René Descartes

Wikipedia

René Descartes
Länsimainen filosofia 1600-luku
Frans Halsin maalaus René Descartesista.
Syntynyt	31. maaliskuuta 1596 La Haye en Touraine, Indre-et-Loire, Ranska
Kuollut	11. helmikuuta 1650 Tukholma, Ruotsi
Koulukunta	Kartesiolaisuus, rationalismi, fundamentalismi
Vaikutusalueet	Metafysiikka, tietoteoria, tiede, matematiikka
Tunnetut työt	Cogito ergo sum, epäilyn metodi, karteesinen koordinaatisto, kartesiolainen dualismi, ontologinen todistus

René Descartes (31. maaliskuuta 1596 La Haye en Touraine – 11. helmikuuta 1650 Tukholma), tunnettu myös nimellä Renatus Cartesius, oli huomattava ranskalainen filosofi, matemaatikko, kirjailija ja tiedemies, jota on kutsuttu nykyaikaisen filosofian perustajaksi. Hän oli rationalisti, joka pyrki järjestelmällisesti epäilemään kaikkea mahdollista. Hänen tavoitteenaan oli löytää varma pohja varmalle tiedolle.^lähde?

Descartes on vaikuttanut paljon häntä seuranneeseen länsimaiseen filosofiaan. Descartes perusti 1600-luvun mannermaisen rationalismin, jota myöhemmin edustivat Baruch Spinoza ja Gottfried Leibniz ja jota vastustivat empiristit, kuten Thomas Hobbes, John Locke, George Berkeley ja David Hume. Descartesta ja Leibniziä yhdistää kummankin suuri panos luonnontieteisiin yleensä. Descartes, Leibniz ja Spinoza olivat puolestaan kaikki lahjakkaita myös matematiikassa.

Descartes olikin merkittävä matemaatikko. Hänen tutkielmansa Geometria (ransk. La Géométrie) on tieteen historian klassikko. Siinä Descartes kehitti analyyttisen geometrian ja avasi tietä nykyaikaiselle matematiikalle. Descartesin analyyttinen geometria muodostaa sillan algebran ja geometrian välille. Analyyttisen geometrian tavallinen kehys, suorakulmainen koordinaatisto, on nimetty Descartesin mukaan karteesiseksi koordinaatistoksi, vaikkei Descartes itse koordinaatistoa käyttänytkään. Descartesin ajatelmat mielen mekaniikasta ovat vaikuttaneet myöhempään länsimaiseen ajatteluun, mikä on näkynyt muun muassa tietokoneen keksimisessä ja mahdollisuudessa koneälystä.^lähde?

Descartes asetti omakohtaisen harkinnan, ennakkoedellytyksistä vapaan tutkimuksen ja järjen hallitsija-asemaan ohi arvovallan, perinteen ja uskonnon. Katolinen kirkko tuomitsikin Descartesin harhaoppiseksi, ja hänen kirjansa joutuivat kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon. Tuotteliaimman kautensa ajan Descartes asui vapaamielisemmässä Hollannissa.

Descartesin tunnetuin ajatus on Cogito ergo sum ("Ajattelen, siis olen").

Sisällysluettelo 1 Elämä 2 Filosofia 3 Matematiikka ja fysiikka 4 Teokset 5 Katso myös 6 Kirjallisuutta 6.1 Suomennokset 6.2 Muu kirjallisuus 7 Viitteet 8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Elämä

Descartes syntyi La Haye en Tourainessa (nykyään Descartes), Indre-et-Loiressa, Ranskassa. Hänen vanhempansa olivat alempaan virkamiesaateliin kuuluneet Rennesin parlamenttineuvos Joachim Descartes ja Jeanne Brochard. Descartes oli näiden kolmas lapsi. Kun hän oli vuoden vanha, hänen äitinsä kuoli tuberkuloosiin. Hänen isänsä avioitui uudelleen, mutta hän itse kasvoi isoäitinsä luona La Hayessa. Hänen isänsä halusi suoda hänelle parhaan mahdollisen koulutuksen. Yhdentoista vuoden iässä Descartes aloitti opinnot jesuiittojen ylläpitämässä Collège Royal Henry-Le-Grandissa La Flèchessä. Hänen lahjakkuutensa huomattiin hyvin pian, ja hän sai äidiltään perimänsä sairaalloisuuden vuoksi erioikeuden nukkua muita pidempään.^lähde?

Koulun opetus perustui aristotelis-tomistiseen skolastiikkaan. Descartes kritisoi myöhemmin juuri tällaista filosofiaa, mutta osoitti silti aina kunnioitusta vanhaa kouluaan ja sen opettajia kohtaan. Valmistuttuaan vuonna 1614 Descartes jatkoi opiskelua Poitiers'n yliopistossa ja sai lakitieteen bakkalaureaatin ja lisensiaatin arvon vuonna 1616. Hän ei kuitenkaan koskaan toiminut lakitieteen alalla. Vuonna 1618 hän astui Alankomaiden Yhdistyneiden provinssien käskynhaltijan Morits Oranialaisen palvelukseen. Hänen tavoitteenaan oli nähdä maailma ja löytää totuus. Tieteisiin hän oli kuitenkin pettynyt. Kaikkien opintojen jälkeen hän tunsi vain olevansa entistä enemmän epäilyjen vaivaama ja tietoinen tietämättömyydestään. Descartes kirjoitti itse nuoruudestaan: "Jätin oppikirjojen tutkimisen kokonaan. Päätettyäni, etten etsi muuta kuin sellaista tietoa, jota voin löytää itsestäni tai maailman suuresta kirjasta, käytin loput nuoruusvuosistani matkusteluun, hovien ja sotaväkien näkemiseen sekä luonteenlaadultaan erilaisten ja eri oloista lähtöisin olevien ihmisten kanssa seurustelemiseen, erilaisten kokemusten hankkimiseen ja itseni koettelemiseen kohtalon asettamissa tilanteissa sekä kaikkialla tarjoutuvien asioiden tarkasteluun siten, että siitä on minulle hyötyä" (Metodin esitys I, 125).

Näihin aikoihin hän tapasi Isaac Beeckmanin, joka oli uuden matemaattis-mekanistisen maailmankuvan puolustajia. Tämä voimisti Descartesin kiinnostusta matematiikkaan ja moderniin fysiikkaan. 10. marraskuuta 1619, matkustellessaan Saksassa ja ajateltuaan soveltaa matematiikkaa fysiikan ongelmien ratkaisemiseen, Descartes näki unessa näyn, jonka kautta hän "löysi ihmeellisen tieteen perustan". Tästä tuli merkittävä käänne nuoren Descartesin elämässä ja hänen analyyttisen geometriansa perusta. Hän omisti loput elämästään tämän matematiikan ja luonnon välisen yhteyden tutkimiseen. Hänen tavoitteenaan oli kehittää täysin uusi tiede, matemaattinen yleismenetelmä tai eräänlainen oman aikansa "kaiken teoria", joka tarjoaisi yleisen ratkaisun kaikille mahdollisille yhtälöille (Kirje Beeckmanille AT X, 156–158).

Descartes jatkoi kuitenkin myös kiertelyään ympäri Eurooppaa. Hän oli mukana muun muassa Prahan valloituksessa kolmikymmenvuotisessa sodassa vuonna 1620. Vuonna 1622 Descartes palasi Ranskaan, ja vietti muutaman seuraavan vuoden Pariisissa ja myös muualla Euroopassa. Hän oli läsnä La Rochellen piirityksessä 1627. Hän muutti Hollantiin vuonna 1628, jossa hän eli muuttaen usein asuinpaikkaansa vuoteen 1649. Hän kävi laajaa kirjeenvaihtoa muun muassa Marin Mersennen kanssa.

Vuonna 1633 katolinen kirkko tuomitsi Galileo Galilein, ja Descartes hylkäsi suunnitelmansa julkaista tutkielmansa Maailma eli tutkielma valosta, jota hän oli työstänyt edelliset neljä vuotta. Teos sisälsi hänen yhtenäisteoriansa materiasta ja luonnosta aina pienistä hiukkasista tähtiin saakka. Descartes totesi, että jos Galilein aurinkokeskinen kosmologia oli kirkon mielestä väärä, silloin myös hänen teoriansa olivat "vääriä", koska ne todistivat Galilein teoriat oikeiksi.

Vaikka Descartes ei mennyt koskaan naimisiin, hän toimi isänä aviottomalle tyttärelleen Francinelle, joka syntyi 1635 ja kastettiin 7. elokuuta samana vuonna. Francine kuoli vuonna 1640.

Descartes jatkoi matematiikkaa ja filosofiaa käsittelevien teosten julkaisemista loppuelämänsä. Vuonna 1643 kartesiolainen filosofia tuomittiin Utrechtin yliopistossa, ja Descartes aloitti pitkän kirjeenvaihtonsa Böömin prinsessa Elisabetin kanssa. Vuonna 1647 Ranskan kuningas myönsi hänelle eläkkeen.

Vuonna 1649 Descartes muutti Ruotsiin opettamaan kuningatar Kristiinaa. Tämä halusi Descartesin paitsi opettajakseen myös neuvonantajakseen tiedeakatemian perustamisessa. Matka oli Descartesille pettymys. Hän ei tavannut kuningatarta kovinkaan usein. Descartes kuoli Tukholmassa 11. helmikuuta vuonna 1650. Hänen kuolemansa syy oli keuhkokuume. Descartes oli tottunut paitsi nukkumaan puolillepäiville myös loikoilemaan lämpimällä uuninpankolla. Ruotsissa hänen kohtalokseen koitui paitsi pohjoisen talvi myös Kristiinan vaatimus opiskella filosofiaa hyvin varhain aamulla. Vasta viime aikoina löydetty Descartesin ja hänen lääkärinsä kirjeenvaihto on kuitenkin paljastanut, että hän saattoi saada arsenikkimyrkytyksen.^lähde?

Koska Descartes oli katolinen protestanttisessa maassa, hänet haudattiin lähinnä kastamattomille lapsille tarkoitetulle hautausmaalle Tukholman Adolf Fredrikin kirkkoon. Myöhemmin hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin Ranskaan ja haudattiin St. Genevieve-du-Montin kirkkoon Pariisiin. Adolf Fredrikin kirkossa on edelleen hänen kunniakseen 1700-luvulla pystytetty muistomerkki.

Vuonna 1667 katolinen kirkko liitti Descartesin teokset kiellettyjen kirjojen luetteloonsa. Ranskan vallankumouksen aikana hänen jäännöksensä siirrettiin Pariisin Panthéoniin muiden suurien ranskalaisten ajattelijoiden joukkoon. Vuonna 1802 Descartesin syntymäpaikka otti uudeksi nimekseen La Haye - Descartes. Vuonna 1967 se lyheni nimeksi Descartes. Nykyään Descartesin hauta on Saint Germain-des-Presin kirkossa Pariisissa.

[muokkaa] Filosofia

Descartesia pidetään usein ensimmäisenä nykyaikaisena ajattelijana, joka tarjosi filosofisen kehyksen kehittymässä olleille luonnontieteille. Teoksessaan Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta hän pyrki pääsemään perustavanlaatuiseen joukkoon periaatteita, jotka voidaan tietää todeksi ilman mitään epäilystä. Tähän päästäkseen hän hyödynsi metodologista skeptismiä: hän epäili kaikkia ideoita, joita voidaan epäillä. Antiikin skeptikoista Descartes erottui siinä, että hän pyrki löytämään vakaan metafyysisen pohjan luonnontieteille, kun taas skeptikot pyrkivät pidättäytymään kaikista sen kaltaisista lausumista.^lähde?

Descartes päätti siis epäillä kaikkea metodologisesti löytääkseen jotain varmaa. Hän antoi esimerkin uneksimisesta: unessa ihmisen aistit havaitsevat aistiärsykkeitä, jotka vaikuttavat todellisilta, mutta joita ei todellisuudessa ole olemassa. Näin ihminen ei voi todellisuudessa luottaa aistien antamiin tietoihin totuutena. Havainnollistaakseen aistien rajoja lisää, Descartes esitti niin kutsutun vaha-argumentin. Hän kuvitteli palan vahaa: hänen aistinsa kertovat, että sillä on tiettyjä ominaisuuksia, kuten muoto, rakenne, koko, väri, haju jne. Kun vaha viedään tuleen, nämä ominaisuudet kuitenkin muuttuvat täydellisesti. Silti se vaikuttaa olevan sama asia, pala vahaa, vaikkakin aistien antamat tiedot kertovat, että kaikki sen ominaisuudet ovat erilaisia. Näin emme voi käyttää aisteja, jos aiomme selvittää vahan todellisen luonteen — sen sijaan meidän on käytettävä järkeämme.

Descartesin epäilyn välineistä tunnetuin lienee niin sanottu kartesiolainen demoni. Descartes ei pitänyt havaintoa luotettavana tiedonlähteenä subjektista riippumattomasta maailmasta, koska on mahdollista, että on olemassa jonkinlainen ilkeä kaikkivoipa demoni, pettävä jumala (deus deceptor), joka tuottaa subjektille sen havainnot, jotka antavat täysin virheellisen kuvan todellisuudesta. Samaten demoni saattaa hypnotisoida meidät uskomaan vääriä laskuja oikeiksi, joten edes matemaattiset totuudet eivät välttämättä pidä paikkaansa.^lähde?

Descartes tuli siihen tulokseen, että kaikesta huolimatta yksi asia on varma: vähintään subjektin henkisen minän on oltava olemassa, koska täytyyhän demonin jotain puijata. Mielen on pakko olla olemassa, koska jokinhan epäilee aistien antamaa todistusta. Tästä on tullutkin Descartesin kuuluisa lausahdus: Cogito ergo sum eli ajattelen, siis olen (olemassa).

Epäilevä Descartes tuli siis siihen tulokseen, että hän ei voisi epäillä, ellei hän olisi subjektina olemassa, mutta toisaalta hänen oma ruumiinsa voisi olla unta tai näköharhaa. Mieli ei Descartesin mukaan tämän vuoksi voi olla aineellinen, koska aineen olemassaolo ei ole yhtä varmaa kuin ajattelevan subjektin. Onneksi hyvä Jumala ei kuitenkaan voisi johtaa meitä harhaan, joten ruumiimmekin on olemassa. Descartes ajatteli täten, että mielen ja ruumiin jaon pitäisi tämän perusteella olla selvää kaikille rationaalisesti ajatteleville ihmisille. Descartesin kaksinaista oppia ruumiista ja mielestä kutsutaan nimellä kartesiolainen dualismi. Hänen mukaansa mieli ja ruumis kommunikoivat keskenään käpyrauhasen välityksellä; miten tämä sitten tapahtuu, jää kuitenkin epäselväksi. Descartes kuitenkin päätyi tähän lopputulokseen sen pohjalta, koska ihmisruumissa ei ole ainuttakaan turhaa osaa, eikä Descartes tiennyt että käpyrauhasella olisi jokin toiminto. Näin käpyrauhanen sai toiminnan ja sielu tarvitsemansa kanavointiympäristön.^[1]

Vastaavalla tavalla Descartes eteni rakentaessaan filosofista tietämysjärjestelmäänsä. Hän hylkäsi aistihavainnot epäluotettavina ja hyväksyi menetelmistä ainoastaan deduktion. Mietiskelyjen puolessa välissä hän väittää myös todistaneensa hyvänsuovan Jumalan olemassaolon ontologisen todistuksen avulla. Tältä pohjalta Descartes johti veracitas dei -periaatteen, jonka mukaan hyvänsuopa ja totuudellinen Jumala ei anna vääriä havaintoja tai muuten petä häntä. Näin aistit antoivat päteviä todisteita. Descartesin argumentti on kuitenkin hatara, koska hänen käsityksensä Jumalasta on peräisin aiemmista kokemuksista ja aisteista, jotka hän oli hylännyt aiemmin. Ongelmaa kutsutaankin kartesiolaiseksi kehäksi: Descartes todisti Jumalan olemassaolon sillä, että hänellä on kirkas ja selkeä ajatus Jumalasta, ja kirkkaiden ja selkeiden ajatusten luotettavuuden sillä, että Jumalan olemassaolo ja totuudenmukaisuus takaa ne.

Descartes kirjoitti vain vähän moraalifilosofiasta. Suurin osa sisältyy hänen ja Elisabetin kirjeenvaihtoon. Descartes kannatti eräänlaista synteesiä stoalaisesta hyve-etiikasta ja epikurolaisesta nautintoetiikasta. Hänen mukaansa hyve tuo korkeinta nautintoa.^lähde?

Descartes on rationalismin keulahahmo siksi, että hän esitti, että järki on ainoa luotettava menetelmä tiedon hankkimiseksi. Vaikka monet muut olivat esittäneet saman ajatuksen jo aiemmin, kukaan ei ollut esittänyt sitä yhtä täsmällisesti ja käynyt sitä läpi yhtä perusteellisesti ennen häntä.

[muokkaa] Matematiikka ja fysiikka

Descartes tutki paljon luontoa, vaikka olikin rationalisti. Hän sanoi, että "luonto voidaan määritellä numeroiden kautta" ja pyrki samaistamaan materian geometriseen ulottuvuuteen. Matemaatikot pitävät Descartesta erittäin merkittävänä ennen kaikkea analyyttisen geometrian kehittäjänä. Descartesin aikaan geometria, joka käsittelee suoria ja kuvioita, ja algebra, joka käsittelee lukuja, olivat täysin erillisiä matematiikan osa-alueita. Descartes näytti, kuinka monet geometrian ongelmat voidaan muuntaa algebran kielelle, ongelmassa esiintyvien suureiden välisiksi yhtälöiksi, ja ratkaista algebran keinoin. Descartes kehitti algebran symbolismin jokseenkin sellaiseksi, jona se yhä esiintyy. Karteesiseksi koordinaatistoksi kutsuttua suorakulmaista koordinaatistoa Descartes ei kuitenkaan käyttänyt. Descartesin tapa määrittää käyrien tangenttisuoria on yksi tärkeä askel kohti varsinaista differentiaalilaskentaa.

Descartesin käyttämä menetelmä muistuttaa Francois Vièten aiemmin esittämää analyysin menetelmää. Descartes ei kuitenkaan tuntenut tämän töitä, vaan kehitti antiikin kreikkalaisten matemaatikkojen käyttämien menetelmien pohjalta oman, yleisemmän ja paremman menetelmänsä, joka pian syrjäytti Vièten menetelmän.^lähde?

Descartesin teoria tarjosi perustan Newtonin ja Leibnizin varsinaisesti keksimälle differentiaali- ja integraalilaskennalle.

Descartesin kolme liikkeen lakia olivat:

1. Kappale pysyy samassa tilassa, kunnes toinen kappale muuttaa sen tilaa siihen törmätessään.
2. Liikkeen yhteismäärä pysyy samana kappaleiden törmätessä.
3. Liikkeen jatkuvuudesta voidaan johtaa liikkeen alullepanija ja yleinen syy, eli Jumala.

Descartes antoi panoksensa myös optiikalle. Hän esimerkiksi osoitti refraktion eli valonsäteen taittumisen lakia hyödyntäneellä geometrisella konstruktiolla, että sateenkaaren kulmasäde on 42°.

[muokkaa] Teokset

• Johdatus musiikkioppiin (Compendium musica) (1618)
• Yksityisiä ajatelmia (Cogitationes privatae)
• Hyvän ajattelutavan harrastus (Studium bonae mentis)
• Järjen käyttöohjeet: hyödyllisiä ja selviä sääntöjä ohjaaman meitä totuuden tutkimuksessa (Regulae ad directionem ingenii, Règles utiles et claires pour la direction de l'Esprit en la recherche de la Vérité) (1628)
• Maailma, eli tutkielma valosta (Le Monde ou traité de la lumiere)
• Ihminen (L'Homme)
• Metodin esitys. Optiikka. Meteorologia. Geometria. (Discours de la Méthode pour bien conduire sa raison, & chercher la verité dans les sciences, plus la Dioptrique, les Meteores et la Geometrie, qui sont des essais de cette Méthode) (1637)
• Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta. Vastaväiteet. Vastaukset. (Meditationes de prima philosophia. Objectiones. Responsiones.) (1641)
• Totuuden tutkimus luontaisella valolla (La Recherche de la verité par la lumiere naturelle)
• Kirje Voetiukselle (Epistola ad Voetium) (1643)
• Filosofian periaatteet (Principia philosophiae) (1644)
• Puolustuskirje Utrechtin kaupungin raadille (Querela apologetica ad amplissimum magistratum Ultrajectinum) (1645)
• Alustavia huomioita eläinten syntymisestä (Primae cogitationes circa generationem animalium) (1646)
• Ihmisruumiin kuvaus (La Description du corps humain) (1647)
• Huomautuksia erääseen ohjelmajulistukseen (Notae in programma) (1648)
• Sielunliikutukset (Les Passions de l'âme) (1649)
• Keskustelu Burmanin kanssa (Entretien avec Burman) (1648)
• Rauhan synty (Naissance de la paix)

[muokkaa] Katso myös

• Cogito ergo sum
• Kartesiolainen dualismi
• Okkasionalismi

[muokkaa] Kirjallisuutta

[muokkaa] Suomennokset

• Descartes, Réne: Teokset 1: Yksityisiä ajatelmia; Järjen käyttöohjeet; Metodin esitys; Optiikka; Kirjeitä 1619–1640. (Cogitationes privatæ; Regulæ ad directionem ingenii; Discours de la méthode; Dioptrique.) Suomentanut Sami Jansson: Selitykset laatineet Tuomo Aho, Sami Jansson, Timo Kaitaro ja Mikko Yrjönsuuri. Johdannon kirjoittanut Lilli Alanen. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-805-2.

• Descartes, Réne: Teokset 2: Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta; Kirjeitä 1640–1641. Suomentaneet ja selitykset laatineet Tuomo Aho ja Mikko Yrjönsuuri. Johdannon kirjoittanut Lilli Alanen. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-848-6.

• Descartes, Réne: Teokset III: Filosofian periaatteet; Totuuden tutkimus luonnollisella valolla; Huomautuksia erääseen ohjelmajulistukseen; Kirjeitä 1641–1645. Suomentaneet ja selitykset laatineet Mikko Yrjönsuuri ym. Johdannon kirjoittanut Mikko Yrjönsuuri. Helsinki: Gaudeamus, 2003. ISBN 951-662-874-5.

• Descartes, Réne: Teokset IV: Sielun liikutukset; Ihmisruumiin kuvaus; Sikiön kehityksestä; Kirjeenvaihto prinsessa Elisabethin kanssa; Kirjeitä 1646–1650; Rauhan synty. Suomentaneet ja selitykset laatineet Timo Kaitaro ym. Johdannon kirjoittanut Martina Reuter. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-914-8.

• Descartes, René: Teoksia ja kirjeitä. (Metodin esitys, 1637; Metafyysisiä mietiskelyjä, 1641; Mielenliikutukset 1649; Kirjeitä.) Suomentanut J. A. Hollo. 2. painos (1. painos 1956). Laatukirjat. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19441-7.

[muokkaa] Muu kirjallisuus

• Alanen, Lilli: Descartesin elämä, tieteellinen työ ja filosofinen ajattelu. Teoksessa Descartes, Réne: Teokset I. Gaudeamus, Helsinki 2001.

• Damasio, Antonio: Descartesin virhe: Emootio, järki ja ihmisen aivot. (Descartes’ error, 1994.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2001. ISBN 952-5202-49-6.

• Reuter, Martina: ”Rationalismi ja materia” teoksessa Korkman, Petter & Mikko Yrjönsuuri (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0.

• Toulmin, Stephen Kosmopolis. Kuinka uusi aika hukkasi humanismin perinnön. (Alkuteos Cosmopolis 1990) Suomentanut Matti Kinnunen. Porvoo, WSOY 1998

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Bertnand Russell: Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti. II : Uuden ajan filosofia, suom. J. A. Hollo, 2. painos, WSOY 1967

[muokkaa] Aiheesta muualla

Ensyklopedia-artikkeleita:

• Catholic Encyclopedia: René Descartes (englanniksi)
• Stanford Encyclopedia of Philosophy: (englanniksi)
  • René Descartes
  • Descartes' Epistemology
  • Descartes' Ethics
  • Descartes' Life and Works
  • Descartes' Modal Metaphysics
  • Descartes' Ontological Argument
  • Descartes and the Pineal Gland
  • Descartes's Theory of Ideas
• Descartes' works: text, concordances and frequency lists

Teoksia:

• Descartesin teoksia (Project Gutenberg) (englanniksi)
• Descartesin teoksia (Wikisource) (ranskaksi) (latinaksi)

Muuta:

• Tuomas Aho: Descartes ja geometria
• Arno Forsius: Descartes ja lääketiede
• Markku Roinila: Descartes, Leibniz ja universaalikielen mahdollisuus
• YLE Elävä arkisto: Filosofian klassikoita: René Descartes