Stoalaisuus

Wikipedia

Kunnostettu pylväikkö (stoa) Ateenassa.

Stoalaisuus on hellenistisen filosofian koulukunta, joka vaikutti useiden vuosisatojen ajan antiikin Kreikan ja Rooman yläluokan moraaliseen ajatteluun. Stoalaisuuteen yhdistetään mielenrauhan tavoittelu ja tunteiden hillintä.

Stoalaisuus asetetaan usein vastakkain epikurolaisuuden kanssa.

[muokkaa] Historia

Stoalaisuuden perustaja Zenon Kitionilainen.

Stoalaisuus syntyi Ateenassa noin vuonna 301 eaa. Sen perustajana pidetään Zenonia (n. 350–267 eaa.) Hän opetti Ateenassa maineikkaassa Stoa poikilessa eli Kirjavassa pylväshallissa, josta hänen filosofiansa sai nimensä.

Zenonin ja muiden ensimmäisten stoalaisten ajatukset pohjautuivat kyynikoiden ajatuksiin. Kyynisen koulukunnan perustaja Antisthenes oli ollut Sokrateen oppilas. Toinen merkittävästi stoalaisuuteen vaikuttanut kyynikko oli Diogenes. Hän, kuten Sokrateskin, suosi yksinkertaista elämää ilman ylellisyyksiä, ja pyrki palauttamaan elämän pelkkiin välttämättömyyksiin. Hän asui tynnyrissä, söi raakaa lihaa ja masturboi julkisesti osoittaakseen riippumattomuuttaan muusta yhteiskunnasta.

Vastaavasti stoalaisten opetusten keskeinen sisältö oli moraalissa, jonka Zenon opetti olevan sama kuin luonto. Alkuvaiheessa stoalaisuus nähtiinkin lähinnä "takaisin luontoon" -tyyppisenä liikkeenä, joka kritisoi taikauskoa ja tabuja. He opettivat myös irtisanoutumista kivusta ja sairauksista, hyvästä tai huonosta onnesta, sekä elämästä ja kuolemasta. Zenon haastoi usein totunnaiset kiellot, perinteet ja tavat.

Stoalaisuus opetti, että epäitsekkyys on suurin hyve elämässä ja ainoa, mitä tarvitaan onnellisuuteen. Hyveelliset ihmiset voivat olla riippumattomia yhteiskunnasta, mutta heidän täytyy auttaa muita. He voivat tulla paremmiksi ainoastaan ottamalla hyveensä käyttöön suhteessaan toisiin ihmisiin. Hallitsemalla intohimonsa ja tunteensa he voivat voittaa ulkopuolisen maailman ja löytää rauhan itsensä kanssa. Stoalaisuus opetti myös rakastamaan kaikkia muita eläviä olentoja.

Zenonin merkittävin seuraaja oli Khrysippos, jonka aikaansaannosta on suurin osa siitä mitä nykyään kutsutaan stoalaisuudeksi. Muita stoalaisuuden merkittäviä edustajia olivat hänen opettajansa Kleanthes sekä roomalaiset Seneca ja Marcus Aurelius, sekä Epiktetos, joka syntyi ja kuoli Kreikassa, mutta eli suurimman osan elämästään Roomassa. Myös roomalaisen Ciceron ajattelu sai paljon vaikutteita stoalaisilta.

Filosofien lisäksi stoalaisia vaikutteita voidaan havaita useilla tiedemiehillä ja kirjailijoilla. Tällaisia ovat muun muassa Geminos, Kleomedes, Strabon, Flavius Josephus, Areios Didymos, Apollonios Dyskolos ja Klaudios Ptolemaios.

[muokkaa] Filosofia

Stoalaiset korostivat etiikkaa tärkeimpänä tiedonalana ja inhimillisen tiedon varsinaisena päämääränä, mutta he myös kehittivät logiikan ja luonnontieteen teorioita tukemaan eettisiä oppejaan. Stoalaiset muotoilivat yhtenäisen todellisuuskäsityksen, joka koostui muodollisesta logiikasta, materialistisesta fysiikasta ja naturalistisesta etiikasta.

Myöhemmät roomalaiset stoalaiset korostivat elämistä sopusoinnussa todellisuuden kanssa, jonka tapahtumia ihmiset eivät kykene suoraan hallitsemaan. Uuden ajan filosofeille stoalaisten logiikan teoriat ovat puolestaan olleet stoalaista etiikkaa kiinnostavampia.

Stoalaiset korostivat rationalisuutta eli järjenmukaisuutta. He näkivät, että kaikille asioille löytyi jokin selitys: esimerkiksi kuolema oli luonnonlakien sanelema selvyys.

Stoalaisten mukaan hyve on ainoa todella hyvä asia. Hyveellinen on se, joka on saavuttanut onnellisuuden tiedon avulla. Hyveellinen ihminen löytää onnellisuuden itse ja on riippumaton ulkomaailmasta. Riippumattomuus ulkomaailmasta saavutetaan hallitsemalla omia emootioita.

Stoalaisuuden erityinen piirre oli maailmankansalaisuuden korostaminen. Kaikki ihmiset olivat stoalaisten mukaan yhden hengen ilmentymiä, ja heidän tulisi elää keskenään veljellisessä rakkaudessa ja valmiina auttamaan toinen toisiaan. Stoalaisten mielestä yhteiskunnallisen aseman ja varallisuuden kaltaisilla ulkoisilla eroilla ei ole merkitystä ihmisten välisissä suhteissa. Stoalaiset halusivat edistää ihmiskunnan veljeyttä ja ihmisten luonnollista tasa-arvoa jo ennen kristinuskoa.

[muokkaa] Etiikka ja hyveet

Antiikin ajalla eläneet stoalaiset on usein ymmärretty väärin, koska heidän käyttämänsä termit merkitsivät heidän aikanaan eri asiaa kuin nykyään. Nimitys "stoalainen" tarkoittaa nykyään usein "tunteetonta", koska stoalaiset opettivat vapautta intohimoista ja muista tunteista. Stoalaisten tavoitteena oli apatheia eli apatia, "tunteeton tila", "tunteiden puuttuminen" (a-, "epä-", pathos, "tunne").

Antiikin aikana sanaan "tunne" sisällytettiin kuitenkin suuri joukko inhimillisiä tuntemuksia ja intohimoja, joista monet olivat kielteisiä, kuten viha, pelko, kipu, nautinto, tuska, halu, jne. Stoalaisten tarkoituksena ei ollut tunteiden täydellinen kuolettaminen, vaan niistä aiheutuvien ongelmien välttäminen niin, että turhista arvoasetelmista luovutaan. Sanalla apatia ei näin ollen tarkoitettu "tylsämielistä välinpitämättömyyttä", kuten nykyään, vaan ennemmin objektiivisuutta ja "selkeää arvostelmaa" todellisuudesta, sekä näistä seuraavaa järkkymätöntä mielenrauhaa.

Stoalaisen etiikan mukaan hyvää olivat vain ihmisessä olevat hyveet, samoin pahaa vain hänessä olevat paheet. Ulkopuolelta tulevat asiat eivät olleet hyvää eivätkä pahaa, vaan yhdentekeviä. Siksi ihmisen ei tullut suhtautua niihin tunteilla, koska muuten hän kärsisi vain tuskaa. Tunteet olivat ikään kuin epätosia uskomuksia asioiden tiloista, joko jo koettuna tai vasta ennakoituna. Epätosina uskomuksina ihmisen tuli siis välttää niitä. Hänen ei tullut toivoa saavansa jotain mitä hänellä ei ole, koska hän pettyy, jos ei saavutakaan sitä. Hänen ei tullut pelätä menettävänsä jotain mitä hänellä on, koska hän kärsisi, jos pelko toteutuisi.

Tässä stoalaisessa ajatusmaailmassa on hyvin paljon yhtäläisyyksiä buddhalaisuuden neljän jalon totuuden kanssa: Koko elämä on kärsimystä, kärsimys johtuu elämänhalusta, kärsimyksestä voidaan vapautua, mietiskely ja hyve voivat vapauttaa kärsimyksestä.

Stoalaiset ylistivät järkeä tunteiden hillitsemisen välineenä, ja lainasivat kyynikoilta etiikkansa pohjaksi sen ajatuksen, että hyvyys sisältyy sielun tilaan itseensä – viisauteen ja itsekuriin. Stoalainen etiikka painotti sääntöä: "Seuraa, minne järki sinut johtaa".

Stoalaisuuden neljä kardinaalihyvettä olivat viisaus, rohkeus, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus. Nämä on johdettu suoraan Platonin opetuksista.

[muokkaa] Logiikka

Logiikassa stoalaiset kehittivät ensimmäisenä propositiologiikkaa eli lauselogiikkaa, ja laajensivat näin Aristoteleen kehittämää syllogistiikkaa.

[muokkaa] Kosmologia

Stoalainen "järki" ei tarkoittanut ainoastaan logiikan käyttöä, vaan se liittyi myös luontoon. Stoalaisten uskonnolliset käsitykset olivat panteistisiä: luonto käsitettiin jonkinlaisen maailmanjärjen ohjaamaksi. Stoalaiset edustivat aineellista todellisuuskäsitystä siinä mielessä, että he katsoivat Herakleitoksen tavoin, että luonnon perusosa on tuli.

Herakleitokselta oli peräisin myös käsite Logos, jonka stoalaiset yhdistivät kaikkialta luonnosta löytyvään energiaan, lakiin, järkeen ja kaitselmukseen. Logosta pidettiin rationaalisena jumalallisena voimana, joka ohjasi kaikkeutta. Logos oli yhtä kuin Jumala, luonto tai kohtalo. Ihmisen sielu oli osa jumalallista logosta, ja täten kuolematon.

Kun ihminen elää järjen ja hyveen mukaan, hän elää harmoniassa tämän jumalallisen maailmanjärjestyksen kanssa, pyrkii toimimaan oman sisäisen jumalhenkensä arvon mukaisesti, ja hyväksyy myös tämän jumalallisen järjen olemassaolon kaikissa muissa ihmisissä.

Sokratesta seuraten stoalaiset opettivat, että onnettomuus ja paha ovat tietämättömyyden seurausta. Jos joku käyttäytyy huonosti, se johtuu siitä että hän on tietämätön itsessään olevasta universaalista järjestä, ja jos hän on onneton, se johtuu siitä, että hän on unohtanut kuinka luonnollisesti kaikki todellisuudessa toimii. Filosofia toimii ratkaisuna onnettomuuteen ja pahaan. Siihen kuuluu ihmisen oman käytöksen ja hänen tekemiensä arvostelujen tarkastelu, ja sen määrittely, ovatko ne seuranneet luonnon universaalista järjestä, vai sille vastakkaisista haluista.

[muokkaa] Stoalaisuuden vaikutus kristinuskoon

Vaikka monet varhaiskristilliset kirkkoisät lukivat stoalaisen filosofian pakanallisiin paheisiin kaiken muun filosofian kanssa, monia sen piirteitä pidettiin kuitenkin suuressa arvossa. Tämä koski erityisesti luonnollista lakia, josta tuli merkittävä osa katolisen kirkon ja varhaisen Yhdysvaltojen maallisen julkisen moraalin oppia. Keskeinen stoalainen ajatus Logoksesta vaikutti kristilliseen ajatteluun Jeesuksesta ja esiintyy muun muassa Johanneksen evankeliumin alussa.

Stoalainen ajatus hyveestä maailmankaikkeuden järjestykseen mukautumisena vertautuu samoin kristilliseen moraalikäsitykseen. Justinos Marttyyri ylisti stoalaista etiikkaa, ja Tertullianus arvosti suuresti stoalaista Senecaa. Stoalainen maailmankansalaisuus vaikutti Augustinuksen ajatuksiin, jotka hän esitti teoksessaan Jumalan valtio. Stoalaisuus vaikutti myös Boëthiuksen teokseen Filosofian lohdutus, joka esittelee kristillistä moraalia antiikin pakanallisen filosofian kautta. Teos vaikutti suuresti keskiajan ajatteluun.

[muokkaa] Filosofit

Khrysippos

Seneca

Kreikkalaiset

Zenon Kitionilainen (n. 350 – 261/264 eaa.)
Dionysios (n. 330 – 250 eaa.)
Ariston Khioslainen (n. 320 – 250 eaa.)
Kleanthes (n. 301 – 232/252 eaa.)
Khrysippos (279 – 207 eaa.)
Zenon Tarsoslainen (n. 200 eaa.)
Diogenes Babylonialainen (240-152 eaa.)
Herillos (200-luku eaa.)
Sfairos (200-luku eaa.)
Antipatros Tarsoslainen (s. n. 144 eaa.)
Apollodoros Seleukeialainen (n. 140 eaa.)
Panaitios (n. 185/180 – 110/108 eaa.)
Hekaton (100-luku eaa.)
Polemon Ilionlainen (100-luku eaa.)
Poseidonios (n. 135 – 51 eaa.)
Antipatros Tyroslainen, vanhempi (ensimmäinen vuosisata eaa.)
Antipatros Tyroslainen, nuorempi (k. 45 eaa.)
Geminos (110 – 40 eaa.)
Athenodoros Kananalainen (n. 74 eaa. – 7)
Epiktetos (55 – n. 135)
Athenodoros Kordylion (ensimmäinen vuosisata)
Hierokles (n. 150)

Roomalaiset

Attalus (ajanlaskun alku)
Seneca (n. 4 eaa. – 65)
Lucius Annaeus Cornutus (ensimmäinen vuosisata)
Musonius Rufus (ensimmäinen vuosisata)
Marcus Aurelius (121 – 180)

[muokkaa] Kirjallisuutta suomeksi

Cicero, Marcus Tullius: Laeista. (Porvoo: WSOY, 2004).

Cicero, Marcus Tullius: Vanhuudesta. Ystävyydestä. Velvollisuuksista. (Porvoo: WSOY, 1998, 3. p.)

Epiktetos: Käsikirja ja Keskusteluja. (Alkuteokset: Enkheiridion ja Diatribē.) Valikoinut ja kreikan kielestä suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Seitsentähdet. Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-1-04742-6.

Epiktetos: Ojennusnuora. (Alkuteos: Enkheiridion.) Kreikankielestä suomentanut ja johdannolla varustanut K. Jaakkola. Kariston klassillinen kirjasto 11. (2. painos 1956). Hämeenlinna: Karisto, 1919.

Kaarakainen, Teija & Jari Kaukua (toim.): Stoalaisuus: Hyvän elämän filosofia. (Helsinki: Gaudeamus, 2004.)

Marcus Aurelius: Itselleni: Keisarin mietteitä elämästä. (Alkuteos: Ta eis heauton, noin 170–180.) Suomentanut Marke Ahonen. Helsinki: Basam Books, 2004. ISBN 952-9842-98-8.