Tutkija

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo ammatista. Samannimisestä saksalaisesta televisiosarjasta kertoo artikkeli Tutkija (televisiosarja).

Tutkija on Suomessa ammattinimike, ja tutkijan työnantaja on yleensä yliopisto, ammattikorkeakoulu, itsenäinen tutkimuslaitos tai suuryrityksen tutkimusosasto. Lisäksi tutkijoiksi kutsutaan tieteitä tai muita asioita intensiivisesti ilman tutkijan työtehtävää tutkivia henkilöitä. Tieteen tai tutkimuksen harrastajia kutsutaankin joskus yleistermillä harrastajatutkija sekä joillakin laajemmin harrastetuilla aloilla erilaisilla tutkija-termin johdannaisilla (esimerkiksi sukututkija tai ufotutkija).

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammattimaisena tutkijana toimimiseen vaaditaan yleensä tutkimusalalta tai sen lähialalta suoritettu ylempi korkeakoulututkinto, ja korkeimpiin tutkijanvirkoihin tohtorin tutkinto. Suomessa tutkimushenkilöstöä on kaikkiaan noin 80 000. Tutkijoista varsinainen tutkijankoulutus on noin 13 prosentilla. Tohtorintutkintoja suoritetaan vuosittain noin 1 500.[1]

Urakehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa yliopistollinen tutkijanura on suunniteltu jaettavaksi neliportaiseksi. Ensimmäiselle portaalle kuuluvat väitöskirjaa tekevät tohtorikoulutettavat eli nuoremmat tutkijat, toiselle väitelleet tutkijatohtorit, kolmannelle yliopistonlehtorit, ja neljännelle professorit ja tutkimusjohtajat. Kahdella ensimmäisellä portaalla tehtävät ovat pääasiassa määräaikaisia, kahdella jälkimmäisellä puolestaan pysyviä. Neliportaista järjestelmää käytetään (tilanne 2008) Helsingin ja Oulun yliopistoissa.[2][1]

Etenkin yliopistoissa monet tutkijat pitävät myös luentoja tai antavat muuta opetusta. Useimmiten opetukselle käytettävä tuntimäärä on määritelty tutkijan velvollisuuksiin työsopimuksessa.

Tutkimuksen rahoitus voi tulla tutkijan edustaman laitoksen rahoituksesta, tai sitä voi erikseen hakea jostain rahastosta. Joskus myös yritykset rahoittavat tutkimusta. Erilaisten apurahojen turvin työskentelemisestä ei ole aikaisemmin kertynyt eläkettä eikä se edelleenkään tarjoa tavanomaista työntekijän sosiaaliturvaa, mikä on nähty ongelmallisena. Muita tutkijoiden urakehityksen haasteita ovat Suomessa mm. työsuhteiden epätyypillisyys, matalaksi koettu palkka, kilpailu työpaikoista ja tutkimusrahoituksesta sekä naistutkijoiden miestutkijoita hitaampi urakehitys.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Liiten, Marjukka: Tutkijan uralle haetaan lisää potkua Helsingin sanomat. 4.4.2008. Viitattu 11.4.2008.
  2. Tutkijan uralle neljä porrasta Helsingin yliopisto. Viitattu 11.4.2008.
  3. Miksi ryhtyisin tutkijaksi? Acatiimi 2/05. Viitattu 11.4.2008.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lempiäinen, Kirsti & Löytty, Olli & Kinnunen, Merja (toim.): Tutkijan kirja. Tampere: Vastapaino, 2008. ISBN 978-951-768-230-5.
Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.