Eetteri (alkuaine)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eetteri (muinaiskreikaksi αἰθήρ, aithēr) oli antiikin ja keskiajan luonnontieteissä aine, jonka katsottiin täyttävän kuunylisen kaikkeuden.

Eetteri on luotu käsite, jossa painoton ja näkymätön kaikkeuden täyttävä aine luo fysikaalisen keinon selittää sähkömagneettisten aaltojen käyttäytymistä. Sähkömagneettinen säteily, valo ja muut sähkömagneettiset aallot, olivat käsityksen mukaan tämän kimmoisan tai hyytelömäisen jatkuvan väliaineen värähtelyä. Teorian alkuperäinen klassinen muotoilu todistettiin kokeellisesti vääräksi osoittamalla, että valonnopeus on vakio eikä riipu valon kulkusuunnasta. Modernissa suhteellisuusteoriassa eetterin olemassaoloa tai -olemattomuutta ei mitenkään voida todentaa.[1]

Aristoteelisessa todellisuuskäsityksessä eetteri (maailmaneetteri) oli viides elementti maan, ilman, tulen ja veden lisäksi. Taivaankappaleet koostuivat Aristoteleen eetteristä ja sitä oli vain kuunylisessä avaruudessa. 1700- ja 1800-luvulla eetterillä tarkoitettiin yleisesti oletettua ainetta, jonka arveltiin täyttävän avaruuden ja toimivan valon ja muun sähkömagneettisen säteilyn väliaineena, sekä gravitaatiovuorovaikutuksen välittäjänä. Tästä on peräisin muun muassa sanonta eetteriin "radiolähetyksenä". Isaac Newton piti eetteriä painovoiman välittäjänä. René Descartes laajensi käsitettä eetteri tarkoittamaan kaikkeuden täyttävää väliainetta, joka paitsi synnytti aaltoilmiöt, loi myös aineen pyörteilyllään.

Mytologinen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Aither

Homeerisessa kreikassa sana aithēr tarkoittaa ”puhdasta ilmaa” tai ”kirkasta taivasta”. Sana on etymologisesti sukua verbille aithō (αἴθω), joka tarkoittaa ”palamista” tai ”polttamista”. Kreikkalaisessa mytologiassa eetterin kuviteltiin olevan puhdasta olemusta, jossa jumalat elivät ja jota ne hengittivät. Näin se vertautui kuolevaisten hengittämään ilmaan. Se myös henkilöitiin jumaluudeksi nimeltä Aither, joka oli Ereboksen ja Nyxin poika.

Eetterin käsite vertautuu akashan käsitteeseen hindulaisessa filosofiassa, sekä mytologisessa mielessä että alkuaineena.

Viides alkuaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalaisessa ajattelussa neljä klassista alkuainetta olivat maa, vesi, ilma ja tuli. Platon esitti dialogissaan Timaios viidennen alkuaineen nimeltä kvintessenssi, josta kaikkeus ja kaikki taivaankappaleet oli tehty. Hän yhdisti sen dodekaedriin, viidenteen jäljellä olleeseen Platonin kappaleeseen.

Aristoteles luki eetterin klassisten alkuaineiden joukkoon viidentenä alkuaineena, kvintessenssinä. Hänen ajatuksensa oli, että neljä maallista alkuainetta ovat muutoksen kohteena, ja liikkuvat luonnollisesti suoraa linjaa, kun taas taivaassa ja ympyränmuotoisessa liikkeessä olevissa taivaankappaleissa ei ollut havaittu muutoksia. Aristoteelisella eetterillä ei ollut kvaliteetteja, eli se ei ollut sen enempää kuuma, kylmä, kostea kuin kuivakaan. Se ei voinut muuttua, esimerkiksi toiseksi alkuaineeksi, lukuun ottamatta muutosta paikan suhteen. Luontonsa mukaisesti sen liike oli ympyräliikettä.[2]

Eetteri voitiin tulkita esimerkiksi valoakin hienommaksi tai jopa jonkinlaiseksi ”aineettomaksi aineeksi”.[3] Keskiajan skolastikot sallivat eetterille tiheyden ominaisuuden, niin että taivaankappaleet olivat tiheämpää ”ainetta” kuin niiden välillä oleva avaruus.[4]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Eetteriteoriat

Eetterin käsite vaikutti luonnontieteeseen pitkään senkin jälkeen, kun tieteilijät olivat hylänneet teorian viidestä alkuaineesta. Ennen suhteellisuusteorian keksimistä termiä ”eetteri” tai valoeetteri käytettiin oletetusta väliaineesta, jonka värähtelystä valon ja muun sähkömagneettisen säteilyn ajateltiin muodostuvan. Myös painovoimaa selitettiin eetterin kaltaisen aineen avulla (gravitaatioeetteri). Fysiikan kehitys on kuitenkin poistanut tarpeen olettaa erillinen väliaine, joka täyttäisi kaikkeuden muutoin tyhjät alueet.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan iso tietosanakirja, artikkeli eetteri
  2. Lloyd, G. E. R.: Aristotle: The Growth and Structure of his Thought, s. 133-139. Cambridge: Cambridge Univ. Pr., 1968. ISBN 0-521-09456-9.
  3. Fludd, Robert: Mosaical Philosophy, s. 221. London: Humphrey Moseley, 1659.
  4. Grant, E.: Planets, Stars, & Orbs: The Medieval Cosmos, 1200-1687, s. 422-428. Cambridge: Cambridge Univ. Pr., 1994. ISBN 0-521-56509-X.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Aether (classical element)