnostavimpia, ja De pudicitia ja De virginibus velandis puolestaan antavat parhaan kuvan Tertullianuksen luonteesta ja ajatusmaailmasta.

Teologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Tertullianus olikin oppinut kreikkalaisen filosofian suhteen, hän oli kuitenkin täysin riippumaton sen metafyysisistä teorioista. Tässä hän eroaa täysin Origeneestä. Origenes eteni platonilaisessa idealismissaan gnostilaisen henkisyyden suuntaan. Tertullianus oli puolestaan käytännöllinen teologi ja realisti, ja suuntautui kohti materialismia. Tämä näkyy siitä, että hän ajatteli Jumalalle ruumiillisen olemuksen ja piti sielua lähtökohdiltaan saatanallisena.lähde? Hän halveksi kreikkalaista filosofiaa, ja sen sijaan että olisi ammentanut ajatuksia Platonilta, Aristoteleeltä ja muilta kreikkalaisilta ajattelijoilta, hän julisti nämä kerettiläisten henkisiksi edeltäjiksi.[10][7] Hän halveksi heidän epäjohdonmukaisuuttaan muun muassa muistuttamalla, että Sokrates, filosofian henkinen isä, vaati kuolinvuoteellaan oppilaitaan uhraamaan kukon Asklepiokselle.[11]

Tertullianus kirjoitti aina velvollisuudentunnosta, tarpeen mukaan. Hän tuntuu olleen vain iloinen siitä, että hänellä oli sellaisia vastustajia kuin Markion ja Prakseas. Vaikka hänen käsittelemänsä ajatukset olivat luonteeltaan hyvin abstrakteja, hän käsitteli niitä aina käytännölliseltä kannalta tehdäkseen näkemyksensä selviksi ja vastustamattomiksi. Todennäköisesti juuri tästä syystä hänen kirjoituksistaan tuli niin perustavia ajan katoliselle teologialle, ja ne ovat säilyneet tuoreina jopa nykyaikaiselle lukijalle.

200-luvulla muut kirjoittajat eivät viittaa Tertullianukseen. Ensimmäinen viittaus on Lactantiukselta 300-luvun alusta. 400-luvulla Augustinus suhtautui häneen kunnioituksella. Cyprianus ei mainitse Tertullianusta, mutta oli hyvin oppinut hänen teostensa suhteen.

Erityisiä opetuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tertullianuksen pääopit olivat seuraavanlaiset:

  1. Sielu ei ollut olemassa ennen ruumista, kuten Platon opetti, eikä osana metempsykoosissa tai reinkarnaatiossa, kuten pythagoralaiset opettivat. Se on uusi luomus jokaisessa yksilössä ja saa alkunsa ruumiin mukana vanhemmista, sen sijaan että se olisi luotu etukäteen ja liitetty ruumiiseen.[12] Tätä näkemystä kutsutaan 'tradukianismiksi', vastakohtana 'kreationismille', eli ajatukselle siitä, että jokainen sielu on Jumalan tuore luomus. Tertullianukselle sielu oli kuitenkin erillinen olento ja omasi ruumiin, ja niin se voitiin tuomita Helvettiin.[13]
  2. Sielun syntisyys selittyy helposti sen maallisella, saatanallisella alkuperällä.[14] Se on kahlehdittuna Saatanaan, mutta siinä on hyvän siemen[15] ja se on luontaisesti kristitty, ja kun se herätetään, se palaa terveeksi ja kutsuu Jumalaa.[16]
  3. Jumalalla, joka loi maailman tyhjästä poikansa, Sanan, kautta, on ruumiillinen olemassaolo, vaikka hän onkin henki.[17] Tertullianus käytti sanaa 'ruumiillinen' kuitenkin ainoastaan stoalaisessa merkityksessä ennemmin kuin merkitsemään suoranaisesti lihallista olemassaoloa. Opissaan kolminaisuudesta Tertullianus oli Nikaian uskontunnustuksen edelläkävijöitä, ja lähestyi asiaa Logos-opin näkökulmasta.
  4. Soteriologiassaan (eli pelastusopissaan) Tertullianus ei esitä dogmaattisia kannanottoja, vaan pysyy hiljaa ristin mysteerin edessä.[18] Kristuksen elämän kärsimykset ja ristinkuolema olivat ratkaisu syntien sovittamiseksi. Kastevedessä ihminen syntyy uudelleen.[19] Ihminen ei saa Pyhää Henkeä vedestä, mutta valmistumme sitä varten. Olemme kuin pienet kalat, jotka syntyvät vedessä ikhtyksen, kalan, eli Jeesuksen Kristuksen esimerkin mukaan.[20]
  5. Tertullianukselle uskon ylin ohje olivat kirjoitukset, jotka olivat autoritatiivisista lähteistä. Hän ei anna missään teoksessaan täsmällistä luetteloa kirjoista, jotka kuuluvat näihin kirjoituksiin, mutta hän jakaa ne kahteen osaan, jotka olivat instrumentum ja testamentum.[21] Hän mainitsee erityisesti neljä evankeliumia ja pitää niitä ehdottoman aitoina ja alkuperäisinä niiden apostoliseen alkuperään vedoten.[22]

Moraaliopetukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tertullianus kannatti tiukkaa itsehillintää ja itsekuria, ja hän oli muiden afrikkalaisten isien tavoin yksi varhaiskristillisen kieltäytymisen ja ankaruuden johtavia edustajia. Tämä saattaa olla yksi niistä syistä, jonka vuoksi hän kääntyi montanolaisuuteen joka oli askeettisuudessaan hyvin ankara,[23] ja uskoi millenarismiin (kiliasmiin) ja profeetallisten lahjojen jatkumiseen maan päällä. Hänen ankara suhtautumisensa näkyy ohjeissa, joita hän antoi koskien muun muassa julkisia huvituksia, naisten asemaa ja neitseiden hunnuttamista.

Tertullianus opetti, että saastaiset asiat saastuttavat katsottuna tai kuultuna, ja tämän vuoksi ihmisten ei tule katsoa tai kuunnella sellaisia asioita, joita heidän ei tule itse tehdä.[24] Tästä syystä hän julisti, että kristittyjen tulee pysyä poissa teattereista ja amfiteattereista, sillä niissä esitettiin pakanallisia rituaaleja ja lausuttiin pakanallisten jumalien nimiä, kohtuullisuus, puhtaus ja inhimillisyys olivat sivussa, eikä kristillisten hyveiden vaalijoille ollut sijaa. Naisten tulisi luopua kultakoruistaan ja kallista kivistään[25] ja neitseiden tulisi noudattaa Paavalin naisille määräämiä sääntöjä ja pitää itsensä tiukasti hunnutettuina.[26] Hän ylisti naimattomuutta korkeimpana tilana,[27] varoitti kristittyjä luopumasta selibaatin hyveestä Vestan neitsyiden ja egyptiläisten pappien vuoksi, sekä julisti toisen avioitumisen olevan eräs haureuden laji.[28]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Halldorf, Peter: 21 kirkkoisää. Bokförlaget Cordia AB, 2000. ISBN 952-5179-11-7.
  • New Catholic Encyclopedia. Second Edition. Volume 13, Seq–The.. Detroit, MI: Thomson/Gale Group, 2003.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Halldorf 2000, s. 64
  2. Halldorf 2000, s. 56
  3. Halldorf 2000, s. 57
  4. Tertullianus: Apologeticum XVIII.
  5. Halldorf 2000, s. 62
  6. Augustinus: De Haeresibus LXXXVI.
  7. a b Halldorf 2000, s. 59
  8. Le Saint, W.: Tertullian. – New Catholic Encyclopedia. Second Edition. Volume 13, Seq–The. Detroit, MI: Thomson/Gale Group; Washington, D.C.: in association with the Catholic University of America, cop. s. 834–838. 2003
  9. Tertullianus: Adversus Marcionem I.1,15.
  10. Tertullianus: De anima III.
  11. Tertullianus: De anima I.
  12. Tertullianus: De anima XXVII.
  13. Tertullianus: De anima LVIII.
  14. Tertullianus: De anima XXXIX.
  15. Tertullianus: De anima XLI.
  16. Tertullianus: Apologeticum XVII.
  17. Tertullianus: De praescriptione VII; Adversus Praxeam VII.
  18. Tertullianus: De Patientia III.
  19. Tertullianus: De baptismate VI.
  20. Tertullianus: De baptismate I.
  21. Tertullianus: Adversus Marcionem IV.1.
  22. Tertullianus: De praescriptione XXXVI; Adversus Marcionem IV.1–5.
  23. Halldorf 2000, s. 63-64
  24. Tertullianus: De spectaculis VIII, XVII.
  25. Tertullianus: De cultu V-VI.
  26. Tertullianus: De virginibus velandis.
  27. Tertullianus: De monogamia, XVII; Ad uxorem, I.3
  28. Tertullianus: De exhortations castitatis IX.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Daniel, Robin: This Holy Seed: Faith, Hope and Love in the Early Churches of North Africa. Tamarisk Publications, 1993. ISBN 0-9520435-0-5
  • Schaff, Philip: The New Schaff-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge.
  • Sider, Robert Dick: Ancient rhetoric and the art of Tertullian. Oxford theological monographs. London: Oxford University Press, 1971. ISBN 0-19-826708-8. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Tertullian
Kristillisen teologian ja filosofian historia
Merkittävimmät apostoliset isät ja kirkkoisät

Klemens I | Ignatios | Polykarpos | Papias | Hermas | Justinos Marttyyri | Irenaeus | Klemens Aleksandrialainen | Tertullianus | Origenes | Cyprianus | Eusebios Kesarealainen | Athanasios Suuri | Basileios Suuri | Gregorios Nazianzilainen | Gregorios Nyssalainen | Epifanios | Johannes Khrysostomos | Ambrosius | Hieronymus | Augustinus | Leo Suuri | Pseudo-Dionysios Areopagita | Gregorius Suuri