Tutkimusvilppi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tutkimusvilppi on epärehellisesti laadittujen tutkimussuunnitelmien, -raporttien ja -tulosten esittämistä tutkimusten rahoittajille, tieteellisille julkaisuille ja muille tutkijoille. Yleensä tutkimusvilpin muodoiksi katsotaan sepittäminen, oikeiden tulosten väärentäminen ja plagiointi. Eräät tutkimusvilpin määritelmät sisällyttävät tutkimusvilpiksi myös ideoiden luvattoman käytön eli ideoiden anastuksen, samoin kuin tutkimuksen tahallinen vaikeuttaminen (esim. tutkimusaineiston tahallinen tuhoaminen).[1] Tutkimusvilpin synonyymina käytetään käsitettä tieteellinen vilppi.

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisimmin käytetty tutkimusvilpin määrittely on NSF:n (National Science Foundation) 1987 määritelmä, joka tunnetaan lyhenteellä FFP (fabrication, falsication, plagiarism). Yhdysvaltojen liittovaltion terveystutkimuksia koskeva ohje NIH (National Institutes of Health) DHHS (U.S. Department of Health & Human Services) 1989 perustuu FFP:n, ja siihen on lisätty yleislause koskien vakavaa poikkeamista tieteellisistä menetelmistä ("other practices that seriously deviate from those that are commonly accepted within the scientific community").[2]

Suomen tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeiden mukaan vilppi on "väärien tietojen tai tulosten esittämistä tiedeyhteisölle esimerkiksi tieteellisessä kokouksessa pidettävässä esitelmässä, julkaistavaksi tarkoitetussa käsikirjoituksessa tai rahoitushakemuksessa".[3] Vilpin ilmenemismuotoja ovat anastaminen, luvaton lainaaminen, sepittäminen ja vääristely. Plagioinnin arvioidaan olevan yleisin tutkimusvilpin muoto, ja plagiointi on muita tutkimusvilpin muotoja helpompi todentaa, koska uutta tekstiä voidaan helposti verrata aikaisempiin teksteihin.[4]

Tutkimuksen tulokset voi julistaa salaisiksi toimeksiantaja (esim. sotilastutkimus tai yritystoimita), jolloin kyse ei ole tutkimusvilpistä. Sotilaallisen tutkimuksen yhteydessä (Suomessa Puolustusvoimat) julkaistuja vääriä tutkimustuloksia ei ole eettisessä mielessä pidetä tutkimusvilppinä, vaan sodankäyntiin kuuluvana harhautustoimintana.[5] Harhautustoiminta kuuluu perinteisesti sodankäyntiin, esimerkkinä kiinalaisten jymäyttämisen taito.

Tutkimusvilpin ilmianto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimusvilpin aiheellinen ilmianto on eettisesti katsoen hyväksi tieteelle. Ilmiannon tekemiselle tulisi olla olemassa sellainen menettelytapa, jolla suojataan sekä tutkimusvilppiepäilyn tekijä että tutkimusvilpistä epäillyn henkilön tai henkilöiden sosiaalinen maine. Perusteeton tutkimusvilppiepäilystä ilmoittaminen on eettisesti väärin.[6]

Tutkimusvilppiepäilyn perustutkimusmallit ovat keskitetty (mm. Tanska, Yhdysvallat: ORI (Office of Recearch Integrity) 1992 alkaen) ja hajautettu (mm. Suomi, oppilaitoskohtainen tutkinta). Tutkimusvilpin hallinnollista tutkimisprosessia tiedeyhteisössä pidetään vaikeasti hallittavana, ja se muistuttaa oikeusprosessia sillä erotuksella, että teosta epäilty on oikeusturvaltaan rikosoikeusprosessiin verrattuna heikompi. Prosessin vaiheet ovat epäilyn määrittely, epäilyn tutkinta, kuuleminen (epäilty, muut asianosaiset, asiantuntijat), johtopäätösten tekeminen ja seuraamusten (sanktiot) määrääminen. Yleensä tutkimusvilppiepäilyn käsittely on puutteellista.[7]

Tutkimusvilpin ilmiannon vaiheet ovat mukaan muiden selitysten harkitseminen, kysyminen syyttämisen sijaan, todisteiden etsiminen, ammaltillisen asenteen säilyttäminen, tavoitteiden analysointi ja neuvojen hankikiminen sekä niiden noudattaminen.[8] Vilpin ilmiantaminen on vakava toimenpide kaikkien sen osallisten kannalta, joten se on tehtävä harkiten, ja joissakin tapauksissa voi olla parasta vain unohtaa asia ja jättää ilmianto tekemättä.[9]

Tutkimusvilpin ilmiannon seuraukset ilmiannon tehneelle ovat yleensä kielteisiä, ja harvoin myönteisiä. Ilmiantoon rohkaistaan, mutta sen seurauksena on tavanomaisesti yhteisöväkivallan kohteeksi valitseminen (mm. nuhtelu, uhkailu, yhteisön ulkopuolelle sulkeminen, erottaminen, oikeudelliset toimet, syyllistäminen). Ilmoittajan henkilöön kohdistuvista teoista voi olla seurauksena mm. avioero ja itsetuhoinen käyttäytyminen (itsemurha). Ilmiannon seurauksena tiedeyhteisölle voi olla tapauksen asialliallinen selvittäminen ja tapauksesta oppiminen tai sitten esim. tutkimusvilpistä epäilyn suojeleminen (ilmiannon huomiotta jättäminen, tietämättömäksi jättäytyminen) ja tapauksen neutralisaatio.[10]

Tutkimusvilpin seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimusvilpistä aiheutuvista seurauksista vakavin on muiden tutkijoiden tutkimusten suuntautuminen väärille kehityspoluille (työajan menetys). Luotettavana pidetty tosiasioihin perustumaton tutkimus voi aiheuttaa taloudellisia vahinkoja kolmansille osapuolille, esim. silloin kun tuloksia pidetään oikeudenkäyntien perustana. Vilpillinen julkaistu tutkimus lisää tutkijan ansioita, ja se voi parantaa hänen asemaansa kilpailtaessa virasta tai tutkimusrahoituksesta. Julkisuudessa käsiteltävän vilppiepäilyn vaikutus tieteen julkiselle kuvalle vaihtelee sen mukaan, miten asianmukaisesti vilppiepäilyn käsittelyprosessi on hoidettu. [11]

Käytännössä tutkimusvilpin tutkijan kannalta tärkein seuraamus on tutkijan henkilökohtaiseen tutkijamaineen aleneminen. Tästä seuraa nuorella tutkijalla uran pysähtyminen ja varttuneemmalla tutkijalla työtilaisuuksien väheneminen. Tutkimusvilpin toteennäyttämisen jälkeen ideaalitilanne olisi se, että tutkija kantaa teostaan moraalisen vastuun. Näin ei useinkaan ole.[12] Tutkimusvilppi on tutkijan kannalta epäeettinen kaikissa ilmenemismuodoissaan.[13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Karjalainen, Sakari & Saxén, Lauri. (2002). Vilppi tieteellisessä tutkimuksessa. Tutkijan eettiset valinnat. Karjalainen, Sakari, Launis, Veikko, Pelkonen, Risto & Pietarinen, Juhani (toim). Tampere: Gaudeamus. ISBN 951-662-852-4
  • Palo, Jorma. (2002). Ilmiantaja tutkijayhteisössä. Tutkijan eettiset valinnat. Karjalainen, Sakari, Launis, Veikko, Pelkonen, Risto & Pietarinen, Juhani (toim). Tampere: Gaudeamus. ISBN 951-662-852-4
  • Pietarinen, Juhani. (2002). Eettiset perusvaatimukset tutkimustyössä. Tutkijan eettiset valinnat. Karjalainen, Sakari, Launis, Veikko, Pelkonen, Risto & Pietarinen, Juhani (toim). Tampere: Gaudeamus. ISBN 951-662-852-4
  • Viitasalo, Mikko. (2002). Sotilaallisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä. Tutkijan eettiset valinnat. Karjalainen, Sakari, Launis, Veikko, Pelkonen, Risto & Pietarinen, Juhani (toim). Tampere: Gaudeamus. ISBN 951-662-852-4

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karjalainen & Saxén 2002, 221–222
  2. Karjalainen & Saxén 2002, 230.
  3. TENK 2002.
  4. Karjalainen & Saxén 2002, 230–232.
  5. Viitasalo 2002, 203
  6. Palo 2002, 26-262
  7. Karjalainen & Saxén 2002, 233-234
  8. Gunsalus 1998.
  9. Palo 2002, 258-259
  10. Palo 2002, 260-261
  11. Karjalainen & Saxén 2002, 238-239
  12. Karjalainen & Saxén 2002, 236-238
  13. Pietarinen 2002, 65
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.